Peltsi juoksi halki Lieksan erämaiden, eikä nähnyt yhtään sutta (tai jälkeä?) Juoksiko hän silmät huurussa kun ei edes” kettulanvaaran” laumaan osunut? Miksi luontoihmisille sudet eivät näyttäydy, ei edes Kivivaaran kapulasudet.
Vastaukset 7
- ei.pimeällä.näe
Peltsi juoksi pimeällä. Sudet nukkuvat silloin.
- Latskuohttaan
Eihän ne erämaissa olekkaan enää, ihmisten pihoissa kärkkyyvät, aivan kun karhutkin. Vuonisjärvelläkin pyörii karhuja jatkuvalla syötöllä. Kyllä ei ole tuolla älyttömällä suojelulla enää mitään rajaa. Koko kanta pitäs ampua kertaheitolla tyhjäks. Puuttinin puolelta niitä kuitenki änkeää lissää. Ei muuta ku kuularuiskuu kalloon.
Eipä ole näkynyt pihassa eikä metsässäkään vähään aikaan.Vähiin on käynyt teeret ja metsotkin.
- arka-elukka
Ei susikaan niin tyhmä ole, että jos joku juosta tömistelee, että se tulisi polunvarteen tuijottamaan juoksijaa! Susi on saattanut nähdä peltsin, mutta peltsi ei sutta!
- koerasusi
Ei Lieksassa ole muita susia kuin sen tutkijan puolikesyjä koirasusia.
- Tosonns
Aekonnaan junassa Hälssingistä tullessa kuntelin: Oli mummeli, elikkäs ikäimmeinen ja sitten hänen vastapäiselle penkille istahti joku vähä niinku olevinnaan viksumpihi immeinen ja kysymmään jotta: Tehän olette ilmeisesti sieltä maaseudulta, niin mieleni tekee kysyä: Onko siellä todella niin paljon niitä susia, kuin olen kuullu? Kyllähän ne nuoremmat nussii, vaen ei myö vanahat ennee kehata, eikä oekkeisttaan jaksetakkaa. Se kuulo.
- Kerro-ihmeessä
Missä kohtaa pitää nauraa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.98740En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483