Yhden äärimmäisen moralisoiva, yhden jankuttavan ja yhden älyttömiä aloituksia tehtailevan fundamentalistin merkitys palstan muille kirjoittajille on mielestäni positiivinen, sopua rakentava.
He ovat vähän kuin nurkkaan häpeämään pistetty tuhmeliini aasinlakki päässään.
Siinä muiden pienemmät keskinäiset erimielisyydet unohtuu, kun nuo palstan pippurit alkaa oman paasauksensa. He muodostavat, itse sitä ymmärtämättä, oman hölmösti käyttäytyvän oppositionsa ja siten tasoittavat muiden välejä.
Vähän kuin Teuvo Hakkarainen vetää eduskunnassa kaiken negatiivisen huomion itseensä, niin muiden pienemmät mokat jää huomiotta.
Kitisevät fundamentalistit yhdistävät palstalaisia
160
903
Vastaukset
Kai se noin on. Vaikka eräänkin heistä tarkoitus on vain häiriköidä keskustelua siksi, ettei hän itse ole kyvykäs tai halukas asialliseen ajatustenvaihtoon, niin on hienoa, että lopputuloksena muut keskenään vähemmän erimieliset voivat huomata pystyvänsä asialliseen keskusteluun.
Tuo eräs tekee todellakin kaikkensa saadakseen huomiota.
Sillä voi olla huomionhakuinen persoonallisuushäiriö.Asiallinen keskustelu on aina mahdollista, vaikka oltaisi kuinka eri mielisiä tahansa. Se asiallisuus kun riippuu ihan keskustelijoista.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Asiallinen keskustelu on aina mahdollista, vaikka oltaisi kuinka eri mielisiä tahansa. Se asiallisuus kun riippuu ihan keskustelijoista.
>> Asiallinen keskustelu on aina mahdollista, vaikka oltaisi kuinka eri mielisiä tahansa. <<
Totta, eri mieltä oleminen ei ole mikään este rakentavallekaan keskustelulle.- fundispuntis
qwertyilija kirjoitti:
>> Asiallinen keskustelu on aina mahdollista, vaikka oltaisi kuinka eri mielisiä tahansa. <<
Totta, eri mieltä oleminen ei ole mikään este rakentavallekaan keskustelulle.Ei ole - ei!
Ongelmaksi vaan muodostuu ateistit ja liberaalit, jotka eivät riittävästi tunne elävää kristinuskoa eivätkä kykene asialliseen keskusteluun, ja täten ovat pakotettuja menemään asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin. fundispuntis kirjoitti:
Ei ole - ei!
Ongelmaksi vaan muodostuu ateistit ja liberaalit, jotka eivät riittävästi tunne elävää kristinuskoa eivätkä kykene asialliseen keskusteluun, ja täten ovat pakotettuja menemään asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin.just....
fundispuntis kirjoitti:
Ei ole - ei!
Ongelmaksi vaan muodostuu ateistit ja liberaalit, jotka eivät riittävästi tunne elävää kristinuskoa eivätkä kykene asialliseen keskusteluun, ja täten ovat pakotettuja menemään asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin.Eipä tuo ateistisuuteni ole estänyt keskustelemasta myös erittäin konservatiivisten ihmisten kanssa ihan rakentavasti.
Kun ei sitä uskoa pidä jokaiseen arkiasiaan sekoittaa, kummankaan osapuolen.- sinäetpärjää
qwertyilija kirjoitti:
Eipä tuo ateistisuuteni ole estänyt keskustelemasta myös erittäin konservatiivisten ihmisten kanssa ihan rakentavasti.
Kun ei sitä uskoa pidä jokaiseen arkiasiaan sekoittaa, kummankaan osapuolen.Keskustelet aina siihen saakka kun tunnet olevasi vahvoilla, mutta he kun paukut suhteessa kristinuskoon loppuu, niin alkaa henkilökohtaisuuksiaan ja asiattomuuksiin meno.
Sinun myös tulee vakavasti tiedostaa, että sinä et pärjää elävään kristinuskoon liittyen keskusteluissa aitojen uskovien kanssa. fundispuntis kirjoitti:
Ei ole - ei!
Ongelmaksi vaan muodostuu ateistit ja liberaalit, jotka eivät riittävästi tunne elävää kristinuskoa eivätkä kykene asialliseen keskusteluun, ja täten ovat pakotettuja menemään asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin.Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, eikä sellaisesta voi juurikaan keskustella. Meitä kiinnostaa vain se mitä ulospäin näkyy, eikä se valitettavasti ole aina kovin kaunista.
Usko nyt Korkkiruuvi hyvällä, että tässä kohtaa se juttu jolla on jotain yleisempää merkitystä on vaikutelma jonka itsestänne annatte tavallisille ihmisille.RepeRuutikallo kirjoitti:
Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, eikä sellaisesta voi juurikaan keskustella. Meitä kiinnostaa vain se mitä ulospäin näkyy, eikä se valitettavasti ole aina kovin kaunista.
Usko nyt Korkkiruuvi hyvällä, että tässä kohtaa se juttu jolla on jotain yleisempää merkitystä on vaikutelma jonka itsestänne annatte tavallisille ihmisille.Tuo on Repeliini vain sinun ja attekavereiitesi mielipide koska te ette ymmärrä yhtään mitään elävästä kristinuskosta 🤗
Pysy vain aiheissa jotka tunnet niin et munaa itseäsi enempää noilla Korkkiruuvi-jankutukisllasi, eiks niin🤗❓- fundispuntis
RepeRuutikallo kirjoitti:
Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, eikä sellaisesta voi juurikaan keskustella. Meitä kiinnostaa vain se mitä ulospäin näkyy, eikä se valitettavasti ole aina kovin kaunista.
Usko nyt Korkkiruuvi hyvällä, että tässä kohtaa se juttu jolla on jotain yleisempää merkitystä on vaikutelma jonka itsestänne annatte tavallisille ihmisille."Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, ..."
Eli et ymmärrä mitään kuten edellä ehdin jo todetakin! Sama tilanne kuin Speden vitsi naisten logiikasta, jossa nainen väitti, että mitä järkeä on tehdä sähkövoimalaitoksia kun sähköä saa töpselistä suoraan :)) fundispuntis kirjoitti:
"Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, ..."
Eli et ymmärrä mitään kuten edellä ehdin jo todetakin! Sama tilanne kuin Speden vitsi naisten logiikasta, jossa nainen väitti, että mitä järkeä on tehdä sähkövoimalaitoksia kun sähköä saa töpselistä suoraan :))On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään. Siksi olisikin parempi keskustella myös luterilaisuudesta tasolla joka on ainakin enimmäkseen kaikkien objektiivisesti havainnoitavissa.
Erityisen hoopoa on laillasi halveerata ihmisiä jotka voivat kommentoida vain sitä mikä teistä ulos näkyy ja kuuluu. Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi.- näin.sen.näen
qwertyilija kirjoitti:
>> Asiallinen keskustelu on aina mahdollista, vaikka oltaisi kuinka eri mielisiä tahansa. <<
Totta, eri mieltä oleminen ei ole mikään este rakentavallekaan keskustelulle."Totta, eri mieltä oleminen ei ole mikään este rakentavallekaan keskustelulle."
-johon et edes aloituksessa pystynyt, etkä keskustelussa sen enenpää.
Outoahan se on, kun se rikka tuntuu löytyvän aina vastapuolesta vs aloituksesi väite.
Liekö kovinkin yleinen piirre aivottomilla ateisteilla ?
Repelle;
"On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään."
Toimii myös toisinpäin, olemattomuuttakaan ette senparemmin pysty kumoamaan.
-toiseen osaan.
Onhan se hoopoa, että sama tunne tulee omasta esiintymisestäsi. RepeRuutikallo kirjoitti:
On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään. Siksi olisikin parempi keskustella myös luterilaisuudesta tasolla joka on ainakin enimmäkseen kaikkien objektiivisesti havainnoitavissa.
Erityisen hoopoa on laillasi halveerata ihmisiä jotka voivat kommentoida vain sitä mikä teistä ulos näkyy ja kuuluu. Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi.>> Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi. <<
Totta ja kun nuo "elävässä uskossa" elävät eivät edes tarkkaan määrittele, että mitä se elävä usko on.- todistustaakka
näin.sen.näen kirjoitti:
"Totta, eri mieltä oleminen ei ole mikään este rakentavallekaan keskustelulle."
-johon et edes aloituksessa pystynyt, etkä keskustelussa sen enenpää.
Outoahan se on, kun se rikka tuntuu löytyvän aina vastapuolesta vs aloituksesi väite.
Liekö kovinkin yleinen piirre aivottomilla ateisteilla ?
Repelle;
"On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään."
Toimii myös toisinpäin, olemattomuuttakaan ette senparemmin pysty kumoamaan.
-toiseen osaan.
Onhan se hoopoa, että sama tunne tulee omasta esiintymisestäsi."Toimii myös toisinpäin, olemattomuuttakaan ette senparemmin pysty kumoamaan."
Ei muuten toimi toisinpäin, sillä todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa hänellä joka väittää jonkun asian olemassaolon. todistustaakka kirjoitti:
"Toimii myös toisinpäin, olemattomuuttakaan ette senparemmin pysty kumoamaan."
Ei muuten toimi toisinpäin, sillä todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa hänellä joka väittää jonkun asian olemassaolon.>> todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä <<
Totta eli jos väittäisin, että Harry Potterin Taikametsä on totta, niin minun pitäisi myös todistaa väittämäni.
Eli Harry Potterin Taikametsä(kin) on tarua, kunnes toisin todistetaan.- ymmärränytedestämä
RepeRuutikallo kirjoitti:
On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään. Siksi olisikin parempi keskustella myös luterilaisuudesta tasolla joka on ainakin enimmäkseen kaikkien objektiivisesti havainnoitavissa.
Erityisen hoopoa on laillasi halveerata ihmisiä jotka voivat kommentoida vain sitä mikä teistä ulos näkyy ja kuuluu. Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi."On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään. "
No tätähän olen tässä nyt todennut, että ateistien on täysin turhaa puhua elävästä kristinuskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, koska te ette tiedä mistä on kysymys.
Siksi väitteenne kääntyy aina henkilökohtaiseksi haukkumiseksia ja sinun kohdalla näsäviisaaksi räkyttämiseksi. - otaselvä.ää
qwertyilija kirjoitti:
>> Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi. <<
Totta ja kun nuo "elävässä uskossa" elävät eivät edes tarkkaan määrittele, että mitä se elävä usko on.">> Muutakaan kun ei ole, jota "elävän uskon" osalta kommentoisi. <<
Totta ja kun nuo "elävässä uskossa" elävät eivät edes tarkkaan määrittele, että mitä se elävä usko on."
Tämä selviää Uudesta testamentista lukemalla, missä uskovaiset ja opetuslapset kertoo asioistaan. Ja toiseksi tämä selviää menemällä hengellisiin kokouksiin ja kuuntelemalla uskovien todistuksia omasta elämästään. RepeRuutikallo kirjoitti:
Voi ystävä hyvä, kun se "elävä kristinusko" ei keskustelun tasolla ole mitään muuta kuin tyhjähkö väite siitä mitä päissänne tapahtuu, eikä sellaisesta voi juurikaan keskustella. Meitä kiinnostaa vain se mitä ulospäin näkyy, eikä se valitettavasti ole aina kovin kaunista.
Usko nyt Korkkiruuvi hyvällä, että tässä kohtaa se juttu jolla on jotain yleisempää merkitystä on vaikutelma jonka itsestänne annatte tavallisille ihmisille.Olinko oikeassa kun arvelin, että tuo "ateistit eivät ymmärrä uskossa olosta" -paasaaja on se niin kutsuttu Korkkiruuvi? Jotain tuttua siinä on ja osaan laskea vihjeitä yhteen. Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi. Kysymysten väistely ja epäoleellisten tai tahallisesti keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen. Lisäksi esiintyy paljon sitä, että "aivan, juuri näin"... vaikka kysymys on vastakkaisesta mielipiteestä.
ymmärränytedestämä kirjoitti:
"On teoreettisestikin mahdotonta ymmärtää täysin subjektiivisia juttuja, joista ette pysty todistamaan yhtään mitään. "
No tätähän olen tässä nyt todennut, että ateistien on täysin turhaa puhua elävästä kristinuskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, koska te ette tiedä mistä on kysymys.
Siksi väitteenne kääntyy aina henkilökohtaiseksi haukkumiseksia ja sinun kohdalla näsäviisaaksi räkyttämiseksi.>No tätähän olen tässä nyt todennut, että ateistien on täysin turhaa puhua elävästä kristinuskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, koska te ette tiedä mistä on kysymys.
Olet tässä nyt siis todennut höpöhöpöä. Tiedämmehän me ei-eläväuskoiset mistä on kysymys, kun näemme oikein hyvin miten kirjoitatte ja käyttäydytte. Hedelmistään puu tunnetaan – tässä tapauksessa tuhansista palstaviesteistänne.Hohhoijaa24 kirjoitti:
Olinko oikeassa kun arvelin, että tuo "ateistit eivät ymmärrä uskossa olosta" -paasaaja on se niin kutsuttu Korkkiruuvi? Jotain tuttua siinä on ja osaan laskea vihjeitä yhteen. Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi. Kysymysten väistely ja epäoleellisten tai tahallisesti keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen. Lisäksi esiintyy paljon sitä, että "aivan, juuri näin"... vaikka kysymys on vastakkaisesta mielipiteestä.
Olit. 😉
- luekunnolla
RepeRuutikallo kirjoitti:
>No tätähän olen tässä nyt todennut, että ateistien on täysin turhaa puhua elävästä kristinuskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, koska te ette tiedä mistä on kysymys.
Olet tässä nyt siis todennut höpöhöpöä. Tiedämmehän me ei-eläväuskoiset mistä on kysymys, kun näemme oikein hyvin miten kirjoitatte ja käyttäydytte. Hedelmistään puu tunnetaan – tässä tapauksessa tuhansista palstaviesteistänne."Tiedämmehän me ei-eläväuskoiset mistä on kysymys, kun näemme oikein hyvin miten kirjoitatte ja käyttäydytte."
Jos tuo pitäisi paikkansa niin olisitte jo aikoja sitten ottaneet opiksi meidän uskovien viestit ettekä enää kuuntelisi omia pahoja ajatuksianne.
"Hedelmistään puu tunnetaan – tässä tapauksessa tuhansista palstaviesteistänne."
Ja Jeesus tuottaa aina hyvää hedelmää ja siksi olisi niin tärkeää, että luette meidän viestimme sellaisina kuin ne on kirjoitettu. Osaamme kyllä kirjoittaa myös kansankielellä koska mehän olemme myös evankelistoja. Hohhoijaa24 kirjoitti:
Olinko oikeassa kun arvelin, että tuo "ateistit eivät ymmärrä uskossa olosta" -paasaaja on se niin kutsuttu Korkkiruuvi? Jotain tuttua siinä on ja osaan laskea vihjeitä yhteen. Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi. Kysymysten väistely ja epäoleellisten tai tahallisesti keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen. Lisäksi esiintyy paljon sitä, että "aivan, juuri näin"... vaikka kysymys on vastakkaisesta mielipiteestä.
>> keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen <<
Tuo on tyypillistä kreationisteille. Jos ne saa jonkun "keskustelemaan" kanssaan, niin ne kaataa hänen niskaansa tuhat kysymystä ilman, että antaisivat edes mahdollisuutta vastata.
Kretutaktiikkaa.- olinsiisoikeassa
Hohhoijaa24 kirjoitti:
Olinko oikeassa kun arvelin, että tuo "ateistit eivät ymmärrä uskossa olosta" -paasaaja on se niin kutsuttu Korkkiruuvi? Jotain tuttua siinä on ja osaan laskea vihjeitä yhteen. Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi. Kysymysten väistely ja epäoleellisten tai tahallisesti keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen. Lisäksi esiintyy paljon sitä, että "aivan, juuri näin"... vaikka kysymys on vastakkaisesta mielipiteestä.
"Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi."
Tämä syytös on seurausta nimenomaan siitä kun viestejämme ei aina ymmärretä, kun ne omat ajatuksen ateistien ja liberaalien sisuksissa huutaa niin kovaa ja paha tahto sitten tekee tehtävänsä. RepeRuutikallo kirjoitti:
>No tätähän olen tässä nyt todennut, että ateistien on täysin turhaa puhua elävästä kristinuskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, koska te ette tiedä mistä on kysymys.
Olet tässä nyt siis todennut höpöhöpöä. Tiedämmehän me ei-eläväuskoiset mistä on kysymys, kun näemme oikein hyvin miten kirjoitatte ja käyttäydytte. Hedelmistään puu tunnetaan – tässä tapauksessa tuhansista palstaviesteistänne.Oletko jo Repeliini tänä vuonna päässyt ennätyksessi 35 000:n viestiin 😳❓
- taidatkosvastata
qwertyilija kirjoitti:
>> keskustelua vääristämään suunnattujen kysymysten tulva on tyypillinen <<
Tuo on tyypillistä kreationisteille. Jos ne saa jonkun "keskustelemaan" kanssaan, niin ne kaataa hänen niskaansa tuhat kysymystä ilman, että antaisivat edes mahdollisuutta vastata.
Kretutaktiikkaa." Jos ne saa jonkun "keskustelemaan" kanssaan, niin ne kaataa hänen niskaansa tuhat kysymystä ilman, että antaisivat edes mahdollisuutta vastata. "
Ja tiedän kyllä kuinka kiusallisia kysymyksiä ne ovat!
Uusin uutinen tänään tieteen piiristä, että elämän synty ei tarvitse happea.
Siispä taas kysyn, että miksi Marssisssa ei ole elämää eikä edes merkkejä elämästä vaikka myös siellä tieteen tämänpäivän saavutuksien perusteella pitäisi nyt sitten olla? luekunnolla kirjoitti:
"Tiedämmehän me ei-eläväuskoiset mistä on kysymys, kun näemme oikein hyvin miten kirjoitatte ja käyttäydytte."
Jos tuo pitäisi paikkansa niin olisitte jo aikoja sitten ottaneet opiksi meidän uskovien viestit ettekä enää kuuntelisi omia pahoja ajatuksianne.
"Hedelmistään puu tunnetaan – tässä tapauksessa tuhansista palstaviesteistänne."
Ja Jeesus tuottaa aina hyvää hedelmää ja siksi olisi niin tärkeää, että luette meidän viestimme sellaisina kuin ne on kirjoitettu. Osaamme kyllä kirjoittaa myös kansankielellä koska mehän olemme myös evankelistoja.En ole vielä nähnyt uskonnollista standup-komiikkaa, mutta sinä olisit varmaan lahjakas sillä alalla. Voi olla että nauroit katketaksesi kun tuon kirjoitit, sillä minä ainakin hihittelin.
taidatkosvastata kirjoitti:
" Jos ne saa jonkun "keskustelemaan" kanssaan, niin ne kaataa hänen niskaansa tuhat kysymystä ilman, että antaisivat edes mahdollisuutta vastata. "
Ja tiedän kyllä kuinka kiusallisia kysymyksiä ne ovat!
Uusin uutinen tänään tieteen piiristä, että elämän synty ei tarvitse happea.
Siispä taas kysyn, että miksi Marssisssa ei ole elämää eikä edes merkkejä elämästä vaikka myös siellä tieteen tämänpäivän saavutuksien perusteella pitäisi nyt sitten olla?>Siispä taas kysyn, että miksi Marssisssa ei ole elämää eikä edes merkkejä elämästä vaikka myös siellä tieteen tämänpäivän saavutuksien perusteella pitäisi nyt sitten olla?
Ei hyvää päivää... 🤣taidatkosvastata kirjoitti:
" Jos ne saa jonkun "keskustelemaan" kanssaan, niin ne kaataa hänen niskaansa tuhat kysymystä ilman, että antaisivat edes mahdollisuutta vastata. "
Ja tiedän kyllä kuinka kiusallisia kysymyksiä ne ovat!
Uusin uutinen tänään tieteen piiristä, että elämän synty ei tarvitse happea.
Siispä taas kysyn, että miksi Marssisssa ei ole elämää eikä edes merkkejä elämästä vaikka myös siellä tieteen tämänpäivän saavutuksien perusteella pitäisi nyt sitten olla?>> Ja tiedän kyllä kuinka kiusallisia kysymyksiä ne ovat! <<
Kiusallisia toki, mutta kenen kannalta?
Pekka Puupää Reinikaisen kannalta vai niiden, jotka pitää Pekan Nooan arkkimatkaa fiktiona?- tonttujenyö
RepeRuutikallo kirjoitti:
En ole vielä nähnyt uskonnollista standup-komiikkaa, mutta sinä olisit varmaan lahjakas sillä alalla. Voi olla että nauroit katketaksesi kun tuon kirjoitit, sillä minä ainakin hihittelin.
Näin se asia taas loppui!
Olenhan koko ajan sanonut, että uskovaisia vastaan ei kannata väitellä, koska ette tunne elävää kristinuskoa! - huuooooh
qwertyilija kirjoitti:
>> Ja tiedän kyllä kuinka kiusallisia kysymyksiä ne ovat! <<
Kiusallisia toki, mutta kenen kannalta?
Pekka Puupää Reinikaisen kannalta vai niiden, jotka pitää Pekan Nooan arkkimatkaa fiktiona?"Kiusallisia toki, mutta kenen kannalta?
Pekka Puupää Reinikaisen kannalta vai niiden, jotka pitää Pekan Nooan arkkimatkaa fiktiona?"
Eli et osannut vastata ja näin se juttu meni taas haukunnan puolelle! huuooooh kirjoitti:
"Kiusallisia toki, mutta kenen kannalta?
Pekka Puupää Reinikaisen kannalta vai niiden, jotka pitää Pekan Nooan arkkimatkaa fiktiona?"
Eli et osannut vastata ja näin se juttu meni taas haukunnan puolelle!Ei teidän kyselyikään jumittuneiden tuhansiin miksi, miksi, miksi, kysymyksiin kukaan täysijärkinen jaksa eikä viitsi vastata.
qwertyilija kirjoitti:
Ei teidän kyselyikään jumittuneiden tuhansiin miksi, miksi, miksi, kysymyksiin kukaan täysijärkinen jaksa eikä viitsi vastata.
Kuka täysjärkinen solvaa ja nimittelee koko ajan toisia 😳❓❓
- ymmärräänkyllä
qwertyilija kirjoitti:
Ei teidän kyselyikään jumittuneiden tuhansiin miksi, miksi, miksi, kysymyksiin kukaan täysijärkinen jaksa eikä viitsi vastata.
Tiedän kyllä että evoluutio sisältää niin paljon aukkoja, että näitä kiusallisia kysymyksiä on niin paljon. Eli haukunta on ainut ratkaisu mihin liberaalien ja ateistien myös tässä kohdin on pakko turvautua.
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Siispä taas kysyn, että miksi Marssisssa ei ole elämää eikä edes merkkejä elämästä vaikka myös siellä tieteen tämänpäivän saavutuksien perusteella pitäisi nyt sitten olla?
Ei hyvää päivää... 🤣Nuo räyhiksen seksuaalissävytteiset kommentit tyyliin Repeliini ovat muuten merkki persoonallisuushäiriöstä. Asia mikä tuskin yllätti sinua.
Tulipahan mieleen, kun törmäsin tuohon juttuun.ymmärräänkyllä kirjoitti:
Tiedän kyllä että evoluutio sisältää niin paljon aukkoja, että näitä kiusallisia kysymyksiä on niin paljon. Eli haukunta on ainut ratkaisu mihin liberaalien ja ateistien myös tässä kohdin on pakko turvautua.
>> Tiedän kyllä että evoluutio sisältää niin paljon aukkoja, että näitä kiusallisia kysymyksiä on niin paljon <<
Kysy asiaa vaikkapa Päivi Räsäseltä. Päivi on fundamentalistinen uskova ja hänen mielestään evoluutio on totta. Kiusallista?tonttujenyö kirjoitti:
Näin se asia taas loppui!
Olenhan koko ajan sanonut, että uskovaisia vastaan ei kannata väitellä, koska ette tunne elävää kristinuskoa!Olet sanonut ja valehdellut kuten tapoihisi kuuluu. Tiedämme sinun ja parin palstakaverisi ansiosta "elävästä kristinuskosta" kaiken mitä siitä ikinä tarvitsee tietää, ja joka päivä materiaalia tulee yhä lisää.
qwertyilija kirjoitti:
Nuo räyhiksen seksuaalissävytteiset kommentit tyyliin Repeliini ovat muuten merkki persoonallisuushäiriöstä. Asia mikä tuskin yllätti sinua.
Tulipahan mieleen, kun törmäsin tuohon juttuun.Onhan noita merkkejä muutenkin enemmän kuin osastolle ottoon tarvittaisiin. 🤡
RepeRuutikallo kirjoitti:
Onhan noita merkkejä muutenkin enemmän kuin osastolle ottoon tarvittaisiin. 🤡
On toki eli ne on vain yksi merkki lisää. Mutta mielenkiintoinen lisä.
olinsiisoikeassa kirjoitti:
"Pääasia siis on, että epämääräinen kieroilu tulee jokaiseen kommenttiin vastaukseksi."
Tämä syytös on seurausta nimenomaan siitä kun viestejämme ei aina ymmärretä, kun ne omat ajatuksen ateistien ja liberaalien sisuksissa huutaa niin kovaa ja paha tahto sitten tekee tehtävänsä.Ei mene läpi! Ei tuollaista ilmeisen tahallista kieroilua voi tuolla tavalla kuitata, että "johtuu siitä kun viestejämme ei ymmärretä". Jos minä kysyn sinulta aivan suorasti selvän kysymyksen, niin normaalisti sinä vastaisit siihen.
Koska olet kiero, niin tarjoat vastaamisen sijaan vain johdattelevaa vastakysymystä, millä yrität vierittää asiaa sivupoluille. Näin teet siksi, koska sinulla ei ole sisua vastata rehellisesti kysymykseeni, koska olisit joutunut siinä julkisesti havahtumaan siihen, että olit väärässä asiassa, mistä paasasit. Näin se menee.
- yksiuskova
Maailma puhuu maailman tavalla. Jumalan Sana on ja pysyy.
Eivätkö kaikki synnit ole Jeesuksen syy?
- Trumpjee
Mitä vikaa on kristillisessä fundamentalismissa? Se on totuus jota kaikkien tulisi noudattaa.
Fundamentalistisessa yhteiskunnassa ihmiset pakotetaan lain voimalla leikkimään tuota samaa fundamentalistista uskovaa ja kaksinaismoralismi rehottaa.
Demokratia ei myöskään ole fundamentalistisuudessa mahdollista, vaan vallankäyttö on pienen piirin päähänpistojen varassa.qwertyilija kirjoitti:
Fundamentalistisessa yhteiskunnassa ihmiset pakotetaan lain voimalla leikkimään tuota samaa fundamentalistista uskovaa ja kaksinaismoralismi rehottaa.
Demokratia ei myöskään ole fundamentalistisuudessa mahdollista, vaan vallankäyttö on pienen piirin päähänpistojen varassa.Hyvin kuvaat islamilaista maailmaa ja islamilaisia valtioita :D
- näinonn
usko.vainen kirjoitti:
Hyvin kuvaat islamilaista maailmaa ja islamilaisia valtioita :D
Kristinuskoon liittyen fundamentalitista yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Aina olemme olleet vainottu vähemmistö, joka ei kylläkään vähemmistösuoja koske!
näinonn kirjoitti:
Kristinuskoon liittyen fundamentalitista yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Aina olemme olleet vainottu vähemmistö, joka ei kylläkään vähemmistösuoja koske!
>> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ovat olleet vääränlaisia fundamentalisteja, mutta ainakin Suomessa kaiken sortin fundamentalistit saa olla rauhassa. Kuten muutkin.näinonn kirjoitti:
Kristinuskoon liittyen fundamentalitista yhteiskuntaa ei ole olemassakaan. Aina olemme olleet vainottu vähemmistö, joka ei kylläkään vähemmistösuoja koske!
Niinpä, mutta kovasti nuo atet niin luulevat :(
qwertyilija kirjoitti:
>> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ovat olleet vääränlaisia fundamentalisteja, mutta ainakin Suomessa kaiken sortin fundamentalistit saa olla rauhassa. Kuten muutkin.Maailmassa on useita fundamentalitisia muslimimaita. Mitä mieltä olet niistä ?:O
- miksivainoa
qwertyilija kirjoitti:
>> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ovat olleet vääränlaisia fundamentalisteja, mutta ainakin Suomessa kaiken sortin fundamentalistit saa olla rauhassa. Kuten muutkin.">> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ..."
Itseasiassa tälläkin foorumilla vainotaan uskovia fundamentalisteja joka päivä. Sinä osallistut siihen lähes jokaisessa viestissäsi. - jotain.rotia
miksivainoa kirjoitti:
">> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ..."
Itseasiassa tälläkin foorumilla vainotaan uskovia fundamentalisteja joka päivä. Sinä osallistut siihen lähes jokaisessa viestissäsi.Ei tällä palstalla ketään vainota.
- SamaaMieltä_
miksivainoa kirjoitti:
">> Aina olemme olleet vainottu vähemmistö <<
Toki fundamentalistejakin on vainottu, kun ..."
Itseasiassa tälläkin foorumilla vainotaan uskovia fundamentalisteja joka päivä. Sinä osallistut siihen lähes jokaisessa viestissäsi.Joo, aloittaja on yksi sairas uskovien vainoaja.
- muistaakseni_
SamaaMieltä_ kirjoitti:
Joo, aloittaja on yksi sairas uskovien vainoaja.
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
muistaakseni_ kirjoitti:
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
Totta, rakas vaimoni on YEC-uskova.
ps enää pari päivää ja lähdetään Lanzarotelle viikoksi, minä, vaimoni ja lapset puolisoineenmuistaakseni_ kirjoitti:
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
Mitä sitten? Te puskanikit olette muka uskovaisia mutta niin vihan, valheen ja kierouden täyttämiä että tuo uskovaisuus on pelkkää "uskovaisuutta."
sage8 kirjoitti:
Mitä sitten? Te puskanikit olette muka uskovaisia mutta niin vihan, valheen ja kierouden täyttämiä että tuo uskovaisuus on pelkkää "uskovaisuutta."
Pieni fundamentalistinen porukka vaikuttaa jumaluskolla mitaten lähes ateisteilta, kun ei niitä kiinnosta tuonpuoleinen vähääkään. Vain tämä maanpäällinen valta.
Viha, valhe ja kierous on todellakin se, mikä heistä tulee ensimmäisenä mieleen. Jotenkin katkeria ja kostonhaluisia tuntuvat olevan.- Mslsmsl
muistaakseni_ kirjoitti:
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde.
sage8 kirjoitti:
Mitä sitten? Te puskanikit olette muka uskovaisia mutta niin vihan, valheen ja kierouden täyttämiä että tuo uskovaisuus on pelkkää "uskovaisuutta."
Eiks oo jännää, me uskovaiset pidämme s i n u a juuri tuollaisena 🤗‼️
qwertyilija kirjoitti:
Pieni fundamentalistinen porukka vaikuttaa jumaluskolla mitaten lähes ateisteilta, kun ei niitä kiinnosta tuonpuoleinen vähääkään. Vain tämä maanpäällinen valta.
Viha, valhe ja kierous on todellakin se, mikä heistä tulee ensimmäisenä mieleen. Jotenkin katkeria ja kostonhaluisia tuntuvat olevan.Minusta jokainen ateisti täyttää ainakin J.Nasaretilaisen eettiset opetukset vähintään satakertaisesti paremmin kuin parhainkaan näistä ns. uskovista.
- usko.vaiselle_
Mslsmsl kirjoitti:
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde.
Se on jännää miten sulla on eläimiin sekaantuminen aina mielessä.
sage8 kirjoitti:
Minusta jokainen ateisti täyttää ainakin J.Nasaretilaisen eettiset opetukset vähintään satakertaisesti paremmin kuin parhainkaan näistä ns. uskovista.
Ihan sattumlastako vai seuraavatko ateistit J.Naserelilaista 😳❓
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Se on jännää miten sulla on eläimiin sekaantuminen aina mielessä.
Kuka puhui eläimiin sekaantumisesta 😳❓
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Kuka puhui eläimiin sekaantumisesta 😳❓
Sinä puhuit rekkaamattomalla Mslsmsl-nikilläsi.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Sinä puhuit rekkaamattomalla Mslsmsl-nikilläsi.
Höpöhöpö, k u k a a n muu kuin s i n ä ei ole puhunut eläimiin sekaantumisesta 🤗‼️
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Höpöhöpö, k u k a a n muu kuin s i n ä ei ole puhunut eläimiin sekaantumisesta 🤗‼️
En minä kirjoittanut "pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde." vaan sinä Mslsmsl-nikilläsi.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
En minä kirjoittanut "pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde." vaan sinä Mslsmsl-nikilläsi.
Missä tuossa puhutaan eläimiin sekaantumisesta😳❓❓
- näin.sen.näen
sage8 kirjoitti:
Mitä sitten? Te puskanikit olette muka uskovaisia mutta niin vihan, valheen ja kierouden täyttämiä että tuo uskovaisuus on pelkkää "uskovaisuutta."
Sä oot ihan samanlainen "puskanikki", vai väitätkö sage8 omaksi nimeksesi/ identiteetiksi ?
Ei varmaan kukaan usko tuota vielä ne kaikki muut puolirekattua nimimerkkisi lisäksi. - usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Missä tuossa puhutaan eläimiin sekaantumisesta😳❓❓
Intiimi suhde. Oletko oikeasti noin tyhmä, että sinulle pitää kaikki tarjoilla valmiiksi kirjoitettuna vai teeskenteletkö vain?
- näin.sen.näen
näin.sen.näen kirjoitti:
Sä oot ihan samanlainen "puskanikki", vai väitätkö sage8 omaksi nimeksesi/ identiteetiksi ?
Ei varmaan kukaan usko tuota vielä ne kaikki muut puolirekattua nimimerkkisi lisäksi.Piti olla; puolirekatun nimimerkkisi lisäksi.
Mslsmsl kirjoitti:
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde.
Tuo pieni piski eli Nipsu (11v) joutuu tai pääsee kohta viikoksi koirahotelliin.
Sitä kun emme voi ottaa mukaan sinne Lanzarotelle.
Ja ihan naimisissa olen ja Vaimoni on kovasti uskovainen. Pikkuisen poikkeuksellinen on toki liittomme, mutta ehdottomasti kunnioitan Vaimoni uskonnollista vakaumusta.
Molemmat lapseni ovat uskonnottomia, puolisoistaan en varmaksi osaa sanoa. Mutta hyvin meillä kuudella on aina lomat sujuneet. Eli eiköhän se suju tuo kohta alkava viikkokin.usko.vainen kirjoitti:
Ihan sattumlastako vai seuraavatko ateistit J.Naserelilaista 😳❓
Palstan ateisteilla tuntuu olevan luontainen kyky pyrkiä rehellisyyteen, suorasukaisuuteen ja ainakin sorrettujen lähimmäisten rakkauteen. Fundiksilla en ole noita ominaisuuksia havainnut.
- voi.olla
Mslsmsl kirjoitti:
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde.
Näinkin voi tietysti olla, mutta tuontapaiset* "piskit" on hinureitten suosiossa.
*avattaressa. sage8 kirjoitti:
Minusta jokainen ateisti täyttää ainakin J.Nasaretilaisen eettiset opetukset vähintään satakertaisesti paremmin kuin parhainkaan näistä ns. uskovista.
Ehkä ei ihan kaikki, mutta toivoakseni mahdollisimman moni.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Intiimi suhde. Oletko oikeasti noin tyhmä, että sinulle pitää kaikki tarjoilla valmiiksi kirjoitettuna vai teeskenteletkö vain?
En mnä näe muiden kuin sinun kirjoittaneen eläimiin sekaantumisesta 😳‼️
Onko se lempiaiheesi kun näet sitä sielläkin missä sitä ei ole 😳❓sage8 kirjoitti:
Palstan ateisteilla tuntuu olevan luontainen kyky pyrkiä rehellisyyteen, suorasukaisuuteen ja ainakin sorrettujen lähimmäisten rakkauteen. Fundiksilla en ole noita ominaisuuksia havainnut.
Minä en ole havainnut sinussa pienintäkän pyrkimystä tehellisyyteen 😳‼️
qwertyilija kirjoitti:
Ehkä ei ihan kaikki, mutta toivoakseni mahdollisimman moni.
Yhdeksänkymmen prosenttisesti ainakin.
- vihaatko.koiria
voi.olla kirjoitti:
Näinkin voi tietysti olla, mutta tuontapaiset* "piskit" on hinureitten suosiossa.
*avattaressa.Miksi suhtaudut koiriin niin vihamielisen ala-arvoisesti, että kutsut niitä piskeiksi? Vihaatko koiria?
sage8 kirjoitti:
Palstan ateisteilla tuntuu olevan luontainen kyky pyrkiä rehellisyyteen, suorasukaisuuteen ja ainakin sorrettujen lähimmäisten rakkauteen. Fundiksilla en ole noita ominaisuuksia havainnut.
Minä en ole havainnut sinussa pienintäkän pyrkimystä rehellisyyteen 😳‼️
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
En mnä näe muiden kuin sinun kirjoittaneen eläimiin sekaantumisesta 😳‼️
Onko se lempiaiheesi kun näet sitä sielläkin missä sitä ei ole 😳❓Etkö osaa lukea? Mslsmsl kirjoitti tämän "pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde." enkä minä.
Laitetaan se vielä tähän kokonaisuudessa, kun olet niin avuton.
Mslsmsl
20.12.2017 18:48
muistaakseni_ kirjoitti:
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
Näytä lisää
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde. usko.vaiselle_ kirjoitti:
Etkö osaa lukea? Mslsmsl kirjoitti tämän "pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde." enkä minä.
Laitetaan se vielä tähän kokonaisuudessa, kun olet niin avuton.
Mslsmsl
20.12.2017 18:48
muistaakseni_ kirjoitti:
Aloittaja ole naimisissa uskovan kanssa.
Näytä lisää
Aloittaja ei ole naimisissa kenenkään kanssa mutta pieneen piskiinsä ilmeisesti hänellä on intiimi suhde.Hei, lopeta jankutuksesi ‼️ Vain SINÄ olet puhunut eläimiin sekaantumksesta😳‼️
sage8 kirjoitti:
Yhdeksänkymmen prosenttisesti ainakin.
Toivotaan niin.
Mutta erotuksena palstan muutamaan fuduun verrattuna, todellakin.- pitäisikö
qwertyilija kirjoitti:
Tuo pieni piski eli Nipsu (11v) joutuu tai pääsee kohta viikoksi koirahotelliin.
Sitä kun emme voi ottaa mukaan sinne Lanzarotelle.
Ja ihan naimisissa olen ja Vaimoni on kovasti uskovainen. Pikkuisen poikkeuksellinen on toki liittomme, mutta ehdottomasti kunnioitan Vaimoni uskonnollista vakaumusta.
Molemmat lapseni ovat uskonnottomia, puolisoistaan en varmaksi osaa sanoa. Mutta hyvin meillä kuudella on aina lomat sujuneet. Eli eiköhän se suju tuo kohta alkava viikkokin.Pitäisköhän lähteä äkkilähdöllä Lanzarotelle, näkisi oikeasti surkastuneen olemuksesi ?
pitäisikö kirjoitti:
Pitäisköhän lähteä äkkilähdöllä Lanzarotelle, näkisi oikeasti surkastuneen olemuksesi ?
Kiva, että qwertyn lapset vievät vähän tuuettumaan vai eivätkö uskalla jättää yksin kotiin 😳❓
- ei.voi.olla
vihaatko.koiria kirjoitti:
Miksi suhtaudut koiriin niin vihamielisen ala-arvoisesti, että kutsut niitä piskeiksi? Vihaatko koiria?
Päinvastoin, mulla on sakemanni (viides).
Tossa piti olla puudeli, I am sorry. - usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Hei, lopeta jankutuksesi ‼️ Vain SINÄ olet puhunut eläimiin sekaantumksesta😳‼️
Oletko lukutaidoton? En minä ole mistään piskiin kohdistuvasta intiimi suhteesta aloittanut puhumista vaan sinun Mslsmsl-nikkisi.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Oletko lukutaidoton? En minä ole mistään piskiin kohdistuvasta intiimi suhteesta aloittanut puhumista vaan sinun Mslsmsl-nikkisi.
Aha, nytkö et enää puhukaan eläimiin sekaantumisesta 😳❓❓
voi.olla kirjoitti:
Näinkin voi tietysti olla, mutta tuontapaiset* "piskit" on hinureitten suosiossa.
*avattaressa.Vaimoni ja minun "piski" eli poikakoira Nipsu painaa 4,7 kg ja on jo 11 vuotta vanha.
Se viettää puolet ajastaan minun ja loput vaimoni kainalossa. Eli se on ihan täysivaltainen perheenjäsen. Se on lisäksi sekarotuinen eli puoleksi chihuahua ja puoleksi perhoskoira.
ps kun veimme sen viimeksi hammaslääkäriin (eläinlääkärille), niin Nipsun hammashoito maksoi melkein tonnin. Mutta mitäpä sitä ei perheenjäsenen eteen tekisi.pitäisikö kirjoitti:
Pitäisköhän lähteä äkkilähdöllä Lanzarotelle, näkisi oikeasti surkastuneen olemuksesi ?
Tule pois.
- sossuko.maksoi
qwertyilija kirjoitti:
Vaimoni ja minun "piski" eli poikakoira Nipsu painaa 4,7 kg ja on jo 11 vuotta vanha.
Se viettää puolet ajastaan minun ja loput vaimoni kainalossa. Eli se on ihan täysivaltainen perheenjäsen. Se on lisäksi sekarotuinen eli puoleksi chihuahua ja puoleksi perhoskoira.
ps kun veimme sen viimeksi hammaslääkäriin (eläinlääkärille), niin Nipsun hammashoito maksoi melkein tonnin. Mutta mitäpä sitä ei perheenjäsenen eteen tekisi.Maksoiko sossu?
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Aha, nytkö et enää puhukaan eläimiin sekaantumisesta 😳❓❓
Sinähän sen aloitit, vihjailemalla että qwertyilijalla olisi intiimi suhde koiraansa.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Sinähän sen aloitit, vihjailemalla että qwertyilijalla olisi intiimi suhde koiraansa.
Jaa, missä niin tein 😳❓
sossuko.maksoi kirjoitti:
Maksoiko sossu?
Ei maksa sossu koirien hammashuoltoa, eikä viikon etelänmatkaa kuudelle aikuiselle.
Poikani olisi toki voinut maksaakin, mutta tällä kertaa pappa betalar, molemmat lystit.- lopetastuo
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Sinähän sen aloitit, vihjailemalla että qwertyilijalla olisi intiimi suhde koiraansa.
Nuo syytöksen ja vainot uskoviin päin menee täällä yhä sairaammiksi!
Kuvastaa kuinka valtava vihalataus on taustalla! - rauhoitu
qwertyilija kirjoitti:
Pieni fundamentalistinen porukka vaikuttaa jumaluskolla mitaten lähes ateisteilta, kun ei niitä kiinnosta tuonpuoleinen vähääkään. Vain tämä maanpäällinen valta.
Viha, valhe ja kierous on todellakin se, mikä heistä tulee ensimmäisenä mieleen. Jotenkin katkeria ja kostonhaluisia tuntuvat olevan."Viha, valhe ja kierous on todellakin se, mikä heistä tulee ensimmäisenä mieleen. Jotenkin katkeria ja kostonhaluisia tuntuvat olevan."
Voi sinua!
Kyllä sinun tulisi nyt jotain tehdä tuolle kummalliselle vihallesi. Tällainen on tuhoamassa sinut. rauhoitu kirjoitti:
"Viha, valhe ja kierous on todellakin se, mikä heistä tulee ensimmäisenä mieleen. Jotenkin katkeria ja kostonhaluisia tuntuvat olevan."
Voi sinua!
Kyllä sinun tulisi nyt jotain tehdä tuolle kummalliselle vihallesi. Tällainen on tuhoamassa sinut.Sinuthan tuo taitaa olla jo tuhonnut. Onko aivosi betonoitu fundamentalistiseen uskoosi. Toivottavasti ei ole.
Lopeta siis tuo ihmisvihasi ja yritä ajatella ihan itse, ei se vaikeaa ole.- rauhoituu
qwertyilija kirjoitti:
Sinuthan tuo taitaa olla jo tuhonnut. Onko aivosi betonoitu fundamentalistiseen uskoosi. Toivottavasti ei ole.
Lopeta siis tuo ihmisvihasi ja yritä ajatella ihan itse, ei se vaikeaa ole."Sinuthan tuo taitaa olla jo tuhonnut. Onko aivosi betonoitu fundamentalistiseen uskoosi. "
Suosittelen lämpimästi nyt että teet jotain positiivista ettei sinun aina tarvi noin kauhealla tavalla täällä vihata uskovaisia ihmisiä. Kaikki viestisi sisältää jotain aivan kummallista enkä halua enää edes sanoa mitä se on. - usko.vaiselle_
lopetastuo kirjoitti:
Nuo syytöksen ja vainot uskoviin päin menee täällä yhä sairaammiksi!
Kuvastaa kuinka valtava vihalataus on taustalla!Ja tein fundisuskisten luetun ymmärtämisen ongelmat yhä vain pahenevat.
- usko.vaiselle_
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Ja tein fundisuskisten luetun ymmärtämisen ongelmat yhä vain pahenevat.
tein p o teidän
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Ja sama suomeksi, kiitos‼️😳
"tein" piti olla "teidän".
usko.vaiselle_ kirjoitti:
"tein" piti olla "teidän".
Jaahas, ja mitä sitten tarkoittaa "teidän po teidän"😳❓
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Jaahas, ja mitä sitten tarkoittaa "teidän po teidän"😳❓
Lue ketjua muutama viesti ylöspäin, jos kykenet.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
Lue ketjua muutama viesti ylöspäin, jos kykenet.
Jos et pysty vastaamaan edes tuohon niin enpä kykene minäkään allottamaan alusta 🤗‼️
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Jos et pysty vastaamaan edes tuohon niin enpä kykene minäkään allottamaan alusta 🤗‼️
"allottele" ihan yksiksesi vaan.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
"allottele" ihan yksiksesi vaan.
Joo, samoin sinä, mutta rekatulla nikilläsi 😂‼️
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Joo, samoin sinä, mutta rekatulla nikilläsi 😂‼️
Millä rekatulla nikillä?
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Sen voit ihan vapaasti valita itse 😂‼️
En halua rekata nikkiä, koska näin on kivempaa.
usko.vaiselle_ kirjoitti:
En halua rekata nikkiä, koska näin on kivempaa.
sage8 paheksuu teitä puskanikkejä epärehellisiksi ja negatiivisiksi valehteljoiksi 😳
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
sage8 paheksuu teitä puskanikkejä epärehellisiksi ja negatiivisiksi valehteljoiksi 😳
En välitä, vaikka sage8 paheksuu meitä.
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Et varmaan 😂
Et sinäkään.
- satunnainen.nimimerkki
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä minä sinua symppaan 🤗
Mutta rakastatko häntä, olettaen, ettet itse ole nimimerkki usko.vaiselle_?
satunnainen.nimimerkki kirjoitti:
Mutta rakastatko häntä, olettaen, ettet itse ole nimimerkki usko.vaiselle_?
Jaahas, vai olen minä jo hänkin 😂😂😂
- usko.vaiselle_
satunnainen.nimimerkki kirjoitti:
Mutta rakastatko häntä, olettaen, ettet itse ole nimimerkki usko.vaiselle_?
En ole usko.vainen. Onneksi.
- usko.vaiselle_
usko.vainen kirjoitti:
Ilo on molemmin puolinen 😂‼️
Ehdottomasti on.
- no.voi.ei
qwertyilija kirjoitti:
Tuo pieni piski eli Nipsu (11v) joutuu tai pääsee kohta viikoksi koirahotelliin.
Sitä kun emme voi ottaa mukaan sinne Lanzarotelle.
Ja ihan naimisissa olen ja Vaimoni on kovasti uskovainen. Pikkuisen poikkeuksellinen on toki liittomme, mutta ehdottomasti kunnioitan Vaimoni uskonnollista vakaumusta.
Molemmat lapseni ovat uskonnottomia, puolisoistaan en varmaksi osaa sanoa. Mutta hyvin meillä kuudella on aina lomat sujuneet. Eli eiköhän se suju tuo kohta alkava viikkokin.Ei heti uskoisi, että olet 60v (juttujesi perusteella räkänokka), mutta johan pääsit eläkkeelle 57v pääsi takia, niin siinä mielessä kyllä ymmärrän, parhaani mukaan.
"Ja ihan naimisissa olen ja Vaimoni on kovasti uskovainen. Pikkuisen poikkeuksellinen on toki liittomme, "
Ei sun olisi tarvinnut avautua kulissiliitostasi, sehän on kuitenkin oma asiasi, mutta tavallistahan se hinteille on, että eletään kulissiliitossa, kun se hinttailu nyt vaan ei ole normaalia.
Kova poika olet pullistelemaan, epäilisin, olemattomilla rahoillasi. - huomion.tein
no.voi.ei kirjoitti:
Ei heti uskoisi, että olet 60v (juttujesi perusteella räkänokka), mutta johan pääsit eläkkeelle 57v pääsi takia, niin siinä mielessä kyllä ymmärrän, parhaani mukaan.
"Ja ihan naimisissa olen ja Vaimoni on kovasti uskovainen. Pikkuisen poikkeuksellinen on toki liittomme, "
Ei sun olisi tarvinnut avautua kulissiliitostasi, sehän on kuitenkin oma asiasi, mutta tavallistahan se hinteille on, että eletään kulissiliitossa, kun se hinttailu nyt vaan ei ole normaalia.
Kova poika olet pullistelemaan, epäilisin, olemattomilla rahoillasi.Tämän postauksesi perusteella, ei sinullakaan taida olla kovin paljon ikää kertynyt.
- Jeesuksen.seuraaja
Haukkumalla uskovia fundamentalisteiksi, ihmiset haluavat eksyttää toisia pois Jeesuksesta ja Hänen Sanastaan niin että ihmiset keskittyisivät ajattelemaan että jollain jota kutsutaan fundamentalistiksi on jotain vikaa päässään. Itse olen Jeesuksen seuraaja, en fundamentalisti, vaikka minua on monta kertaa kutsuttu fundamentalistiksi koska tuon ilmi Jumalan Sanaa. Nämä eksyttäjät siis yrittävät sanoa toisille: "Katso, tuossa on fundamentalisti. Fundamentalismi on pahasta, ei kannata kuunnella.", näin eksyttäen ihmisiä pois siitä mitä Jeesuksen seuraaja haluaa tuoda esiin: JUMALAN SANAA. En ole fundamentalisti vaikka näin väitetään. Raamatusta ei löydy sanaa fundamentalisti Jeesuksen seuraajille. Siksipä nämä fundamentalisteiksi haukkuvat puhuvat valhetta valheen perään, eksyttäen ja itse eksyen. Jeesuksen seuraaja puhuu Jumalan Sanaa totuudessa. Kyse ei ole tällöin hänestä joka Jumalan Sanaa tuo ilmi vaan Hänestä, joka sen on antanut eli Jeesuksesta ja Hänen Sanastaan. Jeesusta vastaan ei voi taistella. Hänen Sanansa pysyy, halusitte tai ette.
>> Haukkumalla uskovia fundamentalisteiksi <<
Tsekkaa tuosta, oletko fundamentalisti vai et.
"Viisi fundamentalismille tunnusomaista ideologista piirrettä ovat:
1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen
2) Selektiivisyys
3) Moraalinen dualismi
4) Absolutismi ja erehtymättömyys
5) Millennialismi ja messianismi"
Ja tarkemmin linkistä:
http://www.ekumenia.fi/etiikka_ja_ekumenia/yhteinen_fundamentalismi/seminaarin_esitelmat/kimmo_ketola_mita_on_fundamentalismi/- no.voi.ei
Sinuun näyttää vaikuttavan suuresti psy. termit, kuten dualismi, reaktiivisuus, milleniassmi, j n e.
Kuitenkaan ymmärtämättä näiden käsitteiden merkistystä/ käyttötarkoitusta.
Heittelet edelleen Ketolan väitteitä absoluuttisina (totuuksina) teorioita, mutta unohdat samalla, että ne ovat yksittäisen ihmisen mietteitä.
Samaistut ilmeisesti hänen teorioistaan jollain tasolla, mutta sittenhän teitä on vasta kaksi telluksella.
Mikäli et pysty ajattelemaan omillasi, ilman "ketoloita", eihän sulla ole mitään omaa sanottavaa. - JeesusOnHyväPaimen
qwertyilija kirjoitti:
>> Haukkumalla uskovia fundamentalisteiksi <<
Tsekkaa tuosta, oletko fundamentalisti vai et.
"Viisi fundamentalismille tunnusomaista ideologista piirrettä ovat:
1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen
2) Selektiivisyys
3) Moraalinen dualismi
4) Absolutismi ja erehtymättömyys
5) Millennialismi ja messianismi"
Ja tarkemmin linkistä:
http://www.ekumenia.fi/etiikka_ja_ekumenia/yhteinen_fundamentalismi/seminaarin_esitelmat/kimmo_ketola_mita_on_fundamentalismi/6) Usko Jumalaan, joka osaa pitää lapsistaan hyvän huolen!
Siinä se on!
Kannattaa katsoa Uudesta testamentista, mitä Jeesus lupaa opetuslapsilleen!
- nähty.on.ei.kirj
Olet kyllä sillälailla oikeassa, että ihan tavallisena luterilaisena , huomaakin, ettei meidän arkkivihollinen ole ateisti-ihminen ( ei sillä, että tuota ikinä olisi edes ajatettu päähän)
Kyllä monessa fundamenttalisti kristityssä nimenomaan kiteytyy ihan ne saman asiat joita ironisesti kuitenkin vastustavat, eli tuolla viittaan siihen, että enemmänhän tuolla poppoolla on yhteistä johonkin muslimiyhteisöön kuin tämänajan suomalaiseen kirkossakävijään :dFundamentalistien lipunkantajat eli ne henkiset johtajat ovat yhtä kuin ne harvat kiukkupussit. Mutta kiukkupusseja he ovat vain puheen tasolla eli mielestäni muuten täysin vaarattomia, etten sanoisi munattomia.
- Trumpjee
Ihailen sitä intoa ja paloa miten allahin lapset harjoittavat omaan uskontoa. Kristittyjen tulisi ottaa mallia heistä, tosin he ovat vääräuskoisia. Islam on maailman eniten kasvava uskonto, kristittyjen tulee herätä ja olla ylpeitä omasta uskosta sekä puolustaa sitä vaikka kuolemaan asti.
- nähty.on.ei.kirj
qwertyilija kirjoitti:
Fundamentalistien lipunkantajat eli ne henkiset johtajat ovat yhtä kuin ne harvat kiukkupussit. Mutta kiukkupusseja he ovat vain puheen tasolla eli mielestäni muuten täysin vaarattomia, etten sanoisi munattomia.
Aika pitkälle noin, en myöskään usko räjähdysmäiseen kasvuun. Vähän liian hyvät infrat meillä täällä suomessa, että saisi sellaista kaikki peliin ajatusta sitten kuitenkaan.
Ehkä myöskin persoonakysymys, enemmän ollaan kiinnostuneita keräämään sitä kolehtia itselleen. Toki rikkaita uskonnollisia liiduja on muslimeissakin mutta moni todella aloittanut ihan tyhjästä. - Mdmddm
nähty.on.ei.kirj kirjoitti:
Aika pitkälle noin, en myöskään usko räjähdysmäiseen kasvuun. Vähän liian hyvät infrat meillä täällä suomessa, että saisi sellaista kaikki peliin ajatusta sitten kuitenkaan.
Ehkä myöskin persoonakysymys, enemmän ollaan kiinnostuneita keräämään sitä kolehtia itselleen. Toki rikkaita uskonnollisia liiduja on muslimeissakin mutta moni todella aloittanut ihan tyhjästä.Kenelle kirkko kerää kolehteja ja veroja?
nähty.on.ei.kirj kirjoitti:
Aika pitkälle noin, en myöskään usko räjähdysmäiseen kasvuun. Vähän liian hyvät infrat meillä täällä suomessa, että saisi sellaista kaikki peliin ajatusta sitten kuitenkaan.
Ehkä myöskin persoonakysymys, enemmän ollaan kiinnostuneita keräämään sitä kolehtia itselleen. Toki rikkaita uskonnollisia liiduja on muslimeissakin mutta moni todella aloittanut ihan tyhjästä.Eli kunhan mesoavat, hajaantuvat ja harvenevat. Vaaratonta sakkia, ainakin ulkopuolisille.
- näinsemeneen
qwertyilija kirjoitti:
Eli kunhan mesoavat, hajaantuvat ja harvenevat. Vaaratonta sakkia, ainakin ulkopuolisille.
Fundamentalistit koetaan vaarallisiksi, koska tämä maailma yhä vaan vihaa Jeesusta ja sitä että evankeliumia Hänestä ahkerasti julistetaan.
"...enemmänhän tuolla poppoolla on yhteistä johonkin muslimiyhteisöön kuin tämänajan suomalaiseen kirkossakävijään :d ..."
Joskus tuokin käväisee mielessä. Onhan se aika erikoinen juttu, kun pieni joukko uskovia kaikkein eniten käy muiden uskovien kimppuun. Eivät kykene ainakaan täällä olevan normaaliin keskusteluun.
TAvallaan kai tilanne on niin, että tämä "pieni joukko" taistelee kaikkia ihmisiä vastaan, joskus jopa aivan keskenäänkin, niin tavallaan se yhdistää sitten meitä, jotka tuon aggression kohteena joutuu jatkuvasti olemaan .- ei.mulla.muuta_
mummomuori kirjoitti:
"...enemmänhän tuolla poppoolla on yhteistä johonkin muslimiyhteisöön kuin tämänajan suomalaiseen kirkossakävijään :d ..."
Joskus tuokin käväisee mielessä. Onhan se aika erikoinen juttu, kun pieni joukko uskovia kaikkein eniten käy muiden uskovien kimppuun. Eivät kykene ainakaan täällä olevan normaaliin keskusteluun.
TAvallaan kai tilanne on niin, että tämä "pieni joukko" taistelee kaikkia ihmisiä vastaan, joskus jopa aivan keskenäänkin, niin tavallaan se yhdistää sitten meitä, jotka tuon aggression kohteena joutuu jatkuvasti olemaan .Kylvät taas vihaasi uskovia kohtaan syyttelemällä heitä selän takana. Mikset kirjoita henkilöille joita tarkoitat?
Olet halpamamainen panettelija. ei.mulla.muuta_ kirjoitti:
Kylvät taas vihaasi uskovia kohtaan syyttelemällä heitä selän takana. Mikset kirjoita henkilöille joita tarkoitat?
Olet halpamamainen panettelija.Miten teille (sinulle) voi kirjoittaa kun huutelette (huutelet) puskista milloin milläkin nimimerkillä esittäen jotain isompaakin laumaa?
ei.mulla.muuta_ kirjoitti:
Kylvät taas vihaasi uskovia kohtaan syyttelemällä heitä selän takana. Mikset kirjoita henkilöille joita tarkoitat?
Olet halpamamainen panettelija.”Kylvät taas vihaasi uskovia kohtaan syyttelemällä heitä selän takana. Mikset kirjoita henkilöille joita tarkoitat?”
Eli kun kerron totuuden ja vieläpä ihan näin julkisella palstalla, sinusta se selän takana syyttelemistä?
Koetan juuri pitää uskovien puolta, mutta en todellakaan voi kiistää sitä totuutta, että täällä – onneksi oikeassa elämässä ei juurikaan – on sellainen ”pieni joukko” uskovia, jotka käyvät toisten uskovien kimppuun. Kuten sinä nyt.
En tarkoita ketään henkilöä erikseen vaan puhun aivan yleisellä tasolla. Jos luet itsesi tuohon ”pieneen joukkoon”, niin se on sinun asiasi. Toisekseen täällä ei oikeilla nimillä kukaan kirjoita, joten turhaa on silloin ketään erikseen mainita -eikä se asian takia ole edes tarpeellistakaan.
"Yhden äärimmäisen moralisoiva, yhden jankuttavan"
Molemmat kuvaukset sopivat mummomuoriin. Mutta yksinkertaista.eikö.vain on yksi pahimmista jankkaajista... kuten monet muut myös.
"yhden älyttömiä aloituksia tehtailevan"
- Tällä tarkoitetaan varmaan netpunk'ia, vai oliskiko kyseessä IR? Vai tarkoittaako qwertyilija itseään?- näin.on
No eihän tähän voi sanoa muuta; Aamen...
En tarkoituksella nimennyt tuota palstan jankkaajaa, mutta kun kerran kysyit, niin kerrottakoon, että tarkoitin nimimerkkiä "usko.vainen".
- virheetuleekorjata
qwertyilija kirjoitti:
En tarkoituksella nimennyt tuota palstan jankkaajaa, mutta kun kerran kysyit, niin kerrottakoon, että tarkoitin nimimerkkiä "usko.vainen".
Usko.vainen ei jankkaa vaan korjailee systemaattisesti ateistien ja liberaalien valheita, mikä suunnattomasti näyttää näitä ärsyttävän aina vihaan saakka.
qwertyilija kirjoitti:
En tarkoituksella nimennyt tuota palstan jankkaajaa, mutta kun kerran kysyit, niin kerrottakoon, että tarkoitin nimimerkkiä "usko.vainen".
Niin, eikös olekin merkillistä kun minä en alistu valheisiisi 🤗❓
- naurujalaulu
Tepu toi aran asian esille, kun sikaporukat puolueisiin katsomatta käyttäytyvät eduskunnan tilaisuuksissa niinkuin muissakin rahvaan ja eliitin vastaavissa.
Kokkarimedia pyörittää taas muutaman viikon kliseitään että saadaan huomio pois itsestään ja tärkeitä asioista.
Jahtaisivat todellisia rikollisia keskuudestaan ja muualtaSun Tepu repi Päivi Räsästäkin hiuksista, niin että kipeää teki.
Onko Tepu silti sun sankari vai?- näinsemeni
qwertyilija kirjoitti:
Sun Tepu repi Päivi Räsästäkin hiuksista, niin että kipeää teki.
Onko Tepu silti sun sankari vai?Ei vaan Päivi Räsänen ja Teuvo Hakkarainen rukoilivat yhdessä! Kyllähän luonnolliset sisaruksen repii joskus toisiaan hiuksista ja tappelevat, mutta silti pysyvät sisaruksina. Sinä et vaan nyt ymmärrä mitä rakkaus Kristuksessa.
näinsemeni kirjoitti:
Ei vaan Päivi Räsänen ja Teuvo Hakkarainen rukoilivat yhdessä! Kyllähän luonnolliset sisaruksen repii joskus toisiaan hiuksista ja tappelevat, mutta silti pysyvät sisaruksina. Sinä et vaan nyt ymmärrä mitä rakkaus Kristuksessa.
Ainakin Päivi taisi rukoilla, että Teuvo päästäisi irti hiuksistaan.
- äläpilkkaa
qwertyilija kirjoitti:
Ainakin Päivi taisi rukoilla, että Teuvo päästäisi irti hiuksistaan.
Älä nyt koko ajan vain pilkkaa ja vääristele. Päivä on aito uskova ja tietää mitä anteeksianto ja yhdessä rukoileminen on. Myös Teuvo tiedostaa rukouksen tärkeyden vaikka onkin heikko uskovainen, mutta Teuvo osaa taistella heikkouksiaan vastaan. Joskus häviää ja sitten taas noustaan ylös. Tällaista se on joskus uskovan elämä.
- nukkumatti.tulee
qwertyilija kirjoitti:
Sun Tepu repi Päivi Räsästäkin hiuksista, niin että kipeää teki.
Onko Tepu silti sun sankari vai?Panes nyt se korkki jo kiinni !!!
Eihän tuollaista äyväämistä kukaan jaksa.
Huomenna kaikki on paremmin ; ) äläpilkkaa kirjoitti:
Älä nyt koko ajan vain pilkkaa ja vääristele. Päivä on aito uskova ja tietää mitä anteeksianto ja yhdessä rukoileminen on. Myös Teuvo tiedostaa rukouksen tärkeyden vaikka onkin heikko uskovainen, mutta Teuvo osaa taistella heikkouksiaan vastaan. Joskus häviää ja sitten taas noustaan ylös. Tällaista se on joskus uskovan elämä.
Mitä vääristelyä siinä on, että känninen Teuvo Hakkarainen repi Päivi Räsästä hiuksista?
- huonoksimenee
qwertyilija kirjoitti:
Mitä vääristelyä siinä on, että känninen Teuvo Hakkarainen repi Päivi Räsästä hiuksista?
Etkä enää tunnista mistä keskustellaan!
nukkumatti.tulee kirjoitti:
Panes nyt se korkki jo kiinni !!!
Eihän tuollaista äyväämistä kukaan jaksa.
Huomenna kaikki on paremmin ; )>> Huomenna kaikki on paremmin ; ) <<
Eli huomenna Teuvo saa potkut persuista? Jussi Halla-aho ainakin lupasi, että huomenna (eli torstaina) asia ratkaistaan. Huomenna se nähdään, onko Jussi Mestari vai Munaton Mestari.- nukkumattilähestyy
qwertyilija kirjoitti:
>> Huomenna kaikki on paremmin ; ) <<
Eli huomenna Teuvo saa potkut persuista? Jussi Halla-aho ainakin lupasi, että huomenna (eli torstaina) asia ratkaistaan. Huomenna se nähdään, onko Jussi Mestari vai Munaton Mestari.Nyt nunnumaan! Uusi päivä huomenna!
- nukkumatti.tulee
qwertyilija kirjoitti:
>> Huomenna kaikki on paremmin ; ) <<
Eli huomenna Teuvo saa potkut persuista? Jussi Halla-aho ainakin lupasi, että huomenna (eli torstaina) asia ratkaistaan. Huomenna se nähdään, onko Jussi Mestari vai Munaton Mestari.Et muka ymmärtänyt, että puhuin sinusta.
Summa summarum mitä tuumataan, onko palstan fundamentalistit muita yhdistävä vai hajottava voima. Minusta he ovat yhdistävä voima.
usko.vainen kirjoitti:
Entä sinä itse❓ Miten arvoit omaa panostasi tällä palstalla 😳❓❓
Entä sinä? Miten sinä olet arponut omaa panostasi? Ainakin takerruit toisten kirjoitusvirheisiin kuin terrieri, vaikka itse teet jatkuvasti ennätyksiä kirjoitusvirheitten määrissä. Kai sekin sitten on sitä "elävää uskoa"!
Aberkios kirjoitti:

Oi kauheeta !!!!
Miten arvioit omaa panostasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005217810- 2322712
- 262591
- 1631969
- 1151810
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61626Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621188IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41165