Tuli lyötyä aikoinaan vetoa siitä, rakennetaanko tie Luirojärvelle. Hävisin vedon. En vain tiedä, missä vetoni maksaisin. Olin paikalla kun veto piti maksaa mutta voittajaa en tavannut.
Tie Luirolle
2
140
Vastaukset
- Suunitellaan
Rautatielinjausta suunitellaan parasta-aikaa lapin läpi Jäämerelle. Voisi kenties päästä suoraan Helsingistä junalla Sokostin juurelle, johon väliasema ja pieni nakkikioski. Tästä olisi lyhyt matka Tahvontuvalle, kenties sinne saadaan myös raide palvelemaan puupäitä ja muita idiootteja. Liikenneministerimme puoltaa aivan varmasti asiaa, kuten muitakin luonnon tuhoamis operaatioita.
Vedon välttämiseksi ikkuna eli akkuna kannattaa talvella sulkea junassa, mikäli se on auki. - ituhippiainen
Saariselän suunnan tieyhteyksiä tulisi kohentaa. Ei se paljoa valtiolta paljoa vaatisi, että Saariselän ympäri tehtäisiin tie. Rapiat 100 kilometriä kunnon pikitietä. Tie maksaisi itseään takaisin sillä, että kaikki alueen karahkat kaadettaisiin pois suksituristien tieltä ja kuskattaisiin edullisesti lähimpään jalostuslaitokseen Perämeren rantaan. Näin on tehty mm. Saariselän pohjoispuolisella alueella. Kovin tärkeää ei ole homman kannattavuus eikä mielekkyys vaan se, että puut saadaan kaadettua ituhippien kiusaksi .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59835
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31772Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717