Miten ensi vuoden autokatsastuskokeilussa käy.

Ensi vuonna kokeillaan lisääntyvätkö onnettomuuksien määrät kun autoja ei katsasteta. Suomessa havaitaan vuosittain katsastuksissa 3,3 miljoonaa vikaa. Näistä noin 1,4 miljoonaa vikaa on sellaisia, että ne aiheuttavat hylkäyksen katsastuksessa. Vuonna 2019 näitä hylättäviä ja ajokiellon välittömästi saavia autoja ei poisteta tieliikenteessä vaan kokeillaan lisääntyvätkö onnettomuuksien määrät. Pian nähdään mikä on hylättyjen katsastusten vaikuttavuus liikenneturvallisuuteen. Lisääkö katsastuksen poistaminen onnettomuuksia?
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

noo muuten varmaan mennään noin, mutta ensivuonna katsastetaan normaali säänön mukaan, sen jälkeen muuttuu hieman.
Katsastusmäärien vähennys koskee isoa joukkoa katsastajista... korjaamoihin ja auton omistajiin.

1Äänestä

Paino Carpo vittuun täältä!

Äänestä

Ensi viikolla aiemmin hylkäyspäätöksen saaneet pommit "päästetään irti". Pian nähdään lisääntyvätkö onnettomuudet.

Jos harventunut katsastusväli nostaa onnettomuusriskiä vähääkään esimerkiksi 1.1 kertaiseksi tarkoittaa se 50 000 lisäonnettomuutta. Jos onnettomuudet eivät lisäänny ovat autojen hylkäyspäätökset olleet turhia.

Onko katsastus hyödytön. Mikä on oikea katsastustiheys?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Carpo kirjoitti:

Ensi vuonna kokeillaan lisääntyvätkö onnettomuuksien määrät kun autoja ei katsasteta. Suomessa havaitaan vuosittain katsastuksissa 3,3 miljoonaa vikaa. Näistä noin 1,4 miljoonaa vikaa on sellaisia, että ne aiheuttavat hylkäyksen katsastuksessa. Vuonna 2019 näitä hylättäviä ja ajokiellon välittömästi saavia autoja ei poisteta tieliikenteessä vaan kokeillaan lisääntyvätkö onnettomuuksien määrät. Pian nähdään mikä on hylättyjen katsastusten vaikuttavuus liikenneturvallisuuteen. Lisääkö katsastuksen poistaminen onnettomuuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu