Perussuomalaiset ja varsinkin perussuomalaiset nuoret tukevat julkisesti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja sen alajärjestöjen Suomen Vastarintaliikkeen ja Soldiers of Odinin toimintaa.
Näitä kaikkia johdetaan Ruotsista käsin. Tänne oli tulossa ruotsalaisia aktiivijäseniä häiriköimään Helsinkiin Suomen 100-vuotis juhlapäivänä, mutta onneksi Viking Line esti heidän matkustamisen. https://yle.fi/uutiset/3-9964916
Ruotsalaiset ajavat eräänlaisen Suur-Ruotsin asiaa, johon on tarkoitus liittää kaikki pohjoismaat. Asia on niin että Soldiers of Odin käyttää viikinkiaiheista tunnusta ja tukee Suomen liittämistä Suur-Ruotsiin. Perussuomalaisten nuorten osallistuminen SVLn ja SOOn toimintaan kertoo jo paljon. Pakko-Ruotsin poistaminen joidenkin ehdokkaiden puolelta on pelkkä savuverho.
Perussuomalaisten värit ovat samat kuin Ruotsin lipussa, perussuomalaiset nuoret tukevat avoimesti SVLn ja SOOn toimintaa, joista jälkimmäinen käyttää viikinkiaiheista tunnusta. Suomalaiset eivät ole viikinkejä, Odin ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Epäilys herää että Ruotsin valtio tukee näiden ryhmittymien toimintaa epäsuorasti, koska he ajavat Suur-Ruotsia ja ruotsalaista kulttuuria kovemmalla otteella kuin RKP. Se on Ruotsin etu.
SVL sekä SOO ajavat ruotsalaisten asiaa, epäsuorasti myös perussuomalaiset ajavat Ruotsin asiaa. Perussuomalaisten värit ja poliittiset tavoitteet alkavat olla selviä asioita savuverhosta huolimatta. Siinä ei ole mitään isänmaallista ja voidaankin todisteiden valossa todeta että Perussuomalaiset ja heidän kannattajansa syyllistyvät maanpetturuuteen. Perussuomalaisten kannatus SVL ja SOOn sisällä on 100%. Perussuomalaiset nuoret osallistuvat samoille marsseille.
Muistakaa suomalaiset tämä äänestyskopissa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hmmm. Erittäin hyvin kirjoitettu ja myöskin valaisevaa meille, sellaisille perSuille, jotka emme tahdo olla oman maamme ja kansamne pettureita emmekä taatusti aio joutua takaisin Ruotsin valtaan!
Jopa Ryssä voittaa Svedut 100-0!
Onkos tuo mitä kirjoitat varmasti totta? Olen kyllä ihmetellyt perSujen väriä, sini-keltainen ja tiedän hurrit kieroiksi ku korkkiruuvit ja röyhkeiksi ku viikingit, mutten pahimmissa hurriharhoissani ole vielä noin pitkällemenevää salaliittoa uskonut.
Nyt kun sanot, niin uskon heti.
Toisaalta, esim. juuri Hommafoorumilla voi selvästi havaita selkeän suomenruotsalaisen otteen ja taustavaikutuksen (Homma på svenska) = Rkp / Sverige. Liian fennomaanit ja Venäjän ystävät savustetaan sieltä ulos.
Siis, onks tää totta? Vastaisi omia kokemuksiani ja päätelmiäni. Sillä 1 1= aina 2. Muun väittäminen on rehellisten ihmisten hämmentämistä, juonittelua.
Tuosta viikinkikultista olen itsekin kirjoittanut, että viikinkien jumalat eivät ole suomalaisten jumalia. Jos kaipaa muinaisuskoa, suomalainen on sitten ennemmin vaikka karhunkansalainen eli suomenuskoinen! Itse kylläkin uskon Jeesukseen. Nasset eivät ilmeisesti ole juuri häneen lääpällään. Juutalainen... ja-sen-semmoista.
Jos tahtoo äänestyskopissa antaa äänen suomalaiselle Suomelle, niin ketä mahdat ehdottaa?
.
Öö, ja miksiköhän sitten perussuomalaiset äänekkäästi ja tarmokkaasti ajavat juurikin pakkoruotsin lakkauttamista ja tukea saavien ruotsinkielisten / suomenruotsalaisten huuhaa-yhdistysten lakkauttamista Suomesta?
Ei nyt ihan onnaa teidän päätelmät!
Perussuomalaisethan eivät myöskään hyväksy ruotsinkielisen Ahvenanmaan erityisasemaa! Ne haluaisi lakkauttaa saarelaisten nauttimat ja maamme maakunnista ylivoimaisesti suurimmat (reilu nelinkertaiset) ökytuet kokonaan.
Uusnatsit ja rasistit pyrkivät ylikansallistumaan. Voi hyvin verrata moottoripyöräjengeihin. Suomesssa oikeuslaitos pani poliisin aloitteesta vähän stoppia. Parasta pysytellä mahdollisimman kaukana koko roskasakista. Jos persut hyysäävät noita sakkeja, minun ääneni menee muualle, lopullisesti.
Ei hyysää, äärisuvakit siellä hesassa mellakoivat ja niitä PIDÄTETTIIN, ne pitäisi lailla kieltää.
Aloitus on äärivasemmistolaista propagandaa, vääristelyä, vihanlietsontaa, väkivallan lietsontaa, valehtelua yms. saastetta, jolla he myrkyttävät suomalaista yhteiskuntaa.
Soinin ulossavustuksen jälkeen PerusSuomalaisista tuli puolue, jossa tehdään oikeasti KANSANedustustyötä, kotimaan, hyvinvoinnin, itsenäisyyden jne. hyväksi. Heille "vihollisen viholliset" ovat jollain tasolla liittolaisia, mutta siltikään PS:n toimintaperiaatteisiin ei kuulu natsismi. Se tulee TÄYSIN teidän vasemmistoräkättäjien trollitehtaalta, kun yritätte naama irvessä saada kaiken mahdollisen teitä kiukuttavan näyttämään rasismilta ja natsismilta. Se mille te olette sokeutuneet, on olemassa kuolematon Totuus, joka lopulta tuhoaa teidän suljetun järjestelmän valheiden verkon. Voin kuvitella kuinka lopulta Totuus ajaa teidät naamat punaisena kiven alle häpeämään.
Maanpetturit: globalistit, globalismin palvelijat, suvakit, vihervasemmistohuoraajat...
Isänmaalliset: heidän arvoihin kuuluu paitsi isänmaallisuus myös itsemääräämisoikeus, oma kansa ensin, oma raha, omavaraisuus, oma tuotanto, rohkeus taistella kleptokratiaa vastaan, rohkeutta tuoda omia mielipiteitä esille jne. Miten ihmeessä tällainen kansanryhmä voi millään tavalla olla maanpettureita? Haluaisin uskoa, että tässä on jokin erehdys käynyt, mutta kyse ei ole erehdyksestä vaan laskelmoidusta erehdyttämisestä. Siinä te vasemmistovääristyneet olette mukana. On mielettömän surullista nähdä, kuinka tämä uskonto tekee niin monesta sen uhreja syöttämällä teille valheiden verkosta jatkuvasti sairaalloista euforiaa aiheuttavaa kollektiivista harhaa. Teillä ei ole rohkeutta, eikä selkärankaa. Siksi ajelehditte lietteen mukana. Ne jotka uskaltaa olla aitoja suomalaisia, saavat aina teidän vinoutuneiden vihat niskaansa. Jos he siitä huolimatta jatkavat samalla linjalla, niin se osoittaa paitsi vahvuutta myös taistella Totuuden puolesta. Ja koska TE, vinksahtaneet, asetitte itsenne Totuuden viholliseksi, niin saatte toki sitä mitä tilaatte. Vihollisia. Moni teistä vinoutuneista kuitenkin ymmärtää, että Totuus on aina kuolematon. Siksi se vaatiikin teiltä äärimmäistä paatuneisuutta ja jatkuvaa valheiden verkon ylläpitoa. Koska ette pysty tuhoamaan Totuutta, ainoa keino teillä on yrittää peittää sitä valheiden verkolla.
Radikaalit isänmaanpeturit, eli globalismin palvelijat, vihervasemmistovinoutuneet yms. on kuin saastainen yhteiskuntaa myrkyttävä liete, joka on tullut Hitlerin, Mengelen, Stalinin, Pol Potin, Kim Jong Unin yms. ihmishirviöiden perseistä.
Vihervasemmistoradikaalit kumartavat nöyränä Hitleriä, Stalinia, Kim Jong Unia, Pol Potia yms. ja pitävät heitä idoleinaan. Väkivallan ihannointi, perverssi hurmos, huliganismi ja vandalismi, valehtelu, harhaanjohtaminen, väärien tietojen suoltaminen... Eihän se ihme ole, että yhteiskunta on sekaisin kun tällainen mielenvikainen liete saa olla vapaana. Olette kaappinatseja. Natsismi huokuu teistä, mutta jatkuvasti kiellätte ihannoivanne natsismin despotistista olemusta.
Persut ovat natseja. Teot puhuvat puolestaan sanoilla ei merkitystä. Pakkoruotsia ei poistettu vaikka puheet olivat, vain muutaman koulun kattava kokeilu tulee (jos tulee) ja sekin lakkautetaan "toimimattomana".
Persut ovat kaikki pettäjiä, pettävät jopa oman perheensä.
Mutta sitten pieni puolustuspuhe, niin on kaikki muutkin oikeistopuolueet, he arvottavat suomalaisia eri kasteihin.
Tässä lista Suomen oikeistopuolueista ja miten he arvottavat suomalaisia eri kasteihin (oikeistolainen puolue jos talouspolitiikka on oikeistolaista)
1. Kokoomus: Jakaa ihmisarvon ihmisen talouldellisen aseman perusteella (varakkaat tärkeimpiä)
2. Keskusta: Jakaa ihmisarvon ihmisen maaomaisuuden perusteella (metsänomistajat tärkeimpiä)
3. KD: Jakaa ihmisarvon ihmisen uskonnon perusteella (lestadiolaiset tärkeimpiä)
4. RKP: Jakaa ihmisarvon ihmisen kielen perusteella (ruotsinkieliset tärkeimpiä)
5. Vihreät: Jakaa ihmisarvon ihmisen seksuaalisen suuntautumisen perusteella (homot tärkeimpiä)
6. PS/siniset: Jakaa ihmisarvon etnisin perustein (ihonvärin perusteella), ylipainoiset valkoiset miehet tärkeimpiä
Onko Suomen "vasemmisto"puolueet sen parempia
7. SDP: Jakaa ihmisarvon ihmisen ay-jäsenyyden perusteella (SAK alaiset tärkeimpiä)
Tuntuu siltä, että Persut ei hyväksy juuri mitään. eli kaikkea vaan vastustetaan, mitää rakentavaa en ole kuullut persujen suusta juuri koskaan. Kun siniset lähti persuista, niin siinä lähti persujen se osa, joka kykeni jonkinlaisiin kompromissi ratkaisuihin, elivät realismin maailmassa.
Nyiset persut osaavat vain öyhöttää oppositiossa.