IPUn päämäärä

IPU pitää ohjelmoida uudelleen. Vanha malli ei toiminut eikä sen matkiminen auta menestykseen nimeä muuttamalla.Kyseessä on siis puolueen politiikan muutos. Sen pitää puhua markkinademokratian hengessä johon kuuluu yrittämisen mahdollisuus kaikille. Se tarkoittaa sitä että valtion ja kuntien poliitikkojen kainalossa toimiva yrittäjyys katsotaan rikolliseksi toiminnaksi ja siten samalla lopetetaan nykyiset korruptiopuolueet .Tämä merkitsee myös eroa EUsta kuten britit tekivät koska koko korruption sydän on Brysselissä.
Vain ilman korruptiota voi valtio toimia järkevästi koska juuri korruptio on se tuhlaava pesäke jonka takia olemme vuosikaudet menettäneet rahamme ja työmme arvon keinottelijoille jotka ovat rosvonneet kansat tyhjiin ja tehneet biljoonalovet kansantalouteen. Juuri tästä syystä työpaikat vähenevät ,työttömyys lisääntyy jatkuvasti ja valtiot köyhtyvät.
Jos olisi olemassa oikea markkintalous ilman keinottelua ja korruptiota niin kehitys olisi vakaata ilman lieveilmiöitä joihin kuuluu rosvouksen lisäksi ympäristön tuhoaminen siinä määrin että jo ruuastakin on tullut vaarallista ainetta.Tällainen valvonta tuhoaa järjen käytön koska rikastuneet jatkavat ahnehtimistaan piittaamatta muista.Rosvomarkkinat suosivat ahneita joita onn tullut uusia kommunisteja korruption takia. Näin he voivat ahnehtia muilta entistä enemmän puoluesuhteillaan. Raha siirtyy kuin ämpäristä tukiaisina rikollisille ja netti moninkertaistaa mahdollisuudet bittirahalla saalistaa. Mikään nykyisistä puolueista ei edes ajattele asian muuttamista ja se merkitsee entistä huonompaa tulevaisuutta.
Demokratia on nujerrettu tietokoneiden avulla kun on päästetty robotit ja niiden ohjelmoijat valtaan. Asiaa ei paranna niiden verotus vaan niiden verotus jotka saavat henkilökohtaisesti rahat haltuunsa. Raha ei ole muuttunut mutta velkaantuminen on tehty liian helpoksi. Maailmanlaajuinen velkabuumi johtuu käsittämättömän keskuspankkijärjestelmän olemassaolosta. Valtiot elävät inflaation lumoissa eivätkä välitä mitään vakaasta taloudesta koska puolueet ja diktatuurit pelaavat inflaatikoteilla vapaasti. Tämä juuri johtaa siihen että ostovoima on lopussa ja valtiot romahtavat kuin korttitalot. Meno on sama kuin 20-luvulla. Se päättyi lamaan ja sotiin joissa menetettiin kaikki.EUn biljoonaelvytys vastaa nyt Rooseveltin Big Deeliä. Hetkeksi saatiin osalle kansaa toimeentulo mutta suurin osa taas köyhtyi kuten nytkin ympäri maailmaa.Utopian voi helposti luoda kansalle vaikka suurin osa joutuu sen maksajaksi. Joulupukkiin ei kannata uskoa kuin jouluna ja aikuisten pitää tämä käsittää.Sensijaan lapset voivat uskoa pukkiin muutaman vuoden. Siksi ihmetystä herättää EUssa usko biljoonien polttamiseen nuotiossa vuodesta toiseen.
13485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ipu oikosulussa, ei ohjelmoitavissa. Uusi puolue.

Äänestä
  • Voi sen noinkin sanoa. Olemme kuitenkin samoja ihmisiä kuin ennenkin. Eikä käsityksemme muutu. Jotkut muut saa nyt muuttua.

    Äänestä

  • me-jatkamme kirjoitti:

    Voi sen noinkin sanoa. Olemme kuitenkin samoja ihmisiä kuin ennenkin. Eikä käsityksemme muutu. Jotkut muut saa nyt muuttua.

    Niin niin samoja ryssän kätyreitä edelleen ja elätte Neuvostojumalan ajanlaskua.

    Äänestä

  • Kokoomuksen vakoilu ja sekoomuskeskus Tikkakoskelta täydessä vauhdissa . Luulevat örveltämällä taas voittavansa presidentinvaalit. Samanaikaisesti eduskunnassa lainlaatijajoukkio tekee lakeja sananvapauden rajoittamiseksi solkenaan. Näinkö luulette estävänne kaiken ajattelun valtakunnasta? Natopelinne vie suomalaisilta viimeisenkin palan itsenäisyydestä koska näin Venäjästä on tehty vihollinen suomalaisilta kysymättä. IPU ei halua veljeillä kenenkään valtion takana saati sotia ketään vastaan. Jatkuva sodan ihannointi kuuluu läskiaivoille jotka istuvat penkeissään kuin tatit. Heistä ei ollut sotimaankaan vaan lähettivät koko kansan tuhoon 1939 liittoutumalla Saksan kanssa uskonsotaan. Vuodet kuluvat mutta sama tyhmyys jatkuu.

    Äänestä

Ette ole. Olette järjestön uppo-outo uusi sukupolvi, kahta vertaa edellistä huonompi.

Äänestä
  • Samat sanat. Pesosen aikana oli toimintaa ja kannanottoja. IPU oli esillä ja tällä palstalla oli vilkasta. Vuosikokouksen henkilövalinnat ovat olleet ainoa puheenaihe tänä vuonna. Trollit jatkavat täällä aikaisempien vuosien tapaan.

    Äänestä

  • Samatsanat kirjoitti:

    Samat sanat. Pesosen aikana oli toimintaa ja kannanottoja. IPU oli esillä ja tällä palstalla oli vilkasta. Vuosikokouksen henkilövalinnat ovat olleet ainoa puheenaihe tänä vuonna. Trollit jatkavat täällä aikaisempien vuosien tapaan.

    Toki toimintaa mutta väärän porukan kanssa. Kumma ettei Suomesta löydy enää sitä porukkaa joka loi Suomen ennen EU-jäsenyyttä. Ja nyt kaikki nakertavat suomalaisten elämää kuin rotat. Tämä kansainvälistyminen on saatava loppumaan sillä meillä ei ole varaa haaskata rahoja EU-projekteihin eikä it-kähmintään.Tällainen tukiaisilla pyöritettävä talous on lopetettava koska se maksaa liikaa ja rahat siirtyvät veroparatiiseihin ja ulkomaille hyödyttämään pörssihuijareita.
    Eduskunta pitää vallata suomalaisten toimesta ja siksi pitää keskittyä kansantalouden muuttamiseen suomalaisten etujen mukaan. Suomen eduskunta on paikka jossa pitää toimia medän etujemme ajamiseen. Jos joku haluaa ajaa EUn etuja,menköön Brysseliin. Sieltähän kaikki surkeus on peräisin. Johtajatkin juovuksissa kuin hakkarainen päivästä toiseen.Suomessa persut pääsi valtaan ja tuhosivat hetkessä valtakunnan liittoutumalla vanhojen konnien kanssa. IPU menetti parikymmentä vuotta tyhjän puhumiseen vaikka sillä oli mahdollisuus nousta persujen sijaan suureksi eduskuntapuolueeksi.Nyt pitää asian muuttua eikä enää hetkeäkään epäröidä muutoksen suhteen.

    Äänestä

  • Samatsanat kirjoitti:

    Samat sanat. Pesosen aikana oli toimintaa ja kannanottoja. IPU oli esillä ja tällä palstalla oli vilkasta. Vuosikokouksen henkilövalinnat ovat olleet ainoa puheenaihe tänä vuonna. Trollit jatkavat täällä aikaisempien vuosien tapaan.

    Hyssyttely asioista ja pelkkää ryssähtelyä oli se Pesosenkin ajan toiminta ja kannanotot, pelkkää historian vääristelyä ja punanaapurin koristelua. Pesonenkin majoitti kommarikolonnaa johonkin helekatan sähkölaitokselta ostamiinsa tiloihin vallankumousta rakentelemaan, visiin huume yms järjettömyyksiin ja poliisien hermostumiseen tyrehtyi sitten tämä kolhoosi ja taisipa siinätulla porukalle vilukin, pelkkä tekstan peräkärrykyyti kun ei lämmitä eikä ruoki.
    https://www.youtube.com/watch?v=LFV6LasjQWU
    Kivennapa vai mikä se oli, josta sitten mentiinkin taikkulan kautta Donetskiin. Varsinaista itsenäisyyttä HAH! Itsenäisyysmielisten ja kaiken vastaavan häpäisyä tuokin aika oli.

    Mutta kovasti pidettiin harhaa yllä, että hyvin pyyhkii ja volvot pöristelee..
    https://web.archive.org/web/20150315022033/http://verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=13093

    Aika ei kakkea kultaa!

    Äänestä

Ipun päämäärä on aina ollut ja on edelleen, riistää se pienikin itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus suomen kansalaisilta ja alistaa heidät muutaman IPU:laisen narsistisen ikeen alle ja osaksi Venäjää.

Äänestä
  • IPU+on+aina+vaatinut+100%+itsenäisyyttä+eikä+nykyistä+2%n+itsenäisyyttä.+Suomella+oli+Venäjän+tsaarin+aikanakin+huomattavasti+suurempi+itsenäisyys+kuin+nyt+EUn+alaisuudessa.+Emme+luota+tippaakaan+EUn+jeltsiniin+emmekä+pahvi-sauliin.

    Äänestä

  • todellisuus-hukassa kirjoitti:

    IPU+on+aina+vaatinut+100%+itsenäisyyttä+eikä+nykyistä+2%n+itsenäisyyttä.+Suomella+oli+Venäjän+tsaarin+aikanakin+huomattavasti+suurempi+itsenäisyys+kuin+nyt+EUn+alaisuudessa.+Emme+luota+tippaakaan+EUn+jeltsiniin+emmekä+pahvi-sauliin.

    Joo täähän oli niitä Ilkaa Hakalehdon viljelemiä paskajuttuja kaiken muun vastaavan historiavääristelyn lisäksi. Hänen mukaansahan Suomi oli syyllinen ja aloittaja talvi- ja jatkossodassa jne..

    Tsaarin hyvää aikaa kesti vajaat parikymmentä vuotta eikä sekään tosiaankaan ollut mitään itsenäistä tai hyvää aikaa suomen kansalle, minä sentään kuuntelin aikalaisiakin enkä pelkkää Hakalehto/ Pesonen ryssäylistystä ja oman kansan mustamaalaamista.

    Äänestä

IPU toden totta tarvitsee uuden päämäärän ja se voisi olla vaikkapa nyt hyvin trendikkäässä sateenkaaritoiminnassa, se on nimittäin keino hankkia laajaa kannatusta yli puoluerajojen! Lisäksi voitaisi markkinoida sosialistista EU-projektia ja esiintyä vastavoimana fasismia ihaileville kansallismielisille.

Äänestä

IPU on osoittanut olemattomuudellaan, ettei sitä tarvita. Tosin toivoisin, että muutama pysyy pystyssä siihen asti, kun aletaan antamaan kansalaistuomioita maanopettureille. Silloin ei hyvä IPU:n kieroilijoille laula.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jouluton kirjoitti:

IPU pitää ohjelmoida uudelleen. Vanha malli ei toiminut eikä sen matkiminen auta menestykseen nimeä muuttamalla.Kyseessä on siis puolueen politiikan muutos. Sen pitää puhua markkinademokratian hengessä johon kuuluu yrittämisen mahdollisuus kaikille. Se tarkoittaa sitä että valtion ja kuntien poliitikkojen kainalossa toimiva yrittäjyys katsotaan rikolliseksi toiminnaksi ja siten samalla lopetetaan nykyiset korruptiopuolueet .Tämä merkitsee myös eroa EUsta kuten britit tekivät koska koko korruption sydän on Brysselissä.
Vain ilman korruptiota voi valtio toimia järkevästi koska juuri korruptio on se tuhlaava pesäke jonka takia olemme vuosikaudet menettäneet rahamme ja työmme arvon keinottelijoille jotka ovat rosvonneet kansat tyhjiin ja tehneet biljoonalovet kansantalouteen. Juuri tästä syystä työpaikat vähenevät ,työttömyys lisääntyy jatkuvasti ja valtiot köyhtyvät.
Jos olisi olemassa oikea markkintalous ilman keinottelua ja korruptiota niin kehitys olisi vakaata ilman lieveilmiöitä joihin kuuluu rosvouksen lisäksi ympäristön tuhoaminen siinä määrin että jo ruuastakin on tullut vaarallista ainetta.Tällainen valvonta tuhoaa järjen käytön koska rikastuneet jatkavat ahnehtimistaan piittaamatta muista.Rosvomarkkinat suosivat ahneita joita onn tullut uusia kommunisteja korruption takia. Näin he voivat ahnehtia muilta entistä enemmän puoluesuhteillaan. Raha siirtyy kuin ämpäristä tukiaisina rikollisille ja netti moninkertaistaa mahdollisuudet bittirahalla saalistaa. Mikään nykyisistä puolueista ei edes ajattele asian muuttamista ja se merkitsee entistä huonompaa tulevaisuutta.
Demokratia on nujerrettu tietokoneiden avulla kun on päästetty robotit ja niiden ohjelmoijat valtaan. Asiaa ei paranna niiden verotus vaan niiden verotus jotka saavat henkilökohtaisesti rahat haltuunsa. Raha ei ole muuttunut mutta velkaantuminen on tehty liian helpoksi. Maailmanlaajuinen velkabuumi johtuu käsittämättömän keskuspankkijärjestelmän olemassaolosta. Valtiot elävät inflaation lumoissa eivätkä välitä mitään vakaasta taloudesta koska puolueet ja diktatuurit pelaavat inflaatikoteilla vapaasti. Tämä juuri johtaa siihen että ostovoima on lopussa ja valtiot romahtavat kuin korttitalot. Meno on sama kuin 20-luvulla. Se päättyi lamaan ja sotiin joissa menetettiin kaikki.EUn biljoonaelvytys vastaa nyt Rooseveltin Big Deeliä. Hetkeksi saatiin osalle kansaa toimeentulo mutta suurin osa taas köyhtyi kuten nytkin ympäri maailmaa.Utopian voi helposti luoda kansalle vaikka suurin osa joutuu sen maksajaksi. Joulupukkiin ei kannata uskoa kuin jouluna ja aikuisten pitää tämä käsittää.Sensijaan lapset voivat uskoa pukkiin muutaman vuoden. Siksi ihmetystä herättää EUssa usko biljoonien polttamiseen nuotiossa vuodesta toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu