Tarja Halonen

Media on Suomessa, kuten kaikkialla maailmassa se väline, joka pitkälle määrittää milloin mistäkin aiheesta on pakonomaisesti ryhdyttävä keskustelemaan ja tekemään ratkaisuja. Ja monet hätäiset lankeavat tähän lankaan.

Usein on tarkkailtava mistä lehtipainosta miltä televisiokanavalta ja kenen kirjoittamasta tekstistä tai toimituksesta on kyse ja arvioitava tapahtuuko vyörytys henkilökohtaisesta ilosta tai katkeruudesta, puoluepoliittisista valtapyrkimyksistä, ns elinkeinoelämän tarpeista tai joistakin muista syistä.

Vastustajaksi epäillyn taustasta pyritään löytämään heikkoksia jopa "syntejä" sekin malli on tuotettu muualta ja enimmäkseen yhdysvaltalaisista mediamyllyistä. Vaalimatematiikasta.

Tarja Halosen elämää on tarkasteltu mediassa enimmäkseen sen mukaan miten hän "sortaa" puhettaan, ulkoista ulkoista olemusta tai hänen toimintaansa kansalaisjärjestöissä sekä sitä, että hän on nainen ja ei erityisen kaunis. Missikisat jäivät väliin. Halutaan unohtaa, että hän on pärjännyt miehisessä maailmassa ilman ulkoisia avuja, omana itsenään. Presidenttikausi on ollut onnistunut vaikka valtaa on riisuttu. Kaikesta näkee mm. EUn kuvakavalkaadeissa, että hänellä on tunnustettu asema eturivissä 5-6 eurooppalaisen valtiomiehen joukossa. Ilmeisesti juuri siksi, että hän on osoittanut tietämyksenä asioista, joita käsitellään, hänen mielipidettään kuullaan. Hän on sanalla sanoen luja tahtoinen.

Hän näyttää enemmänkin suomalaiselta naiselta. Monen mielestä se ei ole hyvä, koska länsimainen kauneusihanne on koetaan tärkeäksi.
Muutama missikisa olisi pitänyt voittaa tai sanaista arkkua olisi pitänyt availla erinomaisilla, mutta turhilla sanavalinnoilla.

Tämä tässä ja nyt on ilmoituksekseni siitä, että olen taatusti Tarja Halosen presidenttiehdokkuuden kannalla. Sosialidemokraattien olisi poistettava kaikki epäily siitä etteikö puolue olisi valmis ehdokkaan asettamiselle jo nyt. Poistetaan turhat spekulaatiot. Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Antti Kalliomäki siihen riviin, jossa mukana ovat sosialidemokraattiset naisministerit sekä muu joukko kertomaan yksityishenkilöinä olevansa Tarja Halosen ehdokkuuden kannalla. Toinen asia on koska Tarja Halonen vastaa kosintaan tai milloin puólue tekee päätöksiä.
13257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko samalla linjalla Halosen kanssa suomen turvallisuuspolitiikasta(Natosta).Kertoisitko mitkä ovat ne merkittävät asiat jotka Halonen on toiminnallaan saanut aikaan,mihin joku muu ei olisi kyennyt.Media on kyllä kohdellut Halosta keskimmääräistä lempeämmin.

Äänestä
  • siunulle olisi ehkä tarpeellista aloittaa peruskoulun ala-asteelta lukutaito ja ehkä etenisist vähitelleen siihen, että ymmärtäisit lukemaasi.

    Äänestä

  • Tarkoitin hallituksessa ja eduskunnassa hyväksyttyä ulko- ja puolustupoliittista selostusta. Yhteisesti hyväksyttynä tosiasiana on pidettävä sitä, ettei Suomi kuulu sotilasliittoihin.

    Omana käsityksenäni pidän sitä, että NATO on ainakin vielä Pohjois-Atlannin puolustusliitto, joka on sidoksissa Yhdysvaltojen sotapolitiikkaan.
    Se luotiin kommunismin etenemisen estämiseksi ja tätä uhkaa ei ole. Toisaalta ei ole uhkaa Neuvostoliiton taholta, koska tätäkään ei ole.

    Näissä oloissa on ymmärrettävää että marssijäjestys on EU ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut.

    Natoon pyrkimistä en itse pidä kiihkeästi tavoiteltavana. Ensiksi pitäisi arvioida uhat ja onko niitä.

    Nykyiseen Natoon liittymisellämme ilmoitamme, että meitä uhkaa jostakin hyökkäys. Onko se tulossa Norjasta, Ruotsista, Eestistä, Baltian maista yleensä, Saksasta tai Venäjältä.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    siunulle olisi ehkä tarpeellista aloittaa peruskoulun ala-asteelta lukutaito ja ehkä etenisist vähitelleen siihen, että ymmärtäisit lukemaasi.

    ja Sinä, opettele kirjoittamaan!

    Äänestä

  • www kirjoitti:

    ja Sinä, opettele kirjoittamaan!

    Asia ehkä tärkeämpi, kuin se miten se kirjoitetaan. Joten opettele lukemisen ymmärtämistä.

    Äänestä

  • Kannatat siis yhtä aikaa Lipposen ja Halosen Turvallisuuspolitiikkaa.Lienee mahdotonta olla yhtä aikaa samaa mieltä kummankin kanssa.Vastaa nyt loppuihinkin kysymyksiin kun kerran soutamisen ja huopaamisen jälkeen aloitit.Hyvää loman jatkoa.

    Äänestä

  • nyt kirjoitti:

    Kannatat siis yhtä aikaa Lipposen ja Halosen Turvallisuuspolitiikkaa.Lienee mahdotonta olla yhtä aikaa samaa mieltä kummankin kanssa.Vastaa nyt loppuihinkin kysymyksiin kun kerran soutamisen ja huopaamisen jälkeen aloitit.Hyvää loman jatkoa.

    Lipponen on halunnut avata keskustelua ja en tunne yhtään päätöstä, jolla poikettaisiin sovitusta ulko- ja puolustuspoliittisesta linjasta.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    Lipponen on halunnut avata keskustelua ja en tunne yhtään päätöstä, jolla poikettaisiin sovitusta ulko- ja puolustuspoliittisesta linjasta.

    Tämähän on sitä sossujen taktikointia. Jos Halonen olisi viime kierroksellakin ollut jo selvä suosikki, ei häntä missään nimessä olisi valittu. Olisi ehkä muitakin totuuksia selvinnyt. Nyt hän jaarlittelee taas. Tyypillistä roskapolitiikkaa kuten sossuilla aina. Halonenhan pitäisi olla sitoutumaton politiikkaan. Ymmärrätkö, ei hänellä pitäisi olla sossujen kanssa mitään tekemistä. VAI ONKO? Totuus esiin ja Suomeen tosi presidentti sitten Kekkosen jälkeen, nyt ollut vain huonoja korvikkeita.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    Lipponen on halunnut avata keskustelua ja en tunne yhtään päätöstä, jolla poikettaisiin sovitusta ulko- ja puolustuspoliittisesta linjasta.

    Mitä tapahtui vaalien jälkeen kun selvisi että seuraavan pääministerin nimi ei olekaan Lipponen.Useita päiviä kestävä mykkäkoulu kun Pate meni nuolemaan haavojaan.Otti todella lujille sopeutua uuteen tilanteeseen jossa sinipunalle ei kansalta jatkoa tullut.Siinä romuttui myös visio Suomen hivuttamisesta Natoon päin.Haloselle tämä hallituskokoonpano on ollut varmasti siinä mielessä helpompi.Olet myös unohtanut mitä Lipponen sanoi silloin Usa:n reissulla Natosta ja Suomen kansasta.

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    keskusalaiset eräät seikat:
    Miten menetteli puolueenne puheenjohtaja työreformi tunari Esko Aho.
    Meni poika puihin ja lähti käpälämäkeen. Sitten vaati virkaa jos toistakin. Saikin yliasioitsijan tehtävän.

    Paavo menetteli ihan oikein. Ei olisi ollut mitään mieltä olla mukana hallituksessa, jonka vetäjäksi tule petoksella nainen Anneli Jäätteenmäki. Paavo osoitti suuruutensa siinä, että nainen sai koottua kuitenkin hallituksen.
    Valitettavasti pettäjän tie oli kivinen.
    Keskustaeliitti heitti muijan sivuun kuin kuluneen hanskan.

    Tajua.Annelia ei ole tuomittu mistään.Osoita nyt faktana se petos.Päinvastoin Anneli paljasti ihmisille sen mitä kansan selän takana meistä puhutaan.Ahon pyrkiessä Suomen pankkiin Halonen teki mitä härskeintä politiikkaa vetoamalla siihen että esitys ei ollut yksimielinen.Presidentin tulee olla koko kansan presidentti eikä vain yhden puolueen.Jos Suomen pankkiin on tarjolla ehdokas joka on hetkeä aiemmin ollut muutamaa promillea vaille presidentti itsekin,ei voi olla muusta kuin kostosta kysymys jos tätä ei valita.Kummasti kelpasi Liikanen kun tiedettiin tausta.Minnehän Erkki luikki aikoinaan karkuun?

    Äänestä

  • muista kirjoitti:

    Mitä tapahtui vaalien jälkeen kun selvisi että seuraavan pääministerin nimi ei olekaan Lipponen.Useita päiviä kestävä mykkäkoulu kun Pate meni nuolemaan haavojaan.Otti todella lujille sopeutua uuteen tilanteeseen jossa sinipunalle ei kansalta jatkoa tullut.Siinä romuttui myös visio Suomen hivuttamisesta Natoon päin.Haloselle tämä hallituskokoonpano on ollut varmasti siinä mielessä helpompi.Olet myös unohtanut mitä Lipponen sanoi silloin Usa:n reissulla Natosta ja Suomen kansasta.

    Kerro tietäväinen kierolainen mitä se Paavo
    pahalainen TODELLA sanoi sillä USA:n matkalla.
    Ei pidä uskoa kuulopuheita. Niitä riittää.
    Mutta muistakaa tärkein. Meillä on vielä äänioikeus eläkeläisilläkin. Vaikka kokoomuksen
    nuorisojärjestön ehdotuksen mukaan oikeus pitäisi
    poistaa valtion-ja kuntien eläkeläisiltä. Tai
    ainakin sellaisilta,joiden vuositulo jää alle
    20000 euroa. Joten mitä pdätte ehdotuksesta.
    Ja tietysti myös työttömiltä pois äänioikeus.
    Siis sellainen nuorekas ehdotus. Ja EVAN herrat
    ovat niin..niin tyytyväisiä.

    Äänestä

  • meille kirjoitti:

    Tästä oli tietoa silloin reissun jälkeen ihan tarpeeksi.Suomalaiset oli ollu niin tyhmiä etteivät olleet ymmärtäneet omaa parastaan tässä Nato projektissa.Tieto saattoi tosin puuttua Demarista.Ollaan sitten papparaisen kanssa molemmat ilman äänioikeutta jos vaaditaan 20000€ tulot.Akka mukaan lukien.Humpuukijuttua koko suunnitelma.Eläkkeitäkin on suunnitelmallisesti jätetty korottamatta työttömyyspäivärahojen ohella jo monen hallituksen toimesta.Yksi puolue on ollut aika pitkään hallitusvastuussa,mikseihän se ole saanut asiaa kuntoon?Nyt en tarkoita RKP:tä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tapio.Talvi kirjoitti:

Media on Suomessa, kuten kaikkialla maailmassa se väline, joka pitkälle määrittää milloin mistäkin aiheesta on pakonomaisesti ryhdyttävä keskustelemaan ja tekemään ratkaisuja. Ja monet hätäiset lankeavat tähän lankaan.

Usein on tarkkailtava mistä lehtipainosta miltä televisiokanavalta ja kenen kirjoittamasta tekstistä tai toimituksesta on kyse ja arvioitava tapahtuuko vyörytys henkilökohtaisesta ilosta tai katkeruudesta, puoluepoliittisista valtapyrkimyksistä, ns elinkeinoelämän tarpeista tai joistakin muista syistä.

Vastustajaksi epäillyn taustasta pyritään löytämään heikkoksia jopa "syntejä" sekin malli on tuotettu muualta ja enimmäkseen yhdysvaltalaisista mediamyllyistä. Vaalimatematiikasta.

Tarja Halosen elämää on tarkasteltu mediassa enimmäkseen sen mukaan miten hän "sortaa" puhettaan, ulkoista ulkoista olemusta tai hänen toimintaansa kansalaisjärjestöissä sekä sitä, että hän on nainen ja ei erityisen kaunis. Missikisat jäivät väliin. Halutaan unohtaa, että hän on pärjännyt miehisessä maailmassa ilman ulkoisia avuja, omana itsenään. Presidenttikausi on ollut onnistunut vaikka valtaa on riisuttu. Kaikesta näkee mm. EUn kuvakavalkaadeissa, että hänellä on tunnustettu asema eturivissä 5-6 eurooppalaisen valtiomiehen joukossa. Ilmeisesti juuri siksi, että hän on osoittanut tietämyksenä asioista, joita käsitellään, hänen mielipidettään kuullaan. Hän on sanalla sanoen luja tahtoinen.

Hän näyttää enemmänkin suomalaiselta naiselta. Monen mielestä se ei ole hyvä, koska länsimainen kauneusihanne on koetaan tärkeäksi.
Muutama missikisa olisi pitänyt voittaa tai sanaista arkkua olisi pitänyt availla erinomaisilla, mutta turhilla sanavalinnoilla.

Tämä tässä ja nyt on ilmoituksekseni siitä, että olen taatusti Tarja Halosen presidenttiehdokkuuden kannalla. Sosialidemokraattien olisi poistettava kaikki epäily siitä etteikö puolue olisi valmis ehdokkaan asettamiselle jo nyt. Poistetaan turhat spekulaatiot. Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja, Antti Kalliomäki siihen riviin, jossa mukana ovat sosialidemokraattiset naisministerit sekä muu joukko kertomaan yksityishenkilöinä olevansa Tarja Halosen ehdokkuuden kannalla. Toinen asia on koska Tarja Halonen vastaa kosintaan tai milloin puólue tekee päätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu