Sipilän byrokratiatalkoot päässeet vauhtiin

"- Haastoin kaikki puolueet byrokratiatalkoisiin. Keskusta on itse tarttunut toimeen." , kertoo Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Sipilän hallituksen sote-paine kasvaa: Pelkkiin selvityksiin ja byrokratiaan käytetty jo ainakin 38 miljoonaa euroa.
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyön kustannukset alkavat todella kasvaa vuonna 2018.

On palkattu muutosjohtajia, projektipäälliköitä, erityisasiantuntijoita ja viestinnän ammattilaisia. Yksi erikoisimmista titteleistä löytyy Kymenlaaksosta – Sote muutosagentti vastaa soten lasten ja perheiden palveluista.

Soten valmistelu on kuitenkin niin jättimäinen hanke, että maakunnat joutuvat palkkamaan vuoden 2018 alusta vielä satoja uusia työntekijöitä. Esimerkiksi Varsinais-Suomen kuuden henkilön sote-valmistelutyöryhmää aiotaan kasvattaa 40 työntekijään.

Maakuntien työtä ohjaavat neuvottelukunnat, poliittiset ohjausryhmät ja virkamiehet, eli välillesesti uudistustyöhön osallistuvat tuhannet ihmiset.

Paljonko lääkäreiden työaikaa kuuluu sote-valmisteluun?

TODELLISUUDESSA sote- ja maakuntauudistuksen valmistelukulut ovat vasta alkutekijöissään. Yksi suurimmista kustannuksista on soten ICT-hanke, johon kerrottu kuluvan ainakin 130 miljoonaa euroa.
Monella aiemmalla julkisella ICT-hankkeella on ollut ikävä tapa ylittää alkuperäinen budjettinsa moninkertaisesti.

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauden laajentamista kokeillaan pilottihankkeissa, johon kanavoidaan 100 miljoonaa euroa.

ICT-hankkeen lisäksi Sipilän hallitus antaa rahaa maakuntien esivalmisteluun ja väliaikaisille valmisteluelimille ainakin 40 miljoonaa euroa vuonna 2018. -SK

Että sellaista...
1055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja kaikki tuo vain maakuntien hyväksi...

Mikä tätä maata vaivaa kun annetaan vuosikymmenestä toiseen maaseudun edustajien touhuta omiaan?

Äänestä

tyypillistä kepua... mulle, meille, mulle

Äänestä

Missä kepu, siellä tuhlaus.

Soteen tuhlataan rahaa ja tuleva hyöty on... mikä?

Ei mitään uutta kepuhallitusrintamalla, sillä jo Vanhasen hallituksen aikana tuhlattiin omat ja vieraat rahat. Vanhasen hallituksen strategiahanke maksoi yli 2 miljardia, mutta ei tuottanut mitään. Sote näyttäisi olevan "yhtä tuottoisa".

Äänestä

Minä lähde pariksi viikoksi Lappiin ryyppäämään VVO:n rahoilla. Taitaa liiton jäseniä vituttaa?

Äänestä
  • Minä lähden Itavallan alppimajalle , nuorten asuntorahoista varastettuilla rahoilla ryyppäämään, koska me uskovaiset voidan vain siellä ryypätä. Taitaa köyhiä vituttaa?

    Äänestä

ja moni tulee perässä.kyllä keskusta nyt teit virheen.laiva ei käänny hetkessä.yritys on vähä toinen juttu ku valtio.siel on suita ottamassa enempi ku antamassa.nyt jo sossun luukku kolisee lapsiperheillä ja eläkeläisillä.siel on kuulkaa hirveesti itkua.kokematon yritysjohtaja ottaa ruokittavia työmiehesä selkänahasta.OLIN KEPULAINEN

Äänestä

Juha on oikein hyvä kepulainen - osaa levittää julkista rahaa projektiluontoisesti maakuntiin niin ettei kukaan enää pysy kärryillä kokonaiskustannuksista.

Äänestä
  • Julkista rahaa riittää jaettavaksi ulkomaalaisille ja Sipilä jakaakin sitä erittäin mielellään.

    Sipilän hallituksen viimeisin hölmöily: 150 000 euroa Merkelille, naiselle, jonka politikointi on muuttanut Saksan lähes maanpäälliseksi helvetiksi. Suomi seuraa perässä.

    "Suomi on 100-vuotias. Meillä osataan. Paremmin kuin muualla. Varsinkin imagon rakentaminen ja markkinointi – ja varsinkin tänä vuonna. Muiden kannattaisi (tässäkin) ottaa mallia. Ihan varmasti.

    Itsetuntopuhurin on täytynyt olla vähintään tätä luokkaa, kun joku Helsingissä jonain rännän runtelemana päivänä sai päähänsä palkita liittokansleri Angela Merkelin suomalaisella tasa-arvopalkinnolla. Kesken EU-huippukokouksen. Kesken Merkelin pakolaispolitiikan aiheuttaman kitkerän riitelyn."

    Lue linkistä koko artikkeli ja huomaa mihin Suomea heikon hallituksen toimesta ollaan viemässä.

    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kommentti-suomi-roikkuu-sokeasti-perälaudassa-kun-saksa-ohjaa-euroopan-unionia-päin-puuta/ar-BBH0JJw?li=AA520v&ocid=spartandhp

    Äänestä

  • Heikko.hallitus kirjoitti:

    Julkista rahaa riittää jaettavaksi ulkomaalaisille ja Sipilä jakaakin sitä erittäin mielellään.

    Sipilän hallituksen viimeisin hölmöily: 150 000 euroa Merkelille, naiselle, jonka politikointi on muuttanut Saksan lähes maanpäälliseksi helvetiksi. Suomi seuraa perässä.

    "Suomi on 100-vuotias. Meillä osataan. Paremmin kuin muualla. Varsinkin imagon rakentaminen ja markkinointi – ja varsinkin tänä vuonna. Muiden kannattaisi (tässäkin) ottaa mallia. Ihan varmasti.

    Itsetuntopuhurin on täytynyt olla vähintään tätä luokkaa, kun joku Helsingissä jonain rännän runtelemana päivänä sai päähänsä palkita liittokansleri Angela Merkelin suomalaisella tasa-arvopalkinnolla. Kesken EU-huippukokouksen. Kesken Merkelin pakolaispolitiikan aiheuttaman kitkerän riitelyn."

    Lue linkistä koko artikkeli ja huomaa mihin Suomea heikon hallituksen toimesta ollaan viemässä.

    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kommentti-suomi-roikkuu-sokeasti-perälaudassa-kun-saksa-ohjaa-euroopan-unionia-päin-puuta/ar-BBH0JJw?li=AA520v&ocid=spartandhp

    varteenotettava näkökulma tuossa artikkelissa

    Äänestä

byrokratian purkutalkoot kepulaisittain

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeaOsaaja kirjoitti:

"- Haastoin kaikki puolueet byrokratiatalkoisiin. Keskusta on itse tarttunut toimeen." , kertoo Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Sipilän hallituksen sote-paine kasvaa: Pelkkiin selvityksiin ja byrokratiaan käytetty jo ainakin 38 miljoonaa euroa.
Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyön kustannukset alkavat todella kasvaa vuonna 2018.

On palkattu muutosjohtajia, projektipäälliköitä, erityisasiantuntijoita ja viestinnän ammattilaisia. Yksi erikoisimmista titteleistä löytyy Kymenlaaksosta – Sote muutosagentti vastaa soten lasten ja perheiden palveluista.

Soten valmistelu on kuitenkin niin jättimäinen hanke, että maakunnat joutuvat palkkamaan vuoden 2018 alusta vielä satoja uusia työntekijöitä. Esimerkiksi Varsinais-Suomen kuuden henkilön sote-valmistelutyöryhmää aiotaan kasvattaa 40 työntekijään.

Maakuntien työtä ohjaavat neuvottelukunnat, poliittiset ohjausryhmät ja virkamiehet, eli välillesesti uudistustyöhön osallistuvat tuhannet ihmiset.

Paljonko lääkäreiden työaikaa kuuluu sote-valmisteluun?

TODELLISUUDESSA sote- ja maakuntauudistuksen valmistelukulut ovat vasta alkutekijöissään. Yksi suurimmista kustannuksista on soten ICT-hanke, johon kerrottu kuluvan ainakin 130 miljoonaa euroa.
Monella aiemmalla julkisella ICT-hankkeella on ollut ikävä tapa ylittää alkuperäinen budjettinsa moninkertaisesti.

Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauden laajentamista kokeillaan pilottihankkeissa, johon kanavoidaan 100 miljoonaa euroa.

ICT-hankkeen lisäksi Sipilän hallitus antaa rahaa maakuntien esivalmisteluun ja väliaikaisille valmisteluelimille ainakin 40 miljoonaa euroa vuonna 2018. -SK

Että sellaista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu