Volanen

Valtiosihteeri Risto Volanen selvittää tänään perikepulaiseen tyyliinsä Suomen ulkopolitiikan "johdonmukaisia" koukeroita EU-ajaltamme, ja vähän aiemmaltakin ajalta, Helsingin Sanomien Vierakynä-palstalla. Punaisena lankana on, että Suomi on koko ajan tehnyt kaiken maximaalisen oikein ajatellen Naton, Baltian maiden, muiden EU-maiden, Venäjän, Pohjoismaiden (erityisesti)ja USA:n etua ajatellen. Koko kirjoitus on niin röyhkeä Harmaan Alueen ylistys, että vain kepulaisuus, tuomioja-koivistolaisuus ja änkyräkommunismi pystyvät siihen. Muut eivät pysty totuutta noin taivuttamaan.
2154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On hyvä, että valtiosihteeri, Ecole National d'Administrationin käynyt "enakki", Risto Volanen vaivautuu selittämään kansalaisille asioita. Hän on ehkä ainoa täysin europätevä koko hallituksesta!

Hän toimii juuri niin kuin uudessa valtiosihteerijärjestelmässä tuleekin - Sailaksena - selittelemässä esimiehensä ministerin muminoita.

Äänestä

Kyllähän se harmittaa, kun joku kertoo teille Evan äärinationalisteille miten isänmaata on oivallisesti johdettu. Teidän resepteillä olisimme tuhoon tuomittuja. Nyt saatte sentään valittaa. Teidän systeemissänne ei vastapuolella olisi edes valitusoikeutta. Eli SE SIITÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bulganin kirjoitti:

Valtiosihteeri Risto Volanen selvittää tänään perikepulaiseen tyyliinsä Suomen ulkopolitiikan "johdonmukaisia" koukeroita EU-ajaltamme, ja vähän aiemmaltakin ajalta, Helsingin Sanomien Vierakynä-palstalla. Punaisena lankana on, että Suomi on koko ajan tehnyt kaiken maximaalisen oikein ajatellen Naton, Baltian maiden, muiden EU-maiden, Venäjän, Pohjoismaiden (erityisesti)ja USA:n etua ajatellen. Koko kirjoitus on niin röyhkeä Harmaan Alueen ylistys, että vain kepulaisuus, tuomioja-koivistolaisuus ja änkyräkommunismi pystyvät siihen. Muut eivät pysty totuutta noin taivuttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu