win98 uudelleen asennus

Koneeni (IBM Aptiva 450 Mhz, 192 Mb musitia)windows käynnistyy tosi hitaasti. Eräs kaveri valisti, että 98 korruptoituu ajan myötä, jolloin pitää formatoida kovis ja asentaa windows uudelleen. Koneessani on esiasennettu 98, joten minulla on vain Aptivan mukana tullut apuromppu, ei varsinaista windows romppua. Kuinka siis voin asentaa 98:n uudelleen ilman win98 romppua?
2493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotkin Windows asennus-CD:t ovat ns. päivityksiä, eli ne haistelevat, onko koneella jo ennestään jonkin sortin Windowsia asennettuna. Pitää olla, tai muuten asennus ei jatku.

Jos kyseessä on tällainen romppu, kiintolevyä ei luonnollisesti pidä formatoida. Eikä se oikeastaan ole välttämätöntä muutenkaan, sillä uuteen kansioon asentaminen ajaa saman asian, ja kone toimii taas kuin uutena. Eli jos nykyisessä systeemissä Windows sijaitsee vaikkapa kansiossa C:\WINDOWS, niin asenna se esimerkiksi uuteen kansioon C:\WIN98. Asennusohjelma kysyy kyllä, mihin kansioon haluat Windowsin asentaa.

Mutta oikein on sinua valistettu, että Windows (varsinkin 95/98/ME -sarja) vaatii uudelleenasennuksen aina silloin tällöin. Siksi jonkinlainen asennusromppu pitää kyllä jokaisella olla.

Äänestä
  • Mistä suosittelisitte sitä päivitys cd:tä etsittävän,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sormi suussa kirjoitti:

Koneeni (IBM Aptiva 450 Mhz, 192 Mb musitia)windows käynnistyy tosi hitaasti. Eräs kaveri valisti, että 98 korruptoituu ajan myötä, jolloin pitää formatoida kovis ja asentaa windows uudelleen. Koneessani on esiasennettu 98, joten minulla on vain Aptivan mukana tullut apuromppu, ei varsinaista windows romppua. Kuinka siis voin asentaa 98:n uudelleen ilman win98 romppua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu