Aktiivimallin lisäksi valmisteilla toinenkin karensseja lisäävä uudistus
Omaehtoisen työnhaun mallissa uhkana 60 päivää ilman toimeentuloa.
Hallituksen suuntana on työttömyysturvan kehittämisen sijaan kiristykset ja työttömiin kohdistuvien karenssien lisääminen ovat tarpeellisia
Tämän vuoden alussa työttömyysturvaetuuksia leikattiin 200 miljoonalla eurolla. tarvitaan lisää leikkauksia suurin menoerä on kelan maksamat etuudet kansaneläke, takuu, eläketuki työmarkkinatuki pitäisi lakkauttaa kokonaan
hallituksen esittämää aktiivimallia, tarkoitus on ”kannustaa” työttömiä töihin erilaisilla uhkilla toimeentulon lisäleikkauksista. Työttömän on osoitettava aktiivisuutensa 65 päivän jaksoissa. työttömyysturvaa leikataan seuraavina kuukausina 4,65 prosenttia.
”Hallitus lupasi, että työttömyysturvaan ei tehdä lisäleikkauksia kilpailukykysopimuksen solmimisen jälkeen. Nyt näin kuitenkin aiotaan tehdä. SAK:n vahva viesti on, ettei työttömiä pidä syyllistää tilanteesta, jossa työpaikkoja tai palveluita ei ole kaikille tarjolla. Työhön meneminen ei ole puhtaasti oma valinta”, Väänänen kirjoittaa.
työtön voi hakea viimesijaista perustoimeentulotukea saajien työttömyysturvaa pitäisi alentaa pysyvästi, jos peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava työtön ei pysty osoittamaan aktiivisuuttaan.
”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla voi olla houkuttelevaa siirtyä etuuksien hallittavuuden takia karenssin kautta työvoiman ulkopuolelle ja yksinomaan toimeentulotuen asiakkaaksi miksi työttömyysturvaa maksaa mielenterveys, päihdepngelmaisille rikostaustaisille ovat te toimistoissa pysyviä työttömiä työnantajat eivät ota ilmaiseksi toimeentulotuki kuuluu hakea
Hallituksen on pysyttävä aktiivin mallin toteuttamisessa vaikeasti työllistyviä työttömiä on karsittava Kelan maksamalle toimeentulotuelle
Toinenkin malli toisi karensseja
työttömien oman aktiivisuuden lisääminen on nyt päivän sana. Aktiivimallin lisäksi valmisteilla on ollut omaehtoisen työnhaun malli, joka lisää työttömyysturvan karensseja.
”Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävään määrään työpaikkoja tai osallistu palveluihin, napsahtaisi 60 päivän karenssi”, Pirjo Väänänen kirjoittaa.
”Kaksi kuukautta ilman toimeentuloa on kova rangaistus. Kiristysten kokonaisuuden kruunaa lisäesitys oman aktiivisuuden säännöllisestä ilmoitusvelvollisuudesta sähköisten järjestelmien kautta. Muutoin uhkana on työnhaun katkeaminen. Toisin sanoen työttömyyspäivärahan maksaminen loppuu, kunnes työtön aloittaa työnhaun uudelleen.”
Kaksi kuukautta on liian vähän sopiva olisi 3 kk-6kuukauteen. työttömän olisi realisoitava ensin omaisuus myytävä kaikki myös asuinirtaimisto vain välttämättömät tavarat olisi käytössä. ruuasta, vaatteista, lääkkeistä terveydenhoitomenoja on karsittava vaikka lääkäri olisi määränyt lääkkeen.
Työttömien rangaistukset tulevat lähivuosinna paukkumaan rangaistuksena monessa muodossa tämä on hyvin tärkeää valtion velan pysäyttäminen suurin menoerä on valtion maksamissa sosiaalituessa vaikka ne ovat pieniä esim. kansaneläke työmarkkinatuki jne.kertyy runsaasti menoja työttömien makuuttamiseen kotona sohvalla kallista elätystä
työttömille on annettava karensseja jos on työnhakijana
te toimistossa on tehnyt rikoksia esim. näpistykset, liikennerikkomukset, jne. näistä karenssi
jos työttömällä ei ole käytössä tietokonetta verkkotunnuksia polkupyörää, autoa ei se velvoita hankkimaan työtön voi siirtyä toimeentulotuelle kokonaisuudessaan
Omaehtoisen työnhaun mallissa uhkana 60 päivää ilman toimeentuloa.
Hallituksen suuntana on työttömyysturvan kehittämisen sijaan kiristykset ja työttömiin kohdistuvien karenssien lisääminen ovat tarpeellisia
Tämän vuoden alussa työttömyysturvaetuuksia leikattiin 200 miljoonalla eurolla. tarvitaan lisää leikkauksia suurin menoerä on kelan maksamat etuudet kansaneläke, takuu, eläketuki työmarkkinatuki pitäisi lakkauttaa kokonaan
hallituksen esittämää aktiivimallia, tarkoitus on ”kannustaa” työttömiä töihin erilaisilla uhkilla toimeentulon lisäleikkauksista. Työttömän on osoitettava aktiivisuutensa 65 päivän jaksoissa. työttömyysturvaa leikataan seuraavina kuukausina 4,65 prosenttia.
”Hallitus lupasi, että työttömyysturvaan ei tehdä lisäleikkauksia kilpailukykysopimuksen solmimisen jälkeen. Nyt näin kuitenkin aiotaan tehdä. SAK:n vahva viesti on, ettei työttömiä pidä syyllistää tilanteesta, jossa työpaikkoja tai palveluita ei ole kaikille tarjolla. Työhön meneminen ei ole puhtaasti oma valinta”, Väänänen kirjoittaa.
työtön voi hakea viimesijaista perustoimeentulotukea saajien työttömyysturvaa pitäisi alentaa pysyvästi, jos peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saava työtön ei pysty osoittamaan aktiivisuuttaan.
”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla voi olla houkuttelevaa siirtyä etuuksien hallittavuuden takia karenssin kautta työvoiman ulkopuolelle ja yksinomaan toimeentulotuen asiakkaaksi miksi työttömyysturvaa maksaa mielenterveys, päihdepngelmaisille rikostaustaisille ovat te toimistoissa pysyviä työttömiä työnantajat eivät ota ilmaiseksi toimeentulotuki kuuluu hakea
Hallituksen on pysyttävä aktiivin mallin toteuttamisessa vaikeasti työllistyviä työttömiä on karsittava Kelan maksamalle toimeentulotuelle
Toinenkin malli toisi karensseja
työttömien oman aktiivisuuden lisääminen on nyt päivän sana. Aktiivimallin lisäksi valmisteilla on ollut omaehtoisen työnhaun malli, joka lisää työttömyysturvan karensseja.
”Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävään määrään työpaikkoja tai osallistu palveluihin, napsahtaisi 60 päivän karenssi”, Pirjo Väänänen kirjoittaa.
”Kaksi kuukautta ilman toimeentuloa on kova rangaistus. Kiristysten kokonaisuuden kruunaa lisäesitys oman aktiivisuuden säännöllisestä ilmoitusvelvollisuudesta sähköisten järjestelmien kautta. Muutoin uhkana on työnhaun katkeaminen. Toisin sanoen työttömyyspäivärahan maksaminen loppuu, kunnes työtön aloittaa työnhaun uudelleen.”
Kaksi kuukautta on liian vähän sopiva olisi 3 kk-6kuukauteen. työttömän olisi realisoitava ensin omaisuus myytävä kaikki myös asuinirtaimisto vain välttämättömät tavarat olisi käytössä. ruuasta, vaatteista, lääkkeistä terveydenhoitomenoja on karsittava vaikka lääkäri olisi määränyt lääkkeen.
Työttömien rangaistukset tulevat lähivuosinna paukkumaan rangaistuksena monessa muodossa tämä on hyvin tärkeää valtion velan pysäyttäminen suurin menoerä on valtion maksamissa sosiaalituessa vaikka ne ovat pieniä esim. kansaneläke työmarkkinatuki jne.kertyy runsaasti menoja työttömien makuuttamiseen kotona sohvalla kallista elätystä
työttömille on annettava karensseja jos on työnhakijana
te toimistossa on tehnyt rikoksia esim. näpistykset, liikennerikkomukset, jne. näistä karenssi
jos työttömällä ei ole käytössä tietokonetta verkkotunnuksia polkupyörää, autoa ei se velvoita hankkimaan työtön voi siirtyä toimeentulotuelle kokonaisuudessaan
Vastaukset 47
Vanhimmat
Tämäkin+on+100+%+bullshittiä.
Vittu kun en saanut mitään selvää AP:n sönkötyksestä, kun tämä ei osaa lauserakenteita. Lukukelvotonta tekstiä kokonaisuudessaan.
Otetaas selvemmin esille tuo suunniteltu lisäsanktio (eli nk. "omaehtoisen työnhaun malli"):
"Lisäsanktio valmisteilla
Aktiivimallin lisäksi valmistelussa on ns. omaehtoisen työnhaun malli. Se liittyy maakuntauudistukseen, ja sekin on rangaistusluontoinen.
Jos työtön ei ole saanut sanktiota aktiivimallin mukaan, omaehtoisen työnhaun mallilla se tulee miltei varmasti. Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävässä määrin työpaikkoja tai osallistu palveluihin, hän jää 60 päiväksi vaille työttömyysturvaa."
Eli ilmeisesti tulisi maakuntauudistuksen myötä mukaan, jos tulee. Työnhaku ja tarpeeksi haettuja paikkoja tarkastelujaksolla. OK, tämä on ihan kohtuullinen vaatimus. Mutta sitten tulee se kaikkein olennaisin ja samalla vähiten yksiselitteinen kohta, jolla ne karenssit tullaan jakelemaan massoittain (ainakin mitä todennäköisimmin), kun ne nimenomaan pitäisi jakaa sen perusteella, jos itse työnhaku ei ole ollut aktiivista (haettujen työpaikkojen määrä tark. jaksolla):
"Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana (nk. tarkastelujakso) [...] OSALLISTU PALVELUIHIN, hän jää 60 päiväksi vaille työttömyysturvaa."
"Omaehtoisen työnhaun" mallissa ei siis ole pelkkä tukeen automaattileikkurilla toteutettu "pieni" leikkaus - kuten "työttömyysturvan aktiivimallissa", jos työtön ei täytä tarkastelujaksolla aktiivisuusehtoja - vaan kyseessä on täysi 2kk mittainen karenssi, jos työtön ei hae tarvittavaa määrää työpaikkoja, tai OSALLISTU PALVELUIHIN.
Kannattaa muistaa että tämä yllä siteerattu "omaehtoisen työnhaun malli" ja sen sanktiot tulisivat nk. "työttömyysturvan aktiivimallin" PÄÄLLE (koko juttu menee aika monimutkaiseksi byrokratiasotkuksi).
Mitä ikinä tuo "palveluihin osallistuminen" pitääkään sisällään, niin siitä tulee uusi karenssiautomaatti. Pelkkä aktiivinen työnhaku ja todisteet siitä, että on hakenut mm. sen vaaditun 1 työpaikan per viikko joka viikko ei siis riitä, että työnhaku pysyisi edes voimassa.
Alla vielä muistutuksena "työttömyysturvan aktiivimalli" (eli nk. automaattinen tukirahaleikkuri) joka tulee siis yllä siteeratun "omaehtoisen työnhaun mallin" (eli nk. automaattinen karenssikone) lisäksi voimaan, jos molemmat menevät läpi:
[Työttömyysturvan aktiivimalli: työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana ole osoittanut aktiivisuutta olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittavaa työaikaa neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana tai ansainnut yritystoiminnasta vastaavaa tuloa taikka ollut viittä päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana.]
Elämme järjettömiä aikoja veljet hyvät. Kannattaa muistaa että hallituksen suurempana tavoitteena on kaiken pakko-osallistamisen ja palkattoman työn teettämisen kautta kaataa AY-liikkeet ja saada matalapalkkatyöt kokonaan palkattomiksi, pelkillä tuilla tehtäviksi töiksi ilman työsopimusta. Kaikki tämä onnistuu, jos hallitus saa ajettua laajamittaisen "osallistavan" työttömyys- ja sosiaaliturvan mallin läpi, jolloin työsopimukselliset matalapalkalliset työntekijät voidaan irtisanoa yksi kerrallaan, ja korvata heidät tuella työllistetyllä työsopimuksettomalla työntekijällä. Samalla työntekijäosapuoli menettää kaikki korttinsa neuvotella matalapalkka-aloilla edes siedettävät palkkaehdot, kun näillä aloilla työtä korvataan työsopimuksettomilla tukityöllistetyillä, joita työehtosopimukset eivät koske, kun heillä ei ole virallista työsuhdetta ja työsopimustakaan olemassa. Ja hehän suostuvat, jos heiltä uhataan röyhkeästi viedä kaikki tuki ja käytännössä samalla kattokin pään päältä.
Tämä nykyhallitus on ehkäpä sairain ja empatiakyvyttömin hallitus mitä maamme on ikinä kantanut päällään. Absurdi päätös toisensa jälkeen vähäosaisemmalta kansanpuoliskolta viedään murunen kerrallaan hyvinvoinnista pois, aloittaen niistä kaikein köyhimmistä ja vastustuskyvyttömimmistä, koska haavoittunutta on helpointa potkia. Sieltä sitten saadaan ulotettua vaurauden vieminen pikkuhiljaa myös köyhempään keskiluokkaan, kunnes keskiluokkaa ei enää ole, vaan lopulta meilä on kansan täysi kahtiajako, jossa keskiluokka valuu köyhälistöksi - toisessa ääripäässä taas komeilevat kaiken ahneuksissaan kahmivat "hyvät veljet". Samalla maatamme myydään pala palalta ties minne yksityistämisen nimissä,
Hieno meno Suomi Finland 100! Hallitus alas.
Onneksi Jeesus tulee pian noutamaan omansa pois. Nyt kannattaa kääntyä omasta pahuudestaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Et haluaisi jäädä tähän pahaan maailmaan, kun kristityt (ja viattomat pikkulapset?) on poistettu.
Jos+ei+ole+töissä+tai+toiminnassa+3+päivänä+3+kk+aikana,+miinustetaan+4,65+%+avustuksesta+(1.4.2018+alkaen).
Jos+ei+hae+tarpeeksi+toimeliaasti+töitä+eli+keskimäärin+yhtä+paikkaa+viikossa,+tulee+karenssi+(2020+alkaen).
Tuossa+on+osa,+mutta+kaikkea+et+listannut:
"Jos+työtön+ei+kolmen+kuukauden+aikana+hae+riittävässä+määrin+työpaikkoja+tai+osallistu+palveluihin,+hän+jää+60+päiväksi+vaille+työttömyysturvaa."
Työpaikkojen+määrällinen+haku+on+ehkä+jokseenkin+ymmärrettävä+vaatimus,+joskin+liian+suuri+vaatimusmäärä+johtaa+turhien+hakemusten+tehtailuun+ja+roskapostin+täyttymiseen+työnantajille.+Tästä+voidaan+syyttää+vain+järjestelmän+laatijoita,+joten+työttömät+voivat+hyvällä+omatunnolla+nakella+menemään+roskahakemuksia,+jos+vaatimus+tulee+voimaan.
Mutta+se+unohdit+tuosta+viimeksi+mainitusta+"omatoimisen+työnhaun+mallista"+sen+oleellisimman,+eli+"TAI+OSALLISTU+PALVELUIHIN".+Palveluihin+osallistuminen+on+siis+vaatimus,+tai+rapsahtaa+suora+karenssin,+velvoitetun+työpaikkojen+hakumäärän+LISÄKSI.+Mitä+tarkoittaa+tämä+"PALVELUIHIN+OSALLISTUMINEN"?+Palkallista+työtä+se+ei+voi+olla,+koska+työ+ei+ole+palvelua,+niinpä+voitaneen+olettaa,+että+kyse+on+ilmaisesta+palkattomasta+työstä+ja+sekä+työtöntä+"kuntouttavista"+toimenpiteistä,+kuten+4h+päivässä+kunnan+yhdistyksen+pajalla+istumisesta.+
Eli+ymmärtäisin+tuon+nyt+niin,+että+työpaikkojen+määrällisen+haun+lisäksi+pitää+"osallistua+palveluihin",+mitä+ne+palvelut+sitten+ovatkaan.+Niihin+pitää+todennäköisesti+myöskin+itse+osata+hakeutua,+eli+katsoa+että+onko+oman+kunnan+listalla+jotain+kuntouttavaa+työtoimintaa+tarjolla+ja+missä.+Jos+ei+hakeudu+ja+osallistu+vielä+määrittelemätöntä+tuntimäärää+tarkastelujaksolla+"palveluihin",+kuten+kuntouttavaan+työtoimintaan+(tai+sitä+vastaavaan+palkattomaan+hassutteluun),+niin+ei+rapsahda+pelkästään+aktiivimallin+mukainen+4,65%+työttömyysturvan+leikkaus,+vaan+rapsahtaa+yhtäaikainen+"omatoimisen+työhhaun+mallin"+mukainen+2kk+täyskarenssi,+työttömyyskorvaukseton+aika,+jolloin+voi+saada+toimeentulotukea+leikattuna.+
2kk+karenssin+jälkeen+taas+passitetaan+takaisin+uusimaan+työnhakua,+ja+taas+tulee+uusi+tarkastelujakso+työttömyysturvan+edellytyksenä,+jota+tarkastellaan+yhtäaikaisesti+niin+"työttömyysturvan+aktiivimallin"+ehtojen+täyttymisen,+kuin+"omaehtoisen+työnhaun"+mallinkin.+Ja+taas+rapsuu+ensin+4,65%+sanktio+aktiivimallista+työttömyysturvaan,+jos+ei+ole+ollut+tarvittavaa+määrää+tunteja+jakson+aikana+töissä,+kuntoutuksessa,+tai+osallistavassa+toiminnassa.+Se+tulee+kaikilla,+jotka+eivät+palkkatöihin+pääse+hakemisesta+huolimatta+eivätkä+suostu+ilmaistöihin+tai+pupuleikkeihin+kuntoutumaan.+Ja+sen+jälkeen+päällekkäisenä+lasketaan+omaehtoisen+työnhaun+mallin+mukaiset+sanktiot,+eli+jos+ei+ole+hakenut+tarvittavaa+määrää+työpaikkoja+jaksolla,+niin+saat+2kk+karenssin.+No+moni+työtönhän+yrittää+töihin,+joten+tämä+hakuehto+täyttyy+varmasti,+mutta+sen+jälkeen+katsellaan+oletko+"OSALLISTUNUT+PALVELUHIN"+(mitä+ne+sitten+ovatkaan),+eli+tod.+näköisesti+jos+et+ole+osallistunut+omaehtoisesti+hakeutumalla+kuntouttavaan+työtoimintaan+tai+palkattomaan+työhön,+niin+saat+tuon+aktiivimallin+mukaisen+4,65%+työttömyysturvan+leikkauksen+päälle+sen+mitätöivän+kovemman+sanktion+omaehtoisen+työttömyysturvan+mallin+kautta+-+saat+2kk+täyskarenssin+koska+olet+hakenut+tarvittavasti+työpaikkoja,+muttet+ole+osallistunut+jaksolla+palveluihin+(ilmaistyö).
Siinähän+sitten+pyöritellään+useamman+sanktiomallin+mukaista+paperibyrokratiaa+ja+työtöntä+edes+takaisin+sosiaaliturvan+ja+työttömyysturvan+välissä+-+ajatuksena+kaikki+muu+kuin+työllistää+palkkatöihin.+Huudetaan+vaan+osallisuuden+perään+ja+sanktioidaan+kaikkia+kun+eivät+suostu+ilman+työsopimusta+ja+palkkaa+töihin.+Seuraavaksi+kun+kerran+ollaan+luotu+uusi+systeemi+joka+pudottelee+asiakkaita+työttömyysturvalta+jatkuvasti+sosiaaliturvalle+(perustoimeentulotuki),+onkin+hyvä+ajatus+alkaa+puhua+siitä+kuinka+sosiaaliturvan+kulut+ovat+hurjasti+nousseet+(no+yllätys,+kun+työttömyysturvan+kulutus+sanktioiden+vuoksi+vähenee+ja+siirtyy+sosiaaliturvan+puolelle+vastaavissa+määrin)+-+nyt+tarvitseekin+sitten+tehdä+suuria+leikkauksia+sosiaaliturvaan!+
Siinä+yritysjohto+ja+porvaristo+hieroo+sitten+muna+pystyssä+käsiään+yhteen+ja+hykertelee.+"Hei+me+tienataan+tällä!+Nyt+voidaan+alkaa+tarjota+matalempaa+palkkaa+jo+työsopimuksella+oleville+ja+kertoa,+että+jos+ei+kiinnosta+neuvotella+palkka-alesta,+niin+me+otetaan+sitten+työkkäristä+palkattomia+työntekijöitä+tilalle!"+Ja+kyllähän+ne+sieltä+tulee,+jos+sosiaaliturvakin+muutetaan+kokonaan+vastikkeelliseksi.+Mitä+siitä+jos+maasta+tulee+rauhaton+ja+vaarallinen,+koska+"hei+me+tienataan+tällä!+Kohta+on+eläkerahat+kasassa+ja+lentokone+odottaa+jo+kohti+Epsanjaa!"
Työtä vaille jääville tulossa rangaistusautomaatti vaikeasti työllistyvät siirtyvät automaattisesti kelan perustoimeentulotuelle ja voidaan sitäkin vähentää
"Palveluihin osallistuminen on siis vaatimus, tai rapsahtaa suora karenssin, velvoitetun työpaikkojen hakumäärän LISÄKSI. "
En listannut enkä unohtanut, tiivistin, miten olin ymmärtänyt. Yritän taas:
2020 alkaen jos ei 3 kk aikana JOKO hae tarpeeksi toimeliaasti työtä
TAI vaihtoehtoisesti osallistu toimintoihin (mitä lienevätkään), tulee 60 päivän karenssi. Kun ”osallistuu”, siltä viikolta ei vaadita hakemaan työpaikkaa.
Itseasiassa tuossa on tulkintavirheen mahdollisuus, eikä tuo annettu lausunto ole yksiselitteinen. Otetaan uudelleen esille tuo siteeraamani kohta:
"Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävässä määrin työpaikkoja tai osallistu palveluihin, hän jää 60 päiväksi vaille työttömyysturvaa."
Työpaikkojen määrällinen haku sekä palveluihin osallistuminen on erotettu Rinnastuskonjunktiolla "tai". Mielestäni tuo ei kuitenkaan sulje siteeratussa lauseessa pois tosiaan, eli työpaikkojen hakua sekä palveluihin osallistumista, vaan sillä voidaan tarkoittaa myös molempien vaatimusten edellyttämistä, koska pilkun jälkeinen sivulause "hän jää 60 päiväksi vaille työttömyysturvaa" viittaa molempiin vaatimuksiin samanaikaisesti.
Toki tuossa voidaan tarkoittaa että työtön osallistuu JOKO palveluihin TAI hakee tarvittavan määrän töitä, jottei saa karenssia, mutta on aivan yhtä mahdollista että työttömän pitää täyttää molemmat kriteerit. Voisi kuvitella että jos molemmat kriteerit vaaditaan täytettäväksi, niin lauseessa olisi käytetty rinnastuskonjunktiona vaikkapa "sekä":ää, mutta epävirallisessa lausunnossa ei välttämättä näin ole, koska siteeratut kohdathan eivät ole virallista lakitekstiä, joka pitäisi olla sanatarkkaa myös sanamuodoiltaan.
"Palveluihin" osallistuminen on edelleen se hämärän peitossa oleva seikka joka kiinnostaa eniten.
Ja sitten voidaan asua vaikka vankilassa vai mitä.
Työtä ei ole näkynyt kohta 8 vuoteen eikä tule näkymäänkään...Ei ne niitä kaikkia hakemuksia edes sata varmasti luekaan. Autotehdas hyvä esimerkki tästäkin, hakijoita yli 2500.
Miten vuosia työttömänä ollut saa töitä 3 kk aikana. No ei mitenkään koska ei kukaan palkkaa pitkään työttömänä ollutta. Karenssia siis paukkuu ja laskut menee ulosottoon ja elämä vituiksi että enää ei sen jälkeen kannata edes hakea töitä. Kukaan täysijärkinen yrittäjä ei ota työtöntä edes haastatteluun, itse yrittänyt 5 vuotta päästä haastatteluihin.
Jos on toimeentulotuella niin aivan sama. Kai täysjärkinenkin tajuaa ettei sillä eri paikkakunnallekaan kukaan lähde :D
Hallituskin voi vaihtua. Persujen kauhuksi vihervasemmisto tai vielä pahempaa vaikka ÄrKooPee saattaa mennä hallitukseen ja voi tulla muutoksia. Mistä sitä koskaan tietää.
Ei täällä mikään hallitus muutu ainakaan radikaalisti. Vanhat mummot äänestää samoja vanhoja naamoja koska "näin on aina ennenkin tehty". Muiden osalta valtamedia mustamaalaa jatkuvasti työttömiä (kaikkien matalatuloisimpien, myös duunareiden kustannuksella) ja suosii tiettyjä samoja puolueita, joten aivopesu on sen verran hyvää että suurin osa kansasta, myös nuoremmista, äänestää edelleen samoja suurpuolueita kuin ennenkin.
Kaikkein kyykytetyimmät on nukkuvien puolueessa. Ja vaikka ne äänestäisivätkin, niin se ei siltikään riittäisi.
Niin kauan kun hallitus lietsoo eripuraa ja kateutta eri köyhien luokkien välillä (matalapalkkaiset duunarit VS työttömät jne.) ja kansa nielee tämän, ei mikään muutu.
Niin kauan kun duunarit eivät tajua, että hallitus tuhoaa hitaasti heidän jalkojensa alta palkalliset työpaikat ja tulotason, tuhoamalla sosiaaliturvan ja työttömyysturvan tekemällä siitä täysin vastikkeellisen, mutta palkattoman, mikään ei muutu.
Kaiken takana on suunnitelma kaataa Ay-liikkeet ja viedä palkansaajien korttipakasta kaikki kortit neuvotella kohtuullisesta palkasta, sekä hommata hyville yrittäjäveljille laajamittaisesti niin massiivisella palkka-alella, kuin palkattomalla tukityöllistetyllä työvoimalla, halpaa sekä ilmaista työvoimaa. Kaikki tämä piittaamatta seurauksista.
Se onnistuu kaatamalla työttömyysturva ja sosiaaliturva heikentämällä se totaalisesti, esimerkiksi kokonaan vastikkeelliseksi, tai poistamalla se kokonaan.
Vankiloissa on paljon ulkolaisia nykyisin,matuja ja kaikenmaailman mustia rikollisia,terroristeja,raiskaajia,murhaajia,psykopaatteja mut jos ehdointahdoin haluatte sinne VS muutama tunti lepposta hommaa kun jo korvauksien muodossa maksetaan nyt jo kaikki,asunnot,sähköt,vesi,terveydenhoito,lääkkeet,ruuat,tarveharkintainen,paperit ym. niin antaa menna vaan.
Ei kaikki asu yksityisellä. Niin epävarmoja paikkoja muutenkin asua ettei siihenkään tervejärkinen alkaisi.
Vakavasti ottaen, jos töitä ei löydy ja tuo tilanne on edessä, niin voisin siivota kolmen kuukauden aikana aina muutamana päivänä mieluummin kuin kokeilisin puhelinmyyntiä. Miksei vaihtelun vuoksi käydä aina välillä työnhakukursseilla osoittamassa "aktiivisuuteni".
Niille kursseillekin on haettava erikseen ja ihan joka asiaa on haettava ihan erikseen muutenkin..jos puhuu vaan paskaa mitään ei tapahdu kun itse on haettava kuitenkin. Siinä suhteessakaan mikään toiselle sanominen kun ei auta.
Sama mitä tekee niin aina joku vähämielinen haukkuu kuitenkin. Se on kyllä niin huomattu ja nähty. Ikäänkuin omat ongelmat sysätään toisen päälle kun on vähän pikavippiä menty ottamaan. Koska te tajuatte ettei niistä ei ole kuin haittaa.
Pikavippaaja on katoava luonnonlaji. Ei kai kenenkään kuuppa kestä kun ne firmat *ussii sua perseeseen.
Miksi ihmeessä lähettää turhia työhakemuksia, tai hakea toimeentulotukea, kun voi mennä vankilaan? Saa ilmaisen katon pään päälle ja ruokaa. Eikä tarvitse tehdä työtä, ei täyttää lomakkeita eikä pyytää toimeentulotukea.
Riittää että menet vankilaan!
Valitettavasti yhksi päivä vankilassa maksaa yhteiskunnalle 200€, mikä tekee 6000€/kk, mikä on huomattavasti enemmän kuin 480€/kk toimeentulotuki.
Ehdotan, että vankilat uudelleennimetään hotelleiksi ja kaikki paperittomat, syrjäytyneet, työttömät, jne.. voisivat mennä suoraan sinne asumaan. Ilman että ensin pitää tehdä joku rikos.
Niin aika säästyisi sekä raha, kun ei tarvitsi työllistää turhaan poliiseja ja oikeuslaitoksia. Vaan kaikki halukkaat voisivat suoran mennä vankiloihin asumaan.
Vuokra asunnon saa siltikin vain hakemalla. Ääliö.
Näin siinä käy, jos tuet poistetaan, porukka tekee ryöstöjä ja elää sillä. Jos jää kiinni niin ilmainen asunto vankilassa :)
Mutta+siis+miten+maakunta+uudistus+vaikuttaisi+esim+minuun?+Minulla+vähäinen+osa-aikatyö,+20+h++/kk.+Aktiivisuus+täyttynee.++Joutuisin+siis+hakemaan+täysaikatyötä+(ei+mitään+sitä+vastaan),+mutta+joutuisinko+sitten+vielä+lisäksi+osallistumaan+orjatyöhön?!!+
Arvatkaa+vain,+jäisinkö+alennetulle+tttuelle.+Welcome+vaan+miinus+40%+:)+No,+onneksi+täälläpäin+ei+ole+mitään+maakunta/+osallistuva+sos.turva+yms.+kokeilua+alkamassa+ensi+vuoden+alusta.
No sittenhän maksuhäöiriöisiä alkaa piisaamaankin kun tuet vielä poistettaisiin. Buaaaaaaaaaaahhhhhhhh !
Koskeeko tukien poisto myös pakolaisia hah hah hah buaaaaaaaaaahhhh !
Ei tietenkään koske, vaan ainoastaan kantasuomalaisia. Mamut saavat lisää rahaa suomalaisten karenssisanktioista.
"Koskeeko tukien poisto myös pakolaisia hah hah hah buaaaaaaaaaahhhh ! "
Kunniakansalaiset ovat asia erikseen. Kultamunia kohdellaan hövelisti, 40v. työuran tehneet saavat kokea kyykytyksen. Tällainen on Suomi nyt.
Pöpilän jallitukselle kapuloita rattaisiin uuden työttömien keppilain käsittelyssä.
https://demokraatti.fi/hallituksen-edustajat-halutaan-maanantaina-paikalle-tyottomien-rankaisulaki-jai-sdpn-esityksesta-poydalle-olimme-pakotettuja-tahan/
Toivottavasti mahdollisimman moni tuota keppilakia kannattava on savusaunassa tai muuten poissa myös maanantaina.
Työttömyydestä rankaisevan yhteiskunnan on edesvastuutonta politiikoilta. Heidän tehtävänään on pitää huoli siitä että kansalaisilla on toimeentulo mahdollisus ,etenkin siloin kun toimeentuoloa ei ole mahdollista hankkia työllä. Tuo on perustuslaillisesti turvattu oikeus toimeentulomahdolisuuden menettäneille.
Sellaiset toimet jotka uhkaavat perustoimeentuloa ovat perustuslan vastaisia toimia. Tämä halliutus ei kyllä törmäisi ensikertaa perustuslakiin ,mikäli tuolle tielle lähtee. Sen sijaan tuolle tielle lähteminen osoiytaisi selkeää piittaamattomuutta kansalaisten toimeentyulosta ,sekä perustuslaillisista oikeuksista. En pidä uskottavana että Suomessa tuollaisiin leikkauksiin lähdettäisiin luomalla karensseja ihimisille joidden toimeentulo on jo uhattuna. Kysymys on pohjimmiltaan ihmisarvo kysymys. Jo nykyisellään perustoimeentulo taso on riittämätön ja ne jotka tuon varassa ovat ,ovat usein juuri työttömät. Tosin voipi olla että tuotakautta on mahdollista työttömyys tilastoja kaunistella ,muuta positiivista vaikutusta tuolla tuollaisilla toimilla on.
Siis te yjteiskunnan loishet, soffalla makailulle nöäyttää tulevan nyt sitten loppu.
Sitä näemmä joutuu sitte yhteiskunnan eliittikin tekemään tukiensa eteen jotakin, voi voi.
Kjäh kjäh kjäh
Näin se vain menee
Kallun pirva .
Joku pikavippi urpo täällä urpoilee tyhmine vippeineen.
Otansks mä työttömänä vippiä kun en saa häh. EN vaan menen Kelaan.
Ferratum+vuosikorko+204+%.
Otansks mä lainaa yhtää mihinkää kun korot on niin saatanan hyvät. EN.
Kuka ottaa pikavippiä 30 paikkaa jollei täys ääliö niin se siitäkin. Jos ei järki päähän mene niin itte ne on otettu saatana.
Stubb ja Sipilä nauraen teki sopimuksen, millä ansiosidonnainen lyheni 100 päivää, nyt työttömäksi joutuvia kyykytetään lisää.
Rikokset lisääntyy eritoten varkaudet ja varmaan mielenterveysongelmatkin.
Nykyinen hallitus vihaa työttömiä, lapsia, vammaisia, ja vanhuksia.
Yli 30000 laitonta maahantunkeutujaa hyysätään armotta ja lasku lähentelee jo miljardia ellei ylikin.
Muistakaa äänestää seuraavissa vaaleissa jotain muuta kuin kokoomusta tai Sipilää, muuten Suomi on kohta lamassa.
Kaikki ovat arkadianmäellä p@ska sakkia. Joten en äänestä apinateatterilaisia.
"työmarkkinatuki jne.kertyy runsaasti menoja"
suurin meno on nimenomaan kaikki ne työttömien "toimenpiteet", eli esim kun työtön laitetaan vaikkapa siihen kuntouttavaan, se maksaa verorahoista muutaman tuhat euroo/kk/työtön.
"Miten vuosia työttömänä ollut saa töitä 3 kk aikana"
Puhumattakaan niistä jotka jo ovat jo iäkkäitä eli yli 50v ja ei koulutusta/ammattia ja jotka olleet työttöminä jopa 20 vuotta tai enemmän, he ei tule koskaan saamaan yhtään minkäänlaista työtä. Tuollaiset pitäisi "armahtaa" ja päästää esim sille eläketuelle, ei he kuulu työkkärin asiakkaaksi.
Se semmonen paikka ,että nyt olisi oppositio puolueiden noustava vastustamaan jyrkästi työläisten viimesijaiseen toimeentulon viemistä ja työtttömien syyllistämistä työttömyydestä.Järjestää marssi ja vaatia istuvaa hallitusta eroamaan kansalaisvoimin tai vähintään perumaan työttömien aktiivitoimet ja toimeentulon vieminen työttömiltä. Eikä anntaa periksi ennekuin tuo tapahtuu ja kaikki kynnelle kykenevät tuon taakse ,tekemään loppu näistä peleistä.
Niinpä niin. Köyhyys ja köyhien määrä vaan kasvaa vauhdilla ja rikasvähemmistö yhä enemmän vaan VARASTAA (enemmän tai vähemmän laillistetuin keinoin) köyhien yhä pieneneviä rahoja. Mutta KUKA niitä kuka niitä oikeistolaisia (jotka ei ole todellista elämää koskaan edes nähneet) kultapossukerho-porvareita sitten äänestikään eduskuntaan...? Ja kuka sitten tosi viisaana jätti äänestämättä kokonaan...? Meillä on niin paljon pienituloisia ja muita vähävaraisia, että meillä olisi varmasti vasemmistolainen hallitus ja asiat edes vähän paremmin, jos kyseinen kansanosa viitsisi edes sen verran hilata takapuolensa ylös facebookin virtuaalitodellisuudesta tai lähiräkälän jakkarasta, että ottaisivat oikeista asioista selvää ja kävelisivät edes kerran neljässä vuodessa äänestämään eduskuntavaaleissa. Mutta kun ei, eihän ne oikeat asiat tietenkään kiinnosta. Tulee mieleen vanha satu hieman yksinkertaisesta sammakkokansasta joka halusi haikaran hallitsijaksi... Ja miten sitten kävikään........
Se on juuri näin. Menkää nyt hyvät ihmiset äänestämään. Kokoomus pysyy hallituksessa niin kauan, kun työläiset ja köyhät jättävät äänestämättä. Tarkoitus alistaa köyhät niin alas, että nämä masentuvat ja näin saadaan syrjäytynyt joukko joka ei äänestä.
Ongelma on löytää se puolue ketä äänestää. Kuka ajaan kantasuomalaisen köyhien asioita ja vastustaa ilmaistyötä/orjatyötä? Kenelle se olisi vielä yksi tärkeimmistä seikoista?
Käsitääkseni, ei kellekään.
Vassarit on kiinnostuneet pelkästään muualta Suomeen saapuneiden "köyhien" oloista. Kunhan geelitukille riittää ruokaa eikä ketään pakoteta vuosiin töihin, etenkään palkattomiin töihin, ja kunhan he pääsevät pikakaistalla terveyden- ja hammashuoltoon ja heillä on asiat hyvin, niin Suomen köyhillä ja työttömillä on asiat hyvin. Lisäksi kiinnostaa muut marginaaliryhmät ja näiden mittasuhteessa pienet ongelmat, kuten homoavioliitot jne. On niissäkin epäkohtia, mutta ne ovat aivan marginaalisia juttuja Suomen työttömien ongelmien rinnalla.
Aika sama pätee Vihreisiin.
Siinäpä sitten olikin ne puolueet joiden pitäisi ajaa Suomalaisen matalapalkkaisen duunarin ja työttömänkin asiaa.
Persut, joiden piti olla työväenpuolue, vihaa suomalaisia köyhiä työttömiä enemmän kuin suomalaisia porvareita, ja ovat duunareidenkin asioissa rikkaamman keskiluokan puolella.
Sama SDP:llä, eli tuntuvat vihaavan työttömiä, vaikka työttömyys ja sosiaaliturva on yksi niistä pilareista joka takaa myöskin työntekijöille sen turvan, että työnantajapuoli joutuu tarjoamaan kohtuullisia työehtoja, jotta saa työntekijöitä töihin - eikä voi yksipuolisesti määritellä työ- ja palkkaehtoja.
Kokkareita ja Keskustaa lie turha edes mainita.
Muut marginaaliryhmät ajavat jotain muita marginaali-asioita ykkösasianaan eteenpäin, kunhan se ei vain liity millään tavalla työttömien etuihin.
Suomalaista työtöntä ei puolusta kukaan, eikä kukaan näytä ainakan avoimesti tajuavansa sitä seikkaa, että nimenomaan sosiaali- ja työttömyysturvan täysi vastikkeellistaminen on se asia, joka johtaa nimenomaan siihen tilanteeseen, että yrittäjäpuoli voi (ainakin matalapalkkatöissä) yksin sanella palkat ja työehdot, tai se voi sanoa good bye työnhakijoille ja kertoa sitten ottavansa palkattoman orjan, jos työ 7,e/ tunnissa ei työsopimuksella kelpaa.
Se on aivan helvetin sama äänestää Vihreitä tai Vassareita, kun he tuhoavat tämän maan muuta kautta tuomalla tänne pahimmilta sota-alueilta kaikki jotka vaan ovat tullakseen, koska jokainen muu kulttuuri joka Suomeen tulee, "tekee meidän kulttuuristamme rikkaamman ja paremman". Kaikki muualta tuleva on parempaa, mukamas. En minä sellaistakaan Suomea halua. Eivätkä nämä puolueet ole tosiaan oman maan kantasuomalaisten köyhien ja työttömien etujen ja asian ajamisesta pätkääkään kiinnostuneita.
Tavallaan ymmärrän niitä jotka tällä hetkellä työttömistä äänestävät tyhjää, koska kantasuomalaisten työttömien asialla ei tunnu olevan yksikään puolue kärkiasianaan, tai sitten tämä puolue ei ainakaan ole onnistunut tuomaan kantaansa työttömien tietoisuuteen.
Jos jätät äänestämättä kokoomus kiittää
Tuo jälkimmäinenhän on ollut jo vuosikymmenet käytössä ainakin täällä raahen seudulla. ei riitä pelkkä työnhaku, että hyväksyvät työnhakijaksi.