Ragdoll tulossa, mahdollisen allergian esto

Kissa321

Heido! Minulle on tulossa maaliskuussa Ragdollin pentu. En ole allerginen millekkään muulle kuin keväiselle siitepölylle ja tavallinen pöly aivastuttaa. Ainakaan tietääkseni. Noh mietityttää hieman kun kissa tulee kotiini niin miten saan kodista mahdollisimman allergiavapaan? Jos allerginen olenkin. Ei ole astmaa eikä muita sairauksia jotka voisivat pahentua kissan läsnäolosta.

Onko teillä ollut esimerkiksi ilmanpuhdistinta käytössä? Onko ollut tarpeellinen hankinta? Suositteletko vai onko mahdollisen kissa-allergian osalta hyödytön? Haluan varautua kaikkeen mahdolliseen että kissan ja minun on hyvä olla.

Entä ilmaa kostuttava laite. Tarkoitan ilmankostutinta. Onko hyödytön vai hyödyllinen minun että kissan olojen kannalta?

Jos allergiaa ilmenee, kuinka usein on hyvä ottaa allergialääke? Kuinka pitkään yhtäjaksoisesti olet käyttänyt allergialääkettä? Mitä merkkiä suosittelet?


Vielä taustatietoa. Kun olin liki 3 vuotias, meillä oli perheessä kissa. Eli ehdin kolmen vuoden ajan olla yhtäjaksoisesti kissan kanssa tekemisissä (maatiainen). Ei allergian oireita pienenä kuulemma. Äidilläni oli myös nuoruudessaan kissoja, myös isällä ollut. Ei kuulemma allergiaa ollut. Veljellä 3 kappaletta kissoja. Ei ole ollut allergiaa. Ainut kenellä lähisukulaisella on kissa-allergia on äitini äitillä. En tiedä voiko allergia kulkea suvussa siis..olisi aika huono tuuri jos juuri minulla olisi allergia :( !

Kiitos jo etukäteen apua antavista vastauksista!

1

292

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siedätys_auttaa

      Kyllä sinä varmaan olet aika hyvin siedättynyt kissan ihon pintaepiteelin proteiineille. Siedätys on paras konsti välttyä allergioilta. Etenkin jo pienenä. Kuvittelisin, että et erityisen isossa vaarassa ole. Toisaalta koskaan ei voi tietää varmaksi.

      Sanotaan, että jos kotona on ollut kissa, ei 10 vuoden siivouksella saa pestyä pois eläimen hilsepölyä, vaikka kuinka perusteellinen olisi. Allergeeneja on kaikkialla, ei niiltä voi välttyä. Jos on hyvin allerginen, oireita tulee aina. Tiettyyn rajaan saakka voi sietää ja yrittää hoitaa oireita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe