Ihmeellistä ulinaa siitä kuinka nyt tulisi seurata galluppeja ja korjata politiikkaa persöyhöttäjien kaipaamaan suuntaan.
Siniset on hallituksessa, ja heidän tulee nimenomaan ajaa kovaa omalla kaistallaan. Nyt sitä politiikkaa mitä he haluavat, ja vaalipäivänä katsotaan tulos.
Sinisten tehtävä päätöksiä
2
150
Vastaukset 2
- K.Yrpiäinen
Muistettakoon, että kannatus romahti puoleen nimenomaan hallituspolitiikan takia: kaikki vaalilupaukset petettiin. Tällä hetkellä tuhnuministereiden suurin huoli on pitää kiinni palleistaan, siis toimia entistä nöyrempinä käskyläisinä. Joistain propagandisista pikkuasioista voidaan räksyttää, mutta isommista asioista, esim. SOTE:sta , ei puolueessa kukaan alun perinkään ole ymmärtänyt mitään. Revi siitä nyt sitten kannatusta noilla eväillä!
Sinisiin kohdistuva negaatio on refleksinomaista turhautuneisuuden purkautumista siitä ettei historiallisen epäsuosittua hallituspolitiikkaa toteuttavaa hallitusta saatu kaadettua halla-aholaisen siiven toimesta. Käytännössä keskustan ja kokoomuksen riveistä löytyy ne ihmiset joille hallituksen politiikka näyttäytyy tulevaisuutta rakentavana linjana, ja noita sekä meitä 1-2 prosentin kokoista Sinisten kannattajaryhmää lukuunottamatta, kaikki muut rukoilevat edelleen iltaisin hallituksen kaatumisen puolesta.
Tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä joita ei olisi koskaan pystytty tekemään kolmen suuren puolueen aikana, ja lisää sitä sarjaa näemme ihan hallituskauden loppuun asti. Mielestäni Suomella on historiallisen hyvä hallitus, se on lähtenyt ennennäkemättömällä otteella laatimaan kilpailukykyämme parantavaa lainsäädäntöä, jopa Suomen Pankin analyytikot vahvistavat että maamme kilpailukyvyn koheneminen on monilta osin nykyhallituksen ansiota.
Nyt tehdään isänmaallista politiikkaa, se on pääasia. Sinisten tulee ajaa samaa linjaa loppuun asti, ja vasta vaaleissa katsotaan palkitaanko heidät jatkokaudella työllisyyttä ja talouskasvua parantavista päätöksistään. Kun tekee parhaansa, niin enempää ei voi vaatia. Sen jälkeen kansa arvostelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi340969- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69691
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591