citroen paras

Eksyin pitkästä aikaa ruotsalaisen Teknikens Värld -lehden nettisivustolle, jossa ylläpidetään hirvenväistötestinä tunnetun väistökokeen tuloksia.

Hirvenväistötestiä on ajettu samanlaisena jo 1970-luvulta saakka. Lehti kertoo, että hyvä auto selvittää väistötestin noin 70 km/h nopeudella ja parhaat autot 80 km/h nopeudella. Xantia V6 Activan suoritus oli vuonna 1999 uskomaton 85 km/h. Väistötesti ajetaan aina auto kuormattuna ja täydellä matkustajaluvulla. Siksi on täysin käsittämätöntä, että ”tavallinen” viisipaikkainen perheauto voi voittaa urheiluautot, kuten esimerkiksi McLarenit ja Porschet, tässä testissä.

Ennätys on edelleen rikkomatta vaikka siitä aikaa pian 20v!!Rengaspidon puolesta Xantian Michelin Pilot SX 205/60R15 -renkaan luulisi antavan huimasti tasoitusta toisena olevan McLaren 675LT -auton suurelle, 305/30R20 -kokoiselle, renkaalle. Kallistelematon citroenin aktiivikaasunestejousitus on paras! Mikäli citikassa vastaavan kokoiset renkaat kuin mersussa, niin ero olisi ollut jotain aivat käsittämätöntä citroenin hyväksi!
8449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sääli että mehijousto on historiaa. Onneksi jotain uutta on tekeillä ja Citikan jousitus on aina luokkansa parhaimmistoa.

Äänestä

Juu tuohan on ainoa ominaisuus jota kannattaa tuijottaa autoa valittaessa.
Kannattaa lukea vanhoja Jalluja jos niistä löytyisi jotakin citikoista.

Äänestä
  • Oikeanlainen jousitus merkitsee paitsi parantunutta ajomukavuutta, myös pitoa. Pompottava kinneri ei pysy tiessä vaan lentää tangentin suuntaan ja jarruttaessa se menee ihan palkkana siinä missä Citikka niiahtaa valoihin.

    Äänestä

Jos auto lähtee käsistä, on se aina kuskin vika. Ei auton.
Ehkä ruotsalaisten autolehden kannattaisi enemmän keskittyä homon väistö testiin.

Äänestä

Pilkataan vaan homoja , joo. Näette karun tappion, kun Haavisto yllättää nyt Niinistön ja pääsee viime kerran tapaan toiselle kierrokselle. Tällä kertaa voittaa ja Suomeen saadaan ensimmäistä kertaa maammehistoriassa kunnon asiantunteva ja aidosti ihmistä arvostava presidentti!

Äänestä
  • Haavisto voikin yllättää niinistön takaapäin....

    Äänestä

Ei kaikki citikka kuskit ole Haavistoja.

Äänestä

Citikalla ajavat ne jotka myös uskovat sipilän hallituksen valheisiin.....tyyliin: Kun palkastasi otetaan puolet pois niin ostovoimasi nousee....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


parasmutkissa kirjoitti:

Eksyin pitkästä aikaa ruotsalaisen Teknikens Värld -lehden nettisivustolle, jossa ylläpidetään hirvenväistötestinä tunnetun väistökokeen tuloksia.

Hirvenväistötestiä on ajettu samanlaisena jo 1970-luvulta saakka. Lehti kertoo, että hyvä auto selvittää väistötestin noin 70 km/h nopeudella ja parhaat autot 80 km/h nopeudella. Xantia V6 Activan suoritus oli vuonna 1999 uskomaton 85 km/h. Väistötesti ajetaan aina auto kuormattuna ja täydellä matkustajaluvulla. Siksi on täysin käsittämätöntä, että ”tavallinen” viisipaikkainen perheauto voi voittaa urheiluautot, kuten esimerkiksi McLarenit ja Porschet, tässä testissä.

Ennätys on edelleen rikkomatta vaikka siitä aikaa pian 20v!!Rengaspidon puolesta Xantian Michelin Pilot SX 205/60R15 -renkaan luulisi antavan huimasti tasoitusta toisena olevan McLaren 675LT -auton suurelle, 305/30R20 -kokoiselle, renkaalle. Kallistelematon citroenin aktiivikaasunestejousitus on paras! Mikäli citikassa vastaavan kokoiset renkaat kuin mersussa, niin ero olisi ollut jotain aivat käsittämätöntä citroenin hyväksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu