Olimme vuosia sitten leikkineet Anne-siskoni kanssa lääkärileikkejä - se ei
kuitenkaan ollut sellaista kuin naapurin tyttöjen kanssa. Samanikäiset tytöt
vain kikattivat ja levittelivät selällään maaten minulle posliinipillujaan,
joita tietenkin hanakasti tutkin niin läheltä kuin suinkin, jokaisen lirput-
timen.
Itse olin silloin 16 vuotias, Anne neljätoista. Vuosikau-
det oli meidänkin leikkimme ollut samanlaista toistemme elinten tutkimista,
mutta sen miten se muuttui..
Anne pukeutui jo naisellisesti ja oli ulkona minun leikeistäni, kunnes kut-
sui minut kuiskaten huoneeseensa. Kun menin sinne, Anne nousi pöydän päälle
kontalleen nostaen hameensa selän päälle. Hän laski pikkuhousunsa polviin ja
pyllisti minuun päin jalkojaan levittäen.
-Nyt saat tutkia mun vittua, nussi jos haluat!
Ensimmäisen kerran eläessäni näin oikean naisen vitun kuin aitiopaikalta.
Siskoni pillu oli limainen ja turvonnut mustan karvoituksen keskellä, kun hän
huohottaen sitä minulle esitteli.
Rupesin nuolemaan siskoni pillua ja tietysti kiihotuin siitä. Minulla rupesi
seisomaan, ja sen huomattuaan siskoni huohottaen kouri housujani.
Hän hyppäsi alas pöydältä laskien housuni alas. Sieltä paljastui Kovana seisova
munani. Anne rupesi nuolemaan terskaani ja lopulta otti koko munani
suuhunsa.
Muistan vain miten sekavaa mielihyvää tuntien katsoin Annen imemistä, kun
tämä lutkutti posket kuopalla seisovaa kulliani. Lopulta Anne kaatui selälleen
ja veti minut mukanaan levitettyjen jalkojensa väliin.
Anne huohotti ja mumisi.
-Ei se satu, tehdään se nyt, ethän varmaan kerro mutsille tai faijalle..
Siskoni ohjasi kullini liukkaaseen vakoonsa alkaen nytkiä rajusti.
-Nussi mua nyt, hän valitti ja puristeli minua paljaasta perseestä.
Aloin liikkua ylös ja alas ja se tuntui mahtavalta kullissani. Munani tunsi
ympärillään limaisen, lämpöisen pillun.
Anne heittelehti allani ja huohotti. Pian hän nytki allani ja pillu puristui tiukasti munani ympärille,en kestänyt enää Ruiskutin spermani hänen pillunsa syvyyksiin.Anne katsoi minua silmiin ja sanoi, se oli ihanaa,kiitos.
Sen jälkeen teimme sitä uudestaan vielä monta kertaa..
--------------------------------------------------------------------------------
seksi-leikkiä
5
1747
Vastaukset
- jaksa...
...edes kommentoida...
- Nähnyt
Kaikkina aikoina juuri kielletty hedelmä seksin alueella on kiehtonut ihmisiä. Seksi perheissä, varsinkin sisarusten kesken, ei olekaan niin eoätavallista, kuin monet kuvittelevat. On aika monmi joka on suorittanut ensimmäisen seksuaalisen kokemuksensa juuri sisarusten välisessä kanssakäymisessä. Vanhemmilla taas ei ole taivaallista tietoa asiasta. Meillä kävi niin, että sisareni oli veljeni kanssa mökillä ja ajattelin yllättä heidät vähän myöhemmin. Ajelin sinne pyörälläni ja kävelin loput parisataa metriä mökille. Ja kun aikomuksenani oli säikäyttää heidät hiivin mökin taa, mutta silloin näin ikkunasta, että veljeni ja sisareni olivat täydessä yhdynnästä, eikä siinä tilanteessa näyttänyt olevan minkäänlaista pakotusta toisen taholta. Minulta tietenkin jysähti kulli pystyyn ja runkkasin siinä ikkunan takana maailman nopeimmat orkut. Hiivin hiljaa pois, enkä puhunut heille asiasta mitään. Parin viikon kuluttua sisareni tuli huoneeseeni kysyin jos olin pitänyt näkemästäni? Olin ensin vähän hölmönä, mutta ymmärsin hänen nähneen kurkoitukseni ikkunan takana aikaisemmin. Pikkumieheni aloitti heräämisen elkeitä ja silloin sisareni kyykistyi, aukaisi housuni ja otti sen esiin. Hän imi minulle ihanimman orkun, mitä koskaan aikaisemmin olin saanut. Me emme kuitenkaan mennet pitemmälle, enkä ehkä olisi voinut edes naida häntä, vaikka asia tiimoilta usein runkkailinkin.
- Tiukkapipo
yäk mitä juttuja!
- täti
itkettää tollaset jutut... sairasta!
- Marja
Miten niin tollanen on sairasta?
Parempi tehdä ne seksikokeilut turvallisesti tutun ihmisen kanssa,kuin kännissä jossain puun juurella.
Itse olen rakastellut veljeni kanssa muutaman kerran,käytän pillereitä joten ehkäisy on kunnossa.Ekakerta oli kyllä pikkuinen pettymys, ei kerennyt työntää kuin parityöntöä kun sain lastin sisääni,oli kai liian jännää velipojalle saada siskolta. Ny on panot parantuneet joka kerta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644091Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1512520Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272167- 1381695
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538