Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pikkusormitervehdys

Oletteko kohdanneet samaa kuin minä? Ystäväpiirimme naiset tervehtivät minua, vain pikkusormesta puristaen. Johtuu siitä kun vaimoni kertoi vuosikymmenet sitten heille ettei minun pikkuruinen kikkelini enää toimi ja siitä se sitten alkoi. Kaikki alkoi joissakin pippaloissa ja pikku hiprakassa kun tuli seksiasiat puheeksi. Ei siinä mitään sillä meillä on kerrottu asiat melko avoimesti myös ystäville ja jos joukossa on ollut vieraampia ei heitäkään ole kartettu. Silloin asialle naurettiin oikein porukalla ja silloin naiset keksivät tämän tavan ottaa sen heti käyttöön. Aluksi olin hieman kiusaantunut kun he tervehtivät muiden nähden, en kuitenkaan enää kun asia on levinnyt jo niin laajaan tietoisuuteen. Nyt tuntuu, että se on mitä luonnollisin tapa ilmaista kanssasisarille, että että kaverilla on se vaihe elämästä ohi ja samalla osoittaa kunnioitusta menneelle. Toisinaan saatan tervehtiä täysin tuntemattomiakin naisia ojentamalla vain pikkusormeni. Se aiheuttaa hämmennystä sekin. Useimmiten joukossa joku jo tietää asiasta ja kertoo mistä on kysymys. Jälkeenpäin saan myös kauniita hymyjä ja tsemppiviestejä rohkeudestani.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun tiemme eroavat on heillä myös tapana vilkuuttaa minulle vain pikkusormellaan. Sekin tuntuu hyvin henkilökohtaiselta huomiolta ja ole myös siitä heille hyvin kiitollinen ja iloinen. Kiitos naiset!!!

Oikein hieno tapa jonka toivon jatkuvan ainakin omalla kohdallani. Ainakin minua on tapa voimaannuttanut ja olen pikkuisen ylpeäkin siitä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hauskaa että järjestät hauskaa lähipiirillesi ja naisille yleensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kutistunutnakki kirjoitti:

Oletteko kohdanneet samaa kuin minä? Ystäväpiirimme naiset tervehtivät minua, vain pikkusormesta puristaen. Johtuu siitä kun vaimoni kertoi vuosikymmenet sitten heille ettei minun pikkuruinen kikkelini enää toimi ja siitä se sitten alkoi. Kaikki alkoi joissakin pippaloissa ja pikku hiprakassa kun tuli seksiasiat puheeksi. Ei siinä mitään sillä meillä on kerrottu asiat melko avoimesti myös ystäville ja jos joukossa on ollut vieraampia ei heitäkään ole kartettu. Silloin asialle naurettiin oikein porukalla ja silloin naiset keksivät tämän tavan ottaa sen heti käyttöön. Aluksi olin hieman kiusaantunut kun he tervehtivät muiden nähden, en kuitenkaan enää kun asia on levinnyt jo niin laajaan tietoisuuteen. Nyt tuntuu, että se on mitä luonnollisin tapa ilmaista kanssasisarille, että että kaverilla on se vaihe elämästä ohi ja samalla osoittaa kunnioitusta menneelle. Toisinaan saatan tervehtiä täysin tuntemattomiakin naisia ojentamalla vain pikkusormeni. Se aiheuttaa hämmennystä sekin. Useimmiten joukossa joku jo tietää asiasta ja kertoo mistä on kysymys. Jälkeenpäin saan myös kauniita hymyjä ja tsemppiviestejä rohkeudestani.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun tiemme eroavat on heillä myös tapana vilkuuttaa minulle vain pikkusormellaan. Sekin tuntuu hyvin henkilökohtaiselta huomiolta ja ole myös siitä heille hyvin kiitollinen ja iloinen. Kiitos naiset!!!

Oikein hieno tapa jonka toivon jatkuvan ainakin omalla kohdallani. Ainakin minua on tapa voimaannuttanut ja olen pikkuisen ylpeäkin siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu