N18 MM kisat Venäjällä

tyttöjellonat

Suomi mielenkiintoisella joukkueella kisoihin. Jos nyt ei ole ihan Petra Niemisen tasoista pelaajaa niin mielestäni muuten joukkueen hyökkäys on jopa kokonaisuudessaan parempi kuin viime kisoissa. Lisäksi vaikka Nieminen loistava pelaaja onkin niin viime vuonna pelaaminen meni välillä liikaa yksin yrittämiseksi. Molemmat maalivahdit ovat hyviä, mutta pienoisena miinuksena on se että kummallakaan ei ole pelejä naisten liigasta ja varsinkin Sanni Ahola on päässyt monesti jopa helpolla Rv:n peleissä. Puolustuskin vaikuttaa aika tasaiselta. Suomi on kohdannut alkusarjan vastustajista tällä kaudella jo Saksan ja Tshekin. Saksan Suomi voitti selvästi ja Tshekki peliäkin Suomi hallitsi, vaikka Tshekki pelin voittikin. Sveitsi on kysymysmerkki, mutta erittäin hyvät mahdollisuudet on Suomella jopa voittaa alkulohko. A lohkon joukkueista Suomi on kohdannut sekä Ruotsin että Venäjän ja toinen näistä tullee Suomea vastaan puolivälierissä. Venäjä oli Suomea parempi eht pelissä maalein 3 - 1 ja Ruotsia vastaan Suomi on pelannut useamman tasaisen pelin ja pystynyt myös Ruotsin kerran jo voittamaan. Jokohan olisi aika palata mitalikantaan? Jotenkin uskon että nyt se on tällä joukkueella mahdollista ja olisihan se loistavaa Suomalaisen tyttö ja naiskiekon kannalta kun tammikuussa tulisi ensimmäinen mitali ja helmikuussa sitten toinen heti perään.....

46

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuortanekuortanekuortane

      aika paljon taas ihmeellisiä valintoja, mutta eipä se enää yllätä....

    • tellunellunkana

      Sitten kun oikea maajoukkue valitaan olympialaisiin niin eipä niitä kuortaneen huippuja monta ole mukana

      • Tottumus

        Oikea maajoukkue......onko n18 olympiajoukkue


    • komposiitti

      Kyllähän niitä entisiä Kuortanelaisia on naistenkin maajoukkueessa.mutta sehän on täysin eri asia.
      "tellunellunkana"nimimerkistä päätellen ei oikein seuraa tyttö-/nais kiekkoilua.Kuortaneella opiskelee tyttöjä.jotka joskus ehkä pelaavat myös naisten maajoukkueessa.Tytöille annetaan mahollisuus harjoitella, opiskella, pelata ja kehittyä pelaajana,ja katsoa mihin rahkeet riittää.
      Kaikista ei tule maajoukkuepelaajia,mutta kuitenkin hyviä pelaajia eri sarjoihin.Kyllä Kuortaneen joukkueessa on pelaajia,joilla on mahdollisuus olla vielä olympiajoukkueessa,joskin ei vielä tulevissa.

    • tilastovelho

      Ensinnäkin se on RW ja toiseksi Ahola on "päässyt helpolla" seurajoukkueen hyvän viisikkopelaamisen avulla. Tietysti esim. KJT:n riveissä saisi paljon vetoja, mutta häviöt jopa kymmenien maalien erolla eivät varsinaisesti kasvata maalivahdin itseluottamusta. Lisäksi 272 torjuntaa 11 ottelussa on kyllä riittävä määrä.

    • Nicehockeyrules

      Löytyykö mistään streamia et näkis pelit netissä?

    • totuustaitehtävä

      Täältä pitäisi näkyä

      https://www.youtube.com/watch?v=tx1ZNE-jZEI

      Tuskin Aholaan kaatuu nuo pelit. Pelasi mm. 99-poikien pelejä viime kaudella Naisten sarjojen lisäksi. Enemmän pitää olla huolissaan niistä kenttäpelaajista jotka eivät vielä viime kaudella pelanneet edes oman ikäluokkansa poikien pelejä, mutta nyt ovat N18 joukkueessa.

    • tyttöjellonat

      Erittäin mielenkiintoinen avauspäivä mm kisoissa! Venäjän voitto Kanadasta ja Ruotsin piste Usalta on hyvä osoitus siitä että yksittäisessä ottelussa kaikki on mahdollista. Torjuntatilastojen mukaan toki Usa ja Kanada ovat omia pelejään hallinneet, mutta eihän ne torjuntatilastot kerro kaikkea. Suomi myös aloitti kisat hienosti ja on erittäin hyvä että onnistumisia maalien muodossa tulee useammalle pelaajalle ja siihen kun lisätään yhden Suomen kärkipelaajan Elisa Holopaisen 3 syöttöpistettä niin hyvän startin sai Suomi kisoihin. Mielenkiintoista nähdä miten Risku peluuttaa maalivahtejaan. Riskulla on ollut tapana että ykkösmaalivahti aloittaa kisat, mutta myös toinen maalivahti pelaa yhden alkulohkon pelin. Tänään Suomella on mahdollisuus jo varmistaa paikka puolivälieriin ja laittaako Risku Aholan jälleen maaliin? Vai pelataanko nyt niin kuin pojat pelasi u20 kisoissa että yksi maalivahti pelaa kaikki pelit? Kanadan tappio venäjälle tarkoittaa myös sitä että Kanada voi joutua pelaamaan puolivälierissä ja sen takia olisi erittäin tärkeää että Suomi voittaisi lohkonsa ja sillä hyvin todennäköisesti varmistaisi sen että puolivälierissä ei ainakaan Kanada tulisi vastaan.

      • Kjlk

        SUI-FIN kaksi erää ja ei oo tytöillä jakoo, aika kuraa


      • tyttöjellonat
        Kjlk kirjoitti:

        SUI-FIN kaksi erää ja ei oo tytöillä jakoo, aika kuraa

        Suomi punnersi voittoon! Jatkopaikka varma! Pitää antaa kyllä tunnustus myös Sveitsille ja varsinkin muutamille todella taitavalle yksilöille ja ylivoimalla Sveitsi pelasi liikkuvaa ja hyvää ylivoimaa, mutta onneksi yhtä ylivoimamaalia enemmän ei Sveitsi pystynyt tekemään. Elisa Holopainen ollut todella tehokas kahdessa eka pelissä.


    • totuustaitehtävä

      Kisat ovat vielä alussa, mutta aika pahoin on jo tässä vaiheessa tullut esille se, että Riskun omat lukitut valinnat eivät ole näitä helpompia vastustajiakaan vastaan saaneet juuri mitään aikaan tehot ovat olleet aika kapealla sektorilla. Hyvä tietysti että nämä tehotytöt ovat onnistuneet.

      Hyvä silti että jatkopelit jo varmistuivat ja se ratkaiseva pudotuspeli pitää sitten vain hoitaa ketä vastassa sitten onkaan. Näin paikka mitalipeleihin olisi hyvinkin auki.

      • naiskiekkofani

        Voisitko hieman täsmentää missä roolissa olevat pelaajat ovat mielestäsi eniten pettäneet?
        Eikös tuo joukkue ole rakennettu niin että siinä on selkeästi kaksi kenttää joiden tehtävä on ratkoa pelejä ja kaksi kenttää pelaa nolla nollaa ja osa heistä lisäksi tappaa vastustajan ylivoimaa.


    • tyttöjellonat

      Onpahan kisat! Enpä muista tällaisia n18 kisoja jossa A lohkon tilanne ennen viimeistä Venäjä - Ruotsi peliä on se että Kanada jää lohkossa kolmanneksi ja joutuu pelaamaan puolivälierissä ja tällä hetkellä viimeisenä oleva Ruotsi menee 3 pisteen voitolla suoraan välieriin ja silloin Venäjä jäisi viimeiseksi ja jos Venäjä saa pisteenkin niin se menee suoraan välieriin. Tämä tietää myös sitä että Suomen ja Tshekin viimeisessä pelissä on myös panosta Suomella sillä toivottavasti Suomi ei joudu kohtaamaan jo puolivälierissä Kanadaa. Kävi miten kävi, mutta nämä kisat on hienoa mainosta n-18 kisoille!

      • komposiitti

        Kyllä Suomen valmennusjohto osas taktikoida.Tytöille makea häviöTsekeistä.Nyt on tytöillä "shanksii".Jännäksi menee.Kävi miten kävi hyvin ovat pelanneet.Tasottunut on tämäkin sarja.Ei ole enää Uuden Mantereen juhlaa.Tietysti Ruotsi ois ollut mieluinen vastustaja tässä vaiheessa,mutta näillä mennään.Kentät on pelanneet juurikin valmentajien ohjeiden mukaan,näin se ainakin näyttää näin "maallikosta".


    • Kohtapaukkuu

      Taktikoida , ei isoissa kisoissa kannata valkata vastustajaa, joka tapauksessa jos Suomi voittaa vastaan tulee Usa, jos Venäjä voittaa on ensi kertaa historiassa MM-kisoissa Eurooppalainen joukkue. Vaikea on vastus Venäjä kotikisoissa ja miten domarit vetää pelin. Komposiitille MAKEA HÄVIÖ, väärällä tiellä sorry

    • tyttöjellonat

      Maalipaikat puolivälierässä kahden erän jälkeen Suomelle, mutta vielä on vaivannut se Suomalaisen jääkiekon perisynti eli maalinteko. Hieno on tunnelma hallissa ja ei voi kuin toivoa että tytöt onnistuisivat tekemään kolmannen erän alkuun heti maalin ja sitten lopuksi hiljentämään hallin. Holopainen on luonut itselleen muutaman hyvän paikan, mutta hyvin on Venäjän maalivahti pelannut tilaa pois laukauksilta. Ja kun se Linnean veto ensimmäisen erän lopulla olisi mennyt muutaman sentin pitemmälle eli maaliin niin pelin luonne olisi saattanut muuttua. Toki hieman näkyy myös Suomen tytöistä jännitys ja eihän se ihme ole kun kyseessä on kauden tärkein peli.

    • komposiitti

      Mulla vaan on aina tuo sympatia Suomityttöjen puolella.Kohtapaukkuu on laskenut,vaikkei taktikoikkaan.Tsemppiä tytööille

    • Helmiämutta

      Makea taktikointi kostautui, ei kahdella kentälä enää pelejä voiteta. Valmennuksellisesti Venäjä voitti Suomen 10-0. Niin se vain on että AS hieno ainutlaatuinen Kuortaneen projekti ,mitä muilla mailla ei ole Euroopassa,ei tuonut sitä ensimmäistä voittoa PohjoisAmerikkalaisista, Ruotsi ja Venäjä tekivät sen ilman mitään , satsaamalla naisten seurajoukkueisiin johon nuoria mukaan. Perjantaina historiaa Ruotsi tai Venäjä koppuotteluun. Suomella mv kesti oli hyvä, taitoa pelaajilla mutta yksinyrittämistä minkä valmentajat olisivat voineet ottaa pois mutta ei kai tajunneet. 11-vuotta 1 pronssi siinä on kalakavereiden aikaansaannos. Jos joku vielä väittää että valmentaja on paikallaan niin so what, hyvä opetus tuli joukkue pelaamisesta. Ei edes 18 min jäähyä auttaneet, huhuh. Alaarvoista

      • Mikääneimuutu

        Siinä kommentti, joka niin totta!


      • iirisfilmi

        Voisitko kertoa kuinka suomen kannattaisi toimia jotta pärjäisi paremmin n18 kisoissa? Mallia ruotsista jossa näköjään hyvä n18 joukkue, mutta hirveä itku kun ulkomaalaiset vie pelipaikan monilta ruotsalaiselta vai mallia usan ja kanadan naisten joukkueista jotka tällä kaudella ovat leirityksessä heinäkuusta lähtien eli vähän niin kuin kuortane, mutta pelaajat ei opiskele vaan pelaavat ja harjoittelevat olympialaisia varten.


      • vierestä23
        iirisfilmi kirjoitti:

        Voisitko kertoa kuinka suomen kannattaisi toimia jotta pärjäisi paremmin n18 kisoissa? Mallia ruotsista jossa näköjään hyvä n18 joukkue, mutta hirveä itku kun ulkomaalaiset vie pelipaikan monilta ruotsalaiselta vai mallia usan ja kanadan naisten joukkueista jotka tällä kaudella ovat leirityksessä heinäkuusta lähtien eli vähän niin kuin kuortane, mutta pelaajat ei opiskele vaan pelaavat ja harjoittelevat olympialaisia varten.

        Se raha millä liito tukee Kuortanetta, sen rahan vooisi käyttää naisten valmistaumisiin, eikö? Oletko koskaan miettinyt mistä Riskun palkka tulee? Suomella on toinenkin yspäoväinen valmenta Mustosen lisäksi.


      • iirisfilmi
        vierestä23 kirjoitti:

        Se raha millä liito tukee Kuortanetta, sen rahan vooisi käyttää naisten valmistaumisiin, eikö? Oletko koskaan miettinyt mistä Riskun palkka tulee? Suomella on toinenkin yspäoväinen valmenta Mustosen lisäksi.

        Tarkoitatko maajoukkuepelaajien valmistautumisiin? Mielestäni maajoukkueet leireilee nyt jo liikaa, mutta jos tarkoitat sitä että kuortane lopetettaisiin ja siitä säästyvät rahat käytettäisiin maajoukkuepelaajien tukemiseen taloudellisesti niin siitä saattaisi syntyä melkoinen haloo ja toisaalta kuortaneen budjetti lienee noin 70 - 80 tuhatta niin ei siitä nyt ihan kaikille kunnin liksaa voisi maksaa.


      • tukirahathukkaan

        Liigan joukkueet pelaa kauden noin 40 tuhatta. Kuortanetta tarvitse lopettaa, ei tuohon toimintaan tukea tarvitse samanlainen joukkue kuin mikä tahansa liiga joukkue jossa pelaa nuoria pelaajia. Turha sanoa että olisi paikka missä oppii urheilijan elämää, kyllä sitä tieto taitoa on muuallakin,mutta tukirahat vähemmälle tulokset puhuvat sen puolesta.


    • tyttöjellonat

      Todella harmittava tappio jälleen kerran puolivälierissä ja nyt tappiosta tekee entistäkin ikävämmän se että välierissä olisi tullut vastaan Ruotsi eikä Kanada tai Usa joten finaalipaikkakin olisi ollut kerrankin mahdollinen ja nyt nähdään finaalissa eurooppalainen joukkue. Joku tuossa arvosteli Suomen peluutusta kun Suomen kaksi ensimmäistä kenttää pelasi paljon, mutta kyllä Venäjäkin kuormitti kärkipelaajiaan ihan samalla tavalla kuin Suomi ja lopussa enemmänkin kuin Suomi. Maalintekopelihän se jääkiekko on ja siinä Venäjä oli tänään parempi vaikka paikkoja oli myös Suomella. Jossitteluahan tämäkin on mutta jos Nousiainen olisi onnistunut tuhannen taalan paikasta kolmannessa erässä kun peliä oli pelattu reilu 5 minuuttia niin lopusta olisi varmasti tullut ihan toisenlainen, sillä kyllä ne maalit vain tuo kummasti virtaa ja muuttavat pelin kulkua. Nyt kun Nousiainen ei onnistunut niin Suomi ei saanut oikein kunnon kiriä aikaiseksi kolmannessa erässä ja kun usko alkoi loppua niin lopussa Venäjällä oli paremmat paikat lisätä johtoa. Suomella on aina ollut hyvät maalivahdit ja niin oli nytkin, mutta viimeisen parin kolmen vuoden aikana maalivahtien taso on noussut muuallakin ja nyt lähes kaikilla joukkueilla on hyvät tai todella hyvät maalivahdit. Toinen asia mikä on kehittynyt paljon eurooppalaisilla joukkueilla on se että johtoasemassakaan ei ruveta peruttelemaan vaan pyritään pelaamaan aktiivisesti. Esimerkiksi eilen Tshekki tarvitsi voiton Suomesta välttääkseen karsintapelit ja kolmannessa erässä jossa Tshekki johti maalilla niin viimeisen 10 minuutin aikana joukkue "träppäsi" vain kerran ja muuten annettiin painetta koko ajan ja samaa teki Venäjä tänään, mutta mielestäni Tshekki onnistui Suomea vastaan siinä jopa paremmin kuin Venäjä. Suomi kaatui tänään tehottomuuteen ja tietenkin jälkeenpäin on helppoa sanoa, mutta itse olisin ylivoimalla hakenut maaleja pelaamalla neljällä hyökkääjällä esimerkiksi siten että Melotindos olisi ykköskentässä pelannut pakinpaikalla ja Holopainen olisi tullut pyörittämään peliä. Toinen asia missä Venäjä oli edellä on fyysisyys.

    • Naistenliiga

      Eikö tuo yks hyökkääjä saanu jo ylivoimalla pari alivoima läpiajoa venäjälle? Kun kunto ja taito ei enää riitä!

    • totuustaitehtävä

      Ikävä kyllä jo alkusarjan peleissä esille tullut tehottomuus tuli vaan vielä selkeämmin ilmi puolivälierässä. Jos saa pelata kolmesta erästä periaatteessa yhden erän ylivoimaa eikä yhtään maalia niin vikaa voi kai katsoa vain peilistä. Maali- ja voittopaikkaa oikein tarjottimella yritettiin tuoda Suomelle. Vetoja maalia kohti tai maalille asti tuli aivan liian vähän tuohon ylivoimaminuuttimäärään nähden. Joko sieltä puuttui valmennuksen taktiikka tai pelaajien luovuus tai sitten molemmat.

      Tilastot voivat joskus valehdella, mutta ehkä sieltä kannattaisi vaikka seuraavaa kautta ajatellen hiukan katsoa miten ne "omat luottotytöt" keräsivät tehopisteitä tai/ja miinuksia toiseen tilastoon. Jos tämä nyt kisoissa tuli jotenkin puun takaa yllätyksenä.

      • ullukkatullukka

        Alkusarjan tehottomuus? Missä alkusarjan pelissä Suomen tehottomuus näkyi? Jos joukkueet kuten suomen lohkossa oli suhteellisen tasaisia niin silloin ei yleensä tehdä kymmentä maalia kuten suomen sarjoissa jossa tasoerot ovat valtavat. Eihän suomi jäänyt maaleitta kertaakaan alkusarjassa ja silloin kun tasaiset joukkueet pelaa niin 3 maalia pitäisi riittää voittoon ja ainoastaan tshekkiä vastaan suomi jäi kahteen maaliin.


      • tuhkimo4578
        ullukkatullukka kirjoitti:

        Alkusarjan tehottomuus? Missä alkusarjan pelissä Suomen tehottomuus näkyi? Jos joukkueet kuten suomen lohkossa oli suhteellisen tasaisia niin silloin ei yleensä tehdä kymmentä maalia kuten suomen sarjoissa jossa tasoerot ovat valtavat. Eihän suomi jäänyt maaleitta kertaakaan alkusarjassa ja silloin kun tasaiset joukkueet pelaa niin 3 maalia pitäisi riittää voittoon ja ainoastaan tshekkiä vastaan suomi jäi kahteen maaliin.

        Suomen herrat ei pidä näitä edes kunnon vastustajina siis muita Euroopan maita, vaikka kuinka rankalta kuulostaa niin ylimielisyys syö tällä hetkellä nin naisissa ja tytöissä. Ylimielisyys tällä hetkellä on se kuva mikä kopissa ja leireillä luodaan. Media haastatteluissa tulee hyvin esille, sanat laitettu suuhun.


      • voivoi354

        Yksi silmiinpistävä kommenti on tämä noudatettiin aikaisemmin opittuja asioita ja pelitapaa, mikä se on ja missä oli kahdessa viimeisessä pelissä? Tais olla yksi pelaaja yrittää yksin vuorollaan muut seisoo. Näitä ei voi kukaan kieltää.


      • naiskiekkofani
        tuhkimo4578 kirjoitti:

        Suomen herrat ei pidä näitä edes kunnon vastustajina siis muita Euroopan maita, vaikka kuinka rankalta kuulostaa niin ylimielisyys syö tällä hetkellä nin naisissa ja tytöissä. Ylimielisyys tällä hetkellä on se kuva mikä kopissa ja leireillä luodaan. Media haastatteluissa tulee hyvin esille, sanat laitettu suuhun.

        No enpä ole kuullut että n18 ryhmässä olisi ylimielisiä kommentteja muista eurooppalaisista joukkueista ja eihän siihen ole mahdollisuuksiakaan kun Suomi pelaa tasaisia pelejä niin Venäjää, Tshekkiä, Sveitsiä kuin Ruotsiakin vastaan. Ylimielisyys ja itseluottamus on kaksi eri asiaa ja jos itseluottamusta ei ole niin on ihan turha lähteä mihinkään kisoihin


      • tarkkasilmä1
        voivoi354 kirjoitti:

        Yksi silmiinpistävä kommenti on tämä noudatettiin aikaisemmin opittuja asioita ja pelitapaa, mikä se on ja missä oli kahdessa viimeisessä pelissä? Tais olla yksi pelaaja yrittää yksin vuorollaan muut seisoo. Näitä ei voi kukaan kieltää.

        katso pelit uudestaan niin saatat löytää niitä asioita joita tytöt on leireillä opetelleet vaikka eihän ne pelilliset asiat kaikille aukea...


    • eikös132

      Kunto loppui valitettavasti, semmosta se on kun hulluna luistelee ja fiksu vastustaja liikuttaa kiekkoa.

      • tyttöjellonat

        Niin kuntoa todella tarvitaan nykyisessä pelissä, mitä varsinkin Pohjois-Amerikan joukkueet pelaavat ja nyt yhä enemmässä määrin myös eurooppalaiset. Kyllähän träppi peli ei vaatinut niin paljon luistelua, mutta ei sitäkään toki ilman kuntoa voi pelata. Suomessa ollaan kyllä nyt mielenkiintoisessa tilanteessa kuinka pystytään vastaamaan kansainvälisen pelin haasteisiin. Suomen poikien u20 joukkue toimi siinä mielessä samalla tavalla kuin n18 joukkue eli pyrki rakentamaan kaksi tulosyksikköä ja kaksi puolustavampaa kenttää. Poikien puolella petti tulosyksikkö ja eniten maaleja taisi tehdä jarrukentät, mutta lopputulos oli molemmille pettymys. Kysymys kuuluukin riittääkö Suomen pelaajamateriaali siihen että valitaan joukkue "pistepörssinen" perusteella eli pyritään rakentamaan joukkue joka pystyy viemään peliä kaikkien kenttien osalta ja ratkaisijoita löytyy kaikista kentistä vai pitääkö tehdä kompromisseja? Ja kuten kaikki tietää niin kotoisissa sarjoissa on helpompi tehdä niitä pisteitä kuin kansainvälisissä peleissä. Itse olen sitä mieltä että kompromisseja joudutaan tekemään ja joukkuetta on roolitettava vahvasti vaikka se johtaa sitten eilisen kaltaisessa pelissä siihen että kärkipelaajat pelaavat paljon kun tulee ylivoimaa noin paljon. Mutta samalla tavalla vastustaja joutui kuormittamaan kärkipelaajiaan. Mitä sitten nykyinen kansainvälinen peli vaatii kunnon lisäksi? Tietenkin hyvää luistelutaitoa, hyvää reakointikykyä, syöttämistä nopeasti ja syöttämistä pieneen tilaan eli kokonaisuutena hyvää nopeustaitavuutta. Kun n18 joukkue joudutaan kokoamaan muutamasta ikäluokasta niin sehän tietenkin tarkoittaa sitä että pelaajia ei ole paljon ja sen takia ei voida rakentaa joukkuetta pistepörssien mukaan vaan pakko on tehdä kompromisseja.


    • harmittaapelaajienpuoles

      Muissa maissa valmentajat vaihtuu kun homma ei suju. 11-vuotta sijat 6 5 5 3 5 5 5 5 6 5 t-m- vuosi 5 tai 6. Tuo pronssi tuli kun Kuortane alettiin ajaa ylös eka vuoden jöäkeen. Löytyy videokin kun mainostetaan pelaajien vanhemmille kuinka 3 pelaajaa on pronssit kädessä jne. Löytyy LeijonatFi arkistoista. Parempaa piti tulla kun Kuortaneella opiskelevat ja harjoittelevat pelaajat nostavat Suomen N18 eliittiin, löytyy juttua myös LeijonatFi arkistoista. Fiksuona nämä kaverit ovat hiljalleen muuttaneet sanomaa että annetaan harjoittelu mahdollisuudet ja oppiminen huippu urheilijaksi, ei puhuta enää mitalleista. Tämä totta ja hyvä asia mutta kansain väliset tulokset ovat jääneet satsaukseen nähden todella vaisuiksi. Joka vuosi Suomella läytyy pistepörssissä korkealla olevia pelaajia johtunee siitä että Suomi pelaa alemmassa lohkossa heikompia vastaan ja kärki pelaa hirveitä minuutteja. Kun tulee kauden tärkein peli on takki tyhjä ja viltistä on turha apua hakea. Kukaan ei voi puolustaa tulokset puhuvat puolestaan muutoksia pitää tehdä valmennuksellisesti. Pelaajia eri rooleihin löytyy , hyviä pelaajia paljon mutta toteutus heikko valitan. Nämä herrat on johtanut nyt 9-vuotta vailla menestystä kaikki tietävät tuon pronssin tuojat Kuortaneela ei ollut paljon tekemistä sen kanssa. Valmentajat vaihtoon , Kuortane pyöriköön niinkuin haluavat vai onko pelko persuksiissa ettei ole enää tulijoita jos valmentajat tulevatkin ulkopuolelta?

      • naiskiekkofani

        Tyttöjen naisten kiekkoon liitto satsaa yli miljoona euroa vuodessa ja siitä alle 10 % menee Kuortaneelle. Varmaan olisi hyvä että valmentajat vaihtuisivat vähän useammin kuin n18 maajoukkueessa on käynyt kun Toivola oli pitkään ja nyt sitten Risku. Siitä olen kanssasi eri mieltä että Suomessa olisi paljon kansainvälisiin peliin pystyviä pelaajia eri rooleihin. Jos olisi paljon pelaajia eri rooleihin niin silloin ei tarvitsisi peluuttaa samoja pelaajia noin paljon. Jokainen lajia seurannut tietää että Suomella on n18 kisoissa vuodesta toiseen varmasti kärkipelaajat joukkueessa niin kuin nytkin oli, mutta tietenkin 3 - 4 neloskentän pelaajista voi aina keskustella, mutta sellaisia vaihtoehtoja ei ole jotka kärkeä vahvistaisi.


      • hämmastynyt1432
        naiskiekkofani kirjoitti:

        Tyttöjen naisten kiekkoon liitto satsaa yli miljoona euroa vuodessa ja siitä alle 10 % menee Kuortaneelle. Varmaan olisi hyvä että valmentajat vaihtuisivat vähän useammin kuin n18 maajoukkueessa on käynyt kun Toivola oli pitkään ja nyt sitten Risku. Siitä olen kanssasi eri mieltä että Suomessa olisi paljon kansainvälisiin peliin pystyviä pelaajia eri rooleihin. Jos olisi paljon pelaajia eri rooleihin niin silloin ei tarvitsisi peluuttaa samoja pelaajia noin paljon. Jokainen lajia seurannut tietää että Suomella on n18 kisoissa vuodesta toiseen varmasti kärkipelaajat joukkueessa niin kuin nytkin oli, mutta tietenkin 3 - 4 neloskentän pelaajista voi aina keskustella, mutta sellaisia vaihtoehtoja ei ole jotka kärkeä vahvistaisi.

        Se on sitä uskallusta mikä puuttuu valmentajilta, 4 kentällistä pelaajia kyllä 3 ja 4 kentänkin pitäisi pystyä pelaamaan, siksi kait mukana on? Muut maat menee menojaan miksi? Vai onko käynyt todella niin että Kuortaneelta pitää ottaa mukaan kiintiö pelaajia että homma jatkuisi siellä? 10-vuotta on satsattu ja kisoihin löytyy vain 2 kentälmistä pelaajia, rahaa palanut, jotain menee pieleen


      • lissunlissa
        hämmastynyt1432 kirjoitti:

        Se on sitä uskallusta mikä puuttuu valmentajilta, 4 kentällistä pelaajia kyllä 3 ja 4 kentänkin pitäisi pystyä pelaamaan, siksi kait mukana on? Muut maat menee menojaan miksi? Vai onko käynyt todella niin että Kuortaneelta pitää ottaa mukaan kiintiö pelaajia että homma jatkuisi siellä? 10-vuotta on satsattu ja kisoihin löytyy vain 2 kentälmistä pelaajia, rahaa palanut, jotain menee pieleen

        En tiedä tarvitaanko kuortanetta vai ei mutta eihän se ole ihme että ei ole kuin 2 kenttää hyviä pelaajia kun noissa ikäluokissa mistä nuo pelaajat on valittu on vain parisataa pelaajaa ja kaikki ei todellakaan edes treenaa tosissaan. Ja sitten monesti unohtuu se näkökulma että hyvin todennäköisesti myös ruotsi, sveitsi, tshekki ja venäjä ainakin pyrkii kehittämään omaa tyttökiekkoa, mutta eipä nuokaan ole kovin monesti mestaruuksia n18 kisoissa voittaneet.


    • hupsispups

      Suomi johtoon 1-0, se on helppoa kun toteuttaa valmentajien antamia neuvoja, tästä on hyvä jatkaa peli vain paranee....

    • hahahaa1243

      Olipa kunnon tyttökiekkoa Usa-Kanada ja Ruotsi-Venäjä. Tasaisia pelejä ei vastahyökkäysjoukueita vaan joukkueena pelaavia, ai niin Suomiki voitti näkyi olevan tulos. Mahtaa se Kuortaneen pyörittäjiä sapettaa Ruotsi teki sen mitä Suomi on halunnut, AINA.

      • naiskiekkofani

        On "hivenen" huvittavaa lukea tätä palstaa. Jotenkin suurimmasta osasta viesteistä saa sellaisen kuvan että jos Suomi voittaa niin hirveällä tuurilla voitti ja jos häviää niin Suomi on huono ja varsinkin Kuortane on hirveä kirosana. Sitten nuo kommentit kyllä kertovat myös siitä että todelliset kiekkoasiantuntijat näitä kommentteja kirjoittelevat kuten tuossa yläpuolella hahahaa1243 nimimerkki kertoo asiantuntevasti että Usa - Kanada ja Ruotsi - Venäjä oli hyvää tyttökiekkoa ja varmaan näin olikin, mutta perusteluna on se että "pelasivat joukkuepeliä eikä vastahyökkäysjoukkueita" Jos joku joukkue perustaa pelinsä vastahyökkäyksiin niin se jos mikä vaatii hyvää viisikkopeliä eli siis joukkuepeliä, koska vastaiskuihin pelinsä perustava joukkue on pelissä enemmän vastaanottava joukkue ja sen on kyettävä pitämään viisikko tiiviinä mahdollistaen riistot ja sen jälkeen vastaa päästään niihin vastahyökkäyksiin. Se että sapettaako jotakin se että Ruotsi meni finaaliin en tiedä, mutta kun kyse on kilpaurheilusta niin luulisi että kaikki AINA pyrkivät pääsemään sinne finaaliin ja vielä voittavansa sen finaalin.


    • Naistenliiga

      Suomi ei pärjää riskun valmennuksella se on nyt nähty.risku suosii vaan omiaan.kaikella yritettiin,että1 kenttäsaisi pisteitä ei vaan onnistunu.yritettiin kailaa,vesaa.ym.nousiainen 0 0 kyllä tehdään hyvää työtä kuortaneella!!

      • parastapöytään

        Kalpassa näköjään tehdään parasta työtä kun Suomen pistepörssin paras tulee sieltä. Kaikkien kannattaa hakeutua kalpaan eikä kuortaneelle


    • Naistenliiga

      Holopainen oli kisojen paras pelaaja,sille ei vaan voi mitään,hienoa työtä.mitenkä kuortane loisti kisoissa?miten kävi vesa emilia mitä risku kehu maasta taivaaseen 0 0

      • ekisetävaan

        Jos jokin on helppoa niin arvostelu. Se maalinteko ei vaan aina ole helppoa ja esimerkki poikien u20 kisoista jossa valmennus ja media hehkutti kovasti tolvasta jonka piti olla se maalintekijä joka vie suomen mestaruuteen. Miten kävi? teki yhden maalin koko kisoissa ja siinä tärkeimmässä pelissä jäi maaleitta. Sitten toinen asia on se että kuinka moni arvostelija osaa nähdä pelaajan suorituksen kokonaisvaltaisesti? Pelaaja voi pelata hyvän vaihdon, erän ja pelin vaikka tehot olisi 0 0. Jos pelit ovat tasaisia niin nykyään peleissä tehdään se 2 - 4 maalia ja sehän tarkoittaa luonnollisesti sitä että suurin osa joukkueesta jää pisteittä pelissä.


    • tyttöjellonat

      Kisat Suomen osalta ohi ja pakko myöntää että harmittaa tyttöjen puolesta todella paljon, kun kerrankin olisi ollut tilanne se että välierään päästessään ei olisi tullut vastaan Usa tai Kanada.
      Mutta kieltämättä pitää sitten myös todeta että pettymyshän se 5 sija on vaikka paljon hyvääkin Suomen joukkueen pelissä oli. Positiivisena puolena kisoista voi sanoa sen että pelit ovat suurimmaksi osaksi olleet tasaisia ja nyt nähtiin myös se että Usa ja Kanada ei pelaa aina automaattisesti finaalissa vaikka toki edelleen ovat kokonaisuutena ihan omalla tasollaan. Sitten oli kiva huomata myös Venäjän pelien yleisömäärät. Suomea vastaan yli 2400 katsojaa ja hallissa hyvä tunnelma. Hieno on ollut tyttöjen pelata tuollaisessa pelissä. Eilen Venäjä - Ruotsi pelissä oli yli 2700 katsojaa! Nykyinen pelin suuntaus asettaa kyllä jatkossa Suomelle paljon haasteita ja on mielenkiintoista nähdä miten Suomi kiekkoa yritetään viedä eteenpäin ja tässä en nyt todellakaan tarkoita jotain Kuortanetta vaan kaikkia seuroja. Kuortaneellakin toki varmasti pohdinnan paikka, mutta se ei varmasti auta Suomalaista kiekkoa yhtään jos ruvetaan vaatimaan Kuortaneen lopettamista vaan oikea ratkaisu on kehittää sitä ihan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin seuroja. Katselin netistä tuossa kisojen aikaan muutamia pätkiä Kanadan junnusarjojen pelejä ja ihan luistelusarjojahan ne nyt näyttävät olevan. Peleissä on hyvä vauhti ja peli perustuu paljon yksilötaitoon ja nopeaan reakointiin sekä puolustavan joukkueen aktiiviseen paineistamiseen. Iso ero oli myös eurooppalaiseen peliin nähden hyökkääjien keskialueen puolustuspelitaito. Eurooppalaiset joukkueet Ruotsi etunenässä pyrkii pelaamaan aika samalla tavalla ja tässä tullaan siihen tulevaan ongelmaan kuinka Suomi voi jatkossa pärjätä niin n18 joukkueella kuin Nmj:n joukkueella. Tuo nykyinen pelin suuntaus kun tarkoittaa sitä että pitää toki pelata joukkueena fiksusti, mutta samalla kun yksilöt joutuu reakoimaan tilanteisiin nopeammin ja pienemmässä tilassa niin yksilötaidon merkitys korostuu. Löytyykö jokin pelitavallinen etu, siinä on Mustosen johdolla pohdittavaa Suomikiekon tulevaisuuteen.

    • naiskiekkofani

      " kuinka Suomi voi jatkossa pärjätä niin n18 joukkueella kuin Nmj:n joukkueella. Tuo nykyinen pelin suuntaus kun tarkoittaa sitä että pitää toki pelata joukkueena fiksusti, mutta samalla kun yksilöt joutuu reakoimaan tilanteisiin nopeammin ja pienemmässä tilassa niin yksilötaidon merkitys korostuu. Löytyykö jokin pelitavallinen etu, siinä on Mustosen johdolla pohdittavaa Suomikiekon tulevaisuuteen." Hyvä kysymys. Minusta suurin ongelma on kotimainen sarjatoiminta jolle pitäisi tehdä jotain että hyviä pelejä olisi enemmän, Nytkin kun katsoo viikonlopun liigapelien tuloksia niin viikonlopun neljästä pelistä vain yksi (Ilves - Blues) oli sellainen peli joka kehittää pelaajia, mutta nämä 7 - 0 tulokset ei valitettavasti palvele ketään. Tällä hetkellä Suomessa on vain 6 joukkuetta joiden keskinäiset pelit ovat sellaisia jotka valmistavat n18 pelaajia kansainvälisiin peleihin. Kun pelataan nelinkertainen sarja niin kaudessa yhdelle joukkueelle tulee vain 20 hyvää peliä ja se on ehdottomasti liian vähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3821
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3595
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3552
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2231
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2219
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1967
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1756
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1413
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe