En ole todellakaan mikään kamera ihminen. olen yrittänyt ottaa pokkari perus digikameralla itsestäni "näköistä valokuvaa" ja voi helvetti. näytän niin häiriintyneeltä joka kuvassa. Henkilö peilissä on täysin eri kuin kuvassa. joskus satunnaisesti tulee hyvä. tiedän että kamera kertoo muka totuuden, mutta tää alkaa jo olemaan liikaa. oisko jollain vinkkejä "selfieisiin" pokkarilla? tai sit jos naama on semmonen kun kuvissa niin ei taida ulos olla enään asiaa...
vammaset valokuvat
pitääköuskoa
12307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei auta kuin tottua. liian lyhyt polttoväli suurentaa nenän ja kutistaa kallon.
Ota muotokuvat ainakin 5 metrin etäisyydeltä. Läheltä kuvaten näytät "lusikkaan katsoneelta". Saat tosiaan saman ilmiön kun katsot kuvaasi kirkkaan lusikan kuperalta eli alapuolelta. Siinä nemä on se valtaelin naamassasi.
Nappaa peilistä se kuva, jos näyttää paremmalta.
Lievästi laajakulmainen objektiivi syventää/pidentää perspektiivivaikutelmaa. Jos tarkoitus on kuvata henkilön koko pituutta kuvaan, ja jos kuvataan läheltä ja korkealta, niin ylävartalo saattaa kuvassa näyttää rotevalta, jalat lyhyiltä. Tilanteeseen voi löytyä kohennusta ainakin kolmella tavalla:
a) jos on tarpeeksi laajakulmainen objektiivi tähän vaihtoehtoon, niin voidaan kuvata edelleen silmän korkeudelta, mutta kameran kuvataso pidetään henkilön pituuden suuntaisena, ja kuvataan etäisyydeltä, jolla henkilön pituus näyttäisi olevan suunnilleen puolet kuva-alan pituudesta (pystykuvan alaosa)- sitten kuvasta voi rajata alaosan, jossa henkilön mittasuhteet näyttävät luonnollisemmalta (= muistuttaa kalliin perspektiivinkorjailuobjektiivin aiheuttamaa vaikutelmaa), tai
b) kuvataan niin kaukaa, että perspektiivivaikutelmasta tulee luonnollisempi, tai
c) kuvataan alempaa, henkilön pituuden puolivälin paikkeilta, jotta saadaan kuvataso henkilön suuntaiseksi, tai toisin sanoen, objektiivin osoittama suunta poikittain henkilön pituuteen nähden.
Eri polttoväleillä voi tulla kuitenkin melko erinäköisiä kuvia näillä konsteilla. Kinovastaavuus 35 mm, konstilla c, voi tehdä kuvasta melko luonnollisen näköisen, mutta 18 millin polttoväli saattaa aiheuttaa kuvaan enemmän hoikkuuden tuntua, taiteellisuutta tai hoikan muotimallin näköisyyttä. Toisaalta jos samalla 18 millin erikoisella laajakulmalla kuvataan vaakasuora ryhmäkuva, niin kuvan keskellä saattaa olla hoikemman näköisiä, ja reunalla lihavoituneen näköisiä, pullistuneita, venyneitä. Riippuu kuvausetäisyydestäkin.
Telemäisillä polttoväleillä (kinovastaavuus 100 tai 200 milliä esimerkiksi) kuvauskorkeus vaikuttaa edelleen vielä hieman. Kuva saattaa näyttää hiukan erilaiselta näilläkin polttoväleillä, jos kuvataan alaviistosta (esim. lavan alareunan tasalta konserttimuusikko), eikä yläviistosta.
Naamakuviin suositellaan usein 100 millin kinovastaavuutta polttoväliksi, koska se ohjailisi kuvaajaa täyttämään kuvaruutua naamalla metrin päästä - jolla etäisyydellä naaman katselun perspektiivi tuntuu luonnolliselta.
Joskus -70 luvulla kun asiasta innostuin suositeltiin muotokuviin 130 mm laseja.
Joskus jossain kirjoissa väitettiin jotain tämän kaltaista, että kinokoon polttoväleillä
50 millin objektiivi tekee naamasta sikotautisen näköistä kuvaa,
135 millin objektiivi tekee lattanaaman näköisiä, ja
100 milliä on parempi muotokuviin.
Toki nämä olivat havaintoja, mielipiteitä, suosituksia, neuvoja. Ei kuolemanrangaistuksen uhalla noudatettavaksi tarkoitettua lakia.
Itselleni tuli mieleen tuosta 130 millin neuvosta, että kinokokoa suuremmilla kameroilla tuo 130 mm saattoi olla kinokoon sataa milliä vastaava, tai jopa vähän lyhyempi...?
Itse olen joskus syyllistynyt kuvaamaan tytön naamaa ilta-auringon paistaessa sivulta päin, lievästi vastavaloisessa tilanteessa, vaikka oli 75-300 millin objektiivi kamerassa sellainen, ettei tarkentunut 1,5 metriä lähemmäs. En edes tiedä, mitä polttoväliä tarkalleen käytin, mutta monen kuvaajan kuvaama henkilö myöhemmin kehui, että olen kuvannut hänestä parhaat kuvat mitä kukaan ikinä.
Myöhemmin suhtautumiseni ihmisiin on muuttunut kylmäkiskoisemmaksi. Olen kokenut sellaiset määrät monenlaista vääryyttä ihmisiltä, että jossain vaiheessa hävitin kaikki ihmiskuvat, enkä tiedä sihtailenko ihmisiä enää muuten kuin toisenlaisten sihtien kautta korkeintaan.
Valitan, minulle ei pidä ehdotella kuvauskeikkoja, joilla kuvailtasiin ihmisiä. Oravat ovat ihan ok.
Jos mahdollista niin edelleen muotokuviin käytän 100 - 130 mm laseja aukolla jolla kasvot korostuvat kohteeksi vaikka takana olisi millainen rojukeräymä.
Kuvaan harvoin ihmisiä mutta luontoa ja historiaa eli itseänikin vanhempia asioita.
Toisaalta jos sopiva malli ilmestyy niin mikään ei estä harjoittelemasta muotokuvausta jolloin lusikkaan katsoneet ja lattanaamat saataisiin testeihin.
Selfieitä varten kannattaa hankkia selfiekeppi tai jalusta, käsivarren mitta on liian läheltä. Kannattaa myös kiinnittää huomiota valaistukseen, silmä tasoittaa peilikuvan kontrastieroja, samassa valossa otettu valokuva saattaa olla liian jyrkkä.
Itsestä on vaikea ottaa kuvaa edes itselaukaisijalla koska sitä alkaa tiedottomasti ilmeillä yms.
Itsekuvaaminen häiritsee kuvaamista, yksinkertaisesti.
Paremman saa kun kuvan ottaa toinen, muttei sentään kuka hyvänsä.
Peilikuva eli se millaisena olet itsesi tottunut näkemään, ei ole se millaisena toiset sinut näkevät, vaan siinä on oikea ja vasen väärinpäin.
Peilikuvan peilikuva olisi se oikea kuva sinusta, ja sellainen on valokuva.
Joo,o kiitos kaikille vastanneille. Etenkin niille joiden vastauksesta en tajua mitään, eikä nyt haittaa jos vasen ja oikea menee sekaisin. Ei minulla kuitenkaan niin pahoja kehityshäiriöitä ole. Lähinnä se iso nokka ja jumalaton leuka tässä eniten hämää. yksi herra tässä justiinsa puhui tästä lusikkailmiöstä. Nyt on sitten kokeiltu eri etäisyyksiltä ja siinähän tulee koko huone mukaan. Pitänee ottaa normi valokuva ja ottaa siitä tolla pokkarilelulla kuva.
Peilikuvan saa peilattua ja tallennettua aidon näköisenä. Ei vaikeaa.