No nyt on suonet taas kuvattu. Oikea pitkin matkaa tukoksia yli 60 %. Vasemman kiertävän alussa 80 %, laskeva liitoksen jälkeen 70%, alempana toinen 80%. Vanhat stentit 4 kpl kuin nakkimakkaroita: edestä ja takaa 70%. Ilmankos hieman kulku ahdisti ja rytmit sekosi! Nyt olisi luvassa ohitusleikkaus. Meinaa masennus iskeä.
Kuinka te olette jaksaneet kaiken kokeneet? Mikä pitää vielä pystyssä? Werde, sinun vuorosi...
Kuinka te olette jaksaneet kaiken kokeneet? Mikä pitää vielä pystyssä? Werde, sinun vuorosi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Harmi tuo sinun tilanteesi.... Minkä ikäinen olet? Vaikka olet todella sairas, toivosta ei pidä luopua, vaan tulee ottaa kaikki apu vastaan, mitä on tarjolla. Toinen elää terveempänä, toinen sairaampana, mutta ei me ihmiset voida kovin tarkkaan toistemme elinpäiviä ennustaa. Sairaampi saattaakin elää pidempään tai onnellisemmin kuin täysin terve ihminen.
Tärkeää olisi elää vain yksi päivä kerrallaan, eikä kantaa mahdollisia tulevia harmeja. En sano tätä kovin köykäisesti, sillä olen itse menettänyt molemmat sisarukseni kuolemalle (fyysisesti terveet ihmiset), joten tällä elämänkokemuskella yksinkertaisesti arvostan elämää suuresti, heikkoakin, sairastakin. Juuso, olet arvokas, älä luovuta!
Jokainen kuolee sitten kun on aika lähteä täältä. Jos ei ole aika ,niin elää täällä vaikka kituuttaenkin. Sitten kun tulee aika kuolla ,niin saattaa lähtökäsky käydä vaikka terveiltä jaloilta.
Sinun tilanteesi taitaa olla vähän eri suuruusluokkaa kuin minun. Onneksi pääset ohitusleikkaukseen. Onhan se iso asia, mutta ainakin ne tuttavat, jotka ovat käyneet läpi leikkauksen, ovat toipuneet ja voivat hyvin.
Välillä minusta on tuntunut, että minua pidetään luulosairaana ja itsekin välillä ajattelen, että kuvittelinko vain. Läheiseni ovat huolissaan, koska ennen olin tosi energinen. Nyt ei jaksa oikein mitään mutta jotenkin minulla on vähän parempi olo. Aloitin syömään Omega-3:a.
Toivottavasti pääset nopeasti ohitusleikkaukseen, ettei tarvitse jännittää ja kerkiät toipua ennen kesää.
Enemmän on tosiaan kantin kestämisestä kysymys. Jokainen invasiivinen toimenpide on riskin ottoa. Jos nyt on jo kahdeksan kertaa kuvauksineen pumppuun kajottu, niin vieläkö hyvää tuuria riittää? Leikkauksessa riskit lienevät jo monin kertaiset? Vieläkö elämässä on jotain, miksi riskin ottaa vai pitäisisikö vaan antaa olla ja todeta, että nyt en jaksa enää... Lunta taitaa sataa ensi talvenkin, vaikka minua ei olisikaan.
Onhan se 50 v aika paljon, vai mitä?
"Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä"
Viestistäsi kuvastuu tosiaan masennus, joka on täysin ymmärrettävää. Onko sinulla läheisiä, jotka tukisivat sinua? Puhuminen ja tämä tänne kirjoittaminenkin on terapiaa. Ainakin minä olen saanut apua henkiselle puolelle kirjoittamisesta ja siitä ymmärtämisestä, jota jotkut tänne kirjoittavat ovat osoittaneet.
Toivon, että jaksaisit vielä, etkä luovuttaisi!