Elämä on kovaa. Koen että epäonnistun joka asiassa. Käyn amkssa koulua, musta ei pidetä. Mun seurassa huokaillaan ja pyöritetään silmiä. Mä jännitän ihmisiä. Jostain syystä enemmän vielä auktoriteetteja. Tällä hetkellä mulla ei ole juurikaan kavereita, joihin pitäisin yhteyttä. En oikeastaan ole koskaan ollut edes hyvä pitämään kehenkään yhteyttä. Mulla on jonkin sortin keskittymisvaikeuksia. Unohtelen jatkuvasti asioita. En pysty jäsentelemään asioita oikealla tavalla päässäni. Koulussa koen olevani heikoin lenkki ja ryhmätilanteissa en välttämättä edes tajua mistä puhutaan, tai sitten vaan putoan kyydistä ja olen hiljaa.
Kaiken paskan seasta mä löydän yhden ihanan asian ja se on tyttäreni. Hänestä mä saan voimia rämpiä elämässä eteenpäin.
Kaiken paskan seasta mä löydän yhden ihanan asian ja se on tyttäreni. Hänestä mä saan voimia rämpiä elämässä eteenpäin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onpa kiva asia tuo lapsi sinulla ja se, että osaat arvostaa häntä. Erilaisuus on oikeastaan hieno asia, ei tarvitse mennä massan mukana. Olet hyvä sellaisena kuin olet. Ei sitä jokaiseen joukkoon vaan sopeudu ja se sattuu aina, kun huomaa, että on yksin tai yksinäinen. Kuitenkin uskon, että sinulla on kultainen sydän ❤️
Hei hei hei,
Erityispedagogiikkaa, sulla on oikeus saada opiskella sillä tavoin että selviit. Juttele Tutorille.
Pelkkää kiusantekoa taas koko aloitus. Ja syy oli: kateus, ilkeys, phansuopuus vai oma vittumainen elämä. No, paraneeko se noin? Kannattaisiko miettiä, että onko oma elämäsi elämän arvoinen, jos on tollanen.
Eikö sun oma kommentti ja asenne ole juuri sellainen mistä toista syytä.
Hänen niinkuin jokaisen elämä on arvokas, me ei nähdä toista varsinkaan tälläinen lyhyt kuvaus jostain elämän Vaiheesta, ei määrittele koko elämää ja Hänellä on tytär, joka tarvitsee häntä,
Tutorit käynti vinkki oli hyvä minusta,
Siun elämääsi
Oon aina ollu jonkun verran kunnianhimoinen, mutta en ikinä intohimoinen minkään asian suhteen. Ihailen intohimoisia ihmisiä. Toisaalta mua ärsyttää se, että ihmiset mittaavat toistensa arvoa suoritusten perusteella. Ruokitaan omaa ajatusta siitä, ettei hyvä enää riitä itsellekkään, vaan täytyy olla paras. Kahden vuoden koulun jälkeen, mua eteenpäin työntävä kunnianhimon liekki on sammumassa ja sitä on tällasten ihmisten seurassa vaikea saada syttymään.
Tuo sätkiminen on kyllä erinomainen ilmaus. Täällä toinen sätkijä. Sitä en tiiä mitä muut minusta ajattelevat, tuskin mitään mutta sellainen vänkä muukalaisolo kyllä pukkaa olemaan. Siis kuin en kuuluisi joukkoon. Kuin en tajuaisi kaikkea säätämisen määrää. Yritän jotenkin osata elää, mietin mitä missään on mieltä. Kauhea suorittaminen ja tohina kaikilla päällä. Olenko liian hidas vai pyöriikö kaikki ihan luonnottoman nopeesti, yritä siinä sitten sätkiä mukana. Vähempikin riittää.
Nimenomaan. Itsellä on koulussa tullut halu näpäyttää ihmisiä. Osoittaa, että kaikki ei oo todellakaan sitä miltä näyttää. Kaikista oksettavimpia on sellaset erittäin itsevarmat ihmiset, jotka ruokkii egoa kokoajan vahvemmaksi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Jotenki mä voisin suoda jokaiselle tälläselle sellasen julkisen nöyryytyksen, mikä avartaisi vähän heidän maailmankatsomusta.
Mun alemmuuden tunne kanavoituu jostain syystä erityisesti kouluelämään. Kun mä täältä pääsen, mulla on vaan todella kova tarve näyttää mihin mä pystyn...