kuka korvaa ei kukaa myyjä sai rahat

posti-kadottaa

Minulla oli vastaava tapaus tuossa vuosi sitten. ~450e arvoinen keräilytavara "katosi" matkalla. Paketti lähti "kirjeenä" matkaan, joten en saanut seurantakoodia. _Onneksi_ Pyysin kuitin lähetyksestä. Tarina jatkui siten että otin yhteyttä myyjään kahden viikon odottelun jälkeen, että missä lähetys viipyy. Sanoi että on viennyt sen postiin noin kaksi viikkoa sitten. Taas viikko meni ja ei löydy, ei kuulu mitään. Käskevät tekemään ilmoituksen Postille kadonneesta lähetyksestä. Kävin sen tekemässä, vaikka ihmettelenkin miten ihmeessä se minun murheeni on kun minulla on kuitti lähetyksestä ja kyseessä kuitenkin postin kadotus. No Monen viikon odottelun jälkeen postilta tuli kirje ettei mitään löytynyt. Ei muuta. Todettiin vaan ettei löydy.
Tilanne tässä vaiheessa oli että myyjä ei ota vastuuta. Posti ei yllättäen ota vastuuta kun painoa paketilla alle kilo. Tavaraa ei voi jäljittää kun ei ole seurantakoodia. No menin sitten paikalliseen Postiin tivaamaan korvausta,
Kyllähän se puolen vuoden taistelu vitutti ja tavaran arvokin kerkesi laskea sinä aikana ~50e. Tivasin myyjältä edes tuotteen hinnan erotuksen maksamista minulle takaisin, ihan turhaan koska myyjä ei vastaa postin kadotuksista, ja jätin jutun sikseen. Ei vaan jaksanut enää.

0

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        176
        1632
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        107
        849
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        618
      5. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        132
        604
      6. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        556
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        538
      8. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        70
        537
      9. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        536
      10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      Aihe