Mistä johtuu VIHAPUHEEN lisääntyminen Suomessa?

VIHAPUHETTA-pahimmillaan

Mistä johtuu VIHAPUHEEN lisääntyminen Suomessa?


* * *
Minä olen ainoastaan työperäisen maahanmuuton kannattaja,
mutta ikinä en ole natsi, en myöskään ÄÄRI-mikään.

Olen rauhallinen ikänsä työtä maansa ja kansansa hyväksi tehnyt ihminen,
joka en ikinä suostuisi pakotettunakaan tappamaan ihmistä, enkä varsinkaan ihmisiä,
en myöskään koskaan PAKOTETTUNAKAAN en suostuisi silpomaan vauvoja tai lapsia.

Rasistiksi ja natsiksi haukkuminen tai leimaaminen on PAHINTA VIHAPUHETTA.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
* * *
Saksan natsien toiminta rotuoppeineen ja niillä perusteltuinen toimineen 30- ja 40-lukujen alkupuolella ovat erittäin kaukana tämän päivän järkiperäisestä maahantunku kritiikistä.

Elämä on kuin aikanaan kotona Neuvostoliitossa jossa oli hyväksytty vain yksi ainoa järjestelmää koskeva mielipide.

Muutama oikeasti kotoutunut marokkolainen tuttavani pitää meitä aidosti HÖLMÖINÄ.

Minusta rasistiksi ja natsiksi, sen 30-luvun mielessä haukkuminen pitäisi kriminalisoida ja määrittää todistamattomille solvauksille sanktiot. Nyt saa vapaasti herjata miten tahansa eivätkä herjaajat menetä missään tilanteessa mitään. Kantaväestö vain säikkyy ja kovaääinset käyttävät sen hyväkseen.


* * *

9

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hgfdrtyujhnbv

      Yhtenä syynä kenties sellainen,kun viimeaikoina on alkanut löytymään paljon ruumiita ja poliisit vaikenee.Tutkinnallisista syistä vaietaan ja vaikka olisi keklu rinnassa niin poliisit sanoo"ei epäillä rikosta".

    • kaikki.se

      Vihapuhe lisääntyy siksi kun kaikki pienetkin matuvastaiset kommentit leimataan vihapuheeksi, eikä väliä onko sanottu totta vai ei.

      • selittelyalkakoon

        "pienetkin matuvastaiset kommentit leimataan vihapuheeksi"

        99,9 PROSENTTISESTI KOMMENTIT OVAT PELKKÄÄ FAKTAA!!!!!


    • efeffdwdwdwd

      Se on lisääntynyt koko euroopassa ja johtuu siitä kun ihmisten vihasuus on lisääntynyt ja se johtuu monen kohdalla euroopan johtajien päätöksistä toki on paljon muitakin syitä miksi joku on nytten vihasia.

    • järjetöntä

      Joo, on se vaan ihmeellistä. Vihapuheet kielletään rangaistusten uhalla. Kukaan ei saa edes selvittää, miksi ns. vihapuheita harrastetaan. Paineet kansan sisällä kasvavat. Milloin poksahtaa?

      • Ent-siirtomaiden-ihmiset

        tulevat nyt Eurooppaan, mutta siirtomaaisännät eivät enää ole tuntevinaankaan,
        vaikka ovat vuosisatoja riistäneet ja orjuuttaneet heidän isiään ja esivanhempiaan.

        Nyt he vaan kehottavat heitä menemään Suomeen.

        Suomenko pitäisi maksaa siirtomaaisäntien velat heille?


    • jjjkd

      "Vihapuheet" ovat lisääntyneet, koska Suomessa on harjoitettu huonoa maahanmuuttopolitiikkaa.

    • Varsinaista vihapuhetta ei ole olemassakaan, on vain eri ihmisten erilaisia mielipiteitä asioista. Mutta ns.suvaitsevaiset eivät kestä kritiikkiä niin he vääntävät sen vihapuheeksi tai erilaisia mielipiteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      951
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      113
      860
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      289
      839
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      58
      758
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      673
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      579
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      576
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      23
      566
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      554
    Aihe