Hassu kysymys yöhön. Tuntuuko teistä siltä, kun seuraatte maailmaa sivusta, että on meneillään identiteetin kaventuminen, siis yksilön? Osaisimpa pukea sanoiksi tarkemmin ajatukseni, mutta jos joku saa tuosta kiinni.
olen huolissani tuosta ja se on minusta erittäin huolestuttava piirre. Globalisaatio on osa tuota, mutta en tarkoita yksistään sitä.
Onko muita, joissa on herännyt sama huoli?
olen huolissani tuosta ja se on minusta erittäin huolestuttava piirre. Globalisaatio on osa tuota, mutta en tarkoita yksistään sitä.
Onko muita, joissa on herännyt sama huoli?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tarkoitit varmaankin sitä että tuntuu että toiset määräävät sinun elämääsi?
En voi kommentoida, olen jäävi.
Ei yksistään minun, vaan koko maailman. Tuo saattaa kuulostaa vainoharhaiselta, mutta onneksi kuulin aiheesta erään professorin ajatuksia.
Hän nimenomaan puhui tuosta asiasta, jota olen jo pidempään todennut, seurannut katsellessani maailman menoa.
Hän mainitsi, että suurin osa ihmisistä ovat sokeita asialle.
Itse en usko niin. Uskon, että moni on huomannut saman.
Mietin mihin tämä toiminta tähtää...raha varmaankin on auuressa osassa ja valta.
Aika hyvä ajatus. Nimittäin minusta taas tuntuu, että minä olen kaiken koko pallosen ulkopuolella siis koko elämän ja pallosen ulkopuolella vaikka olenkin ihan ytimessä :D Miten se voi olla mahdollista, en tiedä, mutta semmoinen jännä tunne, että koko elämä on jossain muualla, mutta kuitenkin olen elämän ytimessä, en osaa selittää. Siis sillai, että en elä vaikka elänkin kaiken keskiössä. Minua ei kiinnosta mikään ns. normaalin ihmisen kinnostuksen kohteet, raha, valta, voima on minun inhokkilistalla. Ainoastaan jossa koen olevani ns. "normaalin ihmisten kirjoilla", on taide, musiikki ja historia ja ylipäätänsä kirjallisuus, kaikki muu on aivan toisarvoista huuhaata minulle :D En tiedä ymmärsikö teistä kukaan, mitä haen takaa, mutta oikeasti minua ei kiinnosta yhtään ns. mistä muut ns. normi ihmiset ovat kiinnostuneita. No joo ihmisistä olen kiinnostunut kyllä, mutta harvan seurassa viihdyn sillai pidenpään.
Ymmärrän. Voisiko tuo tuntemuksesi johtua siittä, että arvosi eivät ole yhtenevät nykyyhteiskunnan kanssa,jossa keskiössä todellakin on tuloksellisuus ja raha, ihmisistä saatu hyötysuhde..
Minä en saa kiinni siittä, mitä tämä kaikki on, mikä on meneillään. Johonkin yhtenäistämiseen pyritään. Älyni ei riitä.
Media, yhteiskunnalliset instanssit, kaikki ajaa tuota samaa asiaa.
Puhutaan kyllä ja luvataan kaikkea, mutta teot ovat vastaan lupauksia.
Minusta tuntuu, että meitä ihmisiä sahataan silmään.
Minäkin tykkään ihmisistä. On myös paljon asioita joita rakastan esim. Luontoa, musiikki, taide, lapset, eläimet, vanhukset ja sitten on kasa ihania ihmisiä.
Ei minulla ole ainakaan elämäni aikana ollut sellaista tunnetta että kuuluisin yhteiskuntaan ja että minun elämälläni olisi mitään merkitystä. Ihminen menee kouluun ja opetusministeriö on päättänyt mitä asioita opetetaan halusi sitä tai ei. Armeijassa johtajat päättävät mitä päivän aikana tehdään toki voi valita vankilan tai sivarin jokatapauksessa elämästä on otettu pala pois. Työelämässä samat metkut jatkuu ja sitten tuleekin kuolema etkä ole saanut olla oma itsesi päivääkään.
Minä ajattelen, että yhteiskuntaan kuuluvat kaikki. Pidän omaa elämääni hyvin merkityksellisenä, yhtä merkityksellisenä pidän sinun elämääsi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Mutta olen tuntenut itseni niin pienestä lapsesta, kuin muista vähän sivusta tarkkailijaksi. Vaikkaikin minulla on vaiherikas elämä ollut, josta olen kiitollinen.
Minä en oikein suostu tuohon muottiin. Taistelen sitä vastaan ja muut huomaavat sen. En välitä, vaikka huomaavat. Haluan tehdä niinkuin parhaakseni koen muista huolimatta.
Tuo on kyllä niin hyvin ilmaistu, kun kirnoitit, ettet saa lla oma itsesi.
On hyvon tärkeää, että ihminen nimenomaan saa olla oma itsensä. Onko se mahdollista? Joutuuko hullujen listalle tms?
No voi tyttöset rakkaat, pienille ei ainakaan tuollaisia ajatuksia kannata laittaa sitten.
Joillain ihmisillä on valtaa vaikka mihin, mutta sellaisten kertominen aiheuttaisi niin suuria juttuja, eli sen takia tuollaiset tiedot ovat suljettuja, eli kerrotaan vain tarvittaessa.
Individualismi on itse asiassa ajan henki.
Uskokaa tai älkää, ennen olivat vanhempien, yhteisön, kirkon ja yhteiskunnan pakkopaidat paljon tiukemmalla, etenkin naisille, joita oli ja on puolet väestöstä.
Hämmentää tuon hämmennystä varmaan sitten että "mitä ovat pienet", tietystikin alle 18-vuotiaita..
Niinpä. Voiko individualismi kaventaa ihmisen identiteettiä? Tähtääkö yhteiskunta juuri tuohon, että kaikken pitäisi olla individualisteja, eikö se juuri ole petollinen kaksoissidos?
Annetaan löysää samalla, kun silmukka kiristyy.
Tuo on hyvin monimutkainen kysymys.
Eikö olekin totta, että etenkin nuori luopuu osasta yksilöllisyyttään toisten hyväksynnän toivossa? Teini roikkuu porukoissa, joiden tekemisistä ei pidä, käyttää samoja merkkivaatteita kuin sidosryhmä, puhuu samalla tavoin kuin muu jengi ja on samaa mieltä kuin oman porukan kingi. Kaikki siksi, että haluaa hyväksyntää.
Ironistahan on se, että ko. jengin jokainen jäsen on mielestään tosi originelli, vaikka vähänkään etäämpää tarkasteltuna porukka on lammaslauma. Erivärinen ja eri tavalla määkivä kuin naapurijengi, mutta silti samaa massaa.
Individualismin etsintä saattaa johtaa siihen, että esimerkiksi hylätessään vanhempien ja koulun esimerkit päätyy tilanteeseen, jossa tulee taotuksi samaan muottiin kuin muu porukka, johon on liittynyt.
Se siitä sitten...
Entäpä täällainen ajatus, että hyväksytään yhteiskunnan taholta aikaisemmin moraalittomana pidettyjä aioita tai antaa olla en lähde tuohon.
Oman identiteettinsä löytäminen on toisaalta tärkeää. Tottakait hän on altis vaikutteille ja niiltä ei voi välttyä.
Mutta mietin tuota koulun esimerkkiä nykyään, tukeeko se nuoren omaa identiteettiä tai yrittääkö sekin nykyaikana survoa porukkaa johonkin tiettyyn muottiin?
Totakait koulu on. osaltaan kasvatusvastuussa, mutta mitkä ovat nykyajan koululaitoksen tavoitteet? Tähtäävätkö nekin tuohon samaan tuloksellisuuteen, joksa särkee ihmisen oman identiteetin, että se tukisi sitä ja sen vahvuuksia, että hyviä puolia?
Epäilen vahvasti.
Kouluissa on monimuotoisuus ja erilaisuuden suvaitseminen kasvanut Suomessa aivan räjähdysmäisesti. Luokkakoot ovat myös pienentyneet, joten opettajalla on myös sitä tärkeintä, eli aikaa uhrata kunkin oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Totta kai on vielä puutteitakin ja paljon jää oppilaiden vaikeuksista ja tarpeista myös opettajilta piiloon.
Edelleenkin "vaikeat", häiritsevät, ylivilkkaat ja väkivaltaiset yksilöt saavat tai ottavat enimmän huomion yksinäisen ja hylätyksi itsensä tuntevan ujon koululaisen tarpeiden tyydyttämisen jäädessä vähemmälle.
Ei kaikki tule koskaan täydelliseksi, mutta yksilön kasvattamisessa yksilöksi, eikä koneiston hammasrattaaksi on kehitytty huimasti.
Ei kukaan nykykoululainen voi kuvitellakaan millaista oli olla kansakoululainen 60-luvulla.
Olemme yhtä suurta karjaa.