Lähtisin tienaamaan joulurahaa

Mutta, entä kun parta ei kasva yläpäässä kunnolla.
Kelpaisiko muu?

"PARRAN SILITTELY RAUHOITTAA STRESSAANTUNEET JOULUSHOPPAAJAT!
20.12.2017 16:32
Pop up-liike hakee parrakkaita työntekijöitä rauhoittamaan stressistä kärsiviä asiakkaita.

Miesten groomausyritys, Mo Bro, laittaa pystyyn parransilityspisteen Highcrossin ostoskekuksessa, Leicesterissä, Englannissa.

Pisteessä stressaantuneet joulushoppaajat pääsevät rentoutumaan silittelemällä heille tuntemattomien miesten partoja. Silitellessään asiakkaat voivat myös siemailla teetä tai kahvia ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia.

Erikoinen idea perustuu siihen, että silittelyn on tieteellisesti osoitettu laskevan stressihormoni kortisolin tuotantoa ja laskevan verenpainetta. Tavallisesti tähän rentoutumiskeinoon on käytetty kissoja ja koiria, mutta yhtiö uskoo, että myös parta tehoaa stressiin.

Pop up-piste aukeaa tänään, 20. joulukuuta. Mo Bro hakee parhaillaan parrakkaita miehiä, jotka ovat valmiita vieraiden siliteltäviksi.

Miehille maksetaan 30 puntaa (33,90 euroa) tunnilta. Näin joulun alla erityisen haluttuja ovat miehet, jotka omaavat pitkän, joulupukkimaisen parran, mutta kaikki parrakkaat saavat hakea pestiin.

Lähde: Metro UK"
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kyllä-se-kelpaisi kirjoitti:

Mutta, entä kun parta ei kasva yläpäässä kunnolla.
Kelpaisiko muu?

"PARRAN SILITTELY RAUHOITTAA STRESSAANTUNEET JOULUSHOPPAAJAT!
20.12.2017 16:32
Pop up-liike hakee parrakkaita työntekijöitä rauhoittamaan stressistä kärsiviä asiakkaita.

Miesten groomausyritys, Mo Bro, laittaa pystyyn parransilityspisteen Highcrossin ostoskekuksessa, Leicesterissä, Englannissa.

Pisteessä stressaantuneet joulushoppaajat pääsevät rentoutumaan silittelemällä heille tuntemattomien miesten partoja. Silitellessään asiakkaat voivat myös siemailla teetä tai kahvia ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia.

Erikoinen idea perustuu siihen, että silittelyn on tieteellisesti osoitettu laskevan stressihormoni kortisolin tuotantoa ja laskevan verenpainetta. Tavallisesti tähän rentoutumiskeinoon on käytetty kissoja ja koiria, mutta yhtiö uskoo, että myös parta tehoaa stressiin.

Pop up-piste aukeaa tänään, 20. joulukuuta. Mo Bro hakee parhaillaan parrakkaita miehiä, jotka ovat valmiita vieraiden siliteltäviksi.

Miehille maksetaan 30 puntaa (33,90 euroa) tunnilta. Näin joulun alla erityisen haluttuja ovat miehet, jotka omaavat pitkän, joulupukkimaisen parran, mutta kaikki parrakkaat saavat hakea pestiin.

Lähde: Metro UK"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu