Ette saa kaivattujanne!

No jos muistaa edes vähän hyvällä ni se riittää

Negatiivisia tunteita. En halua ketään muuta:(

Pahaltahan tää tuntuu. Mutta olen alusta asti tiennyt että nyt on sellainen mies ettei mitään saumaa mulla. Heti kun näin ekaa kertaa, jotain hänessä oli. Ja syksyllä se vain voimistui. Ei auttanut, vaikka järki sanoi että sä vielä itket jos nyt meet ihastumaan. No nyt itketään.

Olen saanut kuitenkin tutustua mukaviin miehiin että ei haittaa jos en saakkaan häntä.

Surua ja sen lisäksi olen pettynyt itseeni.

Ei kaikkea voi saada. Pettymyksiin täytyy varautua. Terve ihminen pääsee yli niistä.

Ja olenhan ennenkin ollut samassa tilanteessa. Myöhemmin olen huomannut, että olipahan helvetin hyvä, ettei asiat menneet toiveideni mukaan.

Tiedossa ollut jo hyvän aikaa ja monenlaista tunnetta on ollut. Yritän ajatella asiasta nyt positiivisesti. Uskon, että hänen kohtaamisellaan on ollut jokin tarkoitus: moni asia on selkiytynyt ja olen saanut hieman tarkistella käsitystä itsestänikin.

Myös sisäänrakennettu inhorealismi on lientynyt: nyt uskallan jo ajatella, että jos näin voi tapahtua kerran niin miksei toisenkin (hieman toisenlaisella lopputuloksella siis :)

Ei minun maailmani siitä romahda. Pidän yksin olemisesta eikä minulle ole mitään ongelmaa ajatella eläväni loppuelämäni yksin.

Miksen minä kelpaa hänelle? Se on vain hyväksyttävä ja laitettava pettymysten kirjaan. Siinä kirjassa on paljon tyhjiä sivuja. Toivon, ettei se kirja ei täyttyisi enää yhtään enempää.

Ihastutuksen sitten ;)

Tuollainen tunne menee kyllä ohi aikanaan, mutta se kasvattaa aina ihmisestä kylmempää ihmissuhteita kohtaan.

No tota, mä olin ajatellut treffejä Keanu Reeveksen kanssa, joten
chnaassit on muutenkin pienet. Se kannattaa ottaa huomioon jo kun aloittaa
sellasen haaveilun....et voi olla, että ei toteudu.

Mulla on projekteja ja ... hää ei liene vapaa. Asuuki aika kaukana.
Ja kieli...


onhan noita hidasteista

Rahoitusta ja huomiota lasten pahoinpitelyn ja naisten perheväkivaltaisuuden tutkimukseen ? Tappiolta. Karvaalta tappiolta.

Jatkan elämääni - yksin. Olisikin ollut liian hyvää, ollakseen totta. Tulen vaalimaan hänen muistoaan ja rakastaminenkaan ei kai ole kiellettyä. <3

Saisin kyllä, jos tarpeeksi haluaisin. Aika paljon vaivaa vaatisi.

Ei mitään jos on syntynyt maailmaan pilkattavaksi ja jos sen huomasi jo ala-asteella mikä on paikka yhteiskunnassa. Rakkauskin on jotain esittämistä ja viisaampien naamanvääntelyä ja testaamista.

Surullinen oon, mutta aika parantaa haavat!

No sehän tässä oikeestaan pelottaa, että mitä jos se tapahtuis. Naimisissa kun olen. On ihanaa kaivata vierasta, suorastaan kutkuttavaa. Ja kun se kaipaamisen tunne vaikuttaa välillä olevan molemmin puolista, mutta kummallakin on elämä toisaalla.... No niin. Taidanpa keitellä iltapäiväkahveet ja odottaa seuraavaa tapaamista tämän ihastuksen kanssa.

Ei aika eikä mikään muukaan paranna mitään.Jos ihmisen tunteilla on leikitty ja testailtu ei ihminen ole enää koskaan ehjä vaan aina epäileväinen. Silloin olisi parempi jos ei olisi edes syntynyt.

En haluakaan enää tätä turhaa palstalla notkumista. Olen saanut paljon aikaan vähentämällä täällä oloa. Keskityn nyt ihmisiin irl. Siellä on paljon kiinnostavaa ja kivaa.
Mennyt on alkanut jäädä taa. Huonostihan hän minua kohteli. Häneen liittyvät muistot ovat syksyn aikana alkaneet himmentyä ja joku muu, uusi ihminen on tuonut uusia muistoja; katsellut, puhunut, hymyillyt. On aika jättää tämä haavemaa, jota en koskaan todeksi halunnutkaan.
Jää hyvästi jää, vanha mielikuva kaivatusta, saat jo poistua uuden tieltä : )

Uusi rakkaus, olet vihdoin tervetullut!