Turvallisuuspolitiikkaa Trumpin silmin

Meillä on aina oma ja minusta välillä varsin naivi näkemys omasta turvallisuuspolitiikasta. Väitetään usein, että Nato-sopimus takaisi automaattisesti turvallisuutemme. Jos presidentti Trumpista on jotain iloa, hänen luulisi nyt vähän edes avanneen silmiä näkemään todellisuutta.

Trump on palauttanut Naton realismiin. Hän on sanonut asian selvästi. America First. Eikä siinä ole sisällä edes ajatusta, että Finland Second. Koko Nato ei edes ole Trumpille mikään lempilapsi. Hän voi olla valmis purkamaan koko Nato-sopimuksen aivan kuten Nafta-sopimuksen ja muut sopimukset, jos ne ovat hänen mielestään huono diili USAlle. Tästä Trump on puhunut suoraan ja saanut Natojäsenet jo osin kauhun valtaan. Sen seurauksena on alettu jo vilkkaasti puhumaan EU:n omasta puolustuksesta.

Suomen turvallisuus on ensisijaisesti omissa käsissä. Historia on tämän opettanut. Auttajilla on vähintään ketun häntä kainalossa. Suomi on pitänyt puolustuksestaan huolta. Suomella on täysin ylivertainen puolustuskyky verrattuna Baltian maihin ja monissa kohdin myös Ruotsiin. Omassa sarjassaan Suomi on siis vastustajalle paljon hankalampi sotilaallinen kohde kuin monet vastaavankokoiset valtiot.

Sitten voi kysyä auttajien motiiveista. Jos auttaja apua antamalla uskoo auttavansa samalla itseään, motiivi on suuri ja auttamishalu uskottava. Voi hyvin uskoa, että Ruotsilla ja Baltian mailla olisi tällaista uskottavaa ja todellista auttamishalua, koska ne kokisivat hyökkäyksen Suomeen suureksi uhaksi myös itselleen. Myös EU kokonaisuudessaan on suhteellisen uskottava toimija, jos EUssa koetaan, että sen ulkorajat ovat kansallisvaltioiden rajoihin verrattavia. Tämä kokemus saattaa ehkä syntyä vasta pitemmällä aikavälillä ja edellyttää EUn tiivistämistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta niin, että yhdenkin osan valtaaminen olisi selkeä hyökkäys koko EUta vastaan. Yhdysvalloissahan näin koetaan eikä yhtään osavaltiota eli esim. Alaskaa tai Hawaijia ei jätetä puolustamatta.

Heikoin motiivi on sellaisella auttajalla, joka laskelmoi sitä, miten auttaminen vaikuttaa lähinnä sen omiin etuihin. Eli kauempana oleva auttaja laskelmoi oama ja kokonaisetua. USAn presidentti Trump hallintoineen on tätä tehnyt. Trumpin lähipiiristähän on kuultu lausuntoja, joiden mukaan ei ole mitenkään itsestään selvää, että Pietarin esikaupunkina pidettävää Viroa automaattisesti autettaisiin sotilaallisten uhkien alla. Varsinaisissa sodissa taisteluja taas käydään mieluusti vähäpätöisempien jäsenten alueilla kuin päämaiden omissa maissa.

Ja mennään nyt vielä enemmän Trumpin pään sisään. Hän voi kokea asian niin, että USAn etujen mukaista on saavuttaa hyvät suhteet Venäjään. USA haluaa Venäjän ehkä liittolaisekseen torjumaan Kiinan taloudellista ja sotilaallista kasvua. Trumpia ei taida paljon EU kiinnostaa. Hänen näkökulmastaan voi olla parempi, että EU hajoaa. Siihen ajatukseen voi sopia myös puskurivyöhykkeen luominen Eurooppaan, jotta Venäjä kokisi olonsa turvallisemmaksi. Se voisi tarkoittaa jonkinlaista paluuta vanhaan etupiiriajatteluun. Trump ehkä ajattelee tämän rauhoittavan tilanteen, jolloin USAn ja Venäjän välit voisivat parantua, kun Euroopan tilanne rauhoittuu. Krimin valtauksesta Trump oli spontaanisti sitä meiltä, että sehän on aina ollut osa Venäjää. EUn loppu voisi tarkoittaa samalla Naton vetäytymistä vähän idemmäksi puskurivyöhykkeen muodostamista varten. Samalla tietysti sovittaisiin, ettei Venäjä korvaa syntynyttä tyhjiötä omalla sotavoimallaan. Trumpin silmin maailma ja Venäjä taidetaan nähdä kovin eri tavalla kuin meillä täällä Suomessa.

Kun me täällä Suomessa mietimme sitä, mistä saamme apua, ei pitäisi miettiä pelkästään sitä, kellä on paras kyky antaa sotilaallista apua. Se kyky on varmasti paras USAlla ja Natolla. Tämän lisäksi pitäisi miettiä avunantajien motiivitasoja, jotka varmasti vaikuttavat päätöksiin. Mitä heikompi auttamismotiivi on, sen suurempi riski on silloin, ettei apua saadakaan, koska se vaarantaa avunantajan omia tavoitteita. Maailma on vain näin raadollista sopimuksista huolimatta. Motiivin vaikuttaa mitä suuremmissa määrin se, mihin suurvaltajohtajat haluavat maailman menevän. Trumpilla mitä ilmeisimmin tavoitteena on ollut parempien suhteiden rakentaminen Venäjään. Vaikka tilanne näyttää nyt tässä suhteessa karikkoiselta, tuo tavoite ei ehkä silti ole kadonnut minnekään. Ja voitte arvata, että jos Trump haluaa muuttaa tässä kohdin maailmaa, ei hän ala kysyä asiaan sen paremmin Viron kuin Suomenkaan kantaa.