Ylen joulu?

Siis ei yhtään mitään. Jouluaattona ylen pääkanava ykkösellä muutama musiikillinen viritelmä ja nekin vanhan toistona versiot SuomiLOVEsta ja Tartu mikkiin-ohjelmasta sekä Joulun tähdet konsertti vuodelta 2014. Näiden lisäksi suomenkielisenä "piristyksenä"elokuvat Päätalo ja Täällä Pohjantähden alla. Ulkomaista joulutunnelmaa tarjoaa Miss Marple-uusinta ja jakso sarjasta Hiljainen todistaja. Auts. Kakkonen keskittyy lapsiin ja tarjoaa sentään muutaman jouluisen elokuvan ja jouluspesiaalin. TeemaFemmalla ei mitään.
Joulupäivä on ykkösellä ja kakkosella aaton toisto, paitsi että musaohjelmia on vähempi. TeemaFemmalla ei edelleenkään mitään jouluista.
Ykkösen tapaninpäivä on pääosin edeltävien päivien toisinto ja peruskauraohjelmia, ainoa muutos ja ilon aihe on, että vihdoin alkaa Doc Martin-sarjan uusi kausi. Kakkonen keskittyy edelleen lapsiin ja jouluelokuviin. TeemaFem esittää muutaman kirkollisen/musiikkiohjelman.

Ei ole totta. Suomessa on miljoona aikuisväestön sinkkutaloutta, joissa varmaan haluttaisiin katsoa muutakin kuin joulumusiikki- ja lastenohjelmia? Ykkönen voisi panostaa enempi jouluun ja tarjota esim. uusia 2-4 jakson minisarjoja (esim. Rowan Atkinsonin Maigret-elokuvista ilmestynyt 2 uutta osaa), Charles Dickinson, Jane Austen tms. (britti)kirjailijoiden teoksista tehtyjä minitelevisiointeja, esittää tiiviisti joku uusi sarja aamupäivisin/iltaisin, tehdä jouluspesiaaliversioita omista alkuperäissarjoista tms. ihan mitä vaan juuri nyt, kun monella ihmisellä olisi aikaa olla kotona ja rauhoittua ja katsoa televisiota. Mutta ei, ei mitään. No onneksi alkaa edes tuo uusi Doc Martin. Muuten mennään taas kerran joulu niillä samoilla arkenakin tulevilla ohjelmilla ja kuunnellaan joululauluja.
36342
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Tuleehan Tv-ykköseltä perinteinen joulurauhan julistus.

Äänestä
  • No sen voimin voikin sitten juhlistaa koko aattoillan...

    Äänestä

  • Ei edes jouluyön messu saada suorana näytettyä suomalaisille, onnetonta on ylen leikkimiset.

    Muista medioista kyllä näkee suorana. Eikä ole Vatikaanin lähetykset rahasta kiinni, yle vaan kun ei halua.

    yle on vain verorahojamme lypsävä turhuus.

    Äänestä

  • Odottiko joku verorahoilla juhlivalta yleltä jotain parempaa! yle lopetti ohjelmiensa keskusteluikkunatkin, jotta ohjelmien tuottajat ja toimittajat eivät vain joutuisi huomaamaan mitään negatiivista palautetta niistä kaikista turhista paskaohjelmistaan.

    Äänestä

Eihän musut vietä joulua?

1Äänestä

Verrattuna esim. Ruotsin "ylen" SVT:n koordinoituun ja selkeään joulunajan ohjelmia koskevaan tiedottamiseen ja tarjontaan Suomen YLE alisuoriutuu esimerkillisesti. Katso ja vertaa itse: http://www.svtstatic.se/image-cms/svtse/1511880206/julen-i-svt/article16141695.svt/BINARY/JUL 2017 slutgiltig 28 nov.pdf ja https://yle.fi/aihe/termi/yle/18-1166 . Molemmat haut tehty sanoilla 'jul/joulu svt/yle 2017' .
Britannian tv-kanavista puhumattakaan... http://www.radiotimes.com/news/tv/2017-12-08/what-is-on-tv-this-christmas/

Äänestä

Kas kun eivät näytä joulurauhan julistusta uusintana viime vuodelta. Nykyään kun ei muuta tulekkaan kuin uusintoja uusintojen perään.

Äänestä
  • Tätähän Aina Inkeri Ankeinen ehdotti jo aikaa sitten LOL

    Äänestä

Hehhehee...Ennen uunot kitisi eilisistä ohjelmista, nyt kolmen viikon päästä tulevista:))))))))))))

Äänestä
  • Ruotsissa ja Briteissä ilmoitetaan tulevan juhlakauden eli joulu-uusi vuosi ohjelmisto yleensä marraskuun lopussa. Se on hyvä järjestelmä. Siinä on perinteitä. Ja se on arvo sinänsä. Mutta mitäpä siitä suurin osa Suomen junteista ymmärtää, näköjään.

    Äänestä

Rasvatkaa peräreikänne. Vuoden suurin håmåtapahtuma yleltä: Nobelin palkintojen jako, hc-kamaa suoraan ruottista!

Äänestä

Vielä pari vuotta sitten oli jouluna tällaista tarjolla. Viime vuonna eikä tänä vuonna ole mitään vastaavaa tarjolla. Tämä Jouluaaton ohjelma oli muistaakseni jokavuotinen perinne. Ohjelman nimi vaihteli, mutta sisältö oli suunnilleen sama.

Tiina Klemettilä ja Turkka Huhtala juontavat suoraa jouluaaton ohjelmaa, jossa tavataan vieraita, tehdään ruokaa ja kuullaan tarinoita. Tonttupartiot tuovat terveiset Seinäjoelta ja Kuopiosta. Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo esiintyy. Kuusijuhla, TV1 klo 12.10–19.10

Äänestä
  • Niinpä. Jotain erityistä tv-ohjelmatarjontaa saisi olla edes joulun pyhäpäivinä aikuisille sinkuille, eläkeläisille ja muille kotona viihtyville olla. Eivät kaikki suomalaiset lähde jouluksi etelään tai surffaile nettitv:ssä, kyllä meistä moni haluaisi viihtyä telkun äärellä. Suomen ylellä se ei enää näytä olevan mahdollista. Joulurauhan julistamisen jälkeen joululaulut menettävät äkkiä kiinnostavuutensa. Minne on hävinnyt ylen joulusatsaus?

    Äänestä

Kuten jokainen jo huomannut miten Joulua sitten tarkoituksella vuosi vuodelta ajetaan jo alas.
Ensin lähtivät enkelit ja sen jälkeen seimet ja sitten kirkko Joulu.Myös joulupukkia vain tarpeen mukaan ja punavärikin jo arveluttava.Muutoksen huomaa jo kyllä vanhoista Joulun resepti lehdistä vuosikymmenien takaa.Aikoinaan Katri Helenan "tule joulu kultainen" mainos sitten mainonnan ylistetty täysosuma ja tänäpäivän mahdottomuus kun yhteishyvästäkin oli jo Joulu poistettu ulkoisesti.

Äänestä

KANAVAPAKETIN voi nykyään hommata vaikka vain yhdeksi KUUKAUDEKSI ! ! !

Äänestä

Yle voisi lähettää lahjaksi katsojilleen jouluaattona, tälläisen aamupäivällä alkavan ja aattoiltaan asti kestävän valtakunnallisen suoran joululähetyksen.
Nimi voisi olla vaikkapa. Ylen suuri joulupaketti.
Katsojat voisivat avata aattoaamusta tämän lahjansa ja katsoa, minkälaisia ohjelmia paketista löytyy. Olisihan se jännittävää.

Mikäli yleltä löytyy porukkkaa ja varaa tälläisen ohjelman tekemiseen juhlan aattona.
Ohjelma voisi koostua monenlaisista aiheista. Julkkisten haastatteluista ja raportteja kansalaisten joulunvietosta, eripuolelta suomea paikallisine perinteineen.
Ehkä myös maahanmuuttajat kertoisivat siinä, miten suhtautuvat maamme joulunviettoon, pakolaisina.
Ohjelmassa voisi olla joulumusiikkia live-esityksinä ja muuta mukavaa jouluista tunnelmointia. Lumisia maisemia lapista etelän ihmisille, jotka viettävät todennäköisesti
täysin lumetonta joulua.

Mukaan olisi kiva saada myös Presidenttiparin joulutervehdys.
Sekä kuvaraportti siitä, kun joulupukki lähtee matkaan korvatunturilta ja illan hämärtyessä.
Myös siitä, kun kynttilät syttyvät haudoilla. Radioperinne ohjelma voisi siirtyä siis myös televisioon. Lopuksi vielä tunnelmallinen kuvaus maamme hiljentyessä joulunviettoon.

Katsojat voisivat myös lähettää ohjelmaan tekstiviesteillä joulutervehdyksiään.
Jotka pyörisivät joulukorttina, ohjelman ajan siinä ruudun alanurkassa.

1Äänestä
  • Kyllähän tuollaisen suoran ohjelman toteuttaminen vaatisi kymmenien toimittajien panoksen, lisäksi joululiksoilla valtavan kallis projekti. Toimittajatkin ovat ihmisiä. Suon heille mielellään vapaan Joulun.

    Äänestä

  • Kyllä kaikki etukäteen nauhoitetut jouluspesiaalitkin kävisivät ihan hyvin. Ei väliä mikä ohjelmalaji, vaikka uutisista, tietovisoista, komediasarjoista saa aikaiseksi jouluversion! Toivottavasti edes uutena vuonna olisi jotain sen tyylistä, muutakin kuin Silta IV kauden 1. osa. Hyvä sekin kyllä.

    Äänestä

YLE lietsoo kapinaa - joulunakin.

Äänestä

Olen pyytänyt YLE ltä Myrskyluodon Maija sarjan uusintaa useana jouluna ja pääsiäisenä, sopisi hyvin juhlapyhiin, mutta ei noteerata.
Klassikkoelokuviakin ehtisi pyhinä katsella, esim Tuulen viemää, Cherbourgin sateenvarjot jne, mutta ei. Metsolasarjaa ja pian ilm taas maalaiskomedioita ikuisesti pyöritetään. Huokaus.

Äänestä
  • Eikös tuo Myrskyluodon Maija tullut tänä syksynä uusintana - olikohan ylefemmalla?

    Äänestä

Vähän enemmän monikulttuurista ohjelmaa kiitos:)
Vaikka Joulu kongossa tai senegalissa:)
Näin saataisiin lapsemmekin paremmin sekoittumaan tuohon ahkeraan ja innovatiiviseen perimään:)
Suomi on Euroopan afrika:)

Äänestä

YLE on oman kansan vastainen ja arvojen,identiteetin tuhoava valhe propandaan keskittynyt Media kuten IL,HS,IS jne. Suomenkin lehdet omistaa samat jotka Usassa määrää kaikesta,aloittaa sodat jotta saavat rahaa ja valtaa kaikkialla tuhoamalla kansojen yhtenäisyys,arvot.
Vähemmistöjen avulla varastavat vallan tyhmiltä jotka ei tajua uhkaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Ylen piti olla suomalaisten arvojen puolustaja ja suomenkielisen ohjelmistoa esittävä kanava.
Vain valheita joilla ahneet vinksahtaneet hullut saaneet työpaikkoja propagandaansa varten.
Ylen sairas maailma ja Bonnerin kanavat keksitty sukunimi lähiitäläinen osa maailman laajuista kansojen tuhoaja ketjua.

Äänestä
  • Ääni Perussuomaisille on ääni Ylen lopetukselle. Kaikkien jotka eivät Suomea vihaa, velvollisuus on äänestää oikein seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

  • ÄänestäkääOikein kirjoitti:

    Ääni Perussuomaisille on ääni Ylen lopetukselle. Kaikkien jotka eivät Suomea vihaa, velvollisuus on äänestää oikein seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    Minä en halua että Yle lopetetaan, haluan vain että Yle korjaa linjaansa!

    Äänestä

Jouluaattona tuli YLE femmalta peräkkäin kaksi hyvää elokuvaa päivällä; poikakuoro ja D Hoffman sekä Herttuatar.
Sota ja rauha pyörii myös mutta niin myöhään ettei jaksa katsoa. Enemmänkin laatusarjoja tai elokuvia olisi jouluun mahtunut.
Missä kaunis joulumusiikki? Jazz ei ole joulumusiikkia.

Äänestä

Täällä Pohjantähden alla on vaikuttava mutta aika raaka sarja joulun pyhille.
Kalle Päätalo elokuva sentään ei sotaelokuva. Sotamies Ryan pyöri muilla kanavilla.

Äänestä
  • No niinhän tuolla Syyriassa, Jerusalemissa ja Israeilissa soditaan enemmän tai vähemmän koko ajan IRL...

    Äänestä

  • Miksi Yle yleensä lähettää sisällissotaa kuvaavan elokuvan jouluna?? Jouluna olisi mukava katsoa mukavampia elokuvia kuin punakapina aiheista. Ylen olisi syytä vaihtaa ohjelmavastaava henkilö johonkin toiseen, joka osaisi valita hauskempia filmejä katsottaviksi.
    Mikähän idea on sekin, että Tapanin-päivänä klo 12 - 16 välisenä aikana tulee joku meidän maamme neljä tuntia tylsää katsottavaa. TÄMÄN JOULUN OHJELMAVALINNOILLA YLE TAPPAA KATSELIJAT TYLSYYTEEN. Kyllä pitäisi yle-veroroilla saada parempaa ohjelmatarjontaa. Doc Martinia en viitsi katsoa, koska tohtorin olemus ällöttää.
    Uutena Vuotena tietty yhtä samaa paskaa kuin joulunakin.

    Äänestä

  • Suomi100 rippeet vielä 5 pv, sen vuoksi uusintana 4h mittainen Meidän maamme ilmakuvina...

    Äänestä

  • jjgljdllgfjl kirjoitti:

    Suomi100 rippeet vielä 5 pv, sen vuoksi uusintana 4h mittainen Meidän maamme ilmakuvina...

    Voi Sylvian joululaulu. Sillälaillahan yle saa ohjelmaan "täytettä" että edes jotain tulee tuutista. Teemasta tulee huomenna keskiviikkona n. klo 12 alkaen kolme kpl Suomifilmejä. Nekin vanhaa varastoa, mutta kyllä niitäkin katsoo ennenkuin jotain nykysuomen uutta tuotantoa, joissa näyttelijät eivät osaa eläytyä osaansa. Jotenkin niinsanotusti väkisintehtyjä ja kotikatsomossa mistään tasosta ei voi edes puhua. Kiroilla osaa kuka tahansa yms. ei siihen tarvitse koulutustakaan. Kohta ollaan kuin Pohjois-Koreassa eli yle määrää ja katsojat vikisevät.

    Äänestä

  • Ei tule Suomeen ikinä niin "vahvaa" leaderia kuin Pohjois-Koreassa on, Sipilä tosin yritti käskyttää yleä ja taisi hieman onnistua vai miten se tarina päättyi, en ole enää välittänyt seurata?

    Äänestä

Joulu meni ja tuli. Palstalle on kirjoitettu tosiasioita Ylestä ja se on hyvä juttu. Vinkki mielipidekirjoittajille, käykääpä lukemassa mitä Kimmo Saarikko kirjoittaa Uuden Suomen sanomissa 25.12.2017 ylen joulunajan ohjelmista. Hän on ohjelmista kirjoittelijoiden kanssa samaa mieltä. Itse laitoin Ylelle palautetta suoraan ja toivoin heidänkin tutustuvan yleisön mielipiteisiin samoin kuin Kimmo Saarikon juttuun Uuden Suomen Sanomissa.

Äänestä

Luojan kiitos tuot ajoulu krääsää on televisiosta vähennetty, eikä tänäkään jouluna tarvinnut kärsiä pahemmin perinteistä joulu biiseistä, joita en moneen vuoteen ole sietänyt tippaakaan. Isoihin kauppoihinkaan ei voi joulun alla mennä moisen renkutuksen takia.

Äänestä
  • Otan osaa sietämättömyytesi johdosta. En minäkään renkutuksista tykkää, mutta tasokas joulumusiikki kuuluu jouluun. Älä mene isoihin kauppoihin, jos et kerran voi mennä. Ei niihin ole pakko mennä ! Itsekkin pyrin hankkimaan kaiken mahdollisen jouluna tarvittavan materiaan hyvissä ajoin, koska tavarat ovat tarjolla paljon ennen jouluruuhkaa. Jos ensi vuonna menet kinkkua ostamaan, niin osta apteekista sellaiset kertakäyttö korvatulpat, tai tilaa valmiiksi paistettu kinkku suoraan kotiisi liikkeestä. Onhan se jonkin verran hinnakas, mutta vältyt ruokaostoksille menosta, kun tilaat ostokset suoraan kotiisi. Joulun musiikin saa hiljaiseksi, kun sulkee vastaanottimen. Koeta kestää taas ensi vuoden joulu. Miten aiot kestää Uuden Vuoden paukuttelun ??

    Äänestä

Nyt kaikki JOULUHIPPASILLE kulkuset kilisten ja PITÄKÄÄ HAUSKAA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lisääsisältöä kirjoitti:

Siis ei yhtään mitään. Jouluaattona ylen pääkanava ykkösellä muutama musiikillinen viritelmä ja nekin vanhan toistona versiot SuomiLOVEsta ja Tartu mikkiin-ohjelmasta sekä Joulun tähdet konsertti vuodelta 2014. Näiden lisäksi suomenkielisenä "piristyksenä"elokuvat Päätalo ja Täällä Pohjantähden alla. Ulkomaista joulutunnelmaa tarjoaa Miss Marple-uusinta ja jakso sarjasta Hiljainen todistaja. Auts. Kakkonen keskittyy lapsiin ja tarjoaa sentään muutaman jouluisen elokuvan ja jouluspesiaalin. TeemaFemmalla ei mitään.
Joulupäivä on ykkösellä ja kakkosella aaton toisto, paitsi että musaohjelmia on vähempi. TeemaFemmalla ei edelleenkään mitään jouluista.
Ykkösen tapaninpäivä on pääosin edeltävien päivien toisinto ja peruskauraohjelmia, ainoa muutos ja ilon aihe on, että vihdoin alkaa Doc Martin-sarjan uusi kausi. Kakkonen keskittyy edelleen lapsiin ja jouluelokuviin. TeemaFem esittää muutaman kirkollisen/musiikkiohjelman.

Ei ole totta. Suomessa on miljoona aikuisväestön sinkkutaloutta, joissa varmaan haluttaisiin katsoa muutakin kuin joulumusiikki- ja lastenohjelmia? Ykkönen voisi panostaa enempi jouluun ja tarjota esim. uusia 2-4 jakson minisarjoja (esim. Rowan Atkinsonin Maigret-elokuvista ilmestynyt 2 uutta osaa), Charles Dickinson, Jane Austen tms. (britti)kirjailijoiden teoksista tehtyjä minitelevisiointeja, esittää tiiviisti joku uusi sarja aamupäivisin/iltaisin, tehdä jouluspesiaaliversioita omista alkuperäissarjoista tms. ihan mitä vaan juuri nyt, kun monella ihmisellä olisi aikaa olla kotona ja rauhoittua ja katsoa televisiota. Mutta ei, ei mitään. No onneksi alkaa edes tuo uusi Doc Martin. Muuten mennään taas kerran joulu niillä samoilla arkenakin tulevilla ohjelmilla ja kuunnellaan joululauluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu