Nyt alan olla täynnä tätä jatkuvaa "heikkoutta". Olen 20-vuotias miespuolinen henkilö.
Ongelmani alkoivat kolmisen vuotta sitten. Koulussa. Kemian tunnilla.
Tuli vain ihan surkean huono olo, pelkäsin oksentavani. Tämän jälkeen
olo alkoi tulla myös muilla tunneilla. Pelotti mennä varsinkin kaksoistunneille, joilla joutui istumaan pidempään
paikallaan.
Ylioppilaskirjoitukset olivat helvettiä. Vaikka oli huono olo ja tuntui kuin oksentaisi, niin
en liikkunut vaan kädet täristen ja hikoillen kirjoitin paperit nopeasti täyteen keskinkertaisella
menestyksellä.
Aluksi olo tuli ilmi oikeastaan vain julkisissa paikoissa.
Parturissa, ja ylipäänsäkin paikoissa, joista ei pääse kävelemään pois silloin kun haluaa.
Lisäksi vaikkapa parturiin meno jännittää ja vatsa menee sekaisin, koska pelkään, että
huono olo tulee kun istun siinä tuolissa. Ja niinhän se yleensä tuleekin. Olo helpottaa vasta kun tiedän, että
kohta pääsen pois. Nykyään olo tulee usein ihan yksin kotonakin ollessa.
Viime vuosi meni oikeastaan varsinkin kesän osalta lähes kokonaan ilman näitä vaivoja, luulinkin
päässeeni niistä eroon. Nyt olen ollut viime kevään jälkeen pitämässä välivuotta. Oikeastaan pelkästään kotona.
En töissä, en missään. Omaan olotilaani en ole kiinnittänyt välillä edes niin suurta huomiota. Kunnes nyt, kolme
päivää lähes tauotta tästä etovasta olosta kärsineenä päätin purkaa sydäntäni tälle palstalle. Alleviivaan sanaa etova.
Olo on kuin olisi ahminut yksin ison suklaakakun. Se tuntuu erityisesti nielussa ja kurkun tienoilla.
Sydän tykyttää voimakkaasti ja syke on varsin tiheä. Samalla tavallaan närästää. Kun saan hapon nousemaan ylös, olo helpottaa hetkeksi. Kertaakaan en ole oksentanut näiden kolmen vuoden aikana näiden ongelmien takia.
Olen myös menettänyt kontrollin itseeni. En enää tiedä kuka olen. Ennen minulla oli hyvinkin suorat mielipiteet, nykyään tunnen etten osaa olla mistään mitään mieltä. Tunnen itseni yksinkertaisesti tyhmäksi. Pukeutumiseni ja monet aatteeni ovat muuttuneet täysin päinvastaisiksi muutaman vuoden takaisiin verrattuna. Muisti pätkii. En usko omiin kykyihini ja tulevaisuus pelottaa. Luulen ettei minusta ole esim. työsuhteeseen tms. Toisinaan olo on kuitenkin hyvinkin itsevarma. Tuntuu kuin omistaisin maailman, mikä kuulostaa kyllä typerältä. Ennen olin aika ujo, nykyään mielestäni varsin sosiaalinen, enkä pelkää ihmisiä. Itse asiassa jopa viihdyn ihmisten joukossa, kunhan oloni on vapaa, eikä vaikkapa kahlittu istumaan paikallaan tuntikausia.
Olen käynyt vastikään verikokeissa. Myös kilpirauhasarvot sekä testot on otettu. Kaikki olivat ok. Hieman jopa toivoin,
että kilpirauhasista olisi löytynyt jotain, mutta ei. Mitä tämä on? Välillä tuntuu siltä etten yksinkertaisesti jaksa enää.
Tuntuisi helpommalta vain vaipua uneen. Älkää käsittäkö väärin, mitään itsetuhoisia ajatuksia ei kuitenkaan ole, ei ollenkaan sen suuntaista. Iltaisin on vaan niin helppo käydä nukkumaan kunhan unohtaa mitä seuraavana päivänä on luvassa.
Nukkumaan olen nyt lähes vuoden kestäneellä "lomalla" käynyt hyvin epäsäännöllisesti. Yleisin aika lienee 0:30-1:00.
Useimmiten herään noin kymmenen aikoihin. Liikuntaa harrastan kesäisin hyvinkin paljon, jalkapalloa yms tulee pelailtua ja
pyöräiltyä. Talvisin liikunta tahtoo aina vähän jäädä, nyt olen tosin aloittanut lenkkeilyn.
Olenko henkisesti vai fyysisesti sairas? Vaiko molempia? Syöpä? Paniikkihäiriö? Maanis-depressiivisyys? Vaikka kuinka yritän psyykata itseäni ja välillä jopa onnistun, niin pahimpina etovuuden hetkinä tuntuu, etten jaksa. Eniten raastaa tämä epätietoisuus. Kuolemanpelko siinä on varmaan päällimmäisenä.
En omaa kuolemaa pelkää, pelkään ainoastaan sitä, kuinka omaiset suhtautuvat siihen. Siksi haluan taistella ja elää vanhaksi.
Pahoittelen että kirjoituksestani tuli varsin pirstaleinen, enkä jaksa oikolukea sitä. Jotenkin kuitenkin helpottaa kun pääsee
avautumaan. Omalääkärinikin pitää minua varmaan luulotautisena, menee uskottavuus kun jatkuvasti käyn
tilittämässä erinäisiä vaivojani. Kohta varmaan oikeasti saan lähetteen niille toisenlaisille lääkäreille.
Ongelmani alkoivat kolmisen vuotta sitten. Koulussa. Kemian tunnilla.
Tuli vain ihan surkean huono olo, pelkäsin oksentavani. Tämän jälkeen
olo alkoi tulla myös muilla tunneilla. Pelotti mennä varsinkin kaksoistunneille, joilla joutui istumaan pidempään
paikallaan.
Ylioppilaskirjoitukset olivat helvettiä. Vaikka oli huono olo ja tuntui kuin oksentaisi, niin
en liikkunut vaan kädet täristen ja hikoillen kirjoitin paperit nopeasti täyteen keskinkertaisella
menestyksellä.
Aluksi olo tuli ilmi oikeastaan vain julkisissa paikoissa.
Parturissa, ja ylipäänsäkin paikoissa, joista ei pääse kävelemään pois silloin kun haluaa.
Lisäksi vaikkapa parturiin meno jännittää ja vatsa menee sekaisin, koska pelkään, että
huono olo tulee kun istun siinä tuolissa. Ja niinhän se yleensä tuleekin. Olo helpottaa vasta kun tiedän, että
kohta pääsen pois. Nykyään olo tulee usein ihan yksin kotonakin ollessa.
Viime vuosi meni oikeastaan varsinkin kesän osalta lähes kokonaan ilman näitä vaivoja, luulinkin
päässeeni niistä eroon. Nyt olen ollut viime kevään jälkeen pitämässä välivuotta. Oikeastaan pelkästään kotona.
En töissä, en missään. Omaan olotilaani en ole kiinnittänyt välillä edes niin suurta huomiota. Kunnes nyt, kolme
päivää lähes tauotta tästä etovasta olosta kärsineenä päätin purkaa sydäntäni tälle palstalle. Alleviivaan sanaa etova.
Olo on kuin olisi ahminut yksin ison suklaakakun. Se tuntuu erityisesti nielussa ja kurkun tienoilla.
Sydän tykyttää voimakkaasti ja syke on varsin tiheä. Samalla tavallaan närästää. Kun saan hapon nousemaan ylös, olo helpottaa hetkeksi. Kertaakaan en ole oksentanut näiden kolmen vuoden aikana näiden ongelmien takia.
Olen myös menettänyt kontrollin itseeni. En enää tiedä kuka olen. Ennen minulla oli hyvinkin suorat mielipiteet, nykyään tunnen etten osaa olla mistään mitään mieltä. Tunnen itseni yksinkertaisesti tyhmäksi. Pukeutumiseni ja monet aatteeni ovat muuttuneet täysin päinvastaisiksi muutaman vuoden takaisiin verrattuna. Muisti pätkii. En usko omiin kykyihini ja tulevaisuus pelottaa. Luulen ettei minusta ole esim. työsuhteeseen tms. Toisinaan olo on kuitenkin hyvinkin itsevarma. Tuntuu kuin omistaisin maailman, mikä kuulostaa kyllä typerältä. Ennen olin aika ujo, nykyään mielestäni varsin sosiaalinen, enkä pelkää ihmisiä. Itse asiassa jopa viihdyn ihmisten joukossa, kunhan oloni on vapaa, eikä vaikkapa kahlittu istumaan paikallaan tuntikausia.
Olen käynyt vastikään verikokeissa. Myös kilpirauhasarvot sekä testot on otettu. Kaikki olivat ok. Hieman jopa toivoin,
että kilpirauhasista olisi löytynyt jotain, mutta ei. Mitä tämä on? Välillä tuntuu siltä etten yksinkertaisesti jaksa enää.
Tuntuisi helpommalta vain vaipua uneen. Älkää käsittäkö väärin, mitään itsetuhoisia ajatuksia ei kuitenkaan ole, ei ollenkaan sen suuntaista. Iltaisin on vaan niin helppo käydä nukkumaan kunhan unohtaa mitä seuraavana päivänä on luvassa.
Nukkumaan olen nyt lähes vuoden kestäneellä "lomalla" käynyt hyvin epäsäännöllisesti. Yleisin aika lienee 0:30-1:00.
Useimmiten herään noin kymmenen aikoihin. Liikuntaa harrastan kesäisin hyvinkin paljon, jalkapalloa yms tulee pelailtua ja
pyöräiltyä. Talvisin liikunta tahtoo aina vähän jäädä, nyt olen tosin aloittanut lenkkeilyn.
Olenko henkisesti vai fyysisesti sairas? Vaiko molempia? Syöpä? Paniikkihäiriö? Maanis-depressiivisyys? Vaikka kuinka yritän psyykata itseäni ja välillä jopa onnistun, niin pahimpina etovuuden hetkinä tuntuu, etten jaksa. Eniten raastaa tämä epätietoisuus. Kuolemanpelko siinä on varmaan päällimmäisenä.
En omaa kuolemaa pelkää, pelkään ainoastaan sitä, kuinka omaiset suhtautuvat siihen. Siksi haluan taistella ja elää vanhaksi.
Pahoittelen että kirjoituksestani tuli varsin pirstaleinen, enkä jaksa oikolukea sitä. Jotenkin kuitenkin helpottaa kun pääsee
avautumaan. Omalääkärinikin pitää minua varmaan luulotautisena, menee uskottavuus kun jatkuvasti käyn
tilittämässä erinäisiä vaivojani. Kohta varmaan oikeasti saan lähetteen niille toisenlaisille lääkäreille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mielestäni tuo vaikuttaa paniikkihäiriöltä, kannattaa mennä lääkärin kanssa juttelemaan, saat oireita lieventäviä lääkkeitä.
Paniikkihäiriö tuo on. Lueppas siitä lisää osoitteesta http://www.introspekt.fi/artikkelit/paniikki.html
Unohdin mainita, että kyseiseen vaivaan löytyy apua lääkkeistä ja psykoterapiasta. :)
Voi myös tämä huono olo alkaa... Mutta yksi hyvin tärkeä asia meinaa aina unohtua, se että aina kun tulee huono olo niin pitää juoda lasillinen puhdasta ja raikasta vettä.
Kiitti teille vinkeistä. :) Juon kyllä aika paljon vettä... Yritän juoda vähintään sen 8 lasia päivässä.
Hartiajännityksellä saattaa kyllä olla osansa tässä jutussa. Olo nimittäin helpottuu kun annan hartioiden olla ihan rentona. Luulen kyllä itsekin että tuo paniikkihäiriö on vaivojeni päällimmäinen syy. Varsinkin kun muistan mistä ja miten kaikki alkoi. Pitää puhua asiasta lääkärin kanssa, en vaan haluaisi ajautua mihinkään lääkekierteeseen, mutta kaikkea tässä on nyt varmasti kokeiltava, muuten sekoan lopullisesti. :/
Mitenkähän tämä liittyy syöpään ja sen sairastamiseen????
Ehkäpä kysyjällä kävi mielessä, että olisikohan hänellä jokin syöpä...? Syöpä kun voi oireilla mitä kummallisimmilla tavoilla aina kutinasta väsymykseen. Tai sitten kysymys meni vain vahingossa väärälle palstalle.
Juu, ei tää väärälle palstalle mennyt, vaan tuo syövän pelko vaan on ollut mielessä...
Hups, väärän nimimerkin kirjoitin ajatuksissani. :)
Mulla täysin samoja oireita ja kärsin paniikkikohtauksista...Mulla oireet vaan ilmenee jos esim. kävelen yksin pimeässä.
Vuosi sitten joku mies lähti juosten seuraamaan mua ja sen jälkeen olen kärsinyt vaivasta..
Välillä olo tulee yöllä ja tuntuu etten saan henkeä..
Hei - jos paniikkihäiriö ei ole sopiva diagnoosi niin kannattaisi tutkituttaa kilpirauhasen toiminta. Usein nuorilla kilpirauhanen vaivaa kuten Sinulla. Nyt menet lääkärille ja VAADIT avun vaivoihisi. Jo nyt olet todistanut, etteivät ne itsestään katoa - olet kärsinyt noin kauan - nuori ihminen. - Toivon, että jaksat koota itsesi hoitoon. - Yksi väylä olisi työvoimatoimiston palvelut, koska se välittää myös apuja tällaisiin juttuihin. Siellä on sellaisia työntekijöitä, jotka sitten kustantavat Sinulle lääkärijuttuja ja apua tulee. Tiedän, että ne panostaa nuoriin - kannattaa kokeilla sitäkin mahdollisuutta. Onnea matkaan!
Kilpirauhasarvot on siis jo tarkastettu ihan kuukausi sitten, ja kaikki oli ok... Kiitti rohkaisusta, kyllä minä lääkärille puhun noista ongelmista kunhan saan ajan varatuksi...
kokemusta on