Pysäköintikieltokyltin lisäkilven poistaminen

Vakiintunut_käytäntö

Hei,
olen pysäköinyt autoni kotikatuni varrelle viimeisen puolen vuoden ajan. Kadun kummallekin puolelle saa pysäköidä, lukuun ottamatta toisella puolella olevaa 30m pituista aluetta. Toimistorakennuksen edessä on pysäköintikieltokyltti, jota täsmentää lisäkilpi, jonka mukaan pysäköinti on kielletty 30 metrin matkalta. Tämän 30 metrin jälkeen kadulle on pysäköity jälleen runsaasti autoja. Eilen illalla tein u-käännöksen kadulla ja pysäköin autojonon eteen. Kyltistä oli noin 100 metriä matkaa autooni. Aamulla huomasin saaneeni pysäköintivirhemaksun. Yllätyksekseni huomasin, että pysäköintikiellon lisäkilpi oli poistettu, jolloin kielto koski koko kadun loppuosuutta. Myös kaikki takanani ja edessäni olleet autot olivat saaneet pysäköintivirhemaksun.
En illalla pysäköidessäni tarkistanut kylttiä, sillä olenhan jättänyt autoni samaan paikkaan satunnaisesti jo puolen vuoden ajan. Sain ensimmäisen sakon kyseisestä paikasta vasta tänään, joten on todennäköistä, että lisäkilpi on poistettu joko toissapäivänä tai eilen.
Kuinka tässä tilanteessa tulisi toimia? Tuleeko minun jatkossa kävellä aina tutuille merkeille ja tarkistaa onko mahdollisia muutoksia tullut? Onko kaupungilla jokin kanava, jossa se tiedottaa tälläisistä muutoksista? Onko liikennemerkin asettajalla jokin velvollisuus kertoa esim. liikennemerkin lisäkilpeen tehdyistä muutoksista, vai jääkö vastuu kokonaan autoilijalle? Tässä tilanteessa vakiintunut käytäntö rankaisi minua.

Kiitos mahdollisista vastauksista.

6

568

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pirkkppys

      Kyllä se on sinun velvollisuutesi pitää huolta siitä että pysäköit autosi oikein.
      Eli kyllä sinun tulee varmistua että pysäköintiehdot ovat samat kuin aiemmin.

    • kehitysmaavaje

      tuleeko ihmisten kurkata jokaisen talon nurkan taakse ettei vaan kavele nyrkkiini ( seison käsi suorassa paikallani).
      pitääkö asukkaan kysyä jokaiselta työmieheltä erikseen teettekö tänään töitä.
      pitääkö jokaiselta bussikuskilta kysyä , lähteekö tämä bussi ajoon.
      pitääkö kotiin mennessä tarkistaa kaikki osoitekyltit ja liikennemerkit ettei eksy.
      pitääkö aamulla katsoa auton alle ettei joku nuku siellä.

      pysäköintivalvonta , on valtion veron jatke , ei niitä kiinnosta muu siinä millin vertaa .
      2 työläisen palkan väliin täytyy tunkea niin monta välikättä että palkka ei riitä , ja sitä jatketaan velalla, jotta orjasuhde ei katkea.

      • rahaa_lisää_rahaa

        Muuten aivan oikein, mutta kyseessä on kunnallinen veron jatke eikä valtiolinen. Valtiollista härskiä verotusta on mm. ns. nopeusvalvonta. Molemmat, sekä valtio että suurimmat kunnat ja nyt jo hieman pienemmätkin, ovat ottaneet autoilijat röyhkeästi lypsylehmikseen. Sivistysmaissa pysäköinninvalvonnan tehtävä on taata liikenteen sujuvuus kun taas Suomessa keksitään sakottaa esim. tien pientareelle pysäköityä autoa tekaistulla syyllä, jonka mukaan kyseessä on maastopysäköinti. Todella härskiä ja röyhkeää toimintaa kunnilta, joka on vielä härskimmäksi muuttunut sen jälkeen kun hallitus päätti tehdä valituksesta hallinto-oikeuteen suhteettoman kalliin. Kunnallinen pysäköintimafia kiitti ja kumarsi.


      • dippadaadappadii
        rahaa_lisää_rahaa kirjoitti:

        Muuten aivan oikein, mutta kyseessä on kunnallinen veron jatke eikä valtiolinen. Valtiollista härskiä verotusta on mm. ns. nopeusvalvonta. Molemmat, sekä valtio että suurimmat kunnat ja nyt jo hieman pienemmätkin, ovat ottaneet autoilijat röyhkeästi lypsylehmikseen. Sivistysmaissa pysäköinninvalvonnan tehtävä on taata liikenteen sujuvuus kun taas Suomessa keksitään sakottaa esim. tien pientareelle pysäköityä autoa tekaistulla syyllä, jonka mukaan kyseessä on maastopysäköinti. Todella härskiä ja röyhkeää toimintaa kunnilta, joka on vielä härskimmäksi muuttunut sen jälkeen kun hallitus päätti tehdä valituksesta hallinto-oikeuteen suhteettoman kalliin. Kunnallinen pysäköintimafia kiitti ja kumarsi.

        Huonosti nuo verottajat toimivat kuitenkin. Nyt vaalipäivänä tulee 48 vuotta kun olen liikenteessä ajellut. Kertaakaan ei ole kumpikaan verottaja lisäverolappua lähettänyt tai antanut.


    • hoplox

      moni ostaa auton ajoon ja tarpeeseen, jatka vaan autosi kiilloitusta pelto tilallasi, älä vaan tule kaupunkiin , liikaa liikkuvia tavaroita ja kiilusilmäisiä...

    • hyväksikäyttö

      .........kaikki maksut ja verot on valtiollisia, jokainen raha kiertää pääkeisarille joka jakaa osan hyväntekeväisyytenä kiertoon , suuren sydämenomaavana , tosin toikin palautuu ja tostakin purastaan nurkasta kunnes jaettävä loppuu jos duunarin lapio ei heilu...........sähkömies joutuu olemaan töissä liki 7 tuntia että pystyy maksamaan , toiselle sähköpojalle 1 tunnin työn kotonansa...välikäsiä ei pysty loputtomasti lisäämään yhtälöön, joutuvat pian itse hommiin kun elätti lopettaa hyväntekeväisyyden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    5. 68
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      212
      604
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe