STT kertoo:
Sisäministeriö on julkaissut älypuhelinsovelluksen, joka helpottaa liputtamista.
Se kertoo, minkä puolesta milloinkin liputetaan ja mihin aikaan lippu tulee nostaa ja laskea.
– Liputuspäivästä voi asettaa itselleen muistutuksen, jolloin sovellus muistuttaa siitä. Sovellus myös osaa kertoa käyttäjän sijainnin perusteella, milloin lippu tulee nostaa ja laskea, kertoo sisäministeriön erityisasiantuntija Hanne Huvila tiedotteessa.
Sisäministeriö korostaa, että liputtaa saa myös muulloin kuin virallisina liputuspäivinä.
– Liputtaa voi vaikka joka päivä jos siihen kokee aihetta, kunhan lähtökohtaisesti laskee lipun salosta ennen pimeää, Huvila jatkaa.
Liputan-sovelluksen voi ladata AppStoresta ja Google Play -kaupasta.
Se siitä sitten. Vuosia turhaan maksetut liputustuet SuoLi:lle lopetettiin SuoLi:n änkyröityä riittävästi. Nyt Terskiksen huru-ukkoyhdistyksen on aivan turha enää yrittää kinuta killinkiäkään itsestäänselvien asioiden toistamisesta vuosittain. Tulonlähteitä nolla – hyvä olla! Siinä SuoLi:lle uusi slogan budjettiin sopivalla hinnalla.
SuoLi:n businekset loppu!
0
56
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497
