Tuhatvuotinen uhri vai yhteenliittyminen

Olen maalaillut aiemmin kuvaa siitä, että tämä nykyinen MILLENIUM olisi eräänlainen Narayjanan metsässä tapahtuva tuhatvuotinen kokoontuminen uhraamaan kaikkea kaunista mitä maan päällä on. Mutta asian voi käsittää toisinkin:

Efesolaisille:
9 Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä 10 ja joka oli määräajan tullessa toteutuva: hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä.

Kauan ollut salassa, mutta vuodesta 1998 alkaen Joh. 16:25 mukaisesti vähitellen on paljastunut, että tuo YHDISTÄMINEN tapahtuu hindulaisuuden ja islaminkin johdolla. Kristityt itse ovat vain nyt vähä vähältä saamassa tuota salaisuutta selville.

Ensin Tulee Imaami Mahdi ja hänen mukanaan Profeetta Isa, joka perustaa perheen ja dynastian. Tuohon dynastiaan syntyy kaikki merkittävät hahmot kuten: Vyasadeva, Krishna, Kalki, Narada, Brahma, Uusi Aadami jne. Kaikista tulevista elävistä olennoista on määrä tulla Krishnan osasia tai osien osia. Ja Krishna siis syntyy ISAN dynastiaan.

ISA on esikoinen, uuden luomakunnan alku, josta sanotaan: Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on tulevan luomakunnan pää ja esikoinen.

Mutta tämä on siis Jumalan TAHDON SALAISUUS. Hänen älynsä ja tunteensa ovat asia erikseen. Miten tunteet ja äly toimivat tänä MILLENIUMINA jää arvailujen varaan.

6

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos Mahdi ja Isa saapuvat 2020-luvulla tai 2040-luvulla niin sitä seuraavat tapahtumat kulkenevat:

      2100 Vyasadeva
      2400 Narada
      2700 Brahma

      Tämä on uuden luomakunnan dynastia. Pääsekö siihen mukaan ketään tämän MILLENIUMIN henkilöistä niin on esitetty arvio, että sen rinnalla vaikuttaa Harmageddonista eloon jääneet noin 500 miljoonaa maapallon asukasta. Mutta voi olla vaikea täyttää yhtäkään ehtoa nykyMilleniumin asukkaiden. Kaikkia tosin vaaditaan tulemaan Jumalan valtakuntaan, mutta sen perijät voivat jäädä melko vähäiseksi joukoksi.

      Jumalan valtakuntaan kutsun esittänee oikea Imaami Mahdi. Mutta on varottava vääriä Mahdeja joita tulee ennen häntä. Kantsii miettiä miten soutaa läpi Mahdin hallinta-ajan ehkä jopa henkilökohtaisen bramiinin johdolla. MONET OVAT KUTSUTUT, MUTTA VAIN HARVAT VALITUT.
      Jumalan valtakunta tulee luultavasti: yhdistämään kaiken taivaassa ja maan päällä, mutta se itse vaikka hallitsee kaikkia muita valtakuntia on hyvin suljettu.

    • Haditheissa tms. on ennustettu, että ennen Mahdin tulemusta löydetään Jeesuksen kuva ja Mahdin kuva. Nämä toteutuiva 1800-luvun lopussa Torinon kääriliinassa sekä 1976 Mars planeetalta kuvattiin kasvokuva, joka muistutti suuresti Hadithin ennalta antamia tuntomerkkejä:

      https://www.universetoday.com/wp-content/uploads/2013/07/Mars-face-panel-580x227.jpg

      Tässä on kolme hahmoa:
      1. alkuperäinen nuori Mahdi hahmo, jonka edessä Profeetta Isa rukoilee selkä katsojiin päin.
      2. myöhemmin otettu kuva samasta kasvosta, joka onkin jo muuntunut toiseksi.

      Merkille pantavaa ajan kannalta on myös se, että esim. tuota alkuperäistä Mahdia esittävää kuvaa muistutti USA:n presidentti Obaman ulkonäkö. Ja on myös niin, että USA:n nykyinen presidentti Donald Trump muistuttaa tuota muuntunutta Mahdin kuvaa. Onko siis niin, että jos jotenkin estyy Mahdin tulemus niin USA:n presidentit ovat eräänlainen varamies hänelle.

      Muitakin kuvia on, jotka muistuttavat Mars hahmoja: Levyn kansi The Ghost of Tom Joad muistuttaa tuota Profeetta Isaa selkä katsojiin päin.

      https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/e/ea/The_Ghost_of_Tom_Joad.jpg

    • Puhun edellä jonkin verran ehkä ylitse valtuuksieni JUMALAN VALTAKUNNASTA ja muusta sillä eräät kohdat raamatussa näyttäisivät viittaavan siihen, että kyse on VALON VALTAKUNNASTA TAI POJAN VALTAKUNNASTA. Oli miten oli niin järjestys tullee olemaan tämä:

      2000-3000 JUMALAN VALTAKUNTA
      3000-4000 POJAN VALTAKUNTA eli HERRAN PÄIVÄ
      4000-5000 VALON VALTAKUNTA

      12 Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. 13 Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, 14 hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.
      15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
      esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
      16 Hänen välityksellään luotiin kaikki,
      kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
      näkyvä ja näkymätön,
      valtaistuimet, herruudet,
      kaikki vallat ja voimat.
      Kaikki on luotu hänen kauttaan
      ja häntä varten.
      17 Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
      ja hän pitää kaiken koossa.
      18 Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
      19 Jumala näki hyväksi
      antaa kaiken täyteyden asua hänessä
      20 sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.

      Nämä asiat siis ennakoin toteutuvan lähinnä hindulaisuuden ja islamin välityksellä. Kristityistä on vaikea tietää kuinka he tulevat soveltumaan UUTEEN LUOMAKUNTAAN tai UUTEEN MAAILMANNÄYTTÄMÖÖN, jossa he itse eivät ole enää pääroolissa, vaan vasta viidennellä sijalla.

      Mahdi - Isa - Vyasadeva - Narada - Brahma - Krishna jne.

    • Mitä edellä olen pähkäillyt näyttäisi siis olevan JUMALAN TAHDON MUKAINEN SALAISUUS.
      On kolme hienojakoista elementtiä: Äly, Mieli ja Ego.
      Mieli puolestaan jakautuu: Älyyn, Tunteeseen ja TAHTOON.

      Jumala epäilemättä tahtoo yhdistää kaiken, mutta on monia vääriä jumalia ja vääriä kristuksia yms. Mistä tiedämme, että tämä suunnitelma tulee kulkemaan oikeassa uomassa. Jumala itse on ylitse kaiken tämän näpertelyn eikä Kristuskaan itse ole mukana tuossa todellisuudessa kovin paljoa. sillä Profeetta Isan täytyy olla hänen suunsa henkäys eikä hän itse kaikessa KIRKKAUDESSA.

      Tämä suunnitelma varmasti saa rinnalleen muitakin viritelmiä. Esim. Suomessa on tarkoitus seuraavat 500 vuotta kääntää ja tutustua kirkkoisien teoksiin. Kaikenlaisia muita viritelmiä on mahdollista tehdä, mutta ne tuskin vetävät vertoja ainakaan determinismissä esittämälleni mahdollisuudelle.

      Mutta tällaisen salaisuuden ilmeisesti Herra Sebaot on tänään mieleeni ujuttanut.

    • Vasta idullaan on tuo kaiken YHDISTÄMINEN mikä on taivaassa ja maan päällä. Kristityt ovat jääneet jälkeen tuossa puuhassa lopullisesti. Ehkä jotkut Mormonit ovat jossain suhteessa ajan tasalla, mutta muut ovat vähintään 500-1000 vuotta jäneet ajastaan jälkeen.

      Siksi uskoisin, että tuo yhdistäminen alkaa Islamin johdolla ja jatkuu Krishna tietoisuuden osoittamien periaatteiden mukaisesti. Heillä on valmiit vastaukset lähes kaikkiin tärkeisiin kysymyksiin. Kun Kristityt ovat 1000 vuotta ajastaan jäljessä niin Krishna tietoisuus on puolestaan vähintään tuhat vuotta ajastaan edellä. Heidän suunnitelmansa kantaa ainakin vuoteen 2700 jKr asti, mutta noin vuonna 2800 jKr alettaneen odottaa Ihmisen poikaa jälleen saapuvaksi.

      KAIKKI, AIVAN KAIKKI TULLAAN YHDISTÄMÄÄN. NIIN ATEISTIT, USKONNOT, FILOSOFIAT, SYNTISET, VANHURSKAAT, PYHÄT, SAASTAISET YMS. Onko Krisna tietoisuuden suunnitelmat tuon osalta loppuun asti kestäviä jää nähtäväksi sillä eräässä mielessä ne ovat vasta idullaan tai taimella myös heidän julkaisuissaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      179
      2996
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2576
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2220
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1849
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1783
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1651
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      104
      1479
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1161
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1079
    Aihe