Osa autoilijoista tulee suojatielle ihan hävyttömästi vaikka jalankulkijoita tulee, ei tuollalailla voi suojatietä lähteä ylittämään. https://yle.fi/uutiset/3-5450803
Miettikääs ketkä saattaa ottaa mallia teidän ajosuorituksista, vaikka lapset ja sinun lapsesi.
On hyvin yleistä sekin että huonoja- ja vääriä ajotapoja mallinnetaan muilta liikenteessä.
Aika vaarallisia tien ylityksiä
Aika vaarallisia suojatien ylityksiä
10
1423
Vastaukset 10
- esteetön-kulku
Moni ajoneuvon kuljettaja on valitettavasti asennevammainen eikä ota huomioon sitä että autoilijat ovat aina tilanteessa ne joka antavat jalankulkijoille esteettömän kulun suojatien yli.
Esteetön tarkoitata sitä että jalankulkijat voivat kävellä suojatien yli aivan kuten autoja ei olisi olemassakaan, eli niistä ei ylityksen aikana tarvitse tavallaan välittää ollenkaan.- Tieto.pilaa.luulot
Suomen tieliikennelaki velvoittaa jalankulkijaakin!
"44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie. (7.5.1997/414)" - ajoneuvoilla..suurempi
Tieto.pilaa.luulot kirjoitti:
Suomen tieliikennelaki velvoittaa jalankulkijaakin!
"44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Ajorataan rinnastetaan tässä pykälässä pyörätie ja raitiotie. (7.5.1997/414)"Toki jalankulkijalla on velvollisuudet mutta autoilijoilla on suuremmat velvollisuudet tilanteessa. Autoilijoiden on annettava oikein ESTEETÖN KULKU suojatien ylittäville jalankulkijoille. Sama esteetön kulku pitää liikennelain mukaan antaa myös esim. hälytysajoneuvoille.
- juipo1
ajoneuvoilla..suurempi kirjoitti:
Toki jalankulkijalla on velvollisuudet mutta autoilijoilla on suuremmat velvollisuudet tilanteessa. Autoilijoiden on annettava oikein ESTEETÖN KULKU suojatien ylittäville jalankulkijoille. Sama esteetön kulku pitää liikennelain mukaan antaa myös esim. hälytysajoneuvoille.
Hälytysajoneuvolla ei ole etuoikeuksia liikenteessä,
samassa väistämis-asemassa kuin muutkin autot.
Tilanne muuttuu jos on Valot ja ääni päällä.
Pelkät valot ei velvoita muita väistämään,koska
ei ole HÄLYTYSAJO KYSEESSÄ,Älkää missään nimessä ajako
punaisia päin jos poliisi-auto tulee valot päällä taaksenne.
- Varovaisuusvelvollisuus
Sekin vielä että: "Kuljettajan on erityisesti varottava lähestyessään pysäytettyä koululaiskuljetusautoa, linja-autoa tai raitiovaunua sekä lapsia, vanhuksia, vammaisia tai muita, joilla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä."
On siis erityisesti varottava lapsia, vanhuksia, vammaisia tilanteesta riippumatta. - Varovaisuusvelvollisuus

On siis erityisesti varottava lapsia, vanhuksia, vammaisia tilanteesta riippumatta. - Suojetielläeiturvallista
Tapahtui eräänä päivänä alkuillasta: auto oli n. 20 m päästä suojatiestä ja astuin suojatielle. Mitä tekee autoilija? Ei hiljennä , ei pysähdy vaan on ajaa lähes päälleni. Onneksi seuraan liikennettä ja ehdin pysähtyä, että en jää alle. Kopautin auton sivuikkunaan, mutta ei heitä liikuta. Autoilijan pysäköityä läheiselle parkkipaikalle, menin huomauttamaan tälle mieskuskille. Hänen mielestä minun olisi pitänyt pysähtyä ennen suojatielle astumista ja sen vuoksi hän ei väistänyt!!!! Eli hän on nähnyt minut.
Auton nopeus oli hiljainen ehkä n. 30 km/h ja keli oli kuiva. Valaistu kohta ja minulle monta heijastinta. Heijastimista ei ole mitään apua, koska eihän autoilijat näe edes päivän valossa jalankulkijoita.
Entä jos siinä olisi ollut minun sijaan joku lapsi, huonosti liikkuva tai vanhus?
Autoilija on se joka väistää aina jalankulkijaa joka on astumassa tai on suojatiellä. Suomessa pitäisi lisätä valvontaa ja rikesakko/sakko nostaa 100-200 euroa tapauksissa, joissa autoilija ei anna jalankulkijalle tietä suojatiellä. Ja toistuvista rikkeistä kortti pois.- NäitäOnPäivittäin
Entä paljonko sakotetaan niitä vanhempia jalankulkijoita jotka eivät suostu menemään yli tien vaikka auto pysähtyy suojatien eteen?
- JärkeäVoiKäyttääEdelleen
Myös jalankulkijossa on asennevammainen ja tyhmiä. Kävelevät suoraa jalkakäytävää huppu päässä luuria tuijottaen ja yhtäkkiä koukkaavat suuntaa vaihtaen suojatiellä tai tielle katsomatta sivuilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686