Aktiivimalli - sairaana saa täydet tuet ?

Kuka osaa selittää, mitä toi aktiivimallin lain loppuosa tarkoittaa?

"Työttömyysetuuteen tehtävä alennus ei vaikuta sairasvakuutuslain mukaiseen etuuden määrään." Kaksi vikaa riviä alla.

Eli saikulla saa rahhaa. :)

Työttömät nyt joukolla sairastamaan!

Aktiivimalli kokonaisuudessaan menee näin:
Työttömyysturvalakia muutettaisiin siten, että työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei ole 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana osoittanut aktiivisuutta olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittavaa työaikaa tai ansainnut yritystoiminnasta vastaavaa tuloa taikka ollut viittä päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana. Lisäksi ehdotetaan, että omavastuuaika lyhennetään seitsemästä päivästä viiteen päivään.
Esityksessä ehdotetaan myös, että työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia ja työttömyyskassalakia muutettaisiin niin, että valtion rahoitusosuus alennettua ansiopäivärahaa maksettaessa vastaisi peruspäivärahan suhteellista osuutta täydestä ansiopäivärahasta. Sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien määrittelyyn ehdotetaan tehtäväksi muutos, jonka perusteella

työttömyysetuuteen tehtävä alentaminen ei vaikuttaisi työttömyysetuutta mahdollisesti seuraavan sairausvakuutuslain mukaisen etuuden määrään.
7360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tällä aktiivimallillahan on huomattava työllistävä vaikutus. Terkkareiden työt lisääntyy.

Äänestä

Aktiivimalli on niin nerokas että se kopioidaan kyllä saikkuunkin, odota vaan - kun oot välissä pari päivää terveenä niin voit jatkaa sairastelua täydellä tuella.

Äänestä

Työttömyysturvan+aktiivimallissa+lapsikorotuksistakin+viedään+4.65%.

Äänestä

Kun tarpeeksi saikuttelee niin alkaa pyörittely työttömän terveystarkastuksien ja muiden terveyspalveluiden pakottamisen kanssa, sekä ensikädessä ohjaus monialaiseen yhteispalveluun, jonne kerran suostuttua ei pääsekkään enää pois tavalliseksi työnhakijaksi ollenkaan.

Tosin taitaa tuo monialainen typ mopa paska tulla koskemaan jokaista anssilta pudonnutta työtöntä maakuntamallin myötä muutenkin...

Äänestä

No eipä työttömällä rahaa ihme tekoihinkaan enää joka tapauksessa ole niin aivan sama. Kumpahan koittavat pistää työttömän pään pyörälle tavalla tai toisella että huono oma tunto alkaisi kolkuttamaan. Itsellähän se on sama mistä ne roposet tulee kun ensin viedään työt ja toimeentulotuella on realisoitava vieläpä kaikki....on se kumma. Samaan aikaan Kela sanelee mihinkä hintaan sinä asut niin se on jotain se. . .ittepä ovat tämmösen tästä tehneet.

Äänestä

Juuri tänään mietin, että mikä on se seuraava tarkkailun kohteeksi otettava ryhmä. Tuskin nämä toimet jäävät vain työttömiin. Ajattelin että jos se on vaikka juurikin sairaslomalaiset.

Aletaan kontrolloida ja syynätä, onko sairas oikeasti sairas, mitä tekee palautuakseen terveeksi, liikuuko liikaa ulkona jne. Vaaditaan todistuksia lääkkeiden syömisestä, ft-käynneistä, lääkärin kirjoittamista merkinnöistä ym. Välillä on sitten pakko mennä kesken sairasloman töihin tai kuntouttavaan työtoimintaan, jotta voidaan todistaa ettei henkilö valehtele.

Jos sitten viranomainen on sitä mieltä ettei mitään oikeaa vaivaa olekaan, vastoin lääkärin kertomuksia, alennetaan tukea tai jopa poistetaan kokonaan.

Pahimmassa tapauksessa henkilöä ei hyväksytä työttömäksi työnhakijaksi, mutta ei tarpeeksi sairaaksikaan. Mikäli henkilön oma kertomus tulkitaan valehteluksi, seuraisi siitä sairaspäiväraha ja työttömyyspäiväraha karenssi. Toimeentulotukea saa sitten, kun asunto on myyty.

Tämä hallitus on silkkaa pahuutta, sydäntä ja sielua heillä ei ole. Tuntuu kuin ihmiset haluttaisiinkin upottaa köyhyyteen ja orjuuteen. Kun sitten ihminen yrittää parantaa asemaansa, heitetään siihenkin kapuloita rattaisiin viranomaisten taholta. Vaikeutetaan opiskelua, asunnon saantia, liikkumista jne.

Äänestä

Kansainvälisten (YK, ILO, OECD, ihmisoikeusjärjestöt jne.) määritelmien mukaan ORJUUS ON:

1. TYÖTÄ, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.
2. TYÖTÄ, JOSTA EI SAA RIITTÄVÄÄ TOIMEENTULOA.
3. TYÖTÄ, JOHON EI VOI VAIKUTTAA.
4. TYÖTÄ, JOTA EI VOI VALITA.
5. TYÖTÄ, JOHON JOUTUU PAKOTETTUNA.
6. TYÖTÄ, JOSTA KIELTÄYTYMISESTÄ SEURAA RANGAISTUS.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Saikulla kirjoitti:

Kuka osaa selittää, mitä toi aktiivimallin lain loppuosa tarkoittaa?

"Työttömyysetuuteen tehtävä alennus ei vaikuta sairasvakuutuslain mukaiseen etuuden määrään." Kaksi vikaa riviä alla.

Eli saikulla saa rahhaa. :)

Työttömät nyt joukolla sairastamaan!

Aktiivimalli kokonaisuudessaan menee näin:
Työttömyysturvalakia muutettaisiin siten, että työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei ole 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana osoittanut aktiivisuutta olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittavaa työaikaa tai ansainnut yritystoiminnasta vastaavaa tuloa taikka ollut viittä päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana. Lisäksi ehdotetaan, että omavastuuaika lyhennetään seitsemästä päivästä viiteen päivään.
Esityksessä ehdotetaan myös, että työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia ja työttömyyskassalakia muutettaisiin niin, että valtion rahoitusosuus alennettua ansiopäivärahaa maksettaessa vastaisi peruspäivärahan suhteellista osuutta täydestä ansiopäivärahasta. Sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien määrittelyyn ehdotetaan tehtäväksi muutos, jonka perusteella

työttömyysetuuteen tehtävä alentaminen ei vaikuttaisi työttömyysetuutta mahdollisesti seuraavan sairausvakuutuslain mukaisen etuuden määrään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu