Sipilä iloitsee työpaikkojen määrän kasvusta ja työttömyyden vähenemisestä kaikkialla Suomessa.
Sipilä viittaa Tilastokeskuksen lukuihin, joiden mukaan työllisten määrä oli marraskuussa peräti 83 000 suurempi kuin vuotta aiemmin. Lukua voi hänen mukaansa havainnollistaa sanomalla, että jokaista vuoden päivää kohden syntyi 230 uutta työpaikkaa.
Työ on paras lääke syrjäytymisen torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Siksi työllisyyden vahvistaminen on ja pysyy hallituksen tärkeimpänä tavoitteena, Sipilä painottaa.
Sipilä viittaa Tilastokeskuksen lukuihin, joiden mukaan työllisten määrä oli marraskuussa peräti 83 000 suurempi kuin vuotta aiemmin. Lukua voi hänen mukaansa havainnollistaa sanomalla, että jokaista vuoden päivää kohden syntyi 230 uutta työpaikkaa.
Työ on paras lääke syrjäytymisen torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Siksi työllisyyden vahvistaminen on ja pysyy hallituksen tärkeimpänä tavoitteena, Sipilä painottaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
On tämä keskusta puolue tuhonnut itsensä varmuudella 20-30 vuodeksi eteenpäin.
Sielä on vielä pyrkyrinä Vanhanenkin ja taatusti tajusi Sipilän tuhonneen koko hänen tulevaisuutensa.
Kansa ei tule enään äänestäämään keskusta puoluetta hallitukseen eikä kansanedustajille ole enään virkaa tuossa puolueessa.
Kokoomus ,keskusta ja perussuomalaisia en tulla enään äänestämään missään,vähäosaisten armeija on on jo lähtenyt liikkeelle,teitte suuria virheitä leikkien suurta herraa,mutta kansa tietää ettei tämä enään tule toistumaan.
Sipilä+romahduttimonen+perheen+ostovoiman+ja+yåtalouden+.
Jopa+eläkeläisillä+ei+enää+varaa+lääkkeisiin+.
Hoi+t+oallla.+Lapset+ei+b+ät+päässe+lomille+.
Naapuruåin+h+oitsukin+osti+lapsille+vain+jätskit+ähtärin+matkan+sijaan.
Mutta+eihän+maataloustukiloiset+tätä+tajua+kun+tuke+lappaa+ovista+ja+ikkunoista+millpoin+milläkin+nimikeellä.
Niin+laittoihan+sipilä+yritystenkin+talouden+kuntoon.
Mutta+ei+paljon+lämmi+t+ä.+Köyhää+j+oka+mak+s+aa+kaiken
sos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:
Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattu
Vuorotteluvapaan+ehtoja+kiristetty
Vanhempainvapaan+päivärahoja+leikattu
Sairausajan+vuosilomaa+leikattu
palauttamalla+siihen+omavastuupäivät
Vuosiloman+kertymistä+vähennetty
äitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajalta
Ansiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivällä
Kiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%
Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnilla
Työsuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaa
pidennetty,+takaisinottovelvollisuutta
lyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömän
määräaikaisuuksia+helpotettu)
Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty
(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%
Ammatillisen+koulutuksen+määrärahoja
leikattu+190+miljoonaa+euroa
Korotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttu
Lähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu
(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+ja
vanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaa
ja+kansaneläkettä)
Yleisen+asumistuen+perusomavastuuta
suurennettu
Opiskelijoiden+opintorahan+osuutta
pienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettu
Palkkatuella+tehdystä+työstä+kertyvää
työssäoloehtoa+kiristetty
Aktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaa
Suunnitteilla+oli+myös:
+Irtisanomissuojan+heikentäminen
+Aktiivimalli+2
Samaan+aikaan+kuitenkin+
Pörssiyhtiöt+voittoja+ovat+tehneet+koko+Sipilän+hallituskauden.+Tänä+keväänä+yritysten+omistajat+tulevat+nostamaan+yhtiöistään+rahaa+noin+14+miljardia+euroa+osinkoina,+Viime+keväänä+nostivat+12,+4+miljardia,+vuoden+2017+keväällä+11,3+ja+vuoden+2016+keväällä+nostivat+10,2+miljardia+euroa.+Yritykset+ovat+siis+tehneet+reippaita+voittoja+joka+vuosi,+mutta+kilpailukykyä+ja+kasvua+eivät+vain+halunneet+luoda.
Sipilän+hallitus+valtaan+päästyään+ryhtyi+kurjistamaan+kansaa+ja+kikyttämään.+Kasvua+ei+vain+syntynyt.+Hallituksen+järjestämät+varat+ja+muut+rahan+arvoiset+helpotukset+yrityksille+valuivat+vain+osinkoina+yritysten+omistajien+taskuihin.+
Valtaosa+sijoittajista+investoi+yrityksiin+olettaen,+että+yritysjohto+keksii+liikeideoita.+Mutta+onko+nyt+niin,+että+suursijoittajat+eivät+luota+yritysten+kasvuun,+vaikka+rahaa+on?+Jos+näin+on,+kyllä+silloin+suursijoittajien+pitää+ryhdistäytyä+ja+aloittaa+kasvuhankkeiden+luominen.+Paljon+puhutaan+yrittämisen+urheudesta+ja+kasvun+luomisesta+riskeistä+huolimatta,+mutta+kun+sille+luodaan+aina+vain+parantuvia+edellytyksiä+niin+yritysten+omistajat+nostavat+rahat+ja+pistävät+päänsä+pensaaseen.+Työtä+odottavat+ne+lukuisat+yhden+hengen+yrityksetkin,+jotka+ovat+syntyneet,+kun+työnantajat+ovat+ulkoistaneet+palkkatyötä.
Jos+sipilä+olisi+pysynyt+Kempeleellä+lestojensa+joukossa,+eikä+olisi+sotkeutunut+politiikkaan,+talous+kasvaisi+nyt+4-5%+tahtia+ja+työllisten+kasvu+olisi+selkeästi+suurempaa.+Ikävää+että+meillä+on+tällaisia+kepulaisia+kehityksen+jarruja.
TULOS TAI ULOS NYT TULI TULOS
Tuota voidaan havannollistaa seuraavasti, oikein lelstadiolais-vale. 83.000 työpaikkaa ei ole syntynyt.
83 000 uutta työpaikkaa ei ole syntynyt kuin tyhjästä, eikä 83 000 työtöntä ole työllistynyt pitkäaikaisesti. Tilasto saadaan kauniimmaksi, kun työtön tekee työtä yhden tai useamman tunnin viikossa ja hänet merkitään tilastossa vakituiseksi työlliseksi.
Näitä henkilöitä on tuhansia ja taas tuhansia, ja kun heidät ynnätään yhteen, saadaan tulos josta Sipilän hallitus iloitsee. Kikkailua ei kuitenkaan kerrota kansalle ja vanha tuttu sumutus jatkuu. Lumepolitiikalla työllisyys ei nouse.
"Olemme pyrkineet jakamaan myös taloustalkoiden vastuut mahdollisimman oikeudenmukaisesti."
Miten Suomen pääministeri voi valehdella noin räikeästi uudenvuodenpuheessaan koko kansalle..?
Näköjään hyvinkin helposti.
Onhan se melko luonnollista että itse itsensä elättävillä menee paremmin kuin tulonsiirtoeläteillä. Vai kuinka?
se on totta, tilastokeskus vahvistaa asian..
Voitasko me tässä sopia että, maata piinaavat sossu-komukat lähtisi maasta ulos vielä tämän vuoden puolella???
Onko vain eläkkeelle siirtynyt ja karenssiin ajettu?
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä mukana tässäkin "aktivointioperaatiossa"..?
https://www.nykysuomi.com/2017/12/30/meniko-sinulta-ohi-sahkoverkkoa-myytiin-ulkomaille-jalleen/
-Valtion Eläkerahasto (VER) omistus yhtiöstä tippuu 10 prosenttiin.
-Miksi myydä Valtiolle tuottava rahantekokone ulkomaiseen omistukseen.
-Verotuloja sähköyhtiöt eivät Suomeen enää maksa, vaan siirtovät tuotot ulkomaisille holding yhtiöille monimutkaisten lainajärjestelyjen avustamana.
Tommin valehtelut loistaa kuin kuutamo helmikuun lumilla yöllä..
Sipilällä ja kumppaneilla ei vaan ollut osaa eikä arpaa talouden nousuun.
Bruttokansantuote oli monen monta vuotta laskeva, joten vastaavia kasvuvuosia tarvittaisiin ainakin viisi, että jälkijunassa tultaisiin muiden maiden tasolle.
Ei mene läpi, talous nousi muualla maailmalla vuosia, meillä suunta muuttui vasta kun hallitus vaihtui ja ei miehet saatiin ulos..
Voi kun keksisit jotain muuta tekemistä kuin täällä jankuttamisen.
Nämä jankkaukset täyttävät mielestäni jo spämmäämisen määritelmän.
Erityisen ilahduttavaa on, että työpaikkojen määrä kasvaa ja työttömyys vähenee nyt kaikkialla Suomessa. Suuret ja pienet yritykset palkkaavat lisää väkeä. Nyt on huolehdittava siitä, että yritykset löytävät tekijät avautuviin tehtäviin...
"Erityisen ilahduttavaa on, että työpaikkojen määrä kasvaa ja työttömyys vähenee nyt kaikkialla Suomessa."
Tuon voisi allekirjoittaa erästä sitaattia lainaamalla:
"Suomenkielessä on vakiintunut ilmaisu moisille 'tosiasioille', niitä sanotaan yksinkertaisesti valheiksi."
-Kekkonen-
Valehtelua on myös kun ei kerro totuutta, eli mikä on vale ja millä perustella ?
Jos et maissilapsi ymmärrä "kaikkialla" sanan merkitystä suomen kielssä niin voi, voi...
Sipilän hallituiksella ei ole osaa eikä arpaa nyt kehitykselle.....se perustuu kansainvälisiin juttuihin..... ei hallituksen sanemeliin kiristyksiin?
Sipilän työ on havaittua, kun Kokoomuksen ja SDP kannatus romahti kääntyi Keskustan kannatus nousuun!!!
Eli Sipilä ulos velka ei taitu ja työllisyys ei saavuta 72 prosenttia, mutta kas hän haluaa jatkaaa, no hän on aito poliitikko jolle valta on noussut päähän, tai kuten sanomme kansainomaisesti kusi on noussut nuppiin.
NUKKUU YÖNSÄ HUONOSTI
Pikkuinen pakkomielle komukat?
Touhusi palstalla vaikuttaa kyllä sellaiselta, että sinä nukut yösi huonosti.
Otsikointisi on myös kohtuullisen epätoivoisen oloista.
Outoa toimintaa Apollonkadulta. Normaaliahan se keputrolleille, mutta normaaleja naurattaa tuollainen paatoksellisuus.
Onkohan lestadiolaista alkuperää nuo paatokselliset valheet joita HUUTAJA palstalle spämmää.
Työ on paras lääke syrjäytymisen torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Siksi työllisyyden vahvistaminen on ja pysyy hallituksen tärkeimpänä tavoitteena, Sipilä painottaa.
Kyllähän Sipilä varmasti iloitsee, mitä kaikkea epätasa-arvoa ja kansan kurjistamista on saanut aikaiseksi pääministerikaudellaan! Ja kaiken kukkuraksi entiset keskustalaiset ovat olleet tätä kaikkea kannattamassa ja kaikessa tässä epäinhimillisessä ja epäoikeudenmukaisessa suhmuroinnissa Sipilän johdettavissa. Kansa ei unohda tätä keskustalaisuutta!!!
Mutta kun Sipilä ja keskusta on järjestänyt asiat niin hyvin. Että tälläkin hetkellä on 50,000 vapaata työpaikkaa, kun vain sossu-komukat suvaitsee tulla ja ottaa ne.
Mutta kun minä juuri täytin työttömyyskorvauksen, toimeentulotuen ja asumistuen.
Niin enhän minä voi töihin mennä, vaikka kotoa kuulema haettais, sanoo sossu-komukka.
Nyt sanon minä, KauKe keskustasta, että vasurien paapominen on mennyt liian pitkälle.
Vapaat työpaikat täyttöön heti, ja terveet työttömät töihin, muuten työttömyys turvanne loppu. Katselkaa sitten mistä elantonne saatte, mutta jatkuva työttömyysturvan väärinkäyttö loppuu nyt.
kurjistamistako, älä viitsi valehdella , kukaan ei usko..
Eipä taida lestan vastaväitteet enää oikein upota yhtään kehenkään...
Varsinkaan seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestävään.
Sipilä viittaa Tilastokeskuksen lukuihin, joiden mukaan työllisten määrä oli marraskuussa peräti 83 000 suurempi kuin vuotta aiemmin...
Työ on paras lääke syrjäytymisen torjumiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi.... Siksi työllisyyden vahvistaminen on ja pysyy hallituksen tärkeimpänä tavoitteena, Sipilä painottaa....