Fennon tumpelo urputti väärällä palstalla.
Yhä uudelleen ja uudelleen häviävät palstalta pakkoruotsia kritisoivien mielipiteet.(myös ei solvaavat tai kirosanoja sisältävät) Kertooko tämä jotain itse puolueesta ja sitä lähellä olevista hännystelijöistä. mm. Heikki Talan, nimim. Bernando B;n ja Bernauer strassen ja useiden muiden kirjoitukset häviävät palstalta toistuvasti. Älkäämme väsykö kirjoittelemaan tällä palstalla!
Odotan palstalla yhä RKP;n virallista linjausta tähän erittäin tärkeään kysymykseen. Toivon saavani vastauksen , mieluiten tämän päivän kuluessa.
Olen postannut ajoittain kysymyksen uudelleen, sillä se on hävinnyt jonnekkin salaperäisesti.
Pakkoruotsi on aineena niin älytön ja järjetön hanke että aihetta ei noin vain lakaista maton alle. Myös perustelut pakkoruotsin puolesta ovat erityisesti nyky aikana niin onttoja ja mitäänsanomattomia että aiheen totaalinen vaikeneminen on osoitus vähintään älyllisestä epärehellisyydestä. Nyt jos koskaan on aika keskustella asiasta avoimin kortein, eikä koettaa estää keskustelua. Onhan aihe menossa ymmärtääkseni kansalaisaloitteen perusteella käsittelyynkin.
Ettekö todellakaan ymmärrä että tukahduttamalla keskustelua sahaatte lopulta omaa oksaanne?Keskustelua käydään aiheen ympärillä , halusitte tai ette. Aihe on yhteiskunnallisesti sekä taloudellisesti erittäin tärkeä. Luultavasti edellämainituista syistä meillä ei yhteiskuntana ole ollut rohkeutta laskea pakollisen ruotsin todellisia kustannuksia koskaan- saatikka kirjoittaa tuloksista julkisesti. Nyt tämä keskustelu on avattava.
Jatkuvat Poistot
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi340969- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69691
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591
