En hyväksy Huhtasaaren mainontaa MV-lehdessä

Kaverini kertoi, että Huuhtasaarta on mainostettu jonkun voimanostajan toimesta MV-lehdessä:" kannattalee presidentiksi". Tähän loppui minun kytkös persuihin. Harmillista puhua uskosta ja olla mainostettavana likaisessa lehdessä. En ole enää tämän päivän jälkeen persuissa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan totta. Helpompi olisi listata kunkin hetken ei-valhemediat presidenttiehdokkaiden vaalikoneistoille, ja ohjata mainostukset niihin. Lista sallituista medioista. Kuten Venäjällä, sitäkö haluat? Minä en.

Aika monet mediat tipahtivat valhemedioiksi mm. Alpakka-kohun yhteydessä, jossa ne uutisoivat ikään kuin lasten häädön ja järjestäjien puhtaat intressit, kun sittemmin kävi ilmi, että 612-varaus oli vuoden takaa ja lastentapahtuman järjestäjien tarkoitusperät sellaiset, että lapsilla oli vain välineellinen rooli toisten poliittisessa agendassa.

Aivan. Monenkirjavassa osallistujakaartissa 612:ssa oli ties mitä öyhöttäjää. Se ei kuitenkaan muuta tilaisuuden varausjärjestystä tai siitä uutisoimisen oikeaa journalistista tapaa.

Kuinka moni media meillä siten enää on puhdas? Pääseekö valhemediaisuudesta takaisin? Miten? Kuka päättää? Entä sellainen ala-arvoinen lehti kuin Seiska tai valhemedialistalle siirtynyt HS, saako siinä mainostaa? Kuka tekee sallittujen listan? Kreml?

Äänestä

Hehheh! Suomalaisvastainen puneviherkelta-tantta esiintyy olleensa muka PS:n kannattaja!? DDDDDDDDDDD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


napakkapalaute kirjoitti:

Kaverini kertoi, että Huuhtasaarta on mainostettu jonkun voimanostajan toimesta MV-lehdessä:" kannattalee presidentiksi". Tähän loppui minun kytkös persuihin. Harmillista puhua uskosta ja olla mainostettavana likaisessa lehdessä. En ole enää tämän päivän jälkeen persuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu