Jälleen kerran koin lähes mykistävänä luonnon uskomatonta monimuotoisuutta. Austraalian Cordillivuoriston metsissä Kaskaiden sirittäessä, liikkuu somia ja virkeitä pussieläimiä jos minkä kokoista!
Kettukusu pussieläimestä punajalka Wallbiin ja kaskaita mutustaviin Pusseleihin.
Uutta pussieäimen syntyyn on minulle, sillä olevan kaksi emätintä, jotka urospussielän hedelmöittää kaksihaaraisella siittimellään !!!
Näin istukan jakautuminen kehityksen kulussa muodostaa myös vatsapussin nisineen poikasen suojaksi, josta se kurkkii ja oppii emon ruokailun ja kokeilee välipaloja 😊 kunnes s on kykenevä selviämään omin voimin.
Tuo komea Kasuaarilintu, uros lähinnä, on myös luonnon hienoimpia huolehtijoita. Poikaset seuraavat isäurosta, joka opettaa niitä 9 kuukauden ! ajan valitsemaan ravintonsa, ja pienii jopa suurimmat siemenet "pikku poikasillensa"
Sarja päättyikin toteamukseen, Luonnon tekevän parhaan mahdollisen, hukkaamatta mitään elämää turhana! Upeaa,..
Voisimmepa mekin oppia toisiltamme, huomioon ottamista erilaisina yksilöinä, mutta olla hyväksyvinä ihmiluonnonkin monimuotoisuudelle!
Upea elämää suojeleva luonto
12
84
Vastaukset
- tuulenviemänäkin
Onhan maassamme kaksihaaraisia naaraita ja koiraita?
Todella hyvä avaus keskustelulle!
Minä en aina pysty katsomaan luontodokumentteja,jossa jokin laji tappaa,vain pysyäkseen elossa.Pikkukakkonen alkaa olla minun juttuni.
Tosin kalastanhan minä ja tapan kaloja.
Kerran joku kysyi,kerrottuani,että siunaan aina sen kalan,ennenkuin tainnutan ja verestän,siis lasken veren,että siunaanko sen lähes ämpärillisen kaloja yksitellen?
En siunaa,teen joukkosiunauksen,siis kiitän,kiitos luoja kalansaaliista ja perkaan kalani luojani valvovien silmien alla.
- otettaisko-oppia
Australia ei ota pakolaisia , vaan ulkoistaa ne Nauru-saarelle, jossa heillä on kurjat olosuhteet. Pitäisikö meidän ottaa siitä oppia ?
Niinkö tekee nykyään? Taisivat ottaa pakosta aikanaan englantilaisten tuomioistuinten hylkäämät rangaistusvangit asuttamaan siirtomaata. Onhan monet suomalaisetkin lähteneet lammasfarmareiksi tuolle valtavalle mantereelle.
Joskus ihmettelen mistä voi johtua eräiden valtava huoli maan taloudesta?
Mihin se pohjautuu, tulee ajatelleeksi yksilön joutuneen säästämään elämänsä aikana niin kauan, että se on mennyt veriin!
Sitten kun ei omalta osalta tarvitse enää säästää, niin säästetään valtion budjettia, ja pelätään suurennellen pahinta, hih viisine aterioineen? Miettikäähän,..pelko eläkeläisten aseman heikkenemisestä?
Väliäkös meillä enää on suurestikaan maan talouden kannalta, vain ostovoimamme, ja ehkä perintömme lapsillemme pyörittää bruttokansantuotetta.
Se paras peritö on humanismissa, ja kansaivälisyydessä jonka olemme esimerkillämme opettaneet jälkipolvillemme. Se jos mikä luo tulevaisuutta Suomelle!
- outojahaastat
Valtio on velkaantunut pahasti , on syöty tämän pienen nousukauden eväät ja lisää velkaa otetaan kaiken aikaa. Veronmaksajat tässä on tiukilla, ei nuo joilla huolto pelaa. Kyllä nekin miljardit voisi käyttää niden hyäksi, joita varten sosiaaliturva on rakennettu. Australia ei ota näitä shoppaajia, sinne kyllä tulee työperäistä muuttoa paljon. Vieläkö enemmän pitäisi valtion velkaantua ss mielestä, eihän rahaa ole säästöön jäänyt koskaan seuraaville polville. Onko kiva leikkiä enkeliä jakamalla rahaa ja palvelut kaikille jotka maahan lampsii ja maksattaa tulevilla polvilla velat ?
Ei tietenkään mitään enkelileikkiä, mutta ei myöskään täyttää ajatuksiaan jatkuvilla huolilla, joille et sinä enkä minä voi yhtikäs mitään.
Korkeintaan saat stressiä ihan suotta. Ongelmien ratkaisut on vallan toisissa käsissä, niiden jotka näkevät paaaljon pidemmälle tulevaisuuteen kuin vanhat kopsot.
Hiljaista oli Isossa Omenassakin, ihan mukava kävellä rauhassa, huomenna kun tulee viimeiset jouluvieraani, Sitten huokaisenkin jo ilosta: ohi on!sini.sirkku kirjoitti:
Ei tietenkään mitään enkelileikkiä, mutta ei myöskään täyttää ajatuksiaan jatkuvilla huolilla, joille et sinä enkä minä voi yhtikäs mitään.
Korkeintaan saat stressiä ihan suotta. Ongelmien ratkaisut on vallan toisissa käsissä, niiden jotka näkevät paaaljon pidemmälle tulevaisuuteen kuin vanhat kopsot.
Hiljaista oli Isossa Omenassakin, ihan mukava kävellä rauhassa, huomenna kun tulee viimeiset jouluvieraani, Sitten huokaisenkin jo ilosta: ohi on!Minäkin olen kokenut tota luonnon,en monimuotoisuutta,mutta tota valkoista joulua on nyt tullut ihan riittävästi,lunta meinaan??
Ensimmäinen traktori,joka tiehoitokunnan piikkiin pyöri tossa pihassani tovin.
Piha ja jälki oli suomeksi sanottuna,kuin juostenkustu.
No soitin ja tilasin omaanlaskuuni toisen pihatyöntekijän traktoreineen ja johan tuli avartavanäkemys,tosin lähtihän pihasta paikoin nurmikkoakin,koska routaa ei ole lainkaan.
Parin tunnin päästä homma oli ohi ja nyt pääsen jopa liiteriin ja autotalliin hakemaan auringonkukansiemeniä,eihän se ole mikään autotalli ole,koska siellä ei mitään autoakaan ole,
parit kottikärryt ja ruohonleikkuri?rituliini_38 kirjoitti:
Minäkin olen kokenut tota luonnon,en monimuotoisuutta,mutta tota valkoista joulua on nyt tullut ihan riittävästi,lunta meinaan??
Ensimmäinen traktori,joka tiehoitokunnan piikkiin pyöri tossa pihassani tovin.
Piha ja jälki oli suomeksi sanottuna,kuin juostenkustu.
No soitin ja tilasin omaanlaskuuni toisen pihatyöntekijän traktoreineen ja johan tuli avartavanäkemys,tosin lähtihän pihasta paikoin nurmikkoakin,koska routaa ei ole lainkaan.
Parin tunnin päästä homma oli ohi ja nyt pääsen jopa liiteriin ja autotalliin hakemaan auringonkukansiemeniä,eihän se ole mikään autotalli ole,koska siellä ei mitään autoakaan ole,
parit kottikärryt ja ruohonleikkuri?Joo Ritu muista minkä näköistä oli kun traktorin leveällä kauhalla skrapattiin Sipoossakin pihapiiriä. Mullathan ne nousi epätasaisuuksista ja nurmen kappaleet. Hevospelillä sujui nätimmin, kun istuin painona puisen lumiauran poikkilaidalla. Vaan hevosenpito lopetettiin, kun ei riittänyt töitä pollelle.
On siellä sitten tullut lunta, valkeaa on ainakin, täällä katselin just ikkunasta surkeita vesilammikoita nurmi ja hiekkapohjilla. Vaan aurinko sentään pilkahti puolepäivänaikaan,...kyll' se taas siitä, kun päästään tammikuun päähän valon jo huomaa lisääntyneen.
Ota Ritu iisisimmin ne raskaammat lapiohommat sinäkin. :)sini.sirkku kirjoitti:
Joo Ritu muista minkä näköistä oli kun traktorin leveällä kauhalla skrapattiin Sipoossakin pihapiiriä. Mullathan ne nousi epätasaisuuksista ja nurmen kappaleet. Hevospelillä sujui nätimmin, kun istuin painona puisen lumiauran poikkilaidalla. Vaan hevosenpito lopetettiin, kun ei riittänyt töitä pollelle.
On siellä sitten tullut lunta, valkeaa on ainakin, täällä katselin just ikkunasta surkeita vesilammikoita nurmi ja hiekkapohjilla. Vaan aurinko sentään pilkahti puolepäivänaikaan,...kyll' se taas siitä, kun päästään tammikuun päähän valon jo huomaa lisääntyneen.
Ota Ritu iisisimmin ne raskaammat lapiohommat sinäkin. :)Ajattele,noin puolimetriä on tossa eteläpellolla lunta.
Jäätä ei tietty ole,vaikka eiväthän eläimet sitä tiedä?
Onneksi hirvet ylittävät noita jokia,joita laskee ja lähtee tästä järvestä.
Kyllä luonto tuntuu käsinkosketeltavana kun itse on siellä mutta tää vuodenaika ei hirveästi houkuttele niinkuin nuorempana. Kevät ja kesä käy mielessä usein niin voi siirtyä mökille miltei koko kesäksi, kevät ja alkukesä on mahtavaa luonnon seuraamista.
Muutamaan vuoteen ei täällä etelässä ole tullut mainittavaa lumimäärää, enkä oikein välitäkään niistä myräköistä.
Lippajärven aikoihin oli lumivallit 3-4 v sitten niin korkeat etupihan käytävällä, etten lumikolaa jaksanut niin 75 cm korkealle kippaa. Pikkulapiolla tyhensin sitä isoa lumikolaa, voi Jessus!, mutta sitten kimpaannuin ja hommasin taloyhtiölle lumilingon.
Ei ole mieltä naisihmisen yli voimiensa keplottelevan, kun koneitakin siihen on.
Kyllähän tekevä yleensä tehdä saa, sukupuolesta riippumatta jos ei älyä hellittää.
PS.
Olikohan se paratiisilintu siellä Australiassa, musta lähes peloittava temppuilija täydellisellä siipikuviotanssillaan.
Pesärakennusmenot oli pikkutarkan koristeellisuuden aikaansaannoksia, mutta naaras tiiraili hyvin tarkkaan olisikohan tuosta poikasten isäksi. Kyll'se vaan paras onkin olla tarkkana, moisen hypnoottisen onnenonkijan huomion kohteena!.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad831332- 45950
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että367788- 142749
- 55689
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän117667- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594