Pientä tarinaa nukkumisesta

Oikeastaan pitäisi kirjoittaa valvomisesta sillä kirjoitettaessa on hyvä olla valveilla.

Nukkuminen suoritetaan yleensä sängyssä, vaakasuorassa eli horisontaaliasennossa. Myös pystysuora eli vertikaalinen nukkuminen on mahdollista. Tällainen nukkuminen on kuitenkin hyvin hetkellistä, sillä nukahtaessa polvet pettävät oitis ja siirrytään e.m. horisontaalinukkmiseen

Ennen nukkumaanmenoa suoritetaan esivalmistelut kuten hampaiden ym.pesu sekä riisuutuminen.
Riisuutuminen ei sekään ole täysin välttämätön. Kun nukkuessa on peitto, täkki tai välly lämmikkeeksi voi kuumuus kuitenkin haitata tai estää nukkumista.

Nukkuminen tapahtuu asettautumista pitkäkseen, jalat yhdessä. Jos jalkoja turhaan levitellään voivat polvien alapuoliset osat rojahtaa sängyn reunojen ulkopuolelle. Edellinen on selvä nukkumishaitta joka voi estää koko unen saamisen.

Unen saaminen on välttämätön nukkumisen toteuttamiseksi. Kerron tästä nukkumisen vastakohdasta toiste.

12

916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkea.kokeiltu

      Varhaista aamua nukkumisesta.
      En ala analysoimaan mitään ennen tai jälkeen nukkumisen tapahtumiani, koska ilman muuta on selvää että aamukahvilla päivä alkaa, aikainenkin.
      Nukkuminen taas onkin eri juttu.
      Nukun erittäin vähän, liian vähän terveellisyyden kannalta,
      Ensiksikään en saa illalla unta, unen pää on hukassa vetääpä sitä mistä suunnasta tahansa.
      Kun se nukahtaminen sitten jossain vaiheessa tapahtuu, se ei katso aikaa eikä paikkaa. Voin nukahtaa sohvalle mieliohjelmaani telkkarista katsoessa, tai voin heittäytyä sohvalle muuten vain mieliajanviettooni, mietiskelemään maailman menoa ja omaa vaikutustani sen yksittäisenä osasena.
      Mietin mitä sain tänään aikaan sellaista joka vaikuttaisi ei vain minun, vaan läheistenkin elämässä. Usein en ole saanut aikaan mitään. Päivät vain kuluvat tekemättömiä töitä ja myymättömiä tavaroita miettiessä.
      Olenhan minä innokkaasti tietokoneella, sellaisella joka ei ole yhteydessä nettiin. Se on vain kirjallista ja kuvallista työtä varten sähköverkossa, koska mikään ei nykyisin toimi sähköttä. Ei ole olemassa kaasulla toimivia tietokoneita, aurinkovoimalla kyllä voi akkuja ladata, mutta se on eri juttu se.
      Kallis investointi tuo vanha kone, perus Windovs95 ohjelmalla, ja ostin sen vasta tänä vuonna. Uudemmilla Windovseilla eivät vanhat kuvankäsittely, kopiointi, tulostus ym ohjelmani toimi ja en voi heittää toimivia kalliita koneita roskiin ja hankkia ihan kertakäyttöisiksi muuttuneita uusia koneita. Ne eivät kestä, eivät kä toimi kuin vanhat hyvät laitteeni!
      Keskusyksikkö vain piti uusia.
      Nukkuminen siis häiriintyy, kun herään keskellä yötä, tai ennen nukahtamistani yritän saada tekemättömiä asioita tehdyksi.
      Kun uni ei ole vielä tullut, tai, kun olen hetken torkahtanut ja herään ei aikani kulu vuoteella pyörien, kylkeä kääntäen ja unta odottaen, joten en nuku, vaan teen yötöitä.
      Tällä netissä olevalla pienellä laitteella en hunolla näöllä varustettuna viitsi silmiäni paljolti rasittaa.
      Kirjoittaminen varsinkin, kone tekee omat sanat ja paksut sormet jo muutoinkin sekoittavat valinnat näppäimistöllä. Tulee siansaksaa ja riikinruotsia joista en itsekkään selviä sekoilematta. Taitava lukija ohittaa väärät lyönnit!
      Nukuin tänä yönä tunnin ennen kello 00.00 ja tunnin sen jälkeen, koska valvoin tuossa olohuoneen sohvalla lukien Eläkkeensaaja ja paikallis lehtiä.
      Ei minua nukuta.
      Ei ole mikään hätäkään, mutta tässä sohvalla istuessa otin pienen puhelimen käteeni ja internettipalvelusta hain tänne, löysin otsikon ja tässä nukkumisesta pieni tarina.
      Oheistarinalla ei ole suurtakaan merkitystä.

      Unettomuus on todella jo vakavasti otettava ihan laajsti puheena oleva sairaustila joka vaikuttaa koko kehoon ja sanovat jopa elinikään olevan vaikutuksia!
      Ei nukkumatta voi olla aistit valppaina, mutta jollain tasolla luotan itseeni.
      Yritän taas illalla löytää uninarun jota en suinkaa kiedo kaulaani, vaan otan päästä kiinni.

      Nukutaan kun nukuttaa, kerrotaan pieni tarina kun valvotaan. Niin teen!

    • seitenkymppinen

      Monessa asennossa on tullut nukuttua, ei pekkä sänkykään aina ole ollut se paikka.
      Lentokoneessa nukun istualtaan, pitää vain saada tyyny tukemaan jotain kohtaa, jalat on polvista koukistuneena, ja usein herätessä on pakko päästä käytävälle verryttelemään.
      Laivamatkoilla hytti ja naapureista kuuluu jos jonkin laista? On vain laitettava tyymykin pään päälle ja uni tulee sittenkin, välttämättä päätä ei voi pitää tyynyllä.
      Myrskyavillä reissuilla on joutunut nukkumaan vessan lattialla, lähellä pönttöä tietyistä syistä.
      Junassa jos ei ole makuupaikkaa on nukuttava niin että pysyy istuallaa eikä mutkassa putoa lattialle.
      Iänikuisena partiolaisena voisin kertoilla nukkumisesta luonnossa ja siihen on turha tässä yhteydessä avautua, ne oli silloin nuorena ja kaikki koettu on vain positiivista.
      Makuupussi ja hyvä tasainen alusta!

    • sini.sirkku.ek

      Jospa näiden unensaantikertomusten jälkeen, uskaltaisin kertoa, miten
      yöni kuluvat. Iltayöstä alkaa väkisin unentarve ilmoitella itsestään, väsymyksenä, silmien kiinni lupsahtamisena, oli sitten miten kiinnostavaa tv:ssä tai internetissä meneillään.

      Samoin olen ihmetellyt matalapaineen vaikutusta joskus iltapäivisen. Silmät painuvat kiinni, taju kankaalle TV tuolin pehmeän mukavassa komfortissa.
      Sitä edeltää tosin valvomista ed.yönä, joko unen loppumiseen 4 tunnin jälkeen. Sängystä kun tulee noustua, löytyy niin paljon mieltä kiehtovaa, että pari tuntia menee kuin siivillä kahvin ja parin voilevän avulla. Sitten voinkin pötköttää 6.30 TV1 uutisia katsellen vuoteesta käsin, ja....usein nukahtaa aamuyhdeksään,.. heh he.

      Näin vanhemmiten tunnun pärjääväni paljon lyhyimmillä unijaksoilla, jos ei uni jää vain pariin tuntiin. Valtaosin nukun n. 5-6 tuntia, aamuöisin tosi vilkkaita unia kokien.
      Tämäpä tuntuu sopivan nykyiseen elämänmenooni, joten Huomenia vaan 👋

    • Rehellinenitsellekin

      Monikaa ikääntynyt ei sanoisi,että nukkuu vähän, jos olisi itselle ja muille rehellinen. Pitää laskea yhteen kaikki ne aamu päivä iltapäivä iltatorkut yöllä nukkumiset. Kas kummaa , siitähän kertyy helposti 7 tuntia,mikä on ihan ok meidän ikäiselle. Sivusta katsele ,kun ukko kuorsaa runsaan liikunnan jälkeen 2tuntia ja väittää kivenkovaan ,että nukkui vaan vajaan tunnin. Ei se ihme ole , kun yöksi riittää unta 5 tuntia.

    • laihaleipuri

      Kun nukkuu yöt huonosti, eihän ole mitään järkeä mennä päivällä nukkumaan, valvoen niitä unettomien öiden lukumääriä pienennetään, ei päiväunilla ja iltatorkuilla.

      Valvominen on tärkeämpää päivällä, kuin yöllä. Kesällä kyllä kelpaa valvoa öiden laululintuja kuunnellen.
      Valvomisesta toiste enemmän, nyt leivotaan piirakkaa.

    • KuinkaHeikkoutensaKestää

      Unettomuus on ongelmani,
      tänään juuri mietiskelin,
      taidan jättää nukkumishaavet kokonaan unholaan,
      keskityn vain valmomiseen,
      ja kuinka sen ajan vietän,
      voisin vaikka keskittyä öisin siivoukseen,
      kontaisin pölyjen perässä niinkauna kuin selkä ja polvet kestää,
      joka paikka huutaa siivoojaa,
      kohta käy samoin kuin iltasanomissa 91 v mummolle, saa häädön kun koti on kuin kaatopaikka,
      sillä erolla ettei minulla ole noita lemmikkieläimiä onneksi,
      ei lutikoita, ei kirppuja ei täitä, eikä muita russakoita,
      mutta
      jokapaikkaikka huutaa putsausta, ikkunta seinät lattiat, komerot, aivan kaikki paikat,
      on kamalaa jos ja kun kohta pitää kutsua viers ihminen siivoomaan oma koti,
      kuinka sen häpeän kestää,
      kun nuorena jaksoi kaiken kerran viikossa tehdä suursiivouksen ,
      nyt sitä viikkosiivousta voi karehteerata suursiivoukseksi ,
      kun matot oli jokaviikko ulkona,
      petivaatteet vaihdettu,
      luututtu jokapaikka,
      nyt se ei olis mahdollista,
      voimat ovat kadonneet jonnekki käsittämättömään paikkaa,

    • Luonnekysymyskin

      Ihan rinta rottingilla kutsun siivoajan, sitten kun sitä tarvitsemme..Eihän siinä ole mitään häpeämistä. 40-50vuotta itse on ollut ansiotyössä,niin on mukavaa ja oikein käyttää muiden palveluja ja sijoittaa kerääntyneitä euroja siihen.
      Toistaiseksi kotini on täysin siisti omin voimin, on 6 ikkunaa (kussakin vielä 6 pintaa ja kirkaat ovat.) Keittiön pöydällä ei makaa koskaan mitään ylimääräistä ,vain leivän paahdin ja kahvinkeitin. Kumpikin olemme suht siistejä,ei kerätä roinaa,siten on helppo .
      Mutta koska vain kaikki voi olla toisin ja silloin siivojat on paikallaan.
      Olen illan virkku ja aamun torkku-tänäänkin heräsin kymmeneltä-,silti pari huushollia pystyssä pysyy ( vaikka se tapa talon hävittää,,,sananlaskun mukaan) . Mutta mihinpä koira karvoistaan pääsee,geeneissä tämä unirytmikin on.

      • flegmaatti

        Kyllä käy katteeks! Siisteys ja siivouttaminen.

        Toistaiseksi kodissamme näkyvät asumisen jäljet jotka tekevät siitä viihtyisän.
        Asunnossamme on 10 ikkuna ja parvekkeen lasiovi.
        Turhimmat asiat maailmassa ovat paavin pallit, nunnan nännit ja taajamassa sijaitsevan asunnon ikkunoiden pesu.
        Keittiön tasopinnoilla on aina tavaraa kahvinkeittimen, mikron ja sä-grillin lisäksi. Milloin enemmän, milloin vähemmän.
        Onneksemme meillä vaimoni kanssa on yhtäläinen näkemys viihtyisestä asumisesta.
        Kukin oman makunsa mukaan.


    • Ihanaunion

      Huumeet täytyy jättää, tavalla tai toisella, muuten ei uni tuu.

      • kipee-muori

        " ihanaunion "

        totta,
        nukahtamislääkeistä ei pitemmänpäälle ole kuin haittaa,
        mutta kyllll, on kiusallista valvoa koko yö,

        nyt alan kokeileen kuinka monta yötä joudun valvomaan ilman huumeita,


        kontaan pölyjen perässä vaikka koko yön,


        ja jos koneella on joku mtoin yön-valvoja voin jonkun sanan sanoa,

        tämäki päivä on menny tökkyrässä,
        nukuin viimeyönä huonosti,
        minulla on haittana kivut,
        joka ikistä nikamaa särkee,
        selkää ja jalkoja,
        on pakko käyttää kipulääkeitä 1 pilleri päivässä,
        on pitkävaikutteinen lääke,
        se on aika tehokas toistaiseksi,
        pelottaa menettääkö se tehonsa kun jatkuvasti joutuu käyttämään,
        seki pelottaa uusiiko lääkäri niitä vielä,
        ku ne on jo semottii joihin jää koukkuun kuulemma pitemmän päälle,
        haittaako jos näin vanha jää lääkekoukkuun,
        mehän kuollaan kuitenki muutaman vuoden kulutta,
        ties kuinka pian,
        noi kivut on paha enteisiä,
        vanhuus on vaikeeta aikaa,
        kivut on sietämättömiä,
        voimat katoaa, apua pitäisi alkaa saada, mutta saako,
        onko meillä kunnon hoivaa,
        ainaki nyt näyttää huonolta,
        ku ei osaa edes hakea ulkopuolista apua,
        vanha tuntee ittensä melko avuttomaksi, jo,


      • monivaivainen

        Ei ollut illalla kipuja kun maate menin, mutta ajoi se särky hakemaan pillerin keskellä yötä ja tähän asti vaikutus kesti.
        Jos tarvitsee vain pillerin päivässä, ei se tarkoita että on kipuja kaiken aikaa. 1 pilleri ei päiväksi riitä, mutta en minä kipujani valita. Liikun, hoidan huushollini, menen lenkille, jumppaan joka aamu ja päivälläkin, koska kivut ei lopu makaamalla, silloin niitä tuleekin.

        Selkäni on siinä kunnossa ettei sitä leikata, mutta en minä valita!
        Tuskin naapurini tietävätkään selkäni kunnosta, en ole koskaan jättänyt jotain tekemättä vain siksi että selkä on kipeä, mutta kaikkea en kykene silti tekemään. Painavia ei saisi nostaa, mutta nostan, kun tiedän oikean asennon joka ei käy selkään.

        Itsestä se on minulla kiinni koko toimitakyky. Lääkäri jo sanoikin, että jos jään nojatuoliin istumaan, pian istun pyörätuolissa. Sitä en halua.

        Suomalaisella sisulla ylös sängystä kun ei unta tule, kipukin meni kuin sitä ei olisi ollutkaan, kun hetken jumppasin ja venyttelin. Makasin lattiallakin selällään ja mahallaan, johan tokeni ilman vahvaa pilleriä.

        Unta riittää hetken pätkissä, ehkä se on riittävää.

        Kun alkaa olla valoisaa tuolla polullakin, lähden tutkailemaan millaisia jälkiä lumeltä löytyy tänä aamuna.
        Onko se ollut hirvi taas, vai peurako joka ei eilen ollut juossut polun poikki?

        Pillerit eivät paranna!

        Lähdeppäs sinäkin ulos.
        Kävele tänään vaikka sata metriä, huomenna samoin ja koko viikko. Keväällä huomaat kuinka on kroppasi riskaantunut.

        Itsestä on jaksaminenkin kiinni, sen olen itse kokenut.


    • Hyvää huomenta varhaisaamuun.

      Mikähän kun vaikka itse en joulun tuloa niinkään stressaa, (vieraiden ravaamista lukuunottamatta ) on kuin kokisin muiden sressejä enemmän kuin ennen.
      Taidan olla vähitellen tulossa vanhaksi, vaikka lääkärini sanoikin: " tehän olette vasta 82". Just joo, vasta, ja minä kun kysyin ylilääkäriltä: "Koskas eläkkeelle on lähtö,...harmaapäinen herrasmies kun oli, ja väsyneen näköinen. Eipä taitanut tykätä siitä, kun ihan selvä naistenmies on kaikissa elkeissään 😂

      No, raskas ammatti tosin, kliininen vanhuushan lasketaankin nyky lääketieteessä alkavan 85:stä,..kylläpä paljon kuolee sitten nuorena ennen pääsyä vanhuusikään, heh

      Muutaman tutun miehen elämäntilanne on saanut miettimään heidän tulevaa elämäänsä, ja jopa valvottanut tajutessani miten suuria elämän tuomat muutokset voivat olla.
      Muutokset ei aina koske ainoastaan vain yhtä, vaan perheittäin lapsineenkin. kokevat suvut olosuhteiden muuttamia tilanteita.
      Meidän ikäpolvemme ei voi olla kuin samana pohjana tutulle ja turvalliselle pysyvyydelle, vaikeina aikoina.

      Hyvää tekee selkeyttää ajatuksiaankin, eihän ne valvomisetkaan ilman tarkoitusta voi olla. Muistan jo nuorena, työelämän kiireisinä aikoina, oli hyvä saada rauhassa yöllä ajatella asioita.

      Sanoinkin sitä aikanaan vinttikomeroideni siivoamiseksi, ja yhä se tuntuu minulla toimivan 😊

      Taitaa jo aamukin päästä alkuun, kauempana puiden takaa näkyy jokunen auton valo ohittavan työmatkallaan.

      Hyviä heräilemisiä Joulun 2017 alusviikon aamuun. 👩‍🍳

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe