Mersukuski Lexus koeajolla

E220_CDI

Menin sekaantumaan Toyota-palstalla yhteen kulutuskeskusteluun, minkä vuoksi joku trollinmetsästäjä veti herneen nenäänsä ja on siitä lähtien vainonnut minua. Tämä ei ole teidän syynne, arvon Lexus-kuljettajat, enkä edes odota yhteisvastuuta yhden kirjoittajan kohelluksesta. Jokainen kirjoittaa (ja ajaa) omalla vastuullaan.

Tuo aiempi väittely koski kulutusta, ja jostain syystä käytännön ajossa pitkän matkan keskiarvona toteutunut kulutuslukemani oli trollinmetsästäjälle sietämätön. Hänen kokemustaan puheena olevista autoista kuvaa parhaiten se, että tuo Lexus-kuskina esiintynyt kirjoittaja ei edes tunne "oman merkin" mallivalikoimaa sen vertaa, että olisi käyttänyt killeriargumenttiaan, jonka odotin putoavan pöytään millä hetkellä tahansa.

Sen verran myönnän vedättäneeni, että en sitä myöskään hänen käsiinsä vapaaehtoisesti antanut, kun hän ei asiasta selvästikään ollut tietoinen. Mutta tässäpä havaintoja kuljettajalta, joka on tottunut ajamaan tämän hintaluokan autoilla.

Markkinatilanteen vuoksi pienen hybridin tehtävä on kulkea taloudellisesti, suuren ja kalliin tehtävä on kulkea kovaa. Siksi V6 GS:n seiskalla alkavat kulutuslukemat ovat teholukemiin nähen mainiot, mutta auton kokoluokassa turbodieseliin verrattuna isot. Täysin ilmeinen vasta-argumentti tähän on IS 300H:n hybriditekniikan jakava GS 300H. Tuo kulkee sen mitä tämän hintaluokan auton ostaja Suomessa uskaltaa tuloperusteisilla päiväsakoilla ajaa, mutta kulutuslukemat vetävät samankokoisen turbodieselin ahtaalle vaikka ajettaisiin sen dieselin optimialueella maantieajoa.

Monien muiden tavoin vierastan pienten Toyota-hybridien kuminauhavetoa, jossa pienikin kaasun painallus ampuu kieppikellon ulvomaan Nipponseikiä, vaikka muuta ei tunnu tapahtuvankaan. Kuljettajalle tulee vaikutelma voimattomasta autosta, vaikka se kulkeekin liikenteen mukana sen mitä asiallisesti tarvitaan.

Lexuksen voimalinja onkin eri asia, ja usein kuultava väite vain kalliimmasta Toyotasta perustuu puhtaasti asiantuntemattomuuteen. Lexus-version hybridi on periaatteiltaan Toyotan kaltainen, mutta MG (moottori-generaattori) yksiköiden reilu tehon kasvattaminen tekee ajamisesta erilaista. Vahvemmat sähkömottorit työntävät Lexuksen moottoritien rampilta liikenteen mukaan vaivattoman tuntuisesti ja auton tyyliin sopivan hillitysti. Atkinson-moottoria ei tarvitse vinguttaa, kun sähkövedossakin on voimaa raskaan äänieristyksen liikuttamiseen.

Myös oikein päin asennettu takavetoinen voimalinja tekee autosta tasapainoisen, ja ohjausvaste on miellyttävän neutraali ja täysin vailla etuvetoisen kuljettajan sormissa tuntuvia vetoakselien vetelyitä.

Energiavirtoja esittävää panelia ei varmaan omaa Lexusta ajava tarvitse, mutta tilapäisen koeajajan se opetti lipumaan ruutukaavalla sähköllä hyvin nopeasti. Moottoritielle kiihdyttelyistä ja kaupunkiajosta huolimatta koeajon keskikulutus jäi positiiviseksi yllätykseksi.

Äänieristys on sillä tasolla, jota Mersukuski odottaakin, eikä ainakaan yhtään heikompi kuin omassani. Päinvastoin, kaupunkiajo on miellyttävämpää ilman tyhjäkäynnillä kuuluvaa dieselin kolinaa.

Ohjaamo on aivan eri ideologiaa kuin omassani, klassisen nahalla ja kuultolakatulla saarnipuulla verhoillun salonkivaunun sijaan istun Lexuksen komentosillalla myös miellyttävällä nahalla verhoillussa salonkivaunussa, mutta kojetaulussa on kieltämättä Tokyo by night tunnelmaa. Mikäs siinä, kiva kaupunki sekin on. Mielipidekysymys.

Lexukselle lisäpisteet LED-valoista, jotka eivät ole vain bling-bling koriste, vaan myös valoteho on poikkeuksellisen hyvä.

Tällä kerralla valintaani ohjasi edellisen autoni ahtaaksi koetut tilat, ja siinä suhteessa olen edelleen sitä mieltä, että takapenkiltä ja tavaratilaa arvioidessa E-sarjalainen voittaa vertailun. Mutta jos tulevaisuudessa tilantarpeeni pienenevät, on GS ehdottomasti valintalistallani mukana.

Ajaako muuten Suomessa kukaan GS 300H:ta noilla Spritmonitorista löytyvillä 6.x litran luokkaa olevilla lukemilla, vai nostaako talviajo kulutusta kuinka pahasti?

16

985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kkkgkgkfkfjjff

      Hieno teksti.
      Tarkemmat kulutusluvut ja vertailujen autojen mallit valmistusvuosineen kiinnostaisivat.

    • Lexusmies74

      Eise talviajo kauheesti nosta kulutusta.tai no..jos kaikki sähkövempeleet päällä ja paat sisälle puhaltaa 25 lämmintä niin on toki tiuhempaan käynnissä kuin kesällä.
      Tuo 300h riittää kyllä is lexukseen mutta kyllä GS malliin valitsen isomman...450h
      Se on aika leppoisa ajella ja liikkuu riittävästi.
      Toki hinta pompsahtaa jonkunverran..

      • E220_CDI

        Sillä lähinnä kyselen, että miten tuo sähköohjattu planettavaihteisto käyttäytyy pakkasessa? Omassani perinteinen momentinmuunninautomaatti on erittäin taloudellinen kesäkelissä, mutta työmatka-ajossa tuollaisen automaatin tahmea liikkeellelähtö kylmillä öljyillä nostaa talvikulutusta noin litralla, eli suhteessa paljon, kun kesän keskikulutus jää alle viiden. Kyse on selvästi pakkasstartista, koska pidemmällä matkalla talvellakin kulutus putoaa kesäisiin lukemiin, kun yleensä talvirajoitukset kompensoivat talvirenkaiden ja lumipolanteen suuremman ajovastuksen.

        Ihan pätkäajossa tietenkin dieselin ilmakanavien yli kilowatin sähkövastusten vaikutus näkyy selvästi. Rauhallisessa maantieajossa Eemeli etenee kahdeksaakymppiä suunnilleen 10 kW tehopyynnöllä. Siihen verrattuna nimellistehollaan pyörivä 2.5 kW laturin pyytämä teho ei voi millään hävitä kohinaan, vaan näkyy tankilla väistämättä. Kylmän auton lähtö kuluttaa niin paljon, että minun ajoillani Webaston käyttö esilämmitykseen alentaa talvikulutusta selvästi, kun ensimmäisten 10 km kulutus putoaa enemmän kuin lämmitin ehtii kuluttaa.

        Motoristille auton suorituskyky on toisarvoista, joten sen puolesta minun on vaikea perustella nelosmoottoria suurempaa.

      • Kdidkfkkfkfkf
        E220_CDI kirjoitti:

        Oletko ihan mitannut tuon webaston tuoman säästön?

      • E220_CDI
        Kdidkfkkfkfkf kirjoitti:

        Oletko ihan mitannut tuon webaston tuoman säästön?

        En tieteellisen tutkimuksen tarkkuudella, mutta minusta ero pitkän ajan keskiarvossa on riittävän selvä pitääkseni sitä todellisena. Kirjaan tankkaukset systemaattisesti ja työmatka on ollut muuttumaton. Aiemmin pakkaskaudella on työmatka-ajossa kulutus noussut yli 6 ja jopa yli 7 sadalle pelkkää työmatka-ajoa sisältäneillä yli -20 asteen pakkasjaksoilla, mutta viime talven systemaattisella Webaston käytöllä esilämmitykseen ei tullut koko talvena yhtään 6 ylittävää tankillista.

        Säästö tai lisäkulu riippuu toki köyttötavasta ja ajomatkasta. Oma käyttötapani on varmaan vähän erikoinen, kun käytän Webaa sähkökämmittimen lisäksi enkä sen sijasta. Lisäksi autoni lämmittimen ensin sisätiloja lämmittävä mukavuuskytkentä on poistettu käytöstä, kun tehtaan asetuksin moottorin lämmitys alkaa vasta sitten kun lämmittimen kennolla on 60 astetta..

        Nämä yhdessä tarkoittavat sitä, että tehdasasetuksin ei vartin lämmitys saa moottorin lämpötilaa edes plussan puolelle, mutta minun sähköllä 20 asteeseen esilämmitetyn moottorini teholämmitys alkaa heti polttimen käynnistyessä ja siksi vartin tohotuksen jälkeen on moottorin lämpö yli 50 astetta kun saan auton katoksesta kadulle.

        Laitan illalla valmiiksi ajastetun sähkölämmityksen ja pakkasen mukaan napsautan ennen lähtöä lisäksi Webaston kauko-ohjainta joko aamupalaa tehdessäni tai vasta hampaita harjaamaan mennessä.

        Kovalla pakkasella tuo mukavuuskytkentä toimii huonosti, kun lähes koko lämmitysteho tuhlataan sisätiloihin, josta lämpö katoaa hetkessä, ellei myös tekniikka ole kunnolla lämmin.

      • Kdkfkfkgjjgkff

        Joo, fiksulta kuulostaa tapasi mielestäni. Turhahan sisätilaa on ensimmäisenä siksikään lämmittää, kun lämmöt ehtivät karkaamaan osin jo ennen kuin edes autoon istuu. Sähköllähän sisätilatkin saisi lämpimäksi edullisemmin, vaatisi tosin ylimääräistä rojua jalkatilaan. Mutta jos kone jo 50 asteessa lähtiessä, niin helpostihan siitä jo saa lämpöä hyttiin halutessaan.

        Itselläni ei edes ole Webastoa, mutta hieman samaa ideologiaa noudatan ihan kylmänäkin liikkeelle lähtiessä eli laitan puhalluksen hyttiin kokonaan pois, kunnes lämpömittarin neula osoittaa normaalia käyntilämpöä. Näin uskoisin moottorin lämpeävän jonkun verran nopeammin, enkä itsekään totta puhuen paljon joudu kärsimään, sillä aluksihan sieltä puhaltaa melko pitkään kylmää ilmaa, mikä tuo vetoisuutta hyttiin. Ikkunoiden huurtumisen takia voi joskus joutua laittamaan puhallusta jo aiemmin.

        Ot:ksi meni, mutta niinhän nämä aina..

    • RX450h

      Kulutuksesta viis, kunhan ei tarvitse korjaamoja sponsoroida. Se oli minulle syy vaihtaa Lexukseen. Ei takaisinkutsuja, ei ylimääräisiä "huoltokäyntejä" normaali määräaikaishuoltojen välillä. Lexus on kyllä siinä mielessä todella tylsä auto, sillä vain ajetaan.

      • E220_CDI

        Tämä minuakin Leksassa kiinnostaa. Mutta kuinka pitkään tuota yhden pysähdyksen taktiikan huollon vaivattomuutta voi kokemuspohjaisesti arvella riittävän?

      • Lexusmies74

        Omaa lexusta kun tilasin niin sattui GS lexuksen omistaja samaan aikaan paikalle ja oli uudesta asti ajanut samalla 480tkm ja jarrut kertaalleen laitettu.ei kuulemma vikoja ole ollut.

      • RX450h

        Aiempi GS meni 160.000 km yhden pysähdyksen taktiikalla. Ja huollossa paras palvelu, mitä voi toivoa. Auto tulee aina huollosta ulos niin sisältä kuin päältäkin pestynä - ja ilman mitään lisäveloituksia. Aikataulut ja hinnat pitää aina kutinsa. Sijaisauto sisältyy myös aina huoltoon, ja se on tähän saakka ollut aina Lexus.

      • Lexusmies74

        Ja oma huone missä odotella ja hörppiä kaffet yms jos ei halua autolla ajella silläaikaa.

    • Mrrandom____

      Kerrotko, miten Lexan kulutuslukemat ovat nakuun verrattuna suuret? Mulla on 2012 Bmw 535d, joka kulkupuoleltaan vastaa suurinpiirtein isompaa GS:ää ja omalla ajotyylillä kulutus on matalan kasin pintaan. Tämä siis dieseliä. Seiskaan tai sen alle ei pääse kukaan normaalin liikenteen mukaan ajava.

      Edellinen auto oli 2007 GS450h ja se vei kyllä melkein 9 litraa satasella (bensaa), mutta seuraava korimalli on selkeästi taloudellisempi, hyvinkin sen pari litraa/100km. Nykyinenkin auto olisi Lexa, ellei firma vaatisi dieseliä, se kun on niin "taloudellinen".

      • E220_CDI

        8 - 9 sadalle on paljon sellaiselle, jonka keskikulutus on vain vähän yli viiden. Yli puolet lisää on minusta iso ero.

        Nelosdieselin suorituskyky on tietenkin eri luokkaa, mutta sillä ei ole motoristin autovalinnassa merkitystä, koska auto on joka tapauksessa hidas.

      • E220_CDI

        Täsmennetään vielä, että koska ajan ratakierrosten ulkopuolella taloudellisesti, vertaan käytännön kulutuslukemien taloudellisempaa päätä, joka on minulle realismia.

        Juuri siksi pidänkin tuota GS300h neloskonetta (tai BMW 520d:tä) nykyistä autoani vastaavana vaihtoehtona. Litra lisää keskikulutusta dieseleihin verrattuna ja dieselvero pienemmäksi on lähes nollasummapeliä nykyiseen verrattuna.

        Enemmän työntövoimaa tarvitseva tietenkin vertaa itselleen sopivia moottoreita, mutta minulle riittävät nämäkin.

    • Kovalainen_

      6l kulutus GS300 -hybridissä kuulostaa todella suurelta. Pienimmillään olen kesällä maantieajossa päässyt 5,5l/100km ja edellinen tankillinen talvipakkasilla 6,8l/100km, pääosin taajama-ajoa. Edellisen vuoden keskikulutus oli 6,3l/100km ja kesälomalla Saksassa autobahnalla sai menemään hetkellisesti 15l/100km, tosin keskinopeus tuolla pätkällä 240km/h. Auto 2014 GS450h. Huollon sijaisautona on ollut IS tuolla pikkubybridillä ja sillä pääsee nelosella alkaviin kulutuslukemiin pk-seudun taajama/kehätieajossa. GS on isompi ja painavampi, mutta ei valtavan merkittävästi.

      Itse en kyllä ottaisi Lexusta tuolla pienemmällä koneella, jos kyseessä GS. Tuonhintaisessa autossa soisi olevan voimaakin ja ikävä kyllä pikkuhybridissä sitä ei ole. Käytännön kulkupuoli vastaa perstuntumalta juuri Mersun ja Bemarin pikkudieseleitä (E220 ja 520d). En tosin ole motoristi, joten siksi tuolla varmaan on jonkinlaista merkitystä itselle.

      • Spritmonitorista löytämissäni kulutuslukemissa näkyy ehkä sekin, että en yleensä listaa lyhyitä pätkiä, vaan näppään yleensä 1500 km oletusperiodiin nollan perään. Näin lukemat vastaavat paremmin pitkän ajan keskiarvoja.

        Suorituskyvyn, tilan ja monen muun jutun tarve on henkilökohtainen. Ison moottoripyörän vaivattomaan syorituskykyyn tottuneena on mistään järjellisen lähelläkään olevasta autosta vaikea löytää Wau - efektiä, joten siksi itsellä tulee autossa keskityttyä lähinnä mukaviin nojatuoleihin. Kieltämättä toki ison ja mukavan auton tyyliinkin tavallaan kuuluu vaivaton liikkuminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      19
      1037
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1020
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      300
      915
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe