Narsisti on sisältä tyhjä, Kuinka se oikein näkyy narsistisessa henkilössä. Käyttäytymisessä ja jutuissa sekä asioiden hoitamisessa? Osaako joku kertoa esimerkin? Kopioiko narsisti asiansa toisilta? Matkii?
Narsistin sisäinen tyhjyys
tiedonälkäinen
355166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Turha peiliä on syyttää, jos naama on vino
Olipa napakka kommentti.
Narsistin tunne-elämä on hyvin puutteellinen.
Negatiiviset tunteet ovat kaiken taustalla.
Iloa ei voi tuntea kun empaattisuus puuttuu.
Nauru ja hymy on opittu asia- tähän tilanteeseen
pitää nauraa tai hymyillä.
Kun narsisti hämmentyy uudesta ja odottamattomasta
asiasta hän alkaa hymyilemään vaikka asia ei olisi
mitenkään hymyilyttävä. Hän voi jopa nauraa
vaikka asiassa ei ole mitään naurettavaa.
Toisessa ketjussa käsitellään raivoamista kun
narsisti kohtaa puutteellisen ihmisen.
Saman kyllä voi tehdä tietämätön tai normaali ihminenkin joutuessaan uuden asian eteen. Harva itkemään ryhtyy siinä tilanteessa.
Kun sisäistä elämää ei ole, ihminen keskittyy arvostelemaan ja halveksumaan muita. Tämä tuntuu olevan narsistille antoisinta elämässä. Lisäksi hän tarrautuu suorittamaan tehtäviä, olivatpa ne kuinka yksinkertaisia tahansa. "Sieluton" narsisti täyttää aikansa näillä toiminnoilla. Tyhjän hetken tullessa, hän ahdistuu - ja alkaa haukkua puolisoaan tai soittaa jollekin arvostellakseen tälle jotakuta muuta. Narsistia saattaa olla vaikea pitää poissa työpaikalta vapaa-aikanaankaan. Työ sinänsä voi olla tylsää ja vähäpätöistä, mutta työpaikalta löytyy ihmisiä, joita on ilo manipuloida sekä arvostella ja käskeä. Tätä narsisti nimittää "sosiaalisuudeksi".
Kokenut.
" ihminen keskittyy arvostelemaan ja halveksumaan muita
. Tyhjän hetken tullessa, hän ahdistuu - ja alkaa haukkua puolisoaan tai soittaa jollekin arvostellakseen tälle jotakuta muuta."
Kyllä hyvinkin voi matkia, vaikkapa jotain poliittista johtajaa ja esiintyä dramaattisesti ikään kuin itsellä olisi asian kanssa jotain tekemistä, vaikka kysymyksessä on vain tarkoitus saada omien huomiota ja tulla ihailluksi. Itse asiaa se tosin ei millään tavoin edistä. Pelkkää showta.
Tällä palstalla kommentoivat ovat hyvin narsistista perillä...herää kysymys...ovatko itse narsisteja ja haluavat huomiota...
No en mä ainakaan. Sitä vaan on kehittynyt jonkinlainen tutka. Joskus tuli ihmeteltyä miksi joidenkin ihmisten seurassa on aina jotenkin jännittynyt ja varuillaan, kun ei silloin tiennyt mistä on kysymys. Ei muuten ole mitään kamalampaa näkyä kuin narsistipomon tekohymy.
Pääosan elämästään narsistin kanssa.
Kertyy kokemuksia, jotka ovat yhteneviä
muiden samanlaisten kokemuksista narsismista.
Täällä esiintyy kirjoituksia jotka voi kyllä allekirjoittaa.
Ihminen merkitsee narsistille samaa kuin hyödyke tai vihollinen. Pitäkää loitolla narsisti, niin säilytätte mielenrauhan.
Niin, kaikki asiathan voidaan jakaa hyödyllisiksi tai haitallisiksi tilanteen mukaan. Ymmärrät siis hyvin narsistin ajatustapaa... Mutta miten sitten ei-narsistina määrittelet ne, joita et pidä hyödyllisenä, etkä vihollisena? Keitä he ovat, ja mitä heistä sinulle on, jos ei ole hyötyä eikä haittaa? Eli ei iloa eikä vihaakaan?
Hyödyke tarkoittaa luopumista omista rahoistaan ,tavarasta ,aineellisuudestaan. Vihollinen tarkoittaa olla erimieltä narsistin kanssa . Narsisti on häikäilemätön hyväksi käyttäjä.
Kyllä kopio ja matkii.Kerrakin kun täytti tuntilappuaan matki sen hetkisen työkaverin käsialaa,yleensä oli suttuisia.Oisi myöskin halunnut samanrotuisen koiran .
Voi jopa ottaa koiran vain toista ärsyttääkseen, kun tietää, että toinen inhoaa koiria, koska lapsena koira on purrut reidestä. Nuolettaa myös naamaansa koirallaan tahallaan silloin, kun uhri on paikalla ja yrittää sitten pussata koiran nuolemalla naamalla uhria.
On teillä murheet. Olisiko syytä alkaa elämään oikeata elämää...
Naistenlehdistä voi lukea: "Narsissien tunnistaminen ja tuhoaminen."
Nämä narsistien "uhrit" ovat itse antaneet aiheet "hyväksikäyttöön" ja nyt täällä itkevät kohtaloaan. Toivottomia tapauksia. Joka itseään auttaa, sitä taivaskin auttaa
Tervevaanmenoa ei ole tälläistä perkelettä kuin narsisti tainnu nähäkkään.Ei ehkä kannata tulla tälle palstalle pahoittamaan toisten mieliä.Se mitä me uhrit ollaan jouduttu kokemaan ei missään tapauksessa ole vähäpätönen asia.
Ei voi kukaan auttaa.
Hän ei tiedä olevansa narsisti eikä ole
myöskään tarvetta parantua.
Tyhjiä ovat. Ei mielipiteitä tai periaatteita, jotka on itse muodostanut, uskovat mihintahansa, joka heitä hyödyttää. Tuuliviirejä, jotka ovat samaa mieltä kuin jokin kanalauma tai jätkäporukka. Heikot hakevat sillä hyväksyntää ja eräällä tavalla mielistellen muita sopivasti hyväksikäyttävät toisia. Imarrellaan vaikka toisten kuteita, vaikka siihen ei olisi aihettakaan. Tekoihmisiä tai valeihmisiä, joilta puuttuu sisin kokonaan tai sitten se on lainattu joltakin toiselta hetkeksi käyttöön. Osaavat myös naamioitua, jota juuri siinä kameleonttimaisuudessa tarvitaan.
Tyhjä ihminen ei valheellinen ellei se oo ns tekoihmine.
Tyhjä ihminen ei voi mitään tyhjyydelleen.
Tyhjä, masentunut ihminen on usein poissa työelämän kelkasta.
Viittaatko enemmä semmosiin tyhjiin ihmisiin, jotka ei oikeasti ole tyhjiä vaan tekoihmisiä/valheellisia?
Kyllä tyhjä ihminen voi olla työelämässä. Sääli työkavereita
Tekopirteitä on nykyään ihan pirusti joko portaassa.
Jos sitä omaa sisimpäänsä tutkii niin mitä siellä muistojen, periaatteiden, ajatusten ja tunteiden lisäksi on? Ihmiset on ihan sekaisin näiden määritelmiensä kanssa, pikkusieluisia ja huonoitsetuntoisia. Erityisesti ne jotka jauhavat narsismista. Tämä narsisti touhu on mennyt yli äyräiden mahdottomuuksiin!
No mutta! Jos sinulla on v*ttumainen naapuri työkaveri esimies kaupan kassa niin puristat kättä nyrkkiin taskussa ja vielä minä näytän. Ja kun ei kykene muuhun, niin nilittää täällä narsistista. Ei MINUSSA mitään vikaa ole, se on tuo narsistiperhana. Haloo! Herätkää jo tosiasioihin.
Nykyisin sisäinen tyhjyys on yleistä kun elämän sisältö ja malli ammennetaan somesta tai telkkusarjoista. Ero on siinä että jos omistat jotain sisäistä omasta takaa, se tarkoittaa että joudut myös ajattelemaan asiasi itse. Jos olet tyhjä sinun ei tarvitse itse edes ajatella, teet vain niinkuin informaatiovälineet (some muut) sinulle esimerkillään näyttävät.
Olen itse nähnyt läheltä asiat kuinka narsisti kopioi kaiken omalta siskoltaan, mitä siskonsa elämässä teki, narsisti yritti matkia häntä. Narsisti ei kyennyt ajattelemaan itse, vaan valitsi näennäisesti helpomman tien matkimalla. Ei kuitenkaan oikein onnistunut elämä , se jäi kuin tyngäksi ja hengettömäksi..
Ei narsistin kanssa kannata rakentaa minkäänlaista yhteiselämää. Ei sitä normaali ihminen kestä.
Ja h*lvetti vie! Työkaverini oli narsistin kanssa naimisissa vuosikaudet. Lapsiakin on. Ero tuosta paskasta on rankkaa. Tekee tuo v***upää kaikkensa, ettei toinen jättäisi häntä
Kyllä narsistit ovat yleensä tosi ihania, itsevarmoja ja komeita, jotka todella välittää viimeiseen asti kaikista muista eikä ajattele vain itseään niin kuin tänä päivänä useimmilla on tapana.
Narsistin sisäinen tyhjyys. Narsisti on sisältä tyhjä. Kuinka se oikein näkyy...
Aika monilla narsisteilla on tarve luoda vahva ulkoinen elämä, kun sisäistä ei ole. Saattavat olla jopa koulutetumpia kuin uhrit, kun mikään ei ole haitannu opiskeluun keskittymistä. Ei kestä tyhjiä hetkiä, ettei oma tyhjyys puske esiin ja siksi opiskelee, aina vaan uusia meriittejä, vapaa-ajan harrastuksia, kokoajan jotain ja on siten suorituksineen ylivoimainen.
Ja solvaa laiskaksi tuttua, joka on vaan osannut olla, rauhassa lomaillut läheisten kanssa. Narsisti ei voi sietää mitään todellista hyvyyttä, kun on sisäisesti jäätävän kylmä, pystyynkuollut.
Narsisti saattaa yhtäkkiä selittää sydänvikaisesta kummitytöstä, maailman nyyhkyimmän stoorin, jotta olisi kaikkein empaattisin, vaikka se on juuri se palikka jota mikään koulutus ei anna. Joskus sepittäminen on täysin ilmeistä, silloin ja muutoin epämukavalla hetkellä narsisti esittää kiireistä, kääntää selän, kääntyy poispäin ja takaisin vaihtaa puheenaihetta, täysin syyntakeeton sonnanpuhuja, mutta kun on niin koulutettu, seurataan hierarkiaa ja nokkimisjärjestystä.
Hyvä kun tätä tietoa tulee lisää, opimme keinoja miten ottaa etäisyyttä noihin elukoihin.
Menepä kysymään narsistilta, onko hänen elämänsä tyhjää. Ihmisten k*settaminen, tietojen kalastaminen, juonittelu ja perättömien puheiden huolellinen levittäminen käyvät varmaan työstä etenkin, kun sellaista tekee vuodesta toiseen. Kun valehtelee kaiken aikaa, pitää myös huolehtia, ettei tämä selkene liian monille. Kun noin elää, joutuu koko ajan suojaamaan selustaansa. Kyllä siinä pitää aivot raksuttaa ja olla kieli kerkeänä 24/7.
Tunteellinen latistuminen on monen persoonallisuushäiriön ja mielisairauden yleinen piirre.
Empatian menettäminen tarkoittaa että ihminen elää kuin robotti. Spontaani iloisuus ja hymy
ovat jääneet historiaan ja tilalla on naamio ja teatteri ja voimakas konstonhimo.
Provosoitumiskynnys on olemattoman alhainen, mutta narsisti saa itse energiaa provoilusta.
Itsetunnon sairas kohottaminen tapahtuu muiden ihmisten avulla, omia voimia ei ole.
Jos sisäisesti tyhjä ihminen ei saa kaipaaamaansa vastakaikua, syntyy vihamiehiä.
Psyykkisesti hyvin latautuneet ihmiset tunnistavat narsistin jo kaukaa.
Narsismia tosiaan: Huolestuminen toisen mielenterveydestä, miesystävistä ja lasten hiljaisuudesta. "Voi että jonku pitäis laittaa hoitoon tuo Ritva kun se ei pidä yhtään huolta itsestään ja asuntokin on niin likainen sillä on varmana joku mielenterveysongelma." tai "Mikähän tuota Annan lasta Vilmaa vaivaa kun se on niin hiljainen onkohan sillä joku sairaus, sen pitäis kertoa jos on, ku se auttais päiväkodissakin, ymmärtävät sitten mikä sillä on."
Eräs nainen kummastutti kun hän ihmetteli mikä vika jossain lapsessa on kun ei naura yhtään ja omat lapset hänellä ei koskaan leikkiny??? Millainen lapsi ei leiki??? Minun sukulaiset toisesta puolesta ovat sellaisia että alkoholi-ongelmaa ei ole. Jos lapsessa on jotain vikaa niin syy on lapsessa ja mitä sinulle tapahtuu lapsena on vain ja ainoastaan sinun oma syy.