Hesarin aikakoneella pääsee lukemaan näköislehtiä menneiltä ajoilta. Tähän otteita miten kuusatuja uutisoitiin silloin 60-luvulla.
(HS 13.10.1968)
"Apollo on mitä suurisuuntaisin ohjelma. Se syntyi lupauksesta, jonka presidentti John F. Kennedy antoi yrittäessään nostattaa kansakunnan mielialaa vuoden 1961 epäonnistuneen Kuuban mauhinnousun jälkeen. Silloin se kuulosti sulalta mielettömyydeltä"
"Astronautit James A. McDivitt ja Russell L. Scweickart siirtyvät pieneen kuualukseen ohjaamosta kulkevan tunnelin kautta. Astronautit irrottautuvat emäalukseen jäävästä David R.Scotista ja harjoittelevat kohtaamista ja telakointia viiden tunnin ajan. Tämä on varsinaisen kuulennon kenraaliharjoitus. (Astronautit jotka kuuhun menivät olivat kaikki toisia, jotka eivät tällaista harjoitusta saaneet)
"Keskimmäinen laveri voidaan siirtää syrjään ja täten saadaan tilaa keskikäytävälle...
...He nukkuvat joko lavereilla tai erityisissä makuupusseissa laverien alla." (Eivät tulleet ajatelleeksi että avaruudessa voisi nukkua yhtä hyvin seinää vasten)
"Miehistö kartoittaa jatkuvasti kulkureittinsä tähtien mukaan aivan kuten merimiehet muuttavat kurssiaan pitkillä merimatkoilla" (Jos Maan pyörintä pyörittää tähtitaivasta merillä, miten avaruudessa voitaisiin lukea tarvittavalla tarkkuudella uudenlaista näkymää, jossa tähtitaivaan pyörintä varmaan hidastuisi, ellei pysähtyisi?)
"Puku toimii myös suojana "meteoriittisateelta"
( !!! )
Näin HS uutisoi kuuretkistä 60-luvulla
65
660
Vastaukset
(HS 23.10.1968)
"...Nousuvaiheessa vaikuttaa lentäjään jopa 9 G:n voima, mikä merkitsee sitä, että veri tulee yhtä painavaksi kuin rauta. Elimistön omaa painoa voidaan kuvitella ajattelemalla miten vaikeaa on liikkua tai liikuttaa jäseniään jos avaruuslentäjien päällä olisi yhdeksen hänen painoistaan henkilöä"
"...Palatessa suoraan avaruudesta aluksen nopeus on n. 8300 m/s, mikä saattaa aiheuttaa hetkellisesti jopa 14 G:n suuruisen hidastusvoiman."
"Kun kiihtyvyyden voima on 4G, avaruuslentäjä ei pysty nostamaan päätään tai jalkojaan. 8G ssä hän ei enää pysty käyttämään käsivarsiaan. 6G n ja sitä korkeampien G-voimien vaikuttaessa elimistöön tulee hengitys hyvin vaikeaksi voiman rajoittaessa rintakehän ja pallean liikkuvuutta, myös keuhkojen hapensaanti vaikeutuu huomattavasti."(23.12.1968)
"Lennettyään 172856 km avaruudessa (4,3 kertaa Maan ympärysmitta) heillä oli enää 196307 km jäljellä. (4.9 kertaa maan ympärys)
"Alustavat merkit vittaavat siihen, ettemme tarvitse toista korjausta avaruusaluksen suuntaan"
"Tämä merkitsee, että kuualus oli täsmälleen oikeassa suunnassa" (Aika hyvin tähdätty liikkuvaan kohteeseen. Korjausliikkeistä tuli mieleen Maan pinnalla tehtyjen lasertestien ongelma: Jos säteen suuntaa koittaa käsin korjata niin vähän kuin pystyy, se menee perillä, jossain 5km päässä helposti aivan liikaa yli. Kuualus tähtää itsensä kohteeseen jonka etäisyys on siis 9 kertaa Maan ympärimatka, ja suunnan korjaukset perustuu silmämääräiseen tähtäykseen tähdistä sekstantilla, josta tiedot lähetetään Maahan analysoitavaksi.)
"Komantaja Frank Borman koki ensimmäisen pulmansa lauantai-iltana. Pystymättä nukkumaan hän otti ensimmäisen unilääkepillerin, mikä on koskaan nautittu avaruudessa ja vaipui sen jälkeen uneen viideksi tunniksi." (Komentaja nuijanukuttaa itsensä! )(HS 24.12.1968)
"Aluksen nopeus, joka maasta lähdettäessä oli 38 939 km tunnissa, (13.5 kertaa kiväärin luodin lähtönopeus. Mukavaa matkaa) ...on maan vetovoiman takia laskenut koko ajan, oli vetovoimien tasapainopisteessä (maan ja kuun välissä) laskelmien mukaan noin 3400 km/h. (Lähelle se kiväärin luodin lähtönopeus, joka on 2880 km/h. Eli puolet menomatkasta on rankkaa jarrutusta). Kun kuun vetovoima alkaa auttaa alusta, sen nopeus kohoaa muutamassa tunnissa 9300 km/h. (Yli kolme kertaa sen luodin lähtönopeus. Taas tiukkaa kiihdytystä. Myöhemmässä jutuissa selviää että astronautit nukkuivat 10h yöunet matkalla. Kauniita unia. Jos tuo hitaimmillaankin luotia nopempi ohjus menisi matkan alussa sentinkin vinoon, voisi suunta karata aika kauas kohteesta 10h myöhemmin.)
"Alus saapuu maapallon ilmakehään 13-kertaisella kiväärin luodin nopeudella...
...Jarruraketteja ei käytetä. Alus jarruuntuu ilman kitkan avulla. Huimassa nopeudessa kitkan vaikutuksesta pinta kuumenee 2750 Celsiusasteeseen. Kun teräs esimerkiksi sulaa yli 1500 asteen lämpötilassa, kiiltää alus valtavana tulisoihtuna kohti laskeutumispaikkaa. Lentäjä voi ohjata Apolloa jossain määrin aluksen muodon suoman aerodynaamisen kannon avulla...
...Yhdeksän kilometrin korkeudessa nopeus on jarruuntunut 1100 kilometriin tunnissa ja 7.5 km korkeudessa avautuvat laskuvarjot, joiden varassa alus leijuu veteen." (Joka sekunteja aiemmin kiisi vielä tulisoihtuna, metallin sulaessa. Kaikissa kuvissa maalipinta on aina tallella.)
"Lennonjohtolaitteista on tärkeä eri puolille maapalloa sijoitettu tutkaverkko. Niiden avulla pystytään Apollo paikantamaan 15 metrin tarkkuudella. Tutkien mittaustulokset syötetään tietokoneeseen, joka silmänräpäyksessä antaa aluksen nopeutta, asemaa ja aikataulua koskevat tarkat tiedot" (Näin hienosti asiat oli 60-luvulla)
"Lähetyksessä oli tarkoitus näyttää katsojille myös kuva heidän omasta planeetastaan, mutta kuvat epäonnistuivat televisiokameran linssivian vuoksi. "Toivon hartaasti, että pystymme näyttämään teille maan", Borman sanoi. "Se on kaunis, kaunis näky..."
"Eräitä otteita avaruuskeskustelusta lentäjien ja valvontakeskuksen välillä maanantaina:
Kun maa-aseman hoitaja Michael Collins oli maininnut joulupukista, William Anders ilmoitti: "Näimme hänet aikaisemmin tänä aamuna ja hän oli matkalla teidän suuntaanne"- Arvoyy
"Eli puolet menomatkasta on rankkaa jarrutusta"
Puhut omiasi, vapaassa pudotuksessa mennään, nolla-g.
(28.12.1968)
"Lentoyhtiö Pan American World Airways ilmoitti joulupäivänä, että yli 100 nimeä on kertynyt odotuslistalle ensimmäiselle kaupalliselle lennolle maasta kuuhun." (Näitähän on suunniteltu tässä 49 vuoden aikana. Viimeksi tänä vuonna. Vuoden alussa nimittäin kerrottiin yksityisestä kuumatkasta jo 2018. Johonkin ne aina unohtuu.)
"Ilmakehässä Apollon 7 senttimetrin paksuinen suojakerros kuumeni 2200-3300 asteeseen noin 40 000 km:n tuntinopeudessa. (n.11 kertaa nopeimpien hävittäjien huippunopeus)
"Aluksemme on todellinen tulipallo" (aiemmassa jutussa kerrottiin, että aluksen ikkunat oli huurussa matkalla. Kuinka hyvin ikkunat voi pitää yli 3000 asteen kuumuuden ja voiko jokin panssarilasi pysyä sulamattomana paremmin kuin teräs, jonka aiemmin ihan kerrottiin sulavan ilmakehään tullessa?)
"Verne tiesi kaiken"
"Pojanpoika Jean Jules Verne on eläkkeellä oleva tuomari, joka on kiihkeästi seurannut jokaista televisiolähetystä Apollosta.
Jules Verne kirjoitti kirjan matkasta kuuhun vuonna 1865."
"..Jean Jules Verne kertoikin isoisänsä antaneen hänelle "Maasta kuuhun" -kirjansa käsikirjoituksen vuonna 1905 ennen kuolemaansa ja kertoneen, että pojanpojalla olisi vielä tilaisuus verrata, miten lähelle hän oli päässyt ennustuksissaan. Jules Vernen profetia sisältää uskomattoman määrän samankaltaisuuksia:
- Ranskalainen valitsi seudun, joka sijaitsee 150 kilometrin päässä Cape Kennedysta . Lähtö tapahtui joulukuun 1. päivänä ja joulukuun 12. päivänä alus iskeytyi Tyyneen mereen noustakseen pintaan jälleen 29. päivänä. Apollo 8 lähetettiin Cape Kennedystä 22. päivänä ja se laskeutui tyyneen mereen 27. päivänä.
- Aikana, jolloin edes lentokonetta ei oltu vielä keksitty, laski Verne aluksensa matkaavan 40 000 kilometrin tuntinopeudella
- samalla vauhdilla kuin Apollo irtautuessaan maan vetovoimasta.
- Verne kuvasi aluksensa alumiinilla silatuksi valurautaiseksi putkeksi, jonka korkeus oli 3,65 metriä, pohjan pinta-ala viisi neliömetriä ja paino 5540 kiloa. Apollon pituus on 3,65 metriä ja leveys 3,90 metriä. Se on valmistettu alumiinilejeeringista, joka on peitetty muovilla silatulla ruostumattomalla teräksellä. Kapselin paino on 5626."- palloviski
Niin, mikä tässä nyt on mielestäsi uskomatonta?
- ApuvaMäEnKestä
Hra pallovitsi on uskomaton viski... :-))
Tässä lisää naurun aihetta; suoraan Wikipedian kertomana:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Apollo_11 - astronautin.tavannut
ApuvaMäEnKestä kirjoitti:
Hra pallovitsi on uskomaton viski... :-))
Tässä lisää naurun aihetta; suoraan Wikipedian kertomana:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Apollo_11Totta, parhaat hekotukset saa aina kun joku säälittävä peelo tulee tänne vikisemään mitenkä Kuussa ei ole käyty.
Kirjoitteles useammin niin saadaan naureskella enemmän, se kun lisää ikää.
- jakinboasII
Nämä matkakertomukset ovat yhtä satua kuin Vernen kirjat.
Itseäni askarutti pitkään Apollokuvat, tarkemmin myöhempien aikojen erittäin hienot ja laajat Apollokuvat koska ne ei voi olla studiota eikä trikkejä.
Sitten törmäsin artikkeliin joissa Nasa kertoo että Kuupöly ja tulivuoren tuhka ovat hyvin samankaltaista , Luin myös että Apollo lentoja harjoiteltiin Islannissa.
Loppu oli helppoa. Kuuelokuvat filmattiin Islannin tulivuorien tuhkaamilla ja laavaheitteiden reijittämillä elottomilla jäätikkötuntureilla, tarkennettuna tämä Apollo maisema oli keväisin lumen alta sulanutta tuhkakerrosta ja vastaavaa pinnan muodon struktuuria löytyy myös suomesta keväisin teiden varsilta, kun hiekoitettu hiekka ja pöly kerääntyy sulavan lumen ja jään pintaan.
Ulkoilmakuvaukset sallivat myös heliumpallon käytön jonka keventämänä imitoitiin Kuukävelyä.
Heliumpallon käytöstä on 100% todisteet Nasan videoilla kohdissa jossa nautin on polvistuttava tai nostettava jotain Maasta koska se on erittäin hankalaa, koska Heliumpallo kiskoo ylöspäin, on vain hypättävä jalat alta.
Kuusatu on Kuusatu ja nämä vanhat kirjoitukset saa hymyn huuliin. Toki tällä koko huijauksella oli erittäin upea tarkoitus ja jonka takana oli Maan suurin kansainvälinen salaseura.Että Islannissa...
Eräiden salkkareiden mukaan Havaijilla kuvattuja :-)
Toisten mukaan Etelä-Amerikassa.
Yrittäkääpäs päästä asiassa jonkinlaiseen konsensukseen...
Islannissa muuten tuulee ja sataa melkein aina ja on sumuista. Siksi outoa ettei Islannissa kuvatuissa kuukuvissa näy pilvenhattaraa, ei sumunhaituvaa.- cirruskerosiinano
Minua ei todellakaan kiinosta mitä muut tästä ajattelee koska luonnon voimat, matematiikka ja fysiikka ei piittaa pätkään siitä mitä ihminen ajattelee, niissä vaan on selitys kaikkeen. Verisiä sotia sotivien ihmisapinoihin ei olo mitään luottamista ainkaan ennen kuin viimeisestä sodasta on kulunut 1000 vuotta.
https://www.google.fi/search?dcr=0&biw=1280&bih=888&tbm=isch&sa=1&ei=-io0WuG9G4bN6QTtq7Y4&q=iceland crater&oq=iceland crater&gs_l=psy-ab.3..0i19k1l3j0i8i30i19k1l7.43662.47557.0.48526.15.12.0.0.0.0.151.1264.1j10.11.0....0...1c.1.64.psy-ab..5.9.1049...0j0i30k1j0i10i30k1j0i67k1j0i30i19k1.0.5_b-dPGSv1Q
Yritin etsiä kuvia Islannin kraatereista. Tuolta runsaasti löytyikin. Juurikaan ei mitään Kuuta muistuttavaa. Ja joka ikisessä pilviä ja jos maisemaa näkyy yhtään kauemmas, ilmassa näkyy se Maan olosuhteille tyypillinen utu, mikä Apollo-kuukuvista puuttuu kokonaan.- cirruskerosiinano
"laavaheitteiden reijittämillä elottomilla jäätikkötuntureilla, tarkennettuna tämä Apollo maisema oli keväisin lumen alta sulanutta tuhkakerrosta ja vastaavaa pinnan muodon struktuuria löytyy myös suomesta keväisin teiden varsilta, kun hiekoitettu hiekka ja pöly kerääntyy sulavan lumen ja jään pintaan.
"
On myös olemassa uduttomia päivä. On yksinkertaista värjätä negetiivin taivas mustaksi, tosin voisiin kuvata herkällä filmillä täydenkuunvalossa että valonheittimien valossa. Itse maisema eli keväisin lumen alta sulava möykkyinen tuhkakerros jossa laavaheitteiden reikiä on se juttu jota kuvissasi ei tietenkään näy. HYvinkin voitu kovata jonkun kuvissa olevien tulivuorien lähistöllä joita islannissa on noin 300. Islannissa on euroopan suurimmat elottomat tunturi jäätiköt. cirruskerosiinano kirjoitti:
"laavaheitteiden reijittämillä elottomilla jäätikkötuntureilla, tarkennettuna tämä Apollo maisema oli keväisin lumen alta sulanutta tuhkakerrosta ja vastaavaa pinnan muodon struktuuria löytyy myös suomesta keväisin teiden varsilta, kun hiekoitettu hiekka ja pöly kerääntyy sulavan lumen ja jään pintaan.
"
On myös olemassa uduttomia päivä. On yksinkertaista värjätä negetiivin taivas mustaksi, tosin voisiin kuvata herkällä filmillä täydenkuunvalossa että valonheittimien valossa. Itse maisema eli keväisin lumen alta sulava möykkyinen tuhkakerros jossa laavaheitteiden reikiä on se juttu jota kuvissasi ei tietenkään näy. HYvinkin voitu kovata jonkun kuvissa olevien tulivuorien lähistöllä joita islannissa on noin 300. Islannissa on euroopan suurimmat elottomat tunturi jäätiköt.Kuussapa ei jäätiköitä mahda kovin runsaasti ollakaan. Tiesitkö?
- Cirruskerosiinano
Kas kun etä ymmärrä että jäätikkö on kaittaaltaam tulivuoren tuhkan peittäämää . Nasan mukaan tulivuorene tuhka ja Kuupöly ovat samankaltaista,
Cirruskerosiinano kirjoitti:
Kas kun etä ymmärrä että jäätikkö on kaittaaltaam tulivuoren tuhkan peittäämää . Nasan mukaan tulivuorene tuhka ja Kuupöly ovat samankaltaista,
https://www.google.fi/search?dcr=0&biw=1280&bih=888&tbm=isch&sa=1&ei=kGQ1WovbE6iB6QTgl7zQDg&q=iceland glacier&oq=iceland glacier&gs_l=psy-ab.3..0j0i30k1l9.12505.17034.0.18267.16.13.0.3.3.0.216.1459.3j9j1.13.0....0...1c.1.64.psy-ab..0.15.1394...0i8i13i30k1j0i19k1j0i8i30i19k1.0.EJMYtwU7FoU
Ei ole jäätiköt kauttaaltaan tuhkan peittämiä.
Etsipä tuolta yksikin kuva joka tuo Kuun mieleen. Islannin jäätikkökuvia.- jakinboasII
No ei tietenkään kaikki islannin jäätiköt ole tulivuoren tuhkan peittämää. Pitääkö rautalanngasta vääntää tämäkin, Kuukavaukset tehtiin tietenkin tuhkan peittämillä alueilla joita varmasti löytyy neliökilometritolkulla.
- jakinboasII
kekek-kekek kirjoitti:
https://www.google.fi/search?dcr=0&biw=1280&bih=888&tbm=isch&sa=1&ei=kGQ1WovbE6iB6QTgl7zQDg&q=iceland glacier&oq=iceland glacier&gs_l=psy-ab.3..0j0i30k1l9.12505.17034.0.18267.16.13.0.3.3.0.216.1459.3j9j1.13.0....0...1c.1.64.psy-ab..0.15.1394...0i8i13i30k1j0i19k1j0i8i30i19k1.0.EJMYtwU7FoU
Ei ole jäätiköt kauttaaltaan tuhkan peittämiä.
Etsipä tuolta yksikin kuva joka tuo Kuun mieleen. Islannin jäätikkökuvia.Katsokaa alin kuva jossa muutama rakennus ja kaikki tuhkan peittämää ja laaveheite kuoppia, aivan samannäköistä 100% kun Nasan kuukuvat. Vieläkö joku epäilee.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014092718700221_ul.shtml jakinboasII kirjoitti:
Katsokaa alin kuva jossa muutama rakennus ja kaikki tuhkan peittämää ja laaveheite kuoppia, aivan samannäköistä 100% kun Nasan kuukuvat. Vieläkö joku epäilee.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014092718700221_ul.shtmlKuva on Japanista, ei Islannista, eipä näy yhtään kraateria, ruoho paistaa tuhkan alta, ja sitäpaitsi, montako rakennusta Kuussa on?
Tuo kuva on juuri tulivuorenpurkauksen jälkeen. Maassa sade yms. muuttaa tuonkin maiseman hyvin äkkiä.
Niin että eipä ole 100% kuin kuukuvat. Lähempänä nollaa prosenttia.jakinboasII kirjoitti:
No ei tietenkään kaikki islannin jäätiköt ole tulivuoren tuhkan peittämää. Pitääkö rautalanngasta vääntää tämäkin, Kuukavaukset tehtiin tietenkin tuhkan peittämillä alueilla joita varmasti löytyy neliökilometritolkulla.
No esitä sitten sitä tuhkan peittämää jäätikköä Islannista neliökilometritolkulla.
Kaiken lisäksi sinun pitäisi todistaa että Islannissa oli nimenomaan 1960-l. lopulla sellaista tuhkanpeittämää jäätikköä. Kyllä sielläkin sade ja lumi tekee tehtävänsä tulivuorenpurkausten jälkeen.- jakinboasII
kekek-kekek kirjoitti:
Kuva on Japanista, ei Islannista, eipä näy yhtään kraateria, ruoho paistaa tuhkan alta, ja sitäpaitsi, montako rakennusta Kuussa on?
Tuo kuva on juuri tulivuorenpurkauksen jälkeen. Maassa sade yms. muuttaa tuonkin maiseman hyvin äkkiä.
Niin että eipä ole 100% kuin kuukuvat. Lähempänä nollaa prosenttia.Vain ns myöhempien aikojen Alollokuvissa no 16 tai 17 tallottiin melko tuoreessa tulivuore tuhkassa, joka likasi haalarit polvia myöden. Suurin osa hienoista Apllokuvista on vanhaa tuhkaa joka sulaa keväisin lumen alta.
Sulamisreaktio jossa sulamaton tuhka kasautuu lumen pintaan on huomattavasti mielenkiintoisempaa sruktuuriltaan kun tasainen kuiva pölisevä tuhka. Kuten yllä mainitsin niin keväisin suomen teidenkin varsilla näkyy keväisin samankaltaista möykkyistä pinnanstruktuusia kun talven hiekka ja pöly kerrostuu lumen jään pintaan. Juuri tämä suomen teiden varsilla keväisin näkyvä ilmiö paljasti minulle missä ja miten missä olosuhteissa Islannin Kuukuvat on kuvattu.
Islanti maan luonnonolosuhteet selittää täydellisesti Apollo kuvat, myös sen että vain ulkoilmassa voitiin käyttää helium/vety palloja Kuukävely imitointiin,
MItään studioita tai lavasteita ei tarvittu. - cirruskerosiinano
jakinboasII kirjoitti:
Vain ns myöhempien aikojen Alollokuvissa no 16 tai 17 tallottiin melko tuoreessa tulivuore tuhkassa, joka likasi haalarit polvia myöden. Suurin osa hienoista Apllokuvista on vanhaa tuhkaa joka sulaa keväisin lumen alta.
Sulamisreaktio jossa sulamaton tuhka kasautuu lumen pintaan on huomattavasti mielenkiintoisempaa sruktuuriltaan kun tasainen kuiva pölisevä tuhka. Kuten yllä mainitsin niin keväisin suomen teidenkin varsilla näkyy keväisin samankaltaista möykkyistä pinnanstruktuusia kun talven hiekka ja pöly kerrostuu lumen jään pintaan. Juuri tämä suomen teiden varsilla keväisin näkyvä ilmiö paljasti minulle missä ja miten missä olosuhteissa Islannin Kuukuvat on kuvattu.
Islanti maan luonnonolosuhteet selittää täydellisesti Apollo kuvat, myös sen että vain ulkoilmassa voitiin käyttää helium/vety palloja Kuukävely imitointiin,
MItään studioita tai lavasteita ei tarvittu.Lisään tähän vielä luonnonilmiön jota Apollo kuvauksiin tarvittiin, ns hankikanto. Sieltä otettiin myös kepaloja jotka petti noin puolen metrin syvyydellä ja sieltähän tuli valkoista esiin.
jakinboasII kirjoitti:
Vain ns myöhempien aikojen Alollokuvissa no 16 tai 17 tallottiin melko tuoreessa tulivuore tuhkassa, joka likasi haalarit polvia myöden. Suurin osa hienoista Apllokuvista on vanhaa tuhkaa joka sulaa keväisin lumen alta.
Sulamisreaktio jossa sulamaton tuhka kasautuu lumen pintaan on huomattavasti mielenkiintoisempaa sruktuuriltaan kun tasainen kuiva pölisevä tuhka. Kuten yllä mainitsin niin keväisin suomen teidenkin varsilla näkyy keväisin samankaltaista möykkyistä pinnanstruktuusia kun talven hiekka ja pöly kerrostuu lumen jään pintaan. Juuri tämä suomen teiden varsilla keväisin näkyvä ilmiö paljasti minulle missä ja miten missä olosuhteissa Islannin Kuukuvat on kuvattu.
Islanti maan luonnonolosuhteet selittää täydellisesti Apollo kuvat, myös sen että vain ulkoilmassa voitiin käyttää helium/vety palloja Kuukävely imitointiin,
MItään studioita tai lavasteita ei tarvittu.Esitäpäs nyt niitä humoristisia Apollo 16 ja 17 kuukuvia että saa laajempikin yleisö hekotella.
jakinboasII kirjoitti:
Vain ns myöhempien aikojen Alollokuvissa no 16 tai 17 tallottiin melko tuoreessa tulivuore tuhkassa, joka likasi haalarit polvia myöden. Suurin osa hienoista Apllokuvista on vanhaa tuhkaa joka sulaa keväisin lumen alta.
Sulamisreaktio jossa sulamaton tuhka kasautuu lumen pintaan on huomattavasti mielenkiintoisempaa sruktuuriltaan kun tasainen kuiva pölisevä tuhka. Kuten yllä mainitsin niin keväisin suomen teidenkin varsilla näkyy keväisin samankaltaista möykkyistä pinnanstruktuusia kun talven hiekka ja pöly kerrostuu lumen jään pintaan. Juuri tämä suomen teiden varsilla keväisin näkyvä ilmiö paljasti minulle missä ja miten missä olosuhteissa Islannin Kuukuvat on kuvattu.
Islanti maan luonnonolosuhteet selittää täydellisesti Apollo kuvat, myös sen että vain ulkoilmassa voitiin käyttää helium/vety palloja Kuukävely imitointiin,
MItään studioita tai lavasteita ei tarvittu.Lavasteita ei tarvittu, koska ne astronautit tallustelivat oikeasti kuussa.
Uutisointi ollut aivan asiallista. Polariz-:n kommentit vaan säälittäviä.
Otetaan nyt yksi esimerkki niistä. Klo 17:15 viestistä:
>> (Joka sekunteja aiemmin kiisi vielä tulisoihtuna, metallin sulaessa. Kaikissa kuvissa maalipinta on aina tallella.)<<
Apollo 11:n maahanpaluuhärpäke lillimässä meressä paluun jälkeen:
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Apollo_11_Recovery_Area_-_GPN-2002-000051.jpg
Selvästihän tuo on kärähtänyt. Ei mitään ristiriitaa kitkakuumenemisen kanssa.Tuossa jutussa oli kyse Apollo 8 moduulista.
Tässä kuva siitä:
https://media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-s/07/d4/65/6b/apollo-8-command-module.jpg
Onhan tuossa kiiltävän maalipinnan päällä liekityksen jälkiä, mutta ne näyttää lähinnä kuin ala-asteen puutyöluokka olisi töpöttänyt koristeliekitystä kaasupolttimella. Vai miten ilmakehän kitka saisi pistemäisiä polttojälkiä, maalipinnan pysyessä muuten pinnassa sulamattomana?
Tuo näyttämäsi kuva oli Apollo 11. Tarina tietysti tarkentui joka vedätyksellä. Alkupään moduulit pysyi paljon siistimpinä kuin viimeiset
Tässä Apollo 7:
http://static.panoramio.com/photos/large/23917617.jpg
Apollo 9:
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcROCrurzpg7MqwEtEiir4x__9q7zUtoHH2uS7sSdrTqOc7aBUlv2Q- jakinboasII
Kertokaahan mikä fysiikan laki sallii niiden pysyä suurimman vastuksen aennossa Maan ilmakehässä. Miettikää miten oli käydä Felix Baumgartnerin kun hyppi kuumailmapallosta.
Polariz- kirjoitti:
Tuossa jutussa oli kyse Apollo 8 moduulista.
Tässä kuva siitä:
https://media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-s/07/d4/65/6b/apollo-8-command-module.jpg
Onhan tuossa kiiltävän maalipinnan päällä liekityksen jälkiä, mutta ne näyttää lähinnä kuin ala-asteen puutyöluokka olisi töpöttänyt koristeliekitystä kaasupolttimella. Vai miten ilmakehän kitka saisi pistemäisiä polttojälkiä, maalipinnan pysyessä muuten pinnassa sulamattomana?
Tuo näyttämäsi kuva oli Apollo 11. Tarina tietysti tarkentui joka vedätyksellä. Alkupään moduulit pysyi paljon siistimpinä kuin viimeiset
Tässä Apollo 7:
http://static.panoramio.com/photos/large/23917617.jpg
Apollo 9:
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcROCrurzpg7MqwEtEiir4x__9q7zUtoHH2uS7sSdrTqOc7aBUlv2QMennäänpä nyt numerojärjestyksessä:
Apollo 7 näyttelyssä eri kulmasta kuin esittämässäsi kuvassa:
http://jkbaker.com/gallery/v/fofm/IMG_0333.jpg.html
Apollo 8 merestänoston jälkeen:
https://en.wikipedia.org/wiki/Apollo_8#/media/File:Ap8-S68-56310.jpg
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/12/23/article-2528471-02B4F664000005DC-170_634x516.jpg
Apollo 9 toisesta kulmasta kuin esittämässäsi kuvassa näyttelytilassa:
https://usercontent1.hubstatic.com/13039306.jpg
Apollo10 meressä:
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Astronauts_Thomas_P._Stafford,_Apollo_10_commander;_and_John_W._Young,_command_module_pilot,_await_pickup_by_the_recovery_helicopter_from_the_prime_recovery_ship,_USS_Princeton.jpg
Täällä vielä kootusti useimmat (kaikki?) Apollo moduulit kuvina:
https://hubpages.com/education/ApolloSpaceCapsules
Niin että ei mitään olennaista eroa rähjääntymisessä. Riippuu vähän kuvakulmasta mistä kuvat on otettu.
Tässä kuvia paluulaskeutumisen harjoitustilanteesta. Helposti näkee eron modulin pinnoitteessa verrattuna todellisiin laskeutumisiin:
https://history.nasa.gov/SP-350/ch-9-4.html
https://history.nasa.gov/SP-350/i9-6b.jpg
- NakkiPystyssä
Kyllä minäkin aikoinani hieman Kuussakäyntejä epäilin vaan en enää.
Niiden totuudellisuudesta vakuutuin katsottuani seuraavan pätkän:
https://www.youtube.com/watch?v=Ft8YdXKGVeoPolariz- kirjoitti:
Kyllä! Oma lemppari kaikista kuuvideoista.
Saako kysyä minkä ikäinen olet?
- KissaSyäTipun
Mitäs se Käkätipu siinä käkättää, sanoisit joskus jotain asiaakin.
- polarizz
Oon pian kymmenen, mitä sitten?
- PoIariz-
kekek-kekek kirjoitti:
Jaa, ei kirj.? En usko että olet oikea Polariz-.
Miten niin et usko?
- mikä.on.se.totuus
No mutta mitenkä se puhelinyhteys toimi niin hyvin että soittivat pikapuhelun valkoiseen taloon.
Kun ei meinaa nykyäänkään noi langattomat yhteydet aina pelata.
Hiekkakuopallako kuvasivat?- MullakinOliSellainen
Nixon soitti Kuuhun vanhalla kunnon kierrejohtopuhelimia.
Ne toimivat aina, muistatteko vielä?
- hfgut765ytjhfgu
Muutama kiinnostava kuva.
https://motherboard.vice.com/en_us/article/mgb7p8/the-strange-history-of-nasas-lunar-analogues
https://gizmodo.com/project-lola-is-a-bizarre-snapshot-from-the-history-of-1727876584
Se tosiseikka ( ongelmat nasan kuvissa) ei todista puoleen eikä toiseen kuussakäyntejä.Tuskin kukaan ajatteleva enää kiistää tiettyjä kuvmanipulaatioita nasan taholta, ja jos kiistää niin kaso lyhyt video kuvongemista joita tarkoitan.
https://www.disclose.tv/nasa-apollo-17-hoax-unveiled-303433- tuhlattu.elämä
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että jos opiskelisit ja hakisit työtä samalla innolla kuin märehdit syötyä ruokaa et olisi työtön.
- hirnukas
Pallopäiden älykkyyttä tihkuvat kommentit ovat palstan parasta antia.
- OFTOPICRETARD
Mielenkiintoisia tapoja keskustella "aiheesta"
- kuunuijaus
OFTOPICRETARD kirjoitti:
Mielenkiintoisia tapoja keskustella "aiheesta"
Ei kukaan täysipäinen jaksa enään kuuhuijauksesta kekustella, kun mitään huijausta ei ole ja kaikki salaliittoteorioiden väittämät on kumottu miljardiin kertaan.
Sen vielä ymmärrän, että 60-tai 80-luvulla joku maajussi saattoi kuulentoja epäillä, mutta että vielä vuonna 2018 joku asiasta jankuttaa samaa p*skaa on aika käsittämätöntä. Kun kuulentojen kaikki mahdolliset kuvat, filmit ja dokumentit ym. on julkaistu ja laskeutumispaikatkin kuvattu.
Mutta aina löytyy se yksi, jonka mielestä "lippu liehuu tuulessa" ja siitä se taas alkaa... - OFTOPICRETARD
Et sitten lukenut mitä kirjoitin. En ole puolesta enkä vastaan koska asia ei ole niin yksinkertainen.
Jos on kuva jossa kuuauto on vielä laskeutumismodullissa ja näkyy silti renkaan jälkiä kuun pinnalla, niin on se ongelma. Se että siitä vetää johtopäätöksen kuussakäymättömyydestä on liian nopea ajatus.
On se kumma että kuuasioissa kylmänsodan aikaan kaikki kerrottu rehellisesti, mitään salaamatta, totuutta muuttamatta, kaikellakansalle ja venäläisille jättämättä tiedonmuruakaan itselle ja salaiseksi julistamatta.. KATSELE JA KUUNTELE WIKIÄ JA SNOWDENIA maanpäälistenasioiden kääntämisestä ja vääntämisestä ja erilaisista menetelmistä ja mieti ihan ite.
En etsi sinulle sitä kuvaa, kysyt kuitenkin ja jos et tuota tiennyt niin et ole perehtynyt muuhun kuin keskustelioiden mollaamiseen tässä aiheessa.
Olen lopen kyllästynyt tähän juupas eipäs tappeluun ja kukaan ei tunnu ajattelevan laatikon ulkopuolelta.
Tieto kuusta ennen ja jälkeen Apollo 11 ei juurikaan eroa toisistaan kumma kyllä. - OFTOPICRETARD
En malta olla heittämättä Nasakuvaa marssista. herättää kö kysymyksiä Nasan rehellisyydestä?
En halua siirtää keskustelua Marsiin tai ISS asemalle kaikenkattavaan vesipallojöngleraukseen vaikkei siellä muuta tunnuta tehtävänkään,vaan kuten totesin: ne kuvaongelmat!!
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1145&bih=787&tbm=isch&sa=1&ei=gWs6Wq7ZHIqvkwX-horQDQ&q=mars rover who take picture&oq=mars rover who take picture&gs_l=psy-ab.3...2736402.2764510.0.2767693.39.36.1.2.2.0.401.6563.0j27j7j0j1.35.0....0...1c.1.64.psy-ab..1.22.3780...0j0i24k1j0i19k1j0i30i19k1j0i67k1j0i30k1j0i8i30i19k1.0._obLfItS2-Q#imgrc=_ OFTOPICRETARD kirjoitti:
En malta olla heittämättä Nasakuvaa marssista. herättää kö kysymyksiä Nasan rehellisyydestä?
En halua siirtää keskustelua Marsiin tai ISS asemalle kaikenkattavaan vesipallojöngleraukseen vaikkei siellä muuta tunnuta tehtävänkään,vaan kuten totesin: ne kuvaongelmat!!
https://www.google.fi/search?client=firefox-b&dcr=0&biw=1145&bih=787&tbm=isch&sa=1&ei=gWs6Wq7ZHIqvkwX-horQDQ&q=mars rover who take picture&oq=mars rover who take picture&gs_l=psy-ab.3...2736402.2764510.0.2767693.39.36.1.2.2.0.401.6563.0j27j7j0j1.35.0....0...1c.1.64.psy-ab..1.22.3780...0j0i24k1j0i19k1j0i30i19k1j0i67k1j0i30k1j0i8i30i19k1.0._obLfItS2-Q#imgrc=_On selitetty miten tuo kuva on tehty: se on yhdistelmä Mars-kulkijan useamman kameran ottamasta useammasta kuvasta.
- kuunuijaus
OFTOPICRETARD kirjoitti:
Et sitten lukenut mitä kirjoitin. En ole puolesta enkä vastaan koska asia ei ole niin yksinkertainen.
Jos on kuva jossa kuuauto on vielä laskeutumismodullissa ja näkyy silti renkaan jälkiä kuun pinnalla, niin on se ongelma. Se että siitä vetää johtopäätöksen kuussakäymättömyydestä on liian nopea ajatus.
On se kumma että kuuasioissa kylmänsodan aikaan kaikki kerrottu rehellisesti, mitään salaamatta, totuutta muuttamatta, kaikellakansalle ja venäläisille jättämättä tiedonmuruakaan itselle ja salaiseksi julistamatta.. KATSELE JA KUUNTELE WIKIÄ JA SNOWDENIA maanpäälistenasioiden kääntämisestä ja vääntämisestä ja erilaisista menetelmistä ja mieti ihan ite.
En etsi sinulle sitä kuvaa, kysyt kuitenkin ja jos et tuota tiennyt niin et ole perehtynyt muuhun kuin keskustelioiden mollaamiseen tässä aiheessa.
Olen lopen kyllästynyt tähän juupas eipäs tappeluun ja kukaan ei tunnu ajattelevan laatikon ulkopuolelta.
Tieto kuusta ennen ja jälkeen Apollo 11 ei juurikaan eroa toisistaan kumma kyllä.Niin kuin sanoin, kukaan täyspäinen ei jaksa salkkari-pallopäiden kanssa jankata selvää asiaa.
Salkkari-pallopäät voivat jankata keskenään niin paljon kun haluavat. - hghjgujfytfy
kekek-kekek kirjoitti:
On selitetty miten tuo kuva on tehty: se on yhdistelmä Mars-kulkijan useamman kameran ottamasta useammasta kuvasta.
Kerros keke lisää, linkkejä kiitos
hghjgujfytfy kirjoitti:
Kerros keke lisää, linkkejä kiitos
Etsi itse. Sinähän asiaa ihmettelit.
- hähähähähähäähä
Henkeä salpaava kuva:
https://www.youtube.com/watch?v=v4KkrGG14JM - Kuunatsi69
Miksei kuualukset jarruttaneet ennen ilmakehään saapumista niin ei olisi tullut lämpöongelmia? Ai niin, ei ollut polttoainetta? Riitti juuri ja juuri paluumatkaan niin kuin irakilaisen geelitukan rahat kelan ovelle. Sitten loppuu.
Olisikohan se mahdollinen polttoaine voinut aiheuttaa mahdollisen räjähtämisriskin paluumodulin kiitäessä ilmakehässä, ja siksiköhän sellaista ei käytetty?
- kuunuijaus
Jos edes vähän perehtyisit aiheeseen, niin tietäisit vastauksen. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä nykypäivänä, kun kaiken tiedon saa muutamalla klikkauksella. Jäisi tuo tyhmien kysely vähemmälle.
- kuuonguttaperkkaa
kai ne kuussa kävi mutta videot tehtiin maassa
https://www.youtube.com/watch?v=U78Hl2-5Kn8 - sSSSSSsSADDA
Joo, mikä on nimesi: "Fred is fine" Jos ei tätä usko, niin sitten ei mitään (ja tähän miljoona hymiötä, kiitos)
- hyppymestari
Laskuvarjojen eristys laskeutumisaluksissa on askarruttanut.
Laskuvarjokangas on nylon- trilobal sekoitusta joka ei kestä lämpöä oikeastaan yhtään. Sitä ei voitu myöskään testata ennenkuin tosipaikka tuli.
Komeaa toimintaa!- testaamalla.opittiin
Tästä syystä matkaan pistettiin ensin tyhjiä pönttöjä, sen jälkeen eläimiä.
Oliko sulla muuta? - Hyppymestari
Ei niitä pönttöjä ja eläimiä viety kuin Maan "kiertoradalle".
Sieltä maahantulon vauhti on aika lailla hitaampaa.
Kyse on nyt lämmöstä joka kapselin ulkovaipalla kohosi tuhansiin (?) asteisiin.
- dhdhdfhdfddd
Oliko läpikypsää, vaiko jäikö puoliraa-aksi?
- Scientologigal
Kukaan ei käynyt KUUSSA, mutta joku kävi ilmeisesti PUUSSA, astronauttien lahjoittama "Kuukivi" osoittautui kivettyneeksi puupalaksi Maasta.
Näin tosiaan kävi. Muistaakseni Hollanti sai lahjaksi kuukiven joka vakuutussyistä tutkittiin. Se oli kivettynyttä puuta.
Pitkästä aikaa taas Hesarisitaattia:
HS 15.10.1968
"Kun jokaisen kilogramman painoisen kuorman saattaminen maapalloa kiertävälle radalle maksaa nykyisen Suomen rahassa 4.000 mk, nämä kustannukset voidaan pienentää alle 400 mk mahdollisesti jo ensi vuosikymmenellä. Silloin on käytettävissä avaruusaluksia, jotka voidaan aina uudelleen ampua avaruuteen, sanoo Yhdysvaltain avaruusalan suunnittelujohtaja Wernher von Braun."
..Joka muuten oli ihka oikea ss-majuri natsisaksasta ja Hitlerin rakettivastaava. Kertoo myös jotain tuollainen kiinnitys kuuprojektin toteuttajaksi ja julkiseksi keulakuvaksi. Voidaan muistella miten asiassa kävi; Silloin seuraavana vuosikymmenenä, tarkemmin vain neljän vuoden jälkeen kuumatkat lopetettiin eikä koskaan palattu, siis tähän mennessä 46 vuoteen. Kuumatkojen alkuperäisistä kuva- ja telemetrianauhoista kerrottiin ensin, että niiden päälle nauhoitettiin 80-luvulla muuta materiaalia päälle säästösyistä ja sittemmin on myönnetty että kaikki nauhat olisi hävinneet jonnekin, eikä kukaan tiedä mihin, vaikka niitä nauhoja pitäisi olla rekkalasteittain. Eli suoraan sanoen toiminta lopetettiin ja todisteet joko hävitettiin tai sitten sellaisia ei ikinä ollutkaan.
Ja niitä sen kuunatsin lupaamia uudelleen käytettäviä raketteja uskotellaan olevan vasta nyt puoli vuosisataa myöhemmin, mutta sellaisia ei ole tietääkseni vieläkään Nasalla, vaan ainoastaan yksityisellä SpaceX:lla, jonka peruuttavat raketit on niin epäuskottavan tietokoneellisen näköisiä, että ei voi kun ihmetellä miten sellaisia voidaan pitää aitoina kuvina.- Humbertius
Muistan nähneeni vielä pari vuotta sitten YLEn ohjelman jossa maamme arvovaltainen tiedemiesraati oli studiossa ja kommentoivat livenä Kuuhun laskeutumista.
Nyt se oli parasta viihdettä ikinä, paskat olivat tulla housuun katseltuani herrojen kommentointia.
En älynnyt sitä tallentaa.
Olisiko jollain vielä linkkiä tuohon? - sgsgsg
"Niin kuin sanoin, kukaan täyspäinen ei jaksa salkkari-pallopäiden kanssa jankata selvää asiaa.
Salkkari-pallopäät voivat jankata keskenään niin paljon kun haluavat"
Muuta sana pallopää sanaksi lättäpää niin ollaan jo totuudessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913050Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001727Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461607IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051427- 881421
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21169Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381087Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918