Yritys on erikoistunut elokuviin, draamaan, komediaan, viihteeseen, urheiluun ja tositelevisioon. Konsernin toimitusjohtaja ja vastaava tuottaja on Olli Haikka. Yhtiön operatiivisena johtajana sekä vastaavana tuottajana toimii Milla Bruneau ja talousjohtajana Jorma Reinilä. Tuottaja Jarkko Hentula vastaa elokuvista, käsikirjoittaja Petja Peltomaa draamaohjelmista ja Riku Riihilahti urheilutuotannoista. Viihteen vastaavana tuottajana on toiminut maaliskuusta 2016 lähtien Suvi Oja-Heiniemi.
Yellow Film & TV on perustettu vuonna 2008 emoyhtiöksi Filmiteollisuus-konsernille. Yellow Film & TV on tehnyt 2010-luvulla aktiivisesti yritysjärjestelyjä; se on perustanut tytäryhtiöitä sekä ostanut ja myynyt niitä. Yellow Film & TV on viime vuosien aikana myös yksinkertaistanut organisaatiorakennettaan sulauttamalla tytäryhtiöitä itseensä.
Miksi Riihikahti saa juhlia Ylelläkin joka kanavalla,
saisi pysyä RaviTeeveessään Maikkarilla.
Yellow Film & Tv rahastaa Ylen joka kulmaa
MissäYlenOmatToimittajat
2
1285
Vastaukset
- KaikkiMaksulliseksi
Nämä yksityistäjät Sanni GranLaasonen ulkoistavat koko televiotoiminnan.
Saisivat ulkoitaa itsensäkin.
Nyt maikkari sai valtiolta 3 miljardii ja lopetti vapaat lauantairavit. - Anonyymi
On siellä ollut friikkuja töissä jotka ovat täysin tyytyväisiä työnantajaansa. En puhu siis vakituisesta henkilökunnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251598- 371459
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631299Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!741290- 781214
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761199Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans181002Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per181894