Ketkä todella johtaa Kontiolahtea?

kuntafyhrer

Kunnanjohtajahan tietysti on pelkkä kumileimasin, mutta kuka todella johtaa kuntaa? Reino L. on ollut jo pitkään kuolleena, mutta onko Joensuulaisella Yrjö L:llä vielä näppinsä tiukasti kiinni Jere P:n palleissa?

41

718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Farwell

      Kontiolahtea johtaa kolmikko Kuusela, Kettunen, Haukka. Muilla siellä ei ole mitään sanomista.
      Muutin pois koska luulen kuolevani ennemmin kuin he...

      • toimiiko.demokratia

        Miksi muilla ei ole mitään sanomista? Ovatko vellihousuja/mielistelijöitä? Ja jos, niin miksi ovat?

      • KarhuKontio

        Ei ole totta. Taitavat itse kehua ja nostattaa itseään edellä! 😂Vanhoja ja väsyneitä ukkoja ovat.

    • että-näin-jossain

      Kussakin poliittisessa ryhmässä on johtaja joka sanoo mitä mieltä koko ryhmä on.
      Ryhmäpäälliköt neuvottelevat keskenään pienassä piirissä miten kuntaa hoidetaan.

      Näin minulle kertoi eräs sukulaismies (ei Kontiolahti), joka pääsi aikoinaan valtuustoon suurella äänimäärällä.
      Ei asettunut enää ehdolle seuraavissa vaaleissa.
      Hän kertoi että heidänkin ryhmässään oli yksi vuosikymmeniä istunut, jo yli-ikäinen, moukkamainen dinosaurus, joka sitten ilmoitti mitä mieltä ollaan.
      Mitään omaa ajattelua ei sallittu.

      • pettynyt.äänestäjä

        Niinpä. Jos ja kun valtuutetuilla ei ole pokkaa pitää kiinni omasta mielipiteestään vaan suostuu muiden manipulointiin. silloin onkin oikea ratkaisu olla asettumatta ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.
        Kenenkään,- ei valtuutettujen eikä äänestäjien pidä hyväksyä ns. ryhmäkuria vaan toimia pelkästään oman harkintansa perusteella.

    • eisooolooo

      Totta kai käyttäydytään ryhmänä, ryhmänä on käyty vaalit, ryhmän äänillä on tultu valituksikin. Ei siellä voi sooloilla ihan miten vain. Jos ei kelpaa, niin eroaa ryhmästä ja perustaa oman ryhmän, yksinkertaista.

    • missädemokratia

      Minä kun en äänestänyt ryhmää vaan henkilöä joka muutaisi polittisen päätöksenteon suunnan puolueessa jota hän vaalipuheissaan lupasi. Hän sai eniten ryhmässä ääniä, joten kansa oli samaa mieltä, mutta ryhmän diktaattori tulkitsi tuen hänen politiikalleen ja mikään ei muuttunut sama diktaattori pitää edelleen valtaa käsissään....millä mandtaatilla??
      Tämä diktaattorivalta kunnissa johtaa siihen, että myös virkamiehet kuntiin valitaan sopivin ei pätevin periaatteella. Kun kerran on havaittu joku suku sopivaksi diktaattorille siirtyy virka suvussa seuraavalle ilman hankalia hakuja . Sitten ihmetellään kun ihmiset on tyytymättömiä kunnalliseen päätöksentekoon. Harvoin sattuu niin, että diktaattorin sopivin on kuntalaisten sopivin.
      Jos nyt joku tarjoaa poismuuttoa kunnasta niin myöhässä olet, siirsin jo asuinkuntani sinne missä sentään diktaattorit ei johda kuntaa.

      • saposelta

        Kerro ihmeessä esimerkki missä suvussa kunnan virat periytyvät suvussa seuraavalle? Kuntien virat ovat aina julkisesti haettavia, niile jotka täyttävät viran edellyttämät kriteerit! Ei niitä suvuttain jaeta. Ja toki voihan sinne hakea vaikkei täyttäisi kriteereitä, ei vain voi tulla valituksi, koska epäpätevyys on valitusperuste.

    • mennöölujoo

      Mukavaa, että lähdit, siinä voitti sekä Kontiolahti että uusi asuinkuntasi, molemmissa älykkyys nousi.
      Kontiolahti on kaikilla mittareilla mitattuna parasta A-luokkaa ja se varmasti sinua harmittaa. Kaikki toimijat ovat onnistuneet, työ on ollut pitkäjänteistä ja jatkuu menestyksekkäänä.
      Kiitos kaikille toimijoille, täällä on mukava asua ja elää.

    • männööölujoo

    • männöölujoo

    • Pumtsipum10

      Kiittele sinä vuan ihtees, muilta ei taija kiitoksia paljon tulla.
      Tuskin niin herkkee mittaria on vielä keksitty jotta Kontiilahen piättäjistä löytys jottain älyllistä toimintoo.
      Ruutinkatkun perässä juoksoovat kun kevväinen kissa kiluissaan olevan nartun perässä.

    • eläkehtooo

      Kerrohan, mitkä asiat Kontiolahdella on huonosti hoidettu?

      • suurjoensuu

        Ei jaksa eritellä mutta koko paskan voisi pikaisesti liittää joensuuhun.

      • pienionsuuri

        Kun jaksat niin voisitko tehdä tänne sivulle esimerkiksi taulukon jossa näkyy vaikka lähikuntien työttömyysaste ja väestökehitys 5:n viime vuoden osalta, liitä siihen sitten Kontiolahden ja Joensuun vastaavat tiedot. Aika hyvin "paskalta".

      • Paskalla_on_tekijänsä
        pienionsuuri kirjoitti:

        Kontiolahden ei kannata paljon työpaikoilla kehuskella. Kontiolahdella on ollut raju työpaikkakato jo reilun vuosikymmenen. Työpaikat joissa kontiolahtelaiset käy on Joensuussa. Siitä ei nyt pisteitä heru kuntapäättäjille. Paljonko esim Kontioniemen työpaikoista on jäljellä jos verrataan aikaa 15 vuotta sitten. Kontiolahden työpaikkamenetykset lasketaan tuhansissa. Juuri tämä kuvastaa politikkojen heikkoutta, työllisyysprosentti taas kertoo kuntalaisten hyvyydestä ja hyvät kuntalaiset ansaitsee paremmat kuntapäättäjät.
        Kontiolahden kuntapäättäjien ykköskohde on ampumahiihto ja ampumahiihtostadion, sen huonommin ei verorahoja voi kukaan käyttää. Montako työpaikkaa on syntynyt kuntaan ampumahiihtoon satsatuilla kymmenillä miljoonilla.

      • pienionsuuri

        Voisitko ystävällisesti hiukan avata mistä ne tuhannet työpaikat ovat kadonneet kuntapäättäjien heikkouden takia (kertomasi mukaan). Valista meitä tietämättömiä vaikka vuosiluvuilla ja yritysten nimillä niin voidaan laskea sitten yhdessä noita lukuja.

        Tuosta väitteestä että ah-stadioniin olisi satsattu veroeuroja kymmeniä miljoonia en nyt ihan nopeasti ole samaa mieltä. Sinulta varmaan löytyy ruutuvihostasi tarkat merkinnät, voitko tässäkin asiassa valistaa meitä kuntalaisia (paskalaisia) vuosiluvuilla ja summilla. Hienoa olisi jos malttaisit käydä tutustumassa kunnanarkistoon ja siellä oleviin valtuuston päätöksiin, saisimme paikkansa pitävää tietoa.

        Miten se oli tuo kunnan väkiluvun kanssa, perseelleen on tainut sekin mennä kun asukasluku lienee viimeisen 15 vuoden aikana lisääntynyt merkittävästi. Liekö sinun ruutuvihossasi luvut miinusmerkkisiä......mihin tässä kuntalainen voi luottaa kun tälläkin palstalla saa ristiriitaista tietoa. Ovat muuttaneet kuntaan vaikka asioita hoidetaan kertomasi mukaan huonosti kuntapäätäjien toimesta.

        Eiköhän siirrytä sovinnolla sinne ah-stadionin vastustajien omalle sivulle, tiedä vaikka tulisi sympatiaa sinun paskaommenteistasi.........et taida olla kuntalaisia.

      • Siinä_aluksi

        Kuntahan sai työpaikkoja silloin kun niihin satsattiin. Sitten tuli ampumahiihto ja kaikki ne rahat joita olisi tarvittu yritysten houkuttelemiseen käytettiin kuntapäättäjien pyssymatkoihin, toppatakkeihin ja hölmöläiskylään keskellä ei mitään. Tuo on totta, että kunnasta on työpaikat kadonneet kiihtyvällä vauhdilla ja yksikään "teollisuusalue" ei vedä yrittäjiä.
        Miten lienee sen Kontionimenen tietopesäkkeen laita montako kymmentä yrittäjää siellä nyt raataa. Varuskuntahan manetettiin, sairaalat on menetetty ja sitäkautta todella paljon työpaikkoja. Olisi mukava tietää mikä on työssäkävijöiden määrä kunnan ulkopuolella tällä hetkellä.

      • pienionsuuri

        Edelleen olet sitä mieltä että Kontiolahdelta on kuntapäättäjien takia lähtenyt tuhansia työpaikkoja ? Voitko tarketaa montako tuhatta ja millä aikavälillä? Ah-stadionista jatketaan juttua siellä valittajien omalla sivulla.

    • Siinä_aluksi

      Perseellään on mm koulujen sijainti. Miksi helvetissä koululaisia rahdataan 8800 asukaan Lehmosta 2000 asukkaan kirkonkylään. Samoin siellä nyt aletaan Siun soten nimissä rakentaa terveyskeskusta ihan sama juttu miksi kaikkien pitää kulkea sinne kun asukkaat on ihan muualla.
      Kunnan rakennusmääräykset kulkee täsmälleen sen mukaan mikä on hakijan poliittinen tausta ja jos se puuttuu niin alkaa ihan saatanmoinen kyykytys. Suorastaan ihmisarvon vastainen kyykytys.
      Kunnalista infraa ei osata tai haluta rakentaa niinkun se rakennetaan mm Joensuussa. Kunnalla ei ole vieläkään rakennettu kevyenliikenteen väylää Kulhosta Joensuuhun ja Lehmon vanhan tien varteen ja Kunnasniemelle. Lapset kuljetetaan kouluun kun tiet on niin vaarallisia. Pakoillaan vastuuta Elykeskusen taakse, mutta kuitenkin olitiin sinne aktiivisia kun tarvittiin tie joutavaan ampumahiihtokeskukseen. Ympäristökunnat ovat olleet asukkaittensa palvelijoita ja tehneet nämä hallituksenkin edellyttämät kevyenliikenteenväylät esimerkillisesti kuntoon.
      Kunnan jätemaksut ovat alueen korkeimmat, ei selity pitkillä matkoilla vaan rosvotaan rahaa kunnan syöpään ampumahiihtoon.
      Kunnallinen päätöksenteko on kauheaa kähmintää, ampumahiihtostadionin kuluja ei tunnu kunnassa tietävän kukaan ei edes sen sähkölaskua. Eikö avoin pätöksenteko edellyttäisi tietoa kuntalaisille minne verorahat käytetään. Mikä on ampumahiihtoon satsatun rahan tuotto. Kuinka monta kuntalaista ampumahiihto kunnassa palvelee?

      • Järkeäpäätöksiin

        Liperin kunnassa politikot ottivat järjen käteen ja rakennuttavat uuden yläasteen sinne missä suurin osa sen käyttäjistä on eli Ylämyllylle.
        Kumpa vastaava järjen valo olisi saavuttanut myös Kontiolahden politikot ja yläaste ja lukio siirrettäisiin Lehmoon. Veronmaksajien rahojahan tässä säästettäisiin huomattavia määriä.

      • Saposelta

        Kylläpä loistaa taas järjen valo kirkkaasti ilman alkeellisinta laskutaitoa. Jos lukio ja yläaste rakennettaisiin toiseen kertaan se merkitsisi 20-30 milj. Euron lisäkuluja kunnalle. Olisitko valmis maksamaan 10 seuraavaa vuotta 3 % korkeampaa kunnallisveroa nykyiseen verrattuna? Liperissäkin kunnanjohtaja on jo esittänyt kunnallisveron nostoa.

      • Mätäneepystyyn

        Laskutaito?? Montako kymmentä miljoonaa on jo pumpattu tekohengityksenä kuolevaan kontiolahden keskustaan veronmaksajien rahoja. Idioottimaisia investointeja mm, jäähalli . Kunnan koulut ovat samassa tilassa kuin terveyskeskus homeisia hökkeleitä joka tapauksessa joudutaan rakentamaan uudelleen. Sama tilanne oli Liperissäkin.
        Jos joku osa pysytään säilyttämään siirretään kunnan virastot sinne niisä läpilahoista hökkeleistä.

    • alfaurokset.johtaa

      Kunnassa ja muuallakin valtaa käyttävät ne jotka pystyvät vallan ottamaan. Jos jää odottamaan että valtaa annetaan jää ilman valtaa.

      • kyllä.tuo.on.nähty

        Eli valtaa käyttävät kaikkein RÖYHKEIMMÄT jotka haluavat sanella kaiken oman etunsa mukaan tallaamalla muiden mielipiteet kylmästi.

      • vallan_kasvot
        kyllä.tuo.on.nähty kirjoitti:

        Eli valtaa käyttävät kaikkein RÖYHKEIMMÄT jotka haluavat sanella kaiken oman etunsa mukaan tallaamalla muiden mielipiteet kylmästi.

        Niin juuri. Saman asian voi sanoa monella tavalla... Yleensäkin vallan kaikilla tasoilla kaikki todellista valtaa käyttävät henkilöt ovat enemmän tai vähemmän narsisteja ja/tai psykopaatteja joiden ominaisuuksiin kuuluu aina jonkinasteinen röyhkeys ja häikäilemättömyys.

        Vallan huipulla tuulee ja siellä käy jatkuva kamppailu, ei siellä pärjää kuin tarpeeksi röyhkeät, rohkeat ja häikälemättömät tyypit. Pehmopoika humanistien on ihan turha valtaa tavoitella koska heistä ei ole sen käyttäjäksi eikä edes sen pitäjäksi.

      • bvirtanen

        Hyvin kommentoitu.

      • Paskalla_on_tekijänsä
        vallan_kasvot kirjoitti:

        Niin juuri. Saman asian voi sanoa monella tavalla... Yleensäkin vallan kaikilla tasoilla kaikki todellista valtaa käyttävät henkilöt ovat enemmän tai vähemmän narsisteja ja/tai psykopaatteja joiden ominaisuuksiin kuuluu aina jonkinasteinen röyhkeys ja häikäilemättömyys.

        Vallan huipulla tuulee ja siellä käy jatkuva kamppailu, ei siellä pärjää kuin tarpeeksi röyhkeät, rohkeat ja häikälemättömät tyypit. Pehmopoika humanistien on ihan turha valtaa tavoitella koska heistä ei ole sen käyttäjäksi eikä edes sen pitäjäksi.

        Juuri noinhan se menee . Vallassaolevat luulevat olevansa suuria visionäärejä ja kaikki muut varsinkin ne jotka ei ole täsmälleen samaa mieltä jotenkin vajukkeja ja vähintään juoppoja ja kommunisteja joiden mielipiteillä ei ole arvoa.
        Mutta käykääpä kuntalaiset tutustumassa näiden Kontiolahdenkin suurten kuntajohtajien omiin bisneksiin. Miettikää miten mukavaa olisikaan olla heillä töissä. Samalla varmasti selviää miksi lisätuloja on haalittava jostain henkensä pitimiksi ei siellä kunnan päättävissä elimissä olla kutsumuksesta vaan rahasta.
        Tosin suurin osa taitaa olla eläkeläisiä paikkaamassa eläkeläisen taloutta kunnan palkkioilla.
        Onneksi sentään kuntakaan ei ole niin huono työpaikka kuin paras kunnan politikon yritys.

      • RektaaliReino
        Paskalla_on_tekijänsä kirjoitti:

        Tällekkö sivulle sie olitkin karannat?

        Jäi mennäviikolla juttu kesken kun pontevasti ja ihanasti, varsin päättäväisesti lopetit mielipiteesi:

        "...Haistakaa paska saatanan nilviäiset ja tunkekaa pienoiskiväärin lipas sinne mihin toppatakin helma loppuu,.."

        Onko piekkarin lipas hyvä, miltä tuntuu Suomi -konepistoolin tankolipas, entä kunnon vanha rumpulipas?. Miten pitkä toppatakin tulee olla? Onko käytännön neuvoja?.

        Tahtoisin kuulla lisää näistä sinun harrastuksistasi, annat niin sivistyneen ja miehisen kuvan. Oletko miettinyt asettuvasi ehdolle seuraavissa kunnalisvaaleissa.....minulta ainakin saisit äänen.

      • Paskalla_on_tekijänsä
        RektaaliReino kirjoitti:

        Vittu mie en homoja edusta.

      • Takaoikealta
        Paskalla_on_tekijänsä kirjoitti:

        Vittu mie en homoja edusta.

        Ei yksi kerta homoksi tee.....

    • Totuus_on_tässä

      Höpö höpö!
      Kun totta kirjotettaan, niin Viliponen johtaa Kontiolahtee kun sille ei maha mittää kunnan herratkaan!

      • löööperi

        Tuo oli napakasti sanottu.

    • kukajohtaa.ja.ketä

      Tässä ketjussa on puhuttu paljon asiaa ja etenkin asian vierestä...

      mutta:

      kuka siis todella johtaa Kontiolahtea? Se on ollut se ensimmäinen kysymys ja on nytkin kysyttävä kun vastausta ja perusteluita ei ole tullut.

      Onko Yrjö Laakkosella mitään tekemistä kunnan kanssa? Kuka on Viliponen ja keitä ovat he, ilmeisest yrittäjät, joiden hommissa on heikot palkat ja olot, niinkuin rivien välistä väitetään? Vai onko Jere sittenkin se mies, joka uskaltaa sanoa kaapinpaikan ja näyttää vaikka närhen, eli Juhana Helmenkalastajan munat oli sitten vastassa Laakkonen tai Lääkkönen?

    • elasotkeudu

      Ei Yrjö Laakkosta kiinnosta Kontiolahden asiat ja mitä se sinulle kuuluu?

      • GonaForEver

        Mitä se sinulle kuuluu ketä kiinnostaa mikäkin! Hoida omat asiasi ja anna muiden hoitaa Kontiolahden asiat. Olet säälittävä.

      • gonampi
        GonaForEver kirjoitti:

        Mitä se sinulle kuuluu ketä kiinnostaa mikäkin! Hoida omat asiasi ja anna muiden hoitaa Kontiolahden asiat. Olet säälittävä.

        Taisi kalikka kolahtaa sossupummiin ihan kohilleen kun noin pisti hermoon.

    • Siinä_nimet

      No on se vaikeeta. Kontiolahtea johtaa Mika Kuusela ja Pekka Kettunen.
      Nämä pysyy johdossa olipa kunnallisvaalien tulos mikä hyvänsä. Nämä henkilöt on nyt päättäneet lopettaa Lehmon terveysaseman ja muka siirtää potilaat Kontiolahteen. Ihan ilmaiseksi tätä ei tietenkään Kuuselalle anneta vaan jostain joutuu kunta luopumaan konseksuksen hyväksi Lehmossa. Onko se terveysaseman vuokrasopimus jää nähtäväksi.

      • kekkajakukka

        Keitä nämä nimet ovat ja mistä he ovat omistuksensa ja valtansa tehneet?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3231
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      303
      1806
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      414
      1366
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1290
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe