ITSENÄISTÄ, VAPAATA JA DEMOKRAATTISTA SUOMEA

559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomea onnitellaan kiitettävästi.
Neuvosto-Venäjän hallitus myönsi itsenäisyyden 31.12.1917 laukaustakaan ampumatta kun Suomen hallitus sitä pyysi.
Suomi oli ensimmäiset 25 vuotta epäitsenäinen suojeluskuntalais-fasistinen valtio. Kansalaisoikeudet olivat rajatut.
EU:hun liittymisen jälkeen Suomi oli yhtä epäitsenäinen edellisen kerran Ruotsin maakuntana.
EU-jäsenyyden itsenäisyys on paljon alhaisempi kuin tsaarin Venäjän alamaisuudessa. Eroaminen EU:sta olisi huomattavasti vaikeampi kuin tsaarin Venäjästä.
Natosopimukset ovat edelleen kaventaneet itsenäistä päätäntävaltaa. Vieraat sotavoimat ovat vallanneet Suomen maaperän ja ilmatilan. Vieras sotavoima sanelee pitkälle meidän ulkopolitiikkaa.
Valta on kylläkin eduskunnalla ja sen tulisi käyttää sitä isänmaan eduksi.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Suomalaiset estivät kaksi kertaa kommunistien yrityksen perustaa maahamme kommunistinen diktatuuri. Ensin kansalaissodan aikana ja myöhemmin 2.maailmansodassa.

    Ja nythän komuleita ei ole sen vertaa että pystyisivät nimeämään presidenttiehdokasta.

    Näyttää siltä että kansa on kantanut paskakomut likatunkiolle.

    Äänestä

Näyttää ihan siltä että paskapersulla meni vetelät kinttuun.
Siatkaan eivät hyväksy häntä kaukaloonsa.

ps. Miksi persuille ei kelpaa Lapin Sodan veteraanit?
vastaus: Heillä ei ole munaa.

Äänestä
  • Olet oikeassa, hh-kommareilla on paskat housussa. Sitä vaan ei enää huomaa, kun kommareita on niin vähän.

    Äänestä

Persut eivät todellakaan anna arvoa Lapin Sodan sotureille.
Uskomatonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V_V_Väinämöinen__ kirjoitti:

JUHLITAAN KAIKKIALLA MAAILMASSA !!!

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/maailmalta-satelee-onnitteluita-satavuotiaalle-suomelle-lukuisat-ikoniset-kohteet-saavat-sinivalkoiset-varit/6682450#gs.LcYo140

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu