Aamuyön hiljaisuudessa

seitenkymppinen

Istuskelen unettomana lukemista ei paljon löytynyt joten aloin tässä käyttämään kirjoitustaitoani.
Yön hiljaisuus tuntuu hyvältä sitä voi kuunnella, harvinaisen hiljaista on tuolla ulkonakin, ei autojen ääniä, eikä musiikkia kuulu mistään. Kellon vaisu yksitoikkoinen ääni ainoa,muistelin että kun jää sänkyyn ja kuuntelee tuota kellon ääntä alkaa soveltamaan hengitystä tuohon tahtiin,menisihän sekin ajan kuluksi ...kai?

Tässä jalkalampun alla on kuin suojattuna maailman pahuudelta omassa lämpimässä kodissa, mutta hiljaista todellakin. Radiosta tulisi musiikkia, tällä kertaa on nautinnollista kuunnella kirjaimien 'napse'tta, nyt kuitenkin lähenevä lentokone rikkoo täydellisesti ulkopuolisen hiljaisuuden äänestä päätellen iso rahtikone, tuo meille pohjoisen ihmiselle etelän hedelmiä ja muuta tarvittavaa. Näin ne ajatukset risteilee ja hiljaisuudellakin sehän luonnollista.
Naapuritaloissa vain aniharvassa ikkunassa valoa, siellä voi olla joku kaltaiseni valvoja uneton yksinäinen, meitähän on todella paljon, minä yksi heistä.
Iltayöstä nukuin muutaman tunnin ja sitten heräsin virkeänä enkä jäänyt pyörimään ja muokkaamaan tyynyä.

Kaikki hyvin valtakunnassa, eletään, valvotaan, nukutaan kaikkia näitä ajallaan......

20

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yöntöprö

      Täällä toinen yökyöpeli eli yöntöprö. Heräsin kuuntelemaan , kaselemaan mitä yö valvojalle viestittää. yökaffeet porautin ja nyt nautin uniläkkeeksi. Pian vuoteeseen ja uni voi tulla.
      Ulkona pimeä vain katuvalot luovat tuovat tunnelman imeästä myöhäissyksystä. Piakkoin on 20pv joulukuuta jolloin on talvipäivän seisaus, päivä alkaa pidentymään,voimme jättää hyvästit syksyn alati pimeälle.loskaiselle ajanjaksolle,
      Nyt on nukkumatti tullut. kutittaa silmiäni,

      • velkainen.torppari

        Näin iltapimeällä putkilamppuvalossa näen Allakasta, että talvipäivänseisaus on omalla paikallaan 21.12 illalla.
        Ulkona ehti tekemään myöhäisyksyn toimia hiukan jäätyneellä pihalla ihan riittävästi. Sukellamme vielä reilun kaksi viikkoa lisääntyvään pimeyteen.
        Hyväst me sen kestämme kun on alkuun päästy.


      • kyllä-se-siitä
        velkainen.torppari kirjoitti:

        Näin iltapimeällä putkilamppuvalossa näen Allakasta, että talvipäivänseisaus on omalla paikallaan 21.12 illalla.
        Ulkona ehti tekemään myöhäisyksyn toimia hiukan jäätyneellä pihalla ihan riittävästi. Sukellamme vielä reilun kaksi viikkoa lisääntyvään pimeyteen.
        Hyväst me sen kestämme kun on alkuun päästy.

        Hyvää itsenäisyyspäivää, pimeys kohta helpottaa,


    • seitenkymppinen

      Hyvää Huomenta ! Tuo että tulit kirjoittelemaan samoihin aikoihin tuntuu 'mukavalta' kun tiedän nyt etten ollutkaan hiljaisuudessa aivan yksin.
      Jo unet loppuivat ja kahvi maistuu kuten aina, heräilty hissukseen, iso voileipä tuoksuu tomaatilta ja kurkulta tuossa lautasella, pian isken hampaani siihen ja poistan aamunälän!
      Sitten voikin aloittaa heräämisen on taas valmis vaikka millaisiin suorituksiin niitä kyllä riittää aina pienet askareet kuuluu jokaiseen aamuun ja iltaakin päivistä puhumattakaan.
      Tähän aikaan vuodesta kun päivä on vain hetken vilahdus jotain vaaleaa, pian kuitenkin meidän onneksemme maapallo kääntää 'asentoa' me pidämme vain hatusta kiinni ja olemme jo kevätpuolella!
      Toivon meille hyvän tiistai-päivän vietetään se hyvillä mielin!

      • tiri.littan

        Hauskastipa siellä hattu kallellaan keväästä kerrotaan! Täällä vasta herätty 8 aikaan virkeänä myös. Aamiaisen laittoon onkin kiituhdettava.

        Vaaleneva taivas enteilee poutapäivää. Siellä se kajastaa se meidän valonlähteemme, viistosti kurkkii jo pallon yläreunaa. Takaisinhan varmaan jo kaipaakin reitiltään. saada herättää kaikki kukkalapset loistoonsa!


    • Itsenäinen-ihminen

      Kävin metsäpolulla kuuntelemassa ja tunnustelemassa säätä, hiljaista on linnut kai jo vähentävät lentelemistä kun ruokaakaan ei luonnosta taida isommin löytyä. Siitä tulikin mieleeni että pähkinöitä käyn laittamassa lähi pusikkoon. Ostin aika suuren verkkopussillisen riittää useammalle siivekkäälle, onhan siinä katseltavaakin, sopuisasti siellä nokkivat, oravia ei vielä ole näkynyt ne puree verkkoihin reikiä, niin naapurini kertoi.

      Pilvistä on saattaa siitä vielä sadekin kehittyä,olisihan se valkoinen maa siistimpi kun suuret juhlat huommenna, vielä on käytävä leivoskaupassa että on mistä nauttii kahvin kanssa.

      Jossain kohtaa aamupäivällä vilahti aurinko pilvien lomasta nyt pilvet peittää koko taivaan ja pitää sisälläolla jo valot. Kyllä vain, nyt jo pimenee!!!

    • aamu-yö
      • hyvää-itsenäisyyspäivää-

        Huomenta
        onko nukuttanu tänään paremmin,
        meikä heräsi liian aikaisin
        normi wc käynti, ei tullu uni enään,
        kuuntelen tuota kaunista haaveellista musiikkia,
        se kummasti rauhottaa,


    • seitenkymppinen

      Kiitos ja sinullekin Hyvää Itsenäisyyspäivää!
      Kaunis on päivä ollut, ei sadetta, lepposa keli sanoisin, metsäpolulla liukastuin ja kuin varoiksi kaaduin vapaasta tahdostani, onneksi ei käynyt kuinkaan, kyykistyin vapaaehtoisesti ja siitä persiilleen!
      No se oli syvä kumarrus isänmaalle ja pehmeä kosketus jäätyneille askelmille.

      Tottapuhuen Itsenäisyyspäivä on suuri juhlapäivä ja niin se on kaikille muillekin sen tiedän, seuraan maailman menoa lehdistä ja TVstä, kaikilla ei ole vapautta, sen puute on huono asia.

      Sitä minä tässä huhteerasin mikä on kun pitää koko päivä olla sisällä ja odottaa että klo tulee 18.00 ja saa sytyttää kynttilät ikkunalle, kauniita ovat katsella.
      Onnea Itsenäinen Suomi 100v!

      • itkupilli-mummo

        Koko päivän olen itkua tuhertanu,
        itsenäisyys päivä saa aina tunteet pintaan,
        kun muista mitä elämä oli kun isät oli sodassa,
        maalla elämä oli hyvin hyvin alkeellista, mutta lapsilla erittäin virikkeelistä ihanaa,
        ei ollu sähköjä, vesi kannettiin kaivosta, öljy ja karpiitilamput antoi pimeyteen valoa,
        ei ollu saippuaa, kaikki piti tehdä itse , eläimiä kun teruastetettiin syötäväksi, otettiin niistä kaikki talteen, myös rasva,
        josta keitettiin saippuaa saunan muuripadassa lipeäkiveen sekotettuna,
        työtä oli ympäri vuorokauden , talvet kesät,
        kaikki ruoka piti tuottaa kotona iste,
        perunat, juurekset ja vilja piti kasvattaa iste,
        vilja puitiin syksyisin jotta saattiin leipä jauhoja vodeksi talteen,
        kesäisin ei ollu lomapäiviä, silloin oli heinätyöt ym. marjat hankkia metsästä , me lapset olimme heti pienestä asti mukana pellolla töissä
        harava käteen heti kun pystyssä pysyi,
        lapset teki töitä vanhempien mukana kaikessa,
        maalaistalot oli kuin pieniä teollisuuslaitoksia,
        aivan kaikki mitä mielikuvitus tuottaa tehtiin maalla itse, tiilet, kankaat villa,
        kengät,
        ei ollu autoja ei ollu polkupyötiä,
        hevoset oli kaikki kaikessa tärkeitä työtehtävissä,
        ensimmäiset polkupyötät ilmestyi kylälle vasta kun isät tuli sodasta kotiin,
        niitä hyvin harvaan kotiin,
        pikkuhiljaa suomi alkoi kehittymään,
        työtä tehtiin hikihatussa, suomen miehet oli rehellistä ahkeraa osaavaa porukkaa,
        sotavelat maksettiin venäjälle ennätysajassa,
        suomi säilytti itsenäisyyden, se on valtavan suuri asia pienelle suomen kansalle,
        suomi pääsi kehittämään kulttuuriaan,
        alkoi valtava rakennuspuumi, teitä rakennettin,
        kylät sai uudet rintamamies talot,
        valtio jakoi ihmisille omaa maata jotta viljely oli mahdollista,
        alko valtava kehitys kohisten pieneen suomeen,
        jo kymmen -parinkymmenen vuoden kuluttua suomi pääsi maailman kartalle rikkaana valtiona ,
        sai lempinimen pohjolan japani,
        kaikki kiitos kuuluu suomen sotaveteraaneille,
        ne rakensi valtavan hyvän pohjan suomen kansalle
        joka nyt täyttää 100v siitä onnittelut koko kansalle,
        paljon olisi sanottavaa itkun seasta
        ( en tiedä miksi aina itken vuolaasti itsenäisyys päivänä )
        mutta ei nyt jaksa enempää vaahdota
        tästä ihansa kotimaasta,
        me yli seitenkymppiset, kahdeksankymppiset olemme se sukupolvi
        joka toi valtavan suuren työpanoksen
        suomen kehitykseen,
        kaikesta alkeelisesta lähtökohdista huolimatta,
        me olemme nähneet suomen valtavan kehityksen omin silmin,
        nykyinen tekniikka on aivan käsittämätöntä verrattuna sota-aikaan
        josta me lähdimme töitä tekemään ja suomea kehittämään,
        hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille,
        toivottavasti meistä nyt vanhan avuttomana pidetään hyvä huoli,
        ettei kenekää tarvis kuolla yksin kipuihin,
        olemmehan kaiken työpanoksemme antaneet yhteiskunnallemme,
        lapsemme hyvin koulttaneet, suomi on nyt maailman huipulla kehityksessä,


      • Olipa uskomattoman todellinen kuvaus sotaajasta ja sodan jälkeisestä ajasta.Aivan kuin minun elämästäni.
        Kyllä minäkin itkin,kun muistelin sitä aikaa.Kuinka kalliisti Suomi on Itsenäisyydestään maksanut.
        On ihailtavaa se uudisrakentamisenhenki,kuinka naapuria autettiin ja avustettiin työtehtävissä.

        Talolliset osasivat käyttää silloin halpaa,lähes orjatyövoimaa hyväkseen,silloin ei tainnut olla maataloustukia?
        Minäkin muistan ensimmäisen "työpaikkani"olin viikon kitkemässä ja harventamassa naapurin tytön kanssa ison talon juurikasviljelmää.
        Saatiin me siitä palkkaakin,muistaakseni markka päivässä,vai oliko viikossa?
        Saatiin talosta täysylöspito,että luontaisedut olivat,jotka alensivat palkkatasoa?
        Karkkeihin muistaakseni sijoitin koko tilini,eikä niitä kovinpaljoa saanut sillä tilillä?

        Kerran ehdotin omille tytöille samaa hommaa,mutta heistä tuli silläsiunaamalla selkäsairaita?
        No elettyä se elämä tuli,ehkä se kasvatti luonetta,jota minullakin tuntuu olevan,vaikka toisille jakaa
        .En enää narise ihan olemattomista asioista ja työnteko tällä entisellä maatilalla,joka kasvattikotini,antaa toimintaa ja haasteita.ama


    • seitenkymppinen

      Hyvää Huomenta jok' ikiselle !
      Hienot olivat itsenäisyysjuhlat paljon oli linnassakin väkeä. oli hienoa ohjemaa sitä katsellessa
      oli lupa liikuttua, sekä ilossa että surussa itku tuppaa pulppuamaan, oikeinhan se että ihminen näyttää tunteensa avoimesti.
      Miten suuri asia onkaan koko kansalle saada TVstä katsoa, *olla mukana linnan juhlissä*, vaikka kokonaan en jaksanut katsoa kai siihen tulee korjaus ainahan on tullut uusintana, toivotaan että nyt Suomi 100 tulee nähdyksi vielä kokonaisuudessaan.

      Ennen Linnan juhlien televisiointia tuli paljon maamme historiasta mielenkiintoista tietoa, paljon sellaista uutta minulle, hyvin oli koostettu tilannepätkiä.

      Maamme 'Äiti' oli kaunis Presidenttimme rinnalla hän suorastaan 'hehkui' odotuksen iloa, itse Presidenttikin vaikutti nuortuneen ja miksi ei onhan lapsen odotus suurimpia iloja syntymästä puhumattakaan.

      Arvoisensa olivat juhlat Suomi 100 vaikka en vielä ole kokonaan nähnyt.
      Toivottavasti juhlien uusinta lähetys tulee päiväaikaan, muuten ne jää todella näkemättä.

      Suomi-Neito on jo iäkäs ja vanhukset maamme hoitaa hyvin, jatketaan perinnettä pitämällä Isänmaamme kunniassa ja siistinä

    • seitenkymppinen

      Huu huuu täältä pimeyden keskeltä, yritän saada ääneni kuuluville.
      Tykkäsin Itsenäisyyspäivän juhlista, varasin juomat ja herkut viihdyin myöhään yöhän tv.n edessä.
      Huomasin että maailmallakin oli paljon kiinnostuneita onnitteluja ja ihailua sai Isänmaamme 100 vuotispäivänään, tv lähetykset useampaan maahan, ja suomalaisuus nousi taas muutamalla pykälällä.
      On hienoa olla suomalainen suomalaisten joukossa!!

      Pimeys kuristaa jo joka kantilta, vaan pian sen valta voitetaan ja käännytään kevääseen, päivät pitenevät ja pimeyden ahdas olotila helpottaa. Sekä illat että aamut ovat kuulaita kevätpuolella.
      Siinä voi sitten päätellä itsekukin ikäiseni selvinneensä talvesta, kevät päivät antaa intoa ulkoiluun, pihamaan suunnitteluun ja moneen muuhun puuhasteluun.
      Sellainen on valon voima kun herätään syksyn synkkyydetä kevään aurinkoon jo muutaman viikon päästä.

      Varjosta valoon!

    • TiedäTaidaTajua

      Onko aloittaja ikinä koskaan kuullut että jos ei uneta, jos uni ei tule helposti, ei nukuta ... niin mitään sähköisä toosaa ja / tai härpäkettä ei kannata aukaista koska sitten ei ainakaan nukuta. Laitteitten 'sininen' valo valvottaa. Tutkitusti.

    • vaki-valvoja-

      On se kumma, jotkut meistä, kuten myös minä olen ikäni ollu huonouninen,
      onkohan koskaan tutkittu mistä huonounisuus johtuu,
      ikäni olen kärsiny unettomuudesta,
      tehny vaika mitä jotta saisi kerranki nukku koko yö syvää unta,
      mutta ei koskaan,
      pitkin elämää olen käyttäny jonkinlaista nukahtamis pillereitä,
      kuitenki aina puolittanu,
      olisin tuhannen kiitollinen jos teistä joku tietää hyvän turvallisen unilääkkeen vakituiseen käyttöön,
      koskaan en itse ole löytäny,
      eikä lääkäri, vaikka harvoin olen lääkäriä asialla vaivannu,

      • On se niin yksilöllistä tuo unentarve, jo lapsilla huomasin.
        Nuorimmaiseni nukkui koiranunta jo vauvana, avasi silmät kun ohi korinsa kulki.
        2 vanhempaa ei tiennyt vieraistakaan mitään kun uniaika oli.

        Nyt vanhemmiten on oma unentarpeeni tullut lyhyemmäksi. Jos menen 10 aikaan jo sänkyyn, herään i tai 2 aikaan takuulla. Ylöshän se on noustava, ihan virkeänä kun herää.

        Ongelmaa en siitä koe, vaikka usein herään varhain 5 aikaan aika usein, mutta saatan työlään päivän ja kylvyn jälkeen nukkua hämmästyksekseni ihan 8 asti.

        MInulle ei tuo valo vaikuta, pihavalo näkyy huoneeseen, samoin kuutamokin, ja silti vaan nukun, jos ei muu levottomuus ole vienyt yöuniani.

        Pieni jutteluhetki sydämen huolista, ja/tai ilostaankin kiittäminen, antaa kuin rauhan koko luomakunnan kanssa.

        Hyvää ja siunattua yötä.


    • älkää.yleistäkö

      tiedä/taida/tajua
      Hyvin harvoin olemme samanlaisia valossa tai varjossa, jos kaksi henkilö löytyy samoilla hoksottimilla tai ruokailutavoilla tai unenlahjoilla se on jo harvinaista! Että näin!

      • Perusjututkuntoon

        Juu-u, mutta tuolla ei ole mitään tekemistä sen jutun - ja tutkimuksen - kanssa josta kommentissani kerroin.


      • Muutosvastarintaa

        Tekee mieli vielä sanoa että hyyyvin tyypillinen puolustelu omille huonoille elämäntavoille. Jos on huonouninen tai huono terveydentila tms. eikä tahdo asioille tehdä mitään vaan jatkaa entiseen malliin huonoja tapojaan, niin niitä puolustellaan juuri tuolla tavalla.


    • seitenkymppinen

      Herätty on, aamutoimet suoritettu, kahvi tuoksuu herkulliselta edessäni.
      On sanonta *räystäät tippuu* nyt muistin käydä vilkaisemassa, paikoillaan kai ovat on niin pimeää eettei mitään näy mut' ei kuulukkaan hiljainen on tämä lähiö.
      Lämmin on taas tämäkin aamu mittarissa 1.4 ja aivan tyyni ja pimeys on sanoin kuvaamaton...
      Nyt pitäisi keksiä ohjelmaa tällekin 'talvipäivälle', ensin on odotettava sitä vaaleaa kohtaa päivästä että voi tarkistaa olevansa kotitanhuvilla.

      Joulumyyjäisiä on siellä sun täällä ne eivät kiinnosta,.
      Enpä tässä vaiheessa vielä osaa edes ajatella unen rippeet vielä 'lamauttavat' otsikossa.
      Lahjat on jo hankittu ostankin vain lasten lapsille, aikuiset ovat jo etukäteen suorastaan kieltäneet ettei lahjoja, ostetaan sitten joskus! No se siitä.

      No nyt...herätyskelloni soittelee Lapin poikaa, onhan tässä jo hetättävä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe