1. Tunnustamme, ettei ole muita jumalia kuin Jumala ja että Muhammad on Hänen profeettansa
Kellään tai millään muulla ei ole oikeutta tulla palvotuksi kuin yksin Jumalalla. Emme saa rukoilla, emmekä kumartaa ketään muuta kuin Luojaamme, Jumalaa. Hän yksin päättää kohtalomme.
Jokainen, joka ottaa Jumalan ainoaksi herrakseen, uskoo profeettoihin, joista viimeisin oli Muhammad (rauha hänelle), jonka Jumala lähetti armoksi ja johdatukseksi. Opimme tottelemaan Jumalaa seuraamalla Muhammadin (rauha hänelle) elämää ja esimerkkiä rukoustavoissa, paastossa ja käytöstavoissa.
2. Rukoilemme viisi kertaa päivässä
Matkustettuaan siivekkäällä ratsulla tapaamaan Jumalaa, Muhammad (rauha hänelle) sai käskyn rukoilla viidesti päivässä ja opettaa seuraajansa tekemään samoin.
Meidän tulee pitää Jumala sydämissämme ja voimme kiittää, ylistää ja pyytää Häneltä toivomiamme asioita, mutta lisäksi meidän tulee rukoilla viidesti vuorokaudessa tarkasti määritellyin liikesarjoin ja sananparsin.
3. Paastoamme Ramadanina
Meidän tulee pidättäytyä ruoasta, juomasta ja seksistä Ramadan-kuukausi aina auringonnoususta sen laskuun. Jos et voi paastota esim. raskauden tai diabeteksen vuoksi, voit silti muistella Jumalaa muilla tavoin ja keskittyä lähentymään Jumalan kanssa enemmän kuin koskaan.
4. Maksamme almuveroa
Muslimi on toisen muslimi veli ja se konkretisoituu velvollisuudessa maksaa vuosittain tuloista ja säästöistä pieni summa vähäosaisemmille.
5. Teemme pyhiinvaelluksen Mekkaan
Jokaisen kynnelle kykenevän on matkustettava Saudi-Arabian Mekkaan, Kaabaan, jonka Profeetta Abraham (rauha hänelle) rakensi. Siellä noudatamme tämän esi-isämme esimerkkiä palvoen Allahia, kivitämme Paholaista symbolisesti, juoksemme Safa- ja Marwa-kukkuloiden väliä.
Mitä Jumala meiltä haluaa?
20
268
Vastaukset
Rukouksen merkityksestä kertovat Profeetta Muhammadin (rauha hänelle) sanat: "Ensimmäinen asia, josta ihminen tuodaan tilille [Tuomiopäivänä] on rukous."
(Sunan an-Nasa'i, vol 5, kirja 37, hadith 3996)
Hän sanoi myös, että "Avain Paratiisiin on rukous."
(Jami` at-Tirmidhi, kirja 1, hadith 4, hasan)
Mitään kohtuuttomia vaatimuksia Jumala ei siis ole asettanut!Ei näin.
Jumalia on tuhansittain, mutta kaikki ihmisen luomia, myös allah, eikä muhammad (lhsll) ollut mikään profeetta.- vain_yksi_on_oikea
Jumalia on maailmassa yli 320 000 000 kappaletta. Miksi juuri sinun jumalasi olisi se ainoa oikea? Toisen uskonnon seuraaja sanoo omasta jumalastaan ihan samaa. "Hän on ainoa oikea Jumala, muut on vääriä jumalia". Mitä sinä vastaat? "Eipäs, vaan minun Jumalani on se ainoa oikea Jumala". Mistä tässä on kyse? Kilpailusta, vastakkainasettelusta, vihasta, epäluulosta, pelosta... Mitä sinä teet, jos toinen ei luovuta, vaan sanoo sinun jumalaasi vääräksi jumalaksi ja hänen jumalaansa oikeaksi jumalaksi? Lähdetkö pois paikalta? Solvaatko häntä? Hiljennätkö hänet väkivalloin? Työnnätkö terän hänen sydämeensä jumalasi nimeä huutaen? Miksi uskonnoissa viha ja väkivalta on niin surkean yleinen "ongelmanratkaisu"? Siksi, koska ihminen on luonut uskonnot ja jumalasa omaksi kuvakseen; valta, egosentrisyys, ahneus, kilpailullisuus, aggressiivisuus jne.
Universumissa on vain yksi Korkein Voima, eikä Häntä löydy yhdestäkään ihmisen piirtämästä jumalan kuvasta, eikä yhdestäkään kirjoitetusta tekstistä. Osoittaaksesi kunnioitusta Korkeinta Voimaa kohtaan et tarvitse maallisia oppeja ja johdatteluita. Vain uskosi ja nöyryytesi. Niin kauan kun palvot ihmisen itsensä piirtämiä jumalkuvia ja luet "totuutesi" maallisista kirjoituksista ja harjoitat kilpailua, väkivaltaa yms. jumalan kuvan nimessä, olet tyhjällä tiellä viha, pelot, ahdistus yms. matkakumppaninasi.Ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä mistään yliluonnollisesta, joten kannattaa hylätä koko ajatus jumalasta ainakin toistaiseksi.
Islamissa ajatellaan, että ne muut jumalat perustuvat siihen Yhteen Ainoaan oikeaan. Ihmiset vain ovat sekä tahallisesti että tahattomasti vääristelleet Jumalan ilmoituksia, ja siitä on sitten lähtenyt elämään omaa elämäänsä tarinoita, joista on syntyneet kristinuskoa ja muita uskontoja.
Minulla on muihin uskoihin kuuluvia ja uskonnottomia ystäviä, eikä se ole mikään ongelma ollut minulle, eikä heille.
Joku uskovainen voi pyrkiä ratkaisemaan ongelmia vihalla ja väkivallalla, mutta se ei ole uskonnon syytä sen enempää kuin vihaisen ja väkivaltaisen leipurin käytös leivän syytä.
- cheriotti
Muhammed ei kyennyt maksamaan edes omaa syntivelkaansa saati sovittaakseen maailman synnit, mutta Jeesus teki sen. Muhammed ei ollut lopulta varma onko allah hänelle armollinen. Epävarmuus on muslimien uskoa ja väkivalta pyhittää sen.
Allahin viidestä vaatimuksesta peräti neljä koskee vain häntä itseään. Miettikääpä tätä.
Todellinen Jumala ei vaadi meiltä mitään, vaan haluaa antaa pelastuksen ilmaisena lahjana.
Meidän omat tekomme ja suorituksemme eivät ole Jumalan silmissä minkään arvoisia.- Suoratsanatminulta
Mutta kysytääs mitä mitä me haluamme jumalalta? Olet diktaattori ja tyranni joten lähde maanpakoon.
- eiolenoituutta
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/01/astro-teologia-osa-9-saturnus-kultti.html
Kiistelkää mielummin siitä, mistä islam on peräisin...- eiolenoituutta
Islamin ongelma on juurikin sama, kuin kristinuskolla - kykenemättömyys kehittymiseen. Ja pelkona helvetti, jos otat mitään mukaan ulkopuolelta. Miksi? --> Astroteologia!
- Anonyymi
Mitä Allah haluaa.... Allah haluaa meiltä uskoa, ja mitä se tarkoittaa.... Profeetta (saas) sanoi (sahih hadith): "Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivoo veljelleen samaa kuin itselleen."
- Anonyymi
Tämä on islamin sanoma.
- Anonyymi
"Mitä Jumala meiltä haluaa?" Ja mistä sinä muka tiedät mitä Jumala meiltä tahtoo.
Joku ukko väitti vuosisatoja sitten olevansa profeetta ja lupasi heille jotka uskovat häneen kuoleman jälkeisen elämän useamman naisen kanssa, jonkinlaisessa taivaallisessa haaremissa. Ja toiset ukot sitten uskoivat kaiken mitä hän sanoi.
Enkä nyt puhu siitä yhdestä Joseph Smithistä joka lupasi samaa ja perusti toisen uskonnon.
Ihmiset uskovat sitä sun tätä mutta mitä oman kirkon ulkopuolisia todisteita siitä on? Monet ei kyseenalaista sitä mitä heille on opetettu vaikka pitäisi. - Anonyymi
ISLAMIS tulee esille kaikki vejen kautten ja kuniansa tekosista
- näiten tekosista ja aatoksita aivan maaperät lainehtiiverrestäh punnaisenna- Anonyymi
Pyrkivät levitäytymisilän elämämme muutamaan tommosiksi
TÄMÄ ON KIRJOITETuUA TOTUUTTA - Anonyymi
"maaperät lainehtii verrestäh punnaisenna"..?
Ja juuri tälläisen takia olisi hyvä kyseenalaistaa se mitä on opetettu... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"maaperät lainehtii verrestäh punnaisenna"..?
Ja juuri tälläisen takia olisi hyvä kyseenalaistaa se mitä on opetettu...Pyrkivät kaikin näytelmin mailman pistämään määräysvaltaansa
- on näillä otsaa vetää tätä juoniutta hellämielisyyksistään
- Anonyymi
Meidät luotiin palvomaan Allah ja tekemään hyvää, kaikki ihmiset ja jinnit luotiin tätä varten
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581371Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221104Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73859