KASVU PIENITULOISILLA 5,1 PROSENTTIA, SUURET TULOT LASKENEET -1,1 PROSENTTIA.
Vuosina 2010–2016 reaalitulot nousivat selvästi ainoastaan kahdessa alimmassa tulokymmenyksessä. Pienituloisimman kymmenen prosentin keskimääräiset kuukausitulot kohosivat aikajaksolla viisi prosenttia eli 51 euroa.
Nousua tapahtui aavistuksen verran myös kolmanneksi alimmassa ja toiseksi ylimmässä desiilissä, mutta kaikissa muissa ryhmissä keskitulot ovat 2010-luvulla laskeneet hieman
Vuosina 2010–2016 reaalitulot nousivat selvästi ainoastaan kahdessa alimmassa tulokymmenyksessä. Pienituloisimman kymmenen prosentin keskimääräiset kuukausitulot kohosivat aikajaksolla viisi prosenttia eli 51 euroa.
Nousua tapahtui aavistuksen verran myös kolmanneksi alimmassa ja toiseksi ylimmässä desiilissä, mutta kaikissa muissa ryhmissä keskitulot ovat 2010-luvulla laskeneet hieman
Vastaukset 55
Vanhimmat
paljonko asiasta on palstalla valehdeltu !
Ne on trollipajan trolleja..
Suureten tuloverotus laskee 500e/ vuosi, joten miten nämä on laskettu?
mutta vain pienituloisilta, suurituloisten veroja on nostettu..
Työttömyysturvaan tehtiin tasakorotuksia ja takuueläke otettiin käyttöön, ja verotusta kiristettiin.
Nämä muutokset ovat helpottaneet tilannetta alimmissa tuloluokissa, jotka koostuvat ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömistä ja pienituloisista eläkeläisistä.
Pitää huomata, että myös Juha Sipilän hallituksen politiikka pienensi tuloeroja ..
Miten sellaisen voisi huomata?
Kymmenen+%+Suomen+parhaiten+ansaitsevista+saavat+enemmän+tulosiirtoja+kuin+heikoimmin+ansaitsevat+kymmenen+%.+Mitä+tuollainen+kertoo+hallituksesta+ja+sen+linjasta?
Nyt Alaniaan !
Tunisia alk. 169 €
Alanya, Turkki alk. 169 €
Kappadokian Kiertomatka Turkki alk. 189 €
Gran Canaria alk. 365 €
Noihin paikkoihin pääsee säästöillä jotka syntyvät kunhan ymmärtää erota kirkosta.
Monet riippuvat vaan vanhasta tottumuksesta jäseninä, vaikkei oikein tiedä miksi.
Hautaanhan pääsee myös ilman pappia ja kirkkoon kuulumista.
kun eroa Ay-liikkeestä, vaikka jäsenmaksut saa vähentää verotuksesta..
Urpilainen tosiaan korotti työttömyysturvaa hitusen, mutta hän ei tainnut olla siipeilijä-Sipilän hallituksen jäseniä.
Vastikteettoman rahan jako lopetettava, vanhukset hautuu vaippoihinsa ja raavaat miehet makaa..
Kymmenen+%+Suomen+parhaiten+ansaitsevista+saavat+enemmän+tulosiirtoja+kuin+heikoimmin+ansaitsevat+kymmenen+%.+Mitä+tuollainen+kertoo+sinulle?
Taitavat kyllä maksaa ihan kohtuullisesti verojakin.
No tulonsiirrot taitavat olla maanviljelytukia?
Sillä ei ole merkitystä, noin vaan oli. Onko se sitten kohtuullista mainostettaessa pienituloisten tulojen kasvua suhteessa suurituloisiin. Kuluja ja kohonneita maksujahan ei huomioida.
Maanviljelytuet on tulonsiirto rikkailta pienituloisille, tuki alentaa ruuan hintaa ja tuen maksaa suurituloiset..
"Tuki alentaa ruoan hintaa". Väittämä on kepulainen legenda ja mantra, jota vuodesta toiseen kerrotaan ja jota tarvittaessa hoetaan. Tuki ei alenna ruoan hintaa, tuella tasataan kepulaisen viljelijän pientä työtuloa.
Valehtelet, tuki alensi ruuan hintaa n 10 prosenttia kun siirryttii tukitalouteen..
Tilasto tuskin kertoo koko totuutta. Elämme kansainvälisessä ympäristössä ja rikkaimmiston rahat ovat tilastojen ulottumattomissa. Jos katsotaan tuloja alueellisesti, niin luulisi olevan päivän selvää, että eroja on ja sitä enemmän mitä enemmän politiikka keskittää ja tukee suurituloisia. Esimerkiksi maaseutujen asuntojen arvot ovat täysi nolla mutta ökypohan miljoonamökin arvo vain jatkaa kasvua kasvamistaan. Pitkällä aikavälillä on selkeästi havaittavissa tuloerojen kasvu. Ei ole kauaakaan, kun erot kasvoivat lähes räjähdysmäisesti. Siksi on suorastaan irvokasta, että porvarit ovat ryhtyneet hillusille kenties jopa tilastovirheen perusteella.
Paljonko niitä rikkaita siten on 1 prosentti............
Niin, onhan esim. polttoaineiden hinnat tullu reilusti alas tuolla ajanjaksolla, mutta auttaako takuueläkeläistä. Kiva tehdä näitä laskelmia, mutta ois kiva nähä myös linkki noiden tueks ja niiden käyttötarkotus. Muu kuin porvaripropagandana.
Elinkustannusindeksi v. 2010 = 1751 ja v. 2016 = 1913. Kovasti saa alimmat tuloluokat ettii vero-ym. vähennyksiä ja "palkankorotuksia", varsinkaan ku ei maksa valtionveroo, joten väitän, että jauhat TÄYTTÄ SKEIDAA. 50€/kk netto hahhahhaa. Edes Arhiksen satku kuussa toimeentuotukeen ei kata mitään tosta
Mites esim TV luvan poisto ja ylimääräinen vero suurituloisille ?
KAIKENLAISIA VALHEITA SE KOKKARE PROPAKANDAMYLLY SYYTÄÄ JA IHMISET USKOO HALLE LUJAA!
Tiedonatajassa toisin ?
KIPEÄ PAIKKA KOMUKKA HUUTAJILLE
köyhyys lähtee työtä tekemällä..
mikään on unehtunut komukoilta jotka suu auki huutavat mulle lisää..
töö ei söö..........
Kumma kun minulla ei ole minkäänlaisia korotuksia näkynyt, sen sijaan kulut ja eläminen on entisestään kaiilistunut. Liekö aloittajan kommentti olla valtiollisen valehtelukeskuksen tilastokeskuksen tilastoista, jonka tilastot on silkkaa valhetta jatkuvasti.
Neuvo: Koeta mennä töihin.
Tuloerot kaventuvat mutta punikkien Li Andersson kertoi kirkuvansa varmuuden vuoksi, koska töissä olevalla porvarilla on kuitenkin parempi elämä kuin kotona makailevalla komukalla.
Ja se jos mikä on vitunväärin.
Pienituloisimman kymmenen prosentin keskimääräiset kuukausitulot kohosivat aikajaksolla viisi prosenttia eli 51 euroa. vuodessa yli 600 euroa, muistaa sopii että halvimmat etelänmatkan on alle 200 euroa, sisältää lennot ja majoituksen..
Mahtaakohan enää toimia keskustalainen totuus, kun valhetta riittävästi toistelee, se muuttuu totuudeksi. Yrityksen puutteesta ei ainakaan valehtelevaa keputrollia moittia. Tuksin kuitenkaan tuokaan keputrollin esittämä valhe totuudeksi muuttuu, sillä kyllän normaalilla ymmärryksellä varustettu kansalainen ymmärtää, että tilastotiede on vain hiukan totuudenmukaisempaa kuin vaalimatematiikka.
Luvut suoraan tilastokskukset sivuilta..
Vai valehtelee tilastokeskus, kun kertoo pienituloisten tulojen kasvavan?
Miksi valehtelet . . .taas !
Kaikkein pienituloisimmat ovat saaneet huiman 4,7 prosentin korotukset tuloihinsa , suurituloisilta on leikattu 1-2 prosenttia tuloista ja täällä huudetaan päinvastaista, luvut ovat tilastokeskuksen sivuilta..
vasurien suut tukkoon..........
median valeisiin ei kannata uskoa..
TDÖLLIEN SUUT TUKKOON
älkää uskoko YLE:n valheita asiasta..
Kummallista, asiasta valehdellaan päin silmiä kansalle..
Ylen punikit valehtelee jatkuvasti, kuten tuo viimeinenkin puolueiden kannatusmittaus.
Otettu Töölön köyhimmästä punikkikorttelista, jossa ei vuokriakaan ole koskaan ajoissa maksettu. Nämä vankilakundit sitten antoivat äänensä ylen punatoimittajille.
Lienee silloin selvää mikä on tulos, mutta kuka uskaltaa päästää noiden huijareiden ehdokkaita eduskuntaan. Se onkin jo kinkkisenpi kysymys, jos maastamme mitään välitetään.
valehtelu on perinteinen keino, kun riittävästi valehtelee niin aina joku uskoo..
Kuinka moni on vastakkaisessa käsityksessä, median valehtelulla on valtava voima !
Varsinkin kun se jatkuu vuodesta toiseen.
NIIN PALJON KUN ASIASTA ON VALEHDELTU TÄLLÄKIN PALSTALLA
Valehteleva keputrolli riehuu hölmöillä jutuillaan jo neljällä palstalla syöttämässä sitä ihtiään. Ei sillä että sillä suurtakaan lukua olisi, kun se ei kiinnosta tämän valemedian ylläpitoa, miksi sen pitäisi kiinnostaa käyttäjiäkään. Kohta kyllä ex-käyttäjiä, sillä eihän tuollaista sairasta, älyvapaata hyökkäilyä ja valehtelua kukaan viitsi jatkuvasti ketjuissa katsella.
Eläkkeet painaa päälle, ahistaa.
Vappusatasta tässä oodottelen.
Aika potti, vaalikaudella liki 5 tonnia käteen massia,,,,,,,,,
Tuloraamattua tulkitaan eri tavoin. Tuloevankelistat eivät kykene paljastamaan koko sisältöä. Menovapahtajaa ei siittä ole syntynyt.
Luvut ovat tilastokeskuksen lukuja, kaikkien luettavissa..