Äh. Auttakaa vaikeroivaa tilanteessa. Tai kertokaa omia juttujanne ja jutustelkaa aiheesta. Biru kun helpottaa edes kirjoittaa nämä ajatukset..
Vuosi sitten tapasin miehen, liftasin siltä kyydin pohjoiseen. Ja lopulta reissattiin 3 viikkoa putkeen yhdessä. Voi järetön oli upea reissu!! Elämässäni ehdottomasti ykai hienoin vajaa 3 viikkoa.
Sen jälkeen oltiin tämän ukkelin kanssa kun paita ja perse ja lopulta tajusin että olin rakastunut. Tähän mieheen joka ei ollut tyyliäni millään lailla! Vaan täysin vastakohtani.
Hän kuitenkin toi minussa paljon uutta ja kadonnutta esiin ja hänen kanssa oli maailman helpointa olla ja puhella kaikesta.
Pikkuhiljaa homma rupesi rapistumaan käsiin..
Ja kas kummaa, siinä epävarmuuden sodan keskellä iskin silmäni hänen 15 vuoden mittaiseen kaveriinsa.
Mitä enemmän vietin aikaa tämän pitkän, kunnollisen ja komean miekkosen kanssa, sitä enemmän aloin patomaan vihaa siitä miten tämä toinen mies ei minua kohdellut ja päätin viheltää pelin poikki.
No siinä sitten tehtiin muutamia päivä tämän kaverin kanssa muuttoa ja jestas miten nautin aiitä huomiosta, kehuista ja kunnioitukseata joka tästä miehestä kaikui!
Ja sillä hetkellä ajattelin että tämä sen oikean on oltava ja pompattiin pikku salaisuutemme kanssa sänkyyn..
Ja mitäpä mitä, nyt olen vaikeroinut muutaman päivän kamalissa morkkiksissa, koska mielessäni pyörii vain ja ainoastaan tämä toinen ja tiedän nyt että lankesin kaverin käsille vain siksi, että hän osui oikeaan tilanteeseen tekemään oikeita asioita joita rikkinäinen sydämeni tarvitsi.
Ja kyllä olin rikki, tämän ekan kanssa kun prtti ehkäisy muutama kk sitten ja jouduin tekemään maailman kamalimman asian hänen painostuksetaan, ja tähän se kaikki kaatui. Vaikka jatkettiin ja hyväksyttiin se että ei voitu olla juuri nyt perhe, niin homma ei vaan palannut ennalleen.
Kaiken järjen mukaan minun täytyisi nyt unohtaa se epäkunnoittava ukkeli, jonka kanssa vihelsin pelin poikki. Ja antaa mahdollisuus rakastua tähän mieheen missä on kaikki mitä jokainen nainen vaan miehestä haaveilee..
Mutta miksi se tuntuu niin väärältä? Miksi silti haluaisin kävellä sen toisen kanssa läpi harmaan kiven...
Asiaa ei helpottanut hänen toissaöinen lausahdus " volvon vanteet ei sovi Peugeottiin, mutta jos ne vääntää, kääntää ja sovittaa, niin ne voi mennäkkin".
Pitäiskö tässä kuunnella järkeä vai sydäntä..
Vuosi sitten tapasin miehen, liftasin siltä kyydin pohjoiseen. Ja lopulta reissattiin 3 viikkoa putkeen yhdessä. Voi järetön oli upea reissu!! Elämässäni ehdottomasti ykai hienoin vajaa 3 viikkoa.
Sen jälkeen oltiin tämän ukkelin kanssa kun paita ja perse ja lopulta tajusin että olin rakastunut. Tähän mieheen joka ei ollut tyyliäni millään lailla! Vaan täysin vastakohtani.
Hän kuitenkin toi minussa paljon uutta ja kadonnutta esiin ja hänen kanssa oli maailman helpointa olla ja puhella kaikesta.
Pikkuhiljaa homma rupesi rapistumaan käsiin..
Ja kas kummaa, siinä epävarmuuden sodan keskellä iskin silmäni hänen 15 vuoden mittaiseen kaveriinsa.
Mitä enemmän vietin aikaa tämän pitkän, kunnollisen ja komean miekkosen kanssa, sitä enemmän aloin patomaan vihaa siitä miten tämä toinen mies ei minua kohdellut ja päätin viheltää pelin poikki.
No siinä sitten tehtiin muutamia päivä tämän kaverin kanssa muuttoa ja jestas miten nautin aiitä huomiosta, kehuista ja kunnioitukseata joka tästä miehestä kaikui!
Ja sillä hetkellä ajattelin että tämä sen oikean on oltava ja pompattiin pikku salaisuutemme kanssa sänkyyn..
Ja mitäpä mitä, nyt olen vaikeroinut muutaman päivän kamalissa morkkiksissa, koska mielessäni pyörii vain ja ainoastaan tämä toinen ja tiedän nyt että lankesin kaverin käsille vain siksi, että hän osui oikeaan tilanteeseen tekemään oikeita asioita joita rikkinäinen sydämeni tarvitsi.
Ja kyllä olin rikki, tämän ekan kanssa kun prtti ehkäisy muutama kk sitten ja jouduin tekemään maailman kamalimman asian hänen painostuksetaan, ja tähän se kaikki kaatui. Vaikka jatkettiin ja hyväksyttiin se että ei voitu olla juuri nyt perhe, niin homma ei vaan palannut ennalleen.
Kaiken järjen mukaan minun täytyisi nyt unohtaa se epäkunnoittava ukkeli, jonka kanssa vihelsin pelin poikki. Ja antaa mahdollisuus rakastua tähän mieheen missä on kaikki mitä jokainen nainen vaan miehestä haaveilee..
Mutta miksi se tuntuu niin väärältä? Miksi silti haluaisin kävellä sen toisen kanssa läpi harmaan kiven...
Asiaa ei helpottanut hänen toissaöinen lausahdus " volvon vanteet ei sovi Peugeottiin, mutta jos ne vääntää, kääntää ja sovittaa, niin ne voi mennäkkin".
Pitäiskö tässä kuunnella järkeä vai sydäntä..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tervetuloa kerhoon! Oon aivan samassa tilanteessa. Enkä tiedä mitä tekisin. Elämässäni on ihminen, mutta homma ei vaan toimi kuten pitäisi. Kuitenkin ne tunteet siellä muistuttaa, että hän on hyvä ja kiltti. Yritä tässä nyt sitten tehdä oikea päätös.
Anna ajan kulua ja katso mitä tapahtuu. Sinuna jättäisin kummatkin, mutta sun elämä ja sä päätät itse mitä teet. Kuuntele itseäsi, älä vain sydäntäsi tai järkeäsi. Kyllä se oikea polku sieltä lopulta löytyy...
Kavereitten kesken kyl puhutaan asioista yleensä. Eli sunkin säädöt heidän kesken voi olla heillä tiedossa jo? Tämä vain vinkkinä, että voi olla muitakin asioita vaikuttamassa, ei vain sinun päätöksesi siitä miten jatkat eteenpäin? Ulkopuolisena toi ei kuulosta kovin hyvältä jatkoa ajatellen? Voin toki olla väärässäkin? Toivon, että kaikki menee hyvin. Veikkaan samalla, et kunditkin pelaavat sinulla, eivätkä suunnittele omaa tulevaisuutta kovin pitkälle?
Oot jonkun kanssa ja sitten rakastunut tämän kaveriin. Ja ikä oli?
😂😂😂
En mä ole kummankaan kanssa.. Sehän siinä on kun ei vaan millään alettu seurustelemaan. Ja mun mielestä puolen vuoden jälkeen sitä pitäis jo.
Ja lisäksi ennen tätä kaverin tapailua sanoin kyllä että nyt riittää ja ei nähty tai juteltu herra x:n kanssa...
Heitto ku en tiedä. Herra x vie mua tunteella ja kotoisuudellaan mukanaan, mutta ei meillä vaan vois toimia.. Vaikka niin kodilta tuntuukin.
Mutta tämä kaveri joka olisi täydellinen miesehdokas... No ongelma on siinä että se on kaveri enkä halua herra x:ää menettää...
Ja ikää on 25...
Ja siis kundeista vielä sen verran... Ovat kavereita olleet 15 vuoden ajan mutta nyt ollut tovin jo myrskyisää.
Muutenkin aika tarkkoja yksityisyydestään joten eivät pahemmin keskenään juttele... Varsinkaan minusta.
Mutta toki on fiilis että iha kun kilpailisivat minusta... Kun melkein jo tein päätöksen ja lankesin Herran y;n luokse. Herra x yrittikin sitten kaikkensa.
Mutta kivutta tästä ei selvitä. Saakelin huomionkipeä luntukka minä kun en voinut ajatella pidemmälle ja olla yksin...
Onneksi tulee pyhät. Saa hylättyä molemmat hetkeksi edes...
Harmittaa kun herra y voisi olla se johon voisin rakastua. Ja samaan aikaan herra X se koti ja rauhallisuus jonne on aina mukava palata... Vaikka hän on ymmärtäväinen niin jotenkin vaan en usko että meillä toimisi, varsinkaan enää kaiken tämän jälkeen... Kun hän on niin monimutkainen ja erilainen.
Joku syyhän minulla oli sitten valua tämän kaverin käsille. Vaikka lojaali olenkin suhteessa.
Kun rakkaus riittää on tilanne toinen kuten videosta näkyy https://www.youtube.com/watch?v=3bm3zROXVog
Kuullostaa sen verran sotkuiselta tunnemyräkältä, että nyt vaan taukoa molemmista ukoista. Heti kun ilmaantuu tuollaisia tunteita, että tulee kiireen tuntu siitä, että pitäis päättää ja olla "elämänsä miehen" kanssa, niin aikalisä itselle. Jos tässä maailmassa joku tietty on itselle se oikea, ei niissä kohden tarvitse kiirehtiä ja tunnekuohuissa tehdä valintoja ja päätöksiä. Tunteet vievät ja valehtelevat, ja oma näkökyky siellä keskellä pettää.
Otsikon pitäisi tässä viestiketjussa varmaankin olla, että "kun järki jättää". Tiedän tunteen ja tilanteen mitä kuvaat. Kovin epävarmalta ja hätäiseltä kuulostaa tuo sinun tunteiden viemä pohdinta. No ehkä oikeaa tai väärää valintaa ei ole, mutta jos ainoat vaihtoehdot on valita
jompikumpi noista miehistä, niin kuulostais vähän siltä, että metsään menee joka tapauksessa. Ehkä paras vaihtoehto tosiaan olis ottaa aikalisä kuten joku täällä ehdotti.