Meillä on sisareni kanssa isäni jälkeenjättämä perikunta (maata ja metsää 25 vuoden ajan). En ole koskaan päässyt näkemään kuolinpesän papereita tai pankkitiliä. Miten saisin kuolinpesästä oman osuuteni ? Sisareni ei suostu myymään maata tai jakamaan olemassa olevaa omaisuutta. Kun perunkirjoitus tehtiin onko mitään tahoa mistä saisin kopiot niistä papereista, jotka silloin tehtiin ja lähetttiin jollekin oikeusasteelle ? Ainoastaan lopputuloksesta eli perunkirjasta olen saanut kopion, jonka avulla sain tilioikeuden. Mitä minun kannattaisi tehdä oman osuuteni saamiseksi mahdollisimman vähin kustannuksin.
Miten saan oman osuuteni perikunnasta
sisarus
71948
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hmm.. ilmeisesti pesä jakamatta yhä, jos/kun vain Perukirja olemassa ilman Perinnönjakosopimusta. Pesähän on jaettava, jos yksikin osakas sitä vaatii.. ..eikun lakimiehen puheille vain mars!
Kun sinulla on Perukirjan kopio, tiedät sen perusteella pankkitilit kuin muutkin pesän omaisuustiedot tuolla hetkellä.
Ihmetystä tietenkin aiheuttaa, että nyt 25v jälkeen tällaiseen asiaan täällä palstalla heräillään??
Sanot saaneesi perukirjalla tilioikeuden, mutta silti kaipaat tilitietoja. Käytä oikeuttasi ja hae pankista pesänne tilitapahtumat, mutta ehkä eivät ole saatavissa koko 25 vuodelta.
Ellei toinen osakas suostu jakoon niin todella halpaa keinoa ei ole tiedossani. Mahdollisimman halpaa on sopuun houkuttelu tai toisena lakimiehen avulla valistaa perintökaaren pykälistä ja edelleen "väkisin" tehtävän toimitusjaon prosessista sekä sen mittavista kuluista pesälle.
Kulut otetaan pesästä ennen perinnönjakoa, eli molemmat maksaa vaikka vain toinen hakee jakoa. Pesän varojen loppuessa kesken hakijana maksat loput omasta pussistasi. Ellet itse tiedä pesänne varallisuutta niin arvioita alan asiantuntijalla ainakin metsän arvo ja toimitusjakoon lupautuvan asiantuntijan kustannusarvio ennen toimitusjaon käynnistämistä.
Miten sisar yleensä on alunperin ujuttautunut yksinään omaisuuden "haltijaksi" - ihmettelen minä... :) ?
Huoh. Onko metsää kymmeniä hehtaareja vai vain joitakin hehtaareja ? Onko sisar huolehtinut metsän hoidosta ? 25 vuodessa metsälle yleensä pitää tehdä hoitotoimenpiteitä kuten taimikon perkausta, harvennushakkuita tai päätehakkuita. Kuka on jättänyt metsäveroilmoituksen ? Mitä tarkoittaa maata ? Peltoa ? Onko pelloissa EU-tukioikeudet jäljellä ? Onko ne vuokrattu ulos ? Veroilmoitus ? Onko tästä kaikesta tullut tuloa 25 vuoden aikana ? Mitä sille on tapahtunut ?
Kehotan selvittämään missä mennään ? Jos sisar ei vastaa kyselyihin, tarvitset juridista apua. Neuvon konsultoimaan juristin kanssa aluksi. Jos kyse on isosta tilasta, kannattaa harkita pesänjakajaa, joka tekee toimitusjaon. Maa- ja metsäomaisuus vaatii useimmiten hoitoa. Ei sitä kannata jättää 25 vuodeksi oman onnensa nojaan.
Minkä tilioikeuden olet saanut perukirjakopiolla, kun kyselet pankkitilisaldoja?
Edellinen postaaja kertoi, että maaomaisuudelle pitäis tehdä jotain 25 vuoden kuluessa. Jos talo kuuluu tähän, kuka on maksanut kulut, kuten sähkö, tiemaksu ja kiinteistövero yms. ? Vai onko mökki metsittynyt, samoin pellot?
Kuolinpesä on jaettava jos ksikin osakas sitä vaatii. Jakoon on eri tapoja. Maaomaisuudessa lohkominen on helppo- kukin osakas saa sillä tavoin konkreettisesti lohkottuna itselleen osuuden jäämistöön kuuluvasta maasta/metsämaasta.
Omaisuuden myynti ja rahan jako on toinen tapa. Osittainkin voi jakaa myyntitulona ja maana, esim myydään puuta, mutta itse maa jaetaan, ja raha puista jaetaan.
Teillä ei ole tehty kuin perunkirjoitus, vaadi jakoa toiselta osakkaalta. Jos ei suostu, esitä että virkajako on kuluineen kuitenkin kalliimpi kuin keskenään tehty sopujako.
Jos menee pesänjakajan hakemiseksi käräjäoikeudelta, niin se vie paljon rahaa pesästä päältä. Ja aikaa voi kulua vielä siihenkin vuosia, ennenkuin jako on selvä jos mutkikas ja tai riitainen pesä.
Tilitietojen saantioikeus vainajan kuolemasta lukien sinulla on- perukirjan ja muitten paprujen kanssa vain vainajan tilipankkiin!
Perintö sen sijaan on usein muuta(kin) kuin rahaa, rahana et sitä perintöäsi erikseen voi vaatia- sovitte keskenänne miten asiat hoidatte. Saako joku enempi esim rahaa ja toinen samasta arvosta maata, vai joku maan ja toinen rahat.
Todella- joku on oitanut kiinteistön kulut vainajan tililtä. Esimerkiksi kiinteistöverot. Samoin metsänhoitokuluja on täytynyt jo olla monesti. Selvittelet kuka ne on hoitanut- muutoin voi olla melkoinen "savotta". Ihan oikea savotta, että metsät saa kuntoon.
Kuolinpesänä teidän tulisi perunkirjoitusten jälkeen olla yksimielisesti pitänyt hoitaa kuolinpesän asiat yhteishallinnossa jos todella kumpikin olette perillisiä. Tai pitänyt olla toiselta valtakirjat asioiden hoitamiseen.
Pitkäänpä olet antanut asioiden olla. Halvinta on saada perintö haltuunsa vielä kun se perintö ei vaadi mittavia työpanoksia ja kuluja ollakseen kunnossa, ja käyttökelpoinen, ja tai tuottava. Ränsistynyt kiinteistö huonoon kuntoon menneine metsineen on työmaa.