Iltalehden jutun kommenteissa sanottiin näin: "Jos koirat ovat purreet omistajaa niin siihen on vain yksi syy, omistajan sairaskohtaus. Silloin olisi mahdollista että koirat yrittävät lopettaa kohtauksen puremalla."
Koiraihmiset, pitääkö tämä paikkansa? Itselläni on epilepsia ja kohtauksissa menee taju. Onko riskinä, että koira hyökkää kimppuuni puremaan kun sätkin maassa tajuttomana?
Koiraihmiset, pitääkö tämä paikkansa? Itselläni on epilepsia ja kohtauksissa menee taju. Onko riskinä, että koira hyökkää kimppuuni puremaan kun sätkin maassa tajuttomana?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Epilepsiasta koko elämäni kärsineenä ja 4 koiraa(saku, sekarotuinen jossa rotuna lapukkaa ja huskya, englanninsetteri ja mopsi. Jokainen ollut eri aikana, tällä hetkellä on tuo mopsi) omistaneena voin todeta että hölynpölyä.
Saanen sanoa omasta kannastani, että sinun ja koiriesi suhteessa tämä voi eittämättä pitää paikkaansa. Olen koitenkin nähnyt tilanteen eriksi jos epilepsian saava ei omista auktotiteettia koiraan. Meillä on sattunut että vieraanpuolrinen isohko lapsi on saanut kohtauksen, ja koira todennut suoraan että tämä on lauman selviämisen kannalta haitallinen, henki pois. Oli vanha koira, 12v eikä ollut ennen purrut koskaan, ketään edes kevyesti. Tiesi silti mitä tehdä. Iski niskaan.
Saatiin kuitenkin tilanne hallittua ei siinä, poika selvisi naarmuilla. Toinen, paimenkoiramme ei tuossa tilanteessa tehnyt mitään, katseli vain hölmistyneenä.
Iltalehden kommentti on hölynpölyä. Koirat ovat tappaneet omistajansa monesta syystä tai syyttä. MUTTA julkisuudessa on ollut useita tapauksia viime vuosina, joissa koirat ovat tappaneet epilepsiakohtauksen saaneen ihmisen. Uhreissa on koiranomistajia ja kylässä olleita tuttavia.
Yleisvastaus näihin "pureeko sellainen ja sellainen koira siinä ja siinä tilanteessa" on tämä: Saattaa purrakin.
Olipa koira mikä hyvänsä ja sen koulutus mikä hyvänsä niin loppujen lopuksi kukaan ei sen sielunelämää täysin ymmärrä ja sen seurauksena koira saattaa purra silloinkin kun se joidenkin mielestä on vähiten todennäköistä.
Ja olipa koira iso tai pieni, purema voi olla hengenvaarallinen tai olla olematta riippuen siitä miten vahvat leuat koiralla, mihin se sattuu puremaan ja millaiset bakteerit sillä sattuu suussa olemaan.
Koira on aina arvaamaton eläin, kuten eläimet yleensä, ja vaarallinen koska sillä on kyky tuottaa hengenvaarallien vamma
Ei koira aina arvaamaton ole kyllä koiran voi opettaa ( arvattavaksi) riippuu rodusta. Täysin tottelevaksi mikä ei pure missään tilanteessa.
Sittenhän voisit huoletta pistää nimesi vaikka sellaiseen paperiin, jossa sitoudut luovuttamaan koko omaisuutesi ja kaikki tulevatkin ansiosi jos koirasi sattuu jotakuta puremaan. Kirjoittaisitko jos sattuisi sellainen tilanne tulemaan vastaan?
Minä ehdottomasti kirjoittaisin, kun olen saanut koirani valmiiksi. Silloin jos olet oikeasti kouluttanut koiran, tunnet sen todella, aiavan missä tahansa tilanteessa ja paikassa. Vaikka se hätääntyisi, tiedät miksi se aen teki, ja miten korjata asia. Näet "mitä se ajattelee". Koiran ajattelu on toisinaan aika vajaata, mutta informaatiota sielläkin kulkee varsin samaan tapaan kuin meillä. Jos se haistelee puskaa tiedät, haistaako sen utoksen vai nartun virtsaa, ja sen onko se sille mitenkään mielenkiintoinen juttu. Ymmärrät mitä se haistaa tuulen mukana sen käytöksen mukaan, ja voitpa jopa parhaimmillaan kysyä suoraan siltä että onko se silli tai jänis vai mikä. Omat aussieeni ja pystykorvat ovat olleet n.3-4v kun ollaan tähän tasolle päästy, saku taitaa olla sen verran yksinkertainen, että hetki menee ennen kuin saman aaltopituuden löydän, vaikka onhan tuo vasta 2,5v.
MUTTA tarkoitan siis sitä allekirjoittaessani, että olen paikalla aina koiran kanssa. Tätsin puremattomaksi koiraa ei voi koulutta, jos se jää omalle vastuulleen. Karatessaan tiedän että nämä eivät pure, jo kokemuksesta. Kuitenkin purevat jos änkeät väkisin ovesta sisään enkä ole siellä. Jos paikkalla olen niin koko poppoo istuu kyllä kiltisti määrätyllä paikalla, ja tervetii vasta kun lupa tulee yksitellen.
Voidaan olettaa, että koira on niin älykäs,huomatessaan ettei apua ole tulossa omistajalleen, niin päättää lopettaa hänen tuskansa katsomallaan parhaimmalla tavalla.
Koirillakin esiintyy epilepsiaa eikä ole tavatonta että lauman muut koirat hyökkäävät kohtauksen saaneen kimppuun.
Reiluu
Koira tappaa heti, jos se näkee puoluskyvyttömän ihmisen. Se tappaa lapsenkin heti, jos muita ei ole paikalla.